Break me

Hormonihirviö

2012-01-20T23:06:00.001+02:00

Huips, täällä arvotaan salaisuuksia, osallistukaa!

Tämmösen kuvan löysin mun tiedostoista. Muistan, että yks teräsnainen aka täti postasi tämän mulle silloin kun innostuin liikunnasta ja päätin, että lähden kesällä juoksemaan sen kympin. Aina kun meinaa motivaatiopula ja itsesääli iskeä, niin kaivan tän esille ja mietin, että piru vie - musta tulee vielä samanlainen, näytän kaikille!

Asiasta kolmanteen: aloitin keskiviikkona keltarauhashormonikuurin hormonitoiminnan käynnistämiseksi. Kolmas päivä menossa ja fiilikset on sekavat - toisaalta pelottaa mahdolliset mielialanvaihtelut ja painonnousut (mikäli näistä sellaisia edes tulee, tietoja kun on moneen junaan) mutta toisaalta haluan vain tuntea itseni naiseksi taas pitkästä aikaa ja ennen kaikkea saada kroppani kuntoon. Yleensä vastustan radikaalisti kaikkia keinotekoisia hormoneja kuten esim. e-pillereitä, mutta tässä tilanteessa mulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun pää on pipi ja luonne mallia stressipussi, niin nöykändyy. Toivottavasti näistä on apua.

Kuluneen viikon aikana olen taas luistanut tehokkaasti aerobisesta treenistä, mitä nyt yhden intervallin vedin puntin päätteeksi ja lentopalloa kävin pelaamassa, mutta siinä se sit melkein onkin. Mun sydän viihtyy salilla. Jonkinasteista kehitystäkin olen jo saanut aikaan, mistä olen todella ylpeä. Jospa kropan malli ajan kanssa muuttuisi tästä nykyisestä kakkosnelosesta äksään, niin veri jees ;)

Mulle pukkas haastetta tuolta Taran suunnalta muutama päivä sitten. Pitäis nimetä kaksi esinettä/asiaa, joissa on jokin muisto tai tarina. Tulee olemaan vaikea postaus, mutta yritän saada sen tehdyksi - sen takia mä kirjoitin tännekin siitä, etten pääse luistamaan. Ovelaa!

Miksen mä koskaan osaa kirjoittaa tänne, vaikka päässä liikkuis vaikka mitä? Nytkin mulla olis sata ja yks asiaa mistä kirjoittaa kokonaisia postauksia, mutkun ei tuu ni ei tuu! Eisit. Saatana.

... Eiku ainiin! Musta tulee isonen. Siis musta, ISONEN? Seurakunnan rippileirille? Oumaikaad. Koko hommaan lähteminen oli puhdas päähänpisto (kulkee myös nimellä kukaikkimuutkin!-päähänpisto) enkä yhtään tiedä, mitä odottaa. Toivottavasti tulee kivsua!

Aerobinen on yliarvostettua!

2012-01-17T22:13:00.001+02:00

Viime viikon teema: "Niin mikä juoksu, mikä aerobinen?"

Ma: lepo

Ti: kuntosali 30min, kahvakuula 20min

Ke: lepo

To: kuntosali 50min

Pe: tanssi 1h, kuntosali 35min

La: kahvakuula 30min, minilenkki kavereiden kanssa

Su: pulkkamäessä!

Tänään pääsin vähän purkamaan motivaatiopulavitutusragemoodiani fyssarille, ja hetkeks taas helpotti. Huomenna meen verikokeisiin ja katotaan, mikä mussa on vikana kun hormonit ei pelaa. Nyt tuli aika privaattia vihjaamista jopa tänne lokiin, mutta todetaanpa se nyt ääneen kun leikkiin kerta ryhdyttiin: mun hormonitoimintani on kuollut, ollut jo viime vuoden tammikuusta saakka. That's it. Huomisen jälkeen viikko eteenpäin ja oon taas paria tietoa viisaampi, että miksi näin. Ei oo kivaa, mut ei voi mitään.

Viikko Helsinki Paleon haastetta takana, ja kohtuullisen hyvin olen pysynyt mukana. (Mitä nyt pari pullaa, vähän tummaa suklaata ja maitotuotteita jääkaapin tyhjennysoperaatiota suorittaessa). Lisäksi musta tuntuu, että olo on heti jotenkin kauheen timmi kun rupee syömään kunnolla ja ravitsevaa ruokaa. Unikin tulee paremmin, se on iso plusplus! Muutama viikko vielä tätä, sen jälkeen entiiämitä. Jotain jännää ;)

Treenitoppi ja uniasiaa

2012-01-11T12:15:00.000+02:00

Kuvat ei anna justicea tälle mun löydölle... Silti, se on mun uusi treenipaita ja se on hieno! Hengittävää materiaalia, just passeli päällä (vatsan kohdalta hiukan suuri, mutta onpahan ainakin lihaksille tilaa kasvaa. Hehe ;) ja näyttää hyvältä. Intersportin alennuksesta hintaan 30€. Kiitos nam.

Kuulaa ja punttia aherrettu tälläkin viikolla, vaikka ollaan vasta puolessa välissä. Energiatasot on selvästi nousussa nyt kun olen kiinnittänyt huomiota unen ja ruoan laatuun. Olen tehnyt mm. seuraavia muutoksia:

♦ Ajoitan kahvin juonnin ennen kello 16 tapahtuvaksi enkä juo enempää kuin neljä kuppia per päivä. Ennen join helposti > 3 kuppia päivällä ja illalla vielä kupin tai kaksi. Nykyään juon enemmän vettä.

♦ Rauhoitan illat sammuttamalla huoneesta valot ja sulkemalla pimennysverhot. Aktiivinen pyrkimys olisi sulkea myös tietokone, mutta se on vielä isosti työn alla...

♦ Käyn lämpimässä suihkussa ennen nukkumaanmenoa. Se rauhoittaa.

♦ Olen karsinut ruokapuolelta kaikki viljat, sokerin ja kohta todennäköisesti myös maidon. Ehkä. Sounds depressing? Usko pois, ei tää oo! On uskomatonta, miten syömämme ruoka vaikuttaa energiatasoihin, nälänhallintaanv(+ pitkällä juoksulla myös kehon koostumukseen) ja melkeinpä ihan kaikkeen mitä teemme tai miten voimme.

♦ Liikunnat ennen iltaa. Tämä on tärkeä, sillä raskaammasta liikunnasta saan törkeän endorphine blastin eikä siinä tohinassa kauheesti nukuta, joten parempi sijoittaa juoksut, punttikset ja kuulat päiväsajalle ja olla hyperpupu silloin kuin kärsiä seuraavana aamuna eri hauskasta asiasta, jota väsymykseksikin kutsutaan...

♦ Piikkimatto. No words to describe.

Tässäpä näitä. Nyt mä ihan varmasti unohdin jotain, mutta nevörmaind! Kerron, kun muistan.

Huomisna ajattelin vielä käväistä puntilla ja jos perjantainakin ehdin, niin sama. Nyt mä meen kuitenkin hakemaan toisen kupin kahvia, mors! Hieno kaunisjaylpee -kuva vielä tähän loppuun, olenhan niin hel-vetin puntti.

Wtf!?

Helsinki Paleo starttaa huomenna!

2012-01-09T16:17:00.001+02:00

Viime viikon ~~lusmuilut~~ liikunnat:

Ma: kotitreeni 20min (hoover, istumaannousu, kyykky, dippi, selän ojennus, miesten punnerrus)

Ti: 55min kuntosali, koko kroppa + crossailut 15min, venyttelyä

Ke: venyttelyä

To: iltajuoksu 25min + 40min loikkatreeni sisältäen seuraavaa:

lämmöt 10min

3 x 10 kyykkyhyppy

3 x 10 blaster push up

3 x bulgarialainen askelkyykky

loppulämmöt 2,5km/20min

Pe: lepo

La: 20min/2krs kahvakuulacircuit (swing, thruster, upright row), lumitöitä ½h

Su: 20min/2krs kahvakuulacircuit (swing, thruster, swing & BU-squat)

Ihme veto poissa -fiilinki jatkuu. Ei muuta, paitsi että -->

Kliketiklik ja sinne vaan! Meikä on ainakin mukana tasan niin hyvin kuin pystyn. (= En aio kieltäytyä parista siideristä viikonloppuna, mutta siihen ne paheet sitten jäävätkin.) Tänään syön viimeiset maitotuotteet pois jääkaapista kiusaamasta ja muuten yritän noudattaa ruokailussani seuraavia periaatteita: Lihaa, paljon kasviksia ja marjoja, luonnollisia rasvoja, jonkin verran hedelmiä eikä lainkaan sokeria, viljoja tai maitoa (pl. voi ja raejuusto/rahka, mikäli niitä sattuu tältä päivältä vielä jäämään). Jänskättää! Neljän viikon haasteen aikana arvotaan monia hyviä palkintoja, mm. Biosignaturea ja Hormonidieetti -kirja, kengät, treeniohjelma jne. Raportoin ehkä fiiliksiä jahka pääsen alkuun ja mun vitskut ja omegat on tullut postista. Mukavaa pistää itsensä välillä haasteen eteen, virkistää mieltä kun joku muu sanelee välillä ruokailun ehdot ;)

Lomalusmuilua

2012-01-05T19:35:00.001+02:00

Megaiso päivitysväsymys! Koulu alkaa ihan just, kirjaraportin palautus on torstaina ja arvatkaapa, monennellako sivulla vasta olen...? Hyvin menee siis. Onneksi reippailut sentään sujuvat, muuten voisin väittää lusmuilleeni koko loman.

Mitäs sitä onkaan tullut näinä alkuvuoden päivinä tehtyä? No liikuttua, nukuttua pitkään (♥), syötyä viimeiset joulukarkit pois kiusaamasta mutta muuten varsin kiltisti, vietettyä laatuaikaa siskojen kanssa, pelattua Sims 3:sta yömyöhään unettomuuden iskiessä, vedettyä makeutusaineöverit Coca Cola Zerolla ja vähän tsuibailtu siellä ja täällä kavereiden kanssa. Aika tyypillistä lomapuuhailua siis.

Joulun jälkeinen viikko eli vuoden 2011 viimeinen viikko sujui aika iisisti liikunnan suhteen: tiistaina olin siskon kanssa salilla 40min, keskiviikkona juoksin 30min/5km lenkin ja sunnuntaina 25min juoksulenkki + kotona treenailut päälle 10min.

Tämä viikko näyttää jo lupaavammalta: maanantaina kotitreeniä 20min ja tiistaina kävin tekemässä tiukan tunnin mittaisen puntin (josta on muuten EDELLEEN paikat kipeänä. Got2 love jalkaprässi ♥) ja tänään torstaina tein pk-lenkin, johon lisäsin loikkatreeniä. Kesto 40min. Kokeilkaapa huviksenne tehdä kolme sarjaa kyykkyhyppyjä räjähtävällä ponnistuksella ja minimaalisilla tauoilla! Takaan, että hapottaa ;)

Viimeisten lomapäivien suunnitelma sisältää reissailut Turkuun ja takaisin sekä illanvieton kavereiden möksällä. Turkuun menen katsomaan entisiä iipeekavereita, vähänkö on jo ikävä! Piti mennä jo keskiviikkona käymään, mutta myrskyn vuoksi en uskaltanut astua bussiin... Lauantain illanvietto sisältänee saunomista, elokuvia, kortin peluuta (ollaan jokainen virallisesti koukussa ristiseiskaan ja fuskuun, helposti menee ilta niitä pelaillessa) ja pientä herkuntynkää. Mullahan siis pitäisi olla suklaalakko ja olenkin pitäytynyt siinä jo, öö, kohta viisi päivää, mutta saa nyt nähdä mitä on tarjolla. Herkkuhiiri mikä herkkuhiiri, nöykändyy :)

Lakkaan jaarittelemasta nyt ja lähden pelaamaan Simsiä! Ai juu, piti vielä sanoa kiitos edelliseen tekstiin kommentoineille ja toivottaa jokaiselle ihanaa ja kokemusrikasta uutta vuotta 2012!

Edit. Isosisko käski kertoa olevansa ihana. Sullon sisko reiät villasukkien pohjassa, mä näen ne!

Vuoden 2012 lupaukset ja tavoitteet

2011-12-28T19:46:00.000+02:00

Tässä suklaavieroituksen alaisena päätin ryhtyä listaamaan tänne lokiin lupaamaani listaa ensi vuoden tavoitteista. Minähän siis olen varsinainen pr0 laatimaan listoja, mutta harvemmin niitä tulee noudatettua sen päivän-kaksi pidempään (...) joko unohduksen takia tai siksi, että ns. haukkaan liian ison palan kerralla. Sitä kakkuakin riittää katsos pieni siivu, ei tartte vetää koko komeutta naamariinsa. Ja mitä unohdusten minimointiin tulee, koen parhaimmaksi julkaista tavoitteeni täällä justiinsa sen vuoksi, etten unohtaisi. Paperilaput hukkuu toistensa alle, mutta tää loki on ja pysyy. Ja te lukijoina pidätte varmasti huolta, että piiska viuhuu jos unohduksia tapahtuu?! Ha, ehkä ei tartte, onneksi.

Noh, sit kävis asiaan tämä.

Monet lupaa uuden vuoden kunniaksi aloittaa terveellisen elämän, mutta mulla on sellainen jo. Lupaan siis ylläpitää terveellisiä elämäntapojani jatkossakin ja sekä syödä että liikkua kehoni antamissa rajoissa niin, että vuoden 2012 lopussa voin sanoa oppineeni pysymään radalla entistä vähemmällä pähkäilyllä. Jo vain on kokeiltu VHH:t, Dukanit, syömättä olemiset, jääkaapin valonkin syömiset ja muut, mutta parhaiten toimii kohtuus ja karkkipäivä, kuten me Ellan kanssa terveystiedon esitelmässä totesimme ♥

Liikunnan saralla tavoitteet ovat konkreettisemmin mitattavia. Vuoden 2012 loppuun mennessä haluan...

- juosta kymmenen kilometriä alle tunnin (59:59:99 kelpaa mainiosti!) loppuajalla. Suorituspaikkana tälle on todennäköisesti Paavo Nurmi marathon tai Naisten kymppi. Tai molemmat.

- vetää puhtaita leukoja ainakin sen viisi, mieluiten kymmenen. Yks meni jo eilen!

- käydä selvittämässä, paljonko juoksen Cooperin testissä.

... ja lopuksi: kehittää voimaa ja kestävyyttä ylläpitämällä sekä sali- että juoksuharrastusta vuoden loppuun ja siitä ikuisuuteen saakka. Harkinnan alla on myös jonkun uuden lajin kokeiluun ottaminen. Tankotanssi tai crossfit kiinnostaisi, mutta täällä Lännen periferiassa niihin ei (ainakaan vielä) ole mahdollisuutta.

Yleisinä tavoitteina ensi vuodelle voinen edelleen pitää jo viime vuonna lupaamaani "opettelen rakastamaan itseäni"-mantraa, sosiaalisen elämän ja yksinolon tasapainottamista ja kaikin puolin tasapainoista elämää. Tiedän, että nämä tavoitteet eivät toteudu hetkessä - edes vuosi ei varmaan riitä korjaamaan sekoilujeni aiheuttamia haavoja, jotka tuohon sosiaaliseen puoleen ja sen rajoituksiin liittyvät - mutta koen pienimmänkin edistysaskeleen olevan suuri voitto, joka vie aina eteenpäin. Kaikesta huolimatta. Muhikoon nämä nyt kaikessa rauhassa kirjoitetussa muodossa täällä, jotta muistaisin ne niin kauan kun blogini blogimaailmassa pyörii. Viekööt näiden loppuun saattaminen vaikka koko elämäni, niin luovuttajaksi en rupea!

Siinä ne.

Voisin totta kai luvata itselleni luopuvani keinomakeutteista, viljoista, sokerista, nikotiinista, alkoholista, SUKLAASTA, nykyisestä tukkalookistani ja ties mistä, mutta kun mää vaan en oo semmone.

Mää oon semmonen, joka uskoo että elämästä kuuluu nauttia kans.

Lapsi on tuhma, jos pukki ei tuo sille lahjoja

2011-12-25T21:39:00.000+02:00

(Mulla on hieno hattu. Vilasta lähti mukaani hän!)

Joulu tuli ja sit se meni. Olin vissiin ollut tosi kiltti, kun sain kun sainkin pukilta kaikki toivomani asiat ja vielä vähän siihen päälle!

- 14 ilmaislippua uimahallin kuntosalille

- Catmandoon tekninen juoksukerrasto

- "jumppasetti", joka sisälsi hyppynarun ja kaksi kuminauhaa, joilla voi treenata kotona mm. hauiskääntöä ja venytellä paikkoja

- otsalamppu

- lamppu, joka kiinnitetään USB-porttiin (?) :D Ihan en tajunnut mikä sen funktio on, mutta ilmeisesti helpottaa työskentelyä tietokoneella illalla, jos huoneen valoja ei voi laittaa päälle

- uudet kuulokkeet iPodille

- pöytäkynttilä

- mariskooli Julia-konvehdeilla

- sellainen silmälappu/läpyskä, joka laitetaan yöksi silmien päälle ettei valo häiritse

- kuivashampo, hiuslakka, minisaippuoita, hiusten tehohoito, irtoripset, luomiväri, huulivoide

- huppari ja itse ostamani alusasusetti (pitäähän sitä varmistaa, ettei jää ilman paketteja...)

- pyörään kiinnitettävä äänitorvi (?!), jolla saan kuulemma herättää kaikki UV:na krapulasta kärsivät kaverit ;)

... Unohdinkohan jotain? Ai juu, suklaat! Konvehtirasia, toinen konvehtirasia, Pandan tummasuklaalevy, Fazerin piparisuklaalevy, 100% suklaalevy ja 72% appelsiini-vihreä tee suklaalevy. Ja ne Juliat. Ei pääse ainakaan aliravitsemus yllättämään, kyllä nää ihanaiset tietää mistä Anni tykkää! ♥ Suklaadieetti alkoi eilen ja jatkuu tänään, höystän sitä vielä kinkulla ettei pääse ne vähäisetkin muskelit katoamaan. Hyviä ja suklaapitoisia lomapäivien jatkoa toivotellen siis, take care!

Jouluviikon liikunnat

2011-12-25T21:19:00.000+02:00

Ma: salilla yläkroppa 1h 10min, crosstrainer 30min, kauppareissu juosten 15min + venyttelyt

Ti: lepo

Ke: juoksulenkki 36min/5,3km

To: salilla alakroppa 40min, crosstrainer 35min + venyttelyt

Pe: juoksulenkki 30min/?km

La: lepo

Su: juoksulenkki 50min/7,9km

Teen jatkossakin lenkkitankkaukseni suklaalla, jos jalka nousee noin hyvin kuin tänään nousi! Viikon muihin liikkumisiin olen todella tyytyväinen, joka kerta on jäänyt liikunnasta hyvä mieli ja ennen suoritusta olo ei ole pakotettu, vaan pikemminkin odottava ja innokas. Voiko olla niin, että musta kasvaa vielä oikea urheilija?

Another year over, a new one just begun - vuosi 2011

2011-12-22T19:08:00.001+02:00

(Edit: HUOMIO rakkahat! Täällä Kirsi järjesti arvonnan, jossa on tarjolla esim. suklaata... Sinne!)

Vuosi on lopuillaan, ja on aika tehdä pieni katsaus kuluneisiin kuukausiin ja miettiä, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä, sanottua ja hankittua.

Tammikuussa olin blogiteksteistäni päätellen jo totaalisen uupunut rassukka. Rehellisesti voin kertoa, etten muista koko kuukaudesta, tai oikeastaan koko alkuvuodesta toukokuuhun saakka juuri mitään. Nyt asioita pohtineena ja ulkopuolisen silmin tarkastelleena voin vain ihmetellä, että miksen tuolloin jo tarttunut pahaan olooni ja tehnyt sille jotain. Helpommin sanottu kuin tehty vissiin. Onneksi asiat ovat nykyään paremmin.

Alkuvuoden aikana oli serkun tyttövaavin ristiäiset (soitin siellä joululauluksikin tituleeratun Taivas sylissäni -kappaleen, jota edelleen luukutan tiuhaan Spotifyn playlistiltä). Lisäksi nukuin aivan liian vähän, olin ihan törkeän huonossa hapessa (siksi en mitään muistakaan) ja itkin harva se päivä olevani joko ruma, läski, saamaton tai täysin turha ja elämää ansaitsematon paska. Hyvinä päivinä olin kaikkia noita. Jee. Isosiskon vierailut ulkomailta punkkaamaan mun luokseni pelastivat jossain määrin estämällä totaaliromahduksen. Mutta eipä siitäkään pitkän ajan voimavaroiksi riitä, jos pari viikkoa kolmannesvuodesta on seuraa ja muutoin lukittautuu neljän seinän sisälle.

Huhtikuusta jäi mieleen koulun kanssa tehty reissu Lontooseen, joka on saletisti the city of my dreaams. Instanttia rakkautta ekalla katsauksella, ne metrot ja Oxford street ja maisemat ja kivat ihmiset ja mitä vielä! Olisin voinut jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi. Lisäksi tuolta reissulta jäi mieleen Strepsils-pastillit ja eräs varsin kiltti ja sympaattinen luokkakaveri, joka noita mulle tarjosi kun neidille pukkasi kuumetta. Joku sentään välitti ♥

Toukokuussa ilmaisin ensimmäistä kertaa kiinnostukseni ryhtyä tulevaisuudessa personal traineriksi. Kiinnostus on edelleen palava ryhtyä vakituiseksi liikunta-alan opiskelijaksi - jos ei nyt ihan pt:n ammattiin vaan johonkin muuhun saman kaltaiseen - joten ilmeisesti ei ollut mikään hetkellinen hairahdus :) Samassa kuussa julkaisin myös ensimmäisen kannanottoni bikinikunnosta ja sain enemmän kommentteja kuin koskaan. Sen jälkeen lukijamäärä on lisääntynyt tappavan tasaista vauhtia ja ehdinkin jo yhdelle blogia lukevalle ystävälleni luvata, että värkkään blogiarvonnan kun satku menee rikki. Iiks!

Kesälomalla sain vihdoinkin vain olla. Ja voi että, miten se helpottikaan oloa ja selkeytti niin monia asioita... Päätin lopettaa lukion Turussa ja siirtyä kotikaupunkiini opiskelemaan, kävin läpi epämääräisen kesäromanssin, vietin tuhansia iloisia hetkiä parhaiden ystävieni kanssa ja irtaannuin ulkomaailman vaatimuksista lähes täysin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koin löytäneeni sen todellisen minäni, sen elämäniloisen ja aidon Annin sen aran ja nurkkaan ahdistetun tiskirätin sijaan. Olin onnellinen.

(Kesän aikana myös laihduin noin viisi kiloa mikä on aika paljon, mutta uskoisin sillä olleen merkittävä vaikutus yleismielialaan kaiken muun ohella. Mahduin taas vanhoihin vaatteisiini ja koin näyttäväni paremmalta kuin masennuskiloilla höystetyn, edellisen ulkomuotoni kanssa.)

Uuden koulun aloitus elokuussa sujui hyvin, ja tunsin heti oloni paremmaksi - tiesin tehneeni oikein, vaikka syyllisyys vaivasi vähän väliä ja vaivaa edelleenkin kun mietin, mitä olisinkaan voinut saavuttaa kansainvälisen yo-tutkinnon jälkeen.

Syys-lokakuussa ostin piikkimaton ja opettelin kääntämään unirytmiäni normaaliksi. Arvatkaa onnistuinko... Loppupuolesta syyskuuta seurasi vielä reissu Tallinnaan urkukurssille, joka sisälsi nimestään huolimatta enemmän shoppailua ja fiilistelyä kavereiden kanssa kuin urkuja. Tallinnan tuomiokirkon urut saivat silti kokea mun Finlandian, hähä!

Ai juu, lokakuussa tein myös The Juustokakun. Watch out, kohta alkaa leipurin sormia kuumottaa...

Marraskuussa aloitin aktiivisen juoksuharrastukseni ja nopean kehittymisen myötä into kasvoi sellaisiin svääreihin, että tein päätöksen juosta kympin alle tuntiin ensi kesänä. Lupaus pitää ja treenit jatkuvat edelleen! Koulu alkoi tässä vaiheessa jo maistua vähän puulta johtuen kotona vallitsevasta stressitilasta. Sama meno jatkui aina tähän joulukuun 22. päivään saakka, jolloin viimein pääsin talvilaitumille ♥

Se onni liikunnasta by the way, että olisin todennäköisesti murtunut paineen alla ellen sitä harrastaisi. Turkuaikoinanihan olin melkoisen inaktiivinen ja veikkaisin tämän kotistressin olleen lähes yhtä suurta kuin IB:n koeviikkostressit (tai sitten olen vain herkistynyt stressille niin paljon, että pienetkin asiat tuntuvat nykyään todella vaikeilta käsitellä). Täytyy sanoa, että vuoden parhain teko itseni hyväksi oli alkaa liikkumaan säännöllisesti. Vaikka tulee hiki, vaikka paikat menee jumiin ja ties mitä muuta niin silti - liikunta pitää mut kiinni elämässä. Nöykändyy, niin se vain on.

Täytyy sanoa, että vuosi hujahti ohi taas edeltäjäänsä nopeammin. Kahdentoista kuukauden aikana on tapahtunut paljon: kaksi ulkomaan matkaa, koulun lopettaminen ja koulun vaihto, "kesäromanssi", säännöllisen liikunnan aloittaminen, painonpudotus ja ties mitä. Näitä on varmaan turha mainita, mutta olen myös viettänyt lukuisia ihania (ja vähemmän ihania myös, tietenkin) hetkiä ystävieni kanssa. Iso kiitos heille ♥

Vaikka vuoteen 2011 mahtui myös niitä huonoja kokemuksia, niin silti en pidä itseäni mitenkään epäonnistuneena. Se on vain elämää, ja elämässä tulee olla vastoinkäymisiä aina välillä. Ne kasvattavat ja tekevät vahvemmaksi. Tämän vuoden jälkeen olen taas vanhempi, viisaampi, ~~kauniimpi~~ ja vahvempi kuin ikinä, ja valmis ottamaan uuden vuoden avosylin vastaan :)

Haluan toivottaa teille kaikille ihanaa ja rauhallista joulun odotusta sekä uutta, vielä edeltäjäänsäkin parempaa uutta vuotta! Rakastakaa ja tulkaa rakastetuksi. Peace! ♥

Liiku, liiku likkalapsi

2011-12-20T07:31:00.001+02:00

Vuosi 2011 -kooste on työn alla ja valmistuu kyllä ennen vuoden loppua, nyt on vain niin paljon kaikkea muuta hässäkkää tässä että kirjoittamisen jatkamisesta ei näytä tulevan mitään. On englannin portfoliota, äidinkielen pilkkukoetta, kirjaraporttia ja toisen kirjan analyysia-mitä-lie och så vidare. Sen siitä saa, kun ei osaa aikatauluttaa näitä hommia vaan kaikki on tehtävä joko samana iltana tai ei ollenkaan, hö!

Viime viikolla tuli reippailtua seuraavasti:

Ma: circuit training 30min eli lihaskuntojumppailua himbessä

Ti: 36min juoksulenkki (5,7km), venyttely

Ke: yläkroppa salilla 50min, venyttely

To: lepo

Pe: alakroppa salilla 50min + cross training 20min, juoksu 30min (?km), venyttely

La ja su: lepo

Jos mä saisin päättää, osaisin seistä käsilläni ja vetää leukoja jo nyt. Lissee reeniä, ehkä sit menee. Tämä viikko on jo startattu samantyylisellä kombolla kuin perjantaina, paitsi että gymiä 1h 10min (yläkroppa), crossia 30min ja juoksua kaupalle ja takas 20min. jos ehtis 2-3 lenkkiä tekemään viikkoon niin ois tosi hyvä, punttia riittää kaks ja muu on plussaa. Sporttailu on ihkukivaa! ♥

Sosiaalisten suhteiden suhteen (suhteessa, suhteesta jne) oon vähän hukassa. Taas tapahtuu kaikennäköstä uutukaista ja hämmentävää enkä oikein tiedä, miten tiettyihin asioihin tulisi suhtautua tai ylipäätänsä että miten haluan suhtautua niihin. Tää on tätä olemisen sietämätöntä keveyttä... But I'm still feeling good!

Sekametelisoppa

2011-12-16T22:12:00.001+02:00

First things first: spinning on kierolla tavalla sekä kamala että ihana laji. Hiki valuen autoon kompuroidessani vannoin ettei enää ikinä, mutta kotona päädyin selaamaan Saluksen tuntiaikatauluja seuraavaa rääkkiä varten. Hullu mieli.

Jouluun on enää viikko, mutta miks ikkunasta ei höngi pakkanen ja näy kinoksittain kolattavaa lunta? En ala! Toisaalta lumeton maa on parempi lenkkeilyn kannalta ja senkin, ettei mun tarvitse palella (normaalia enemmän) normaaleissa ulkotamineissa kun lämpömittari näyttää +4 sen miinus-jotain sijaan. Oon kyllä silti sitä mieltä, että joulu ilman lunta on kuin pullapitko ilman rusinoita eli ihan blaah. En tykkää. Pitää varmaan hankkia lumisprayta ja sumuttaa ikkunat täyteen feikkikinoksia eikä poistua talosta kohtaamaan totuutta.

Mutku mä haluun valkosen joulun! Britit vois lähettää omat lumensa tänne, ne on kuulemma sulkeneet koulujakin lumipyryn takia tossa tänään (vaiko eilen?). Ironista, että Suomessa lumisateeseen reagoidaan ilolla tai tyyliin "OK, lunta" kun britskut taas saa slaagin, jos joskus ja jouluna taivaalta tulee muuta kuin vettä.

Aiheesta toiseen pomppien, mut whatever: omat tulevaisuuden suunnitelmat alkaa olla jo niin mallillaan, että uskallan julkaista ne jo täälläkin :) Kutsumus lienee pääteltävissä näistä viimeaikaisten postausten juoksu-, spinni- ja ylipäätänsä treenipainotteisuudesta, mutta sanonpa sen vielä ääneen. Minä nimittäin päätin haluavani kouluttautua lukion jälkeen liikunnanohjaajaksi urheiluopistossa. Ja tiedättekö - pitkästä, PITKÄSTÄ aikaa olo tuntuu hyvältä ja optimistiselta kaiken suhteen, mitä tulevaisuus mulle tarjoaa. Oikeasti.

Mulla ois haaveissa repiä jostain aikaa kirjoittaa sellainen Vuosi 2011 -tiivistelmä tänne jossain vaiheessa, mutta saa nyt nähdä - jotenkin aika vain katoaa, just oli eka adventti ja kohta on jo joulu. Vuoden 2012 lupaukset/tavoitteet haluaisin kanssa ehtiä kirjoittamaan ennen vuoden vaihtumista, niissä nimittäin on vihdoin jotain sellaisia asioita, jotka voin konkreettisesti saavuttaa sen sijaan, että oppisin taas "rakastamaan itseäni", "tekemään vuodesta edellistä paremman" jne. Noi on noita kliseitä, joita oon viljellyt ihan liikaa. Ensin kirjannut ylös ja vannonut toteuttavani, mutta unohtanut jo autuaasti leskenlehtien kukkiessa. Pitää oikeesti kirjoittaa, yritän muistaa!

Loppuun vielä yks erillisen ihkutuspihkutus-kappaleen ansaitseva, ilmoittamisen arvoinen asia: joulun jälkeen pääsen Turkuun näkemään ihania ihmisiä! Onhan sitä jo odotettukin, ihan liian kauan IMO, mutta nyt pääsen. ÄÄÄ! ♥ Mulla on ihan uskomattoman kova ikävä niitä yhteisiä hetkiä, joita mä noiden kanssa jaoin viime vuoden aikana. En vaihtaisi päivääkään IB-ajastani pois, sillä ilman sitä mulla ei olisi noin ihania ystäviä. Raksrakspoks.

Itsepäisyyspäivän puuhailuja

2011-12-06T20:15:00.000+02:00

Itsepäisyyspäivän kunniaksi meiksi kirjoittaa lokiinsa jo toisen kerran, oho! Vähän pakkoraossa tässä ollaan, sillä tänään on tapahtunut vapaapäiväksi niin paljon ettei aivokapasiteetti yksinään riitä näitä työstämään.

First of all, liikuntainspiraatio on tullut takaisin! Oh, I've missed you laav ♥ Tänään kokeilin reilun viikon tauon jälkeen juoksua jäisellä maantiellä ja hyvinhän se kulki, olis mennyt pitempäänkin jos olisin lähtenyt lenkille enkä kauppareissulle hakemaan siskolle Pringlesejä, koska sillä oli krapula. Tässä iltasella päätin vielä kaivaa g'old Jillian Michaelsin Yoga Meltdownin kakkososan tietokoneeni syövereistä ja virkistää muistiani, jotta mites se jooga taipuukaan pitkästä aikaa (Vastaus: hyvinhän se). SITTEN mä vielä tempaisin kuntopyörän selässä kolmenkymmenen minsan setin linnan juhlia katellessa. Sielloli julkkis meijän kyliltä, se pitkätukkainen arkkitehtimies. Cool!

Se siitä inspiraatiosta, kun tätä sähköjäniksen tehokkuutta on hyödynnetty tänään muuallakin. Aamukahvin jälkeen riensin ensi töikseni leipomoon, ja tulokseksi saatiin äiskän kanssa tämänmoisia otuksia (kännykkäkuvat ftw):

Pipruja poikineen, Nuuskis ja vähän hölmön näköinen Pikku Myy. Vaatteet ja koristukset on tehty marsipaanista, sokerimassasta ja kultaisista strösselipalleroista + silmät ynnä piiput ynnä muut elintarvikekynällä, jossa lukee edible eli syötävä O.O Kaikkee sitä...

Nyt tää yrittäis rauhottua, vaikka asiaa olis vielä vaikka miten ja energiaa piisais liikaakin. Huomenna meen kokeilemaan ensimmäistä kertaa spinningiä (!) ja se vähän jänskättää. Jaksankohan mää painella niin lujaa kuin siellä ois tarkotus, kun meen sinne melkein suoraan koulusta? No, sen näkeepi sit. Moi!

Suurella sydämellä

2011-12-06T15:55:00.000+02:00

Näin Jääkärimarssin soidessa taustalla sopinee toivottaa jokaiselle suomalaiselle hyvää itsenäisyyspäivää ja muistella niitä yläasteen historian tunteja Mr. Paavolan kanssa, joilla Suomen itsenäistyminen taottiin aina alusta hamaan loppuun saakka meidän kaltaistemme räkäpääteinien päänuppeihin. Joskus toivon kehittäväni aikakoneen, jolla pääsisin näkemään tapahtumien kulun ihan itse ja oivaltamaan, ettei se rintamasotilaana oleminen ihan maailman parasta herkkua varmaan ollut. Vaan mitäpä ei mies tai nainen synnyinmaansa puolesta tekisi?

Kiitos heille, jotka omalta osaltaan tekivät Suomen itsenäisyydestä totta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin siis - Jääkärimarssin sijaan saatte luvan kuunnella Finlandia-hymnin, joka on takuulla yksi eniten kylmiä väreitä nostattavista kappaleista ikinä.

Tunne

2011-12-03T15:54:00.002+02:00

Joulutunnelma on viimeistään tänään saavuttanut minutkin. Vaikka lunta ei näy mailla eikä halmeilla, niin itse tehtyjen lahjojen valmistelu ja (perheelle) ostettujen paketointi, joululaulujen soittaminen pianolla tai niiden kuuntelu Jouluradiosta, kynttilät, pipareiden leipominen, kanelikahvi ja joulutorttu, joka-aamuinen suklaajoulukalenterin luukun avaus, korttiaskartelut, jouluvalot, lämpimien villasukkien jalkaan vetäminen ja peiton alle kääriytyminen saavat minut odottamaan joulua samalla lapsen innolla kuin kymmenen vuotta sitten (seitsemäntoistavuotiaana saa jo puhua kuin vanhat ihmiset ikkään, nih!). Nyt seuraa joulufiilistelyä, enjoy!

Karhunpoika sairastaa

2011-12-02T17:17:00.001+02:00

... tai sairasti. Viime viikolla koeviikon päättyessä iski flunssa, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Mittään en oo saanut tehdä (lue: en ole saanut harrastaa liikuntaa) ja mittään ei oo myöskään tapahtunut. Paitsi kävin mä Raision Myllyssä törsäämässä rahaa itseeni alusvaatteiden ja Levi's Curve ID -farkkujen (!!) muodossa. Parit joululahjatkin ostin perheelle, mutta ei niistä sen enempää kun tiedän heidän lukevan tätä epäsäännöllisen säännöllisesti. 24. päivä saatte tietää, murut! Ootte rakkaita!

Kipeänä olo on muuten eniten hanurista ikinä. Silloin ei ihan oikeasti riitä voimat mihinkään, oli sitten miten halukas tekemään jotain tai ei. Viikon päivät olen siis vain nukkunut, syönyt, näyttänyt rumalta ja kuulostanut mieheltä. Nyt alkaa olemaan jo mitta täysi. Eilisnäpäivänä sain lekurilta antihistamiineja, jotka tekivät olon siedettäväksi tänään aamulla. Huomenna voisin jo haluta olla ilman tätä niistämistä ja liman yskimistä, pliis!

(No onneks ei ny ihan noinkaan...)

Olo on hyvällä tavalla pohdiskeleva tällä hetkellä. Oon miettinyt tulevaisuutta, mahdollisuuksiani ja kykyjäni, vertaillut erilaisia vaihtoehtoja ja punninnut motivaatiotani. Tämä kaikki on tarpeen, koska menen maanantaina ammatinvalintaohjaukseen työkkäriin. Jänskättää ja vähän pelottaa. Mitähän musta vielä tuleekaan?

Enkelinluinen tyttö

2011-11-27T02:19:00.000+02:00

Eksyin lukemaan Seiskan TV-ohjelmistoa ja törmäsin kiinnostavaan keskusteluohjelmaan nimeltä Seitsemäs taivas. Ei sillä, että muuten olisin kiinnostunut kuuntelemaan pelkkää hölöhölöä tunnin verran, vaan käsiteltävä aihe sattuu tällä kertaa olemaan varsin lähellä omaa sydäntäni: "Voiko viha sairastuttaa ihmisen? Miksi ruumiista on tullut roskakori, johon sullotaan viha, häpeä ja paha mieli? Maarit Tastulan vieraana tanssikoreografi Hanna Brotherus." Teemana on siis itsetunto ja kehonkuva. Hanna Brotherus mm. toteaa keskustelussa, että suomalaisilla on erittäin huono suhde omaan kehoonsa, ja tottahan se on. Ko. ohjelmassa puhutaan myös hieman syömishäiriöistä, jotka ovat joko syntyneet kehonkuvan häiriöstä tai synnyttäneet sen. Omaa kokemusta aiheesta on enemmän kuin riittävästi... Nimimerkillä "edelleen lihava ja huono ihminen". Just.

Itse ajattelin ainakin vilkaista kyseistä ohjelmaa. Katsokaa tekin, mikäli aihe yhtään kiinnostaa!

Kuumehouruista lätinää

2011-11-26T01:22:00.001+02:00

Örps. Mulla on 87 lukijaa O_O Ja se tarkoittaa lyhyellä matikalla sitä, että satanen on enää kolmentoista umpihullun blogistanistin (köh?) päässä. Jos hulluja piisaa riittävästi, niin järjestän sadannen lukijan kunniaksi jonkinlaisen arvonnan. Lupaan!

Liikunnat on tauolla, koska koeviikko. Ei vaan veny pieni ihminen ihan kaikkeen, vaikka miten haluais ja tuntis huonoa omaatuntoa. Viikonlopulle suunnittelin kyllä pitkän kaavan lenkkiä, mutta eilen ja tänään olen pienesti lämpöillyt ja kurkkuuni on tungettu siili. Kirjaimellisesti! Nieleminen sattuu ja saan vähän väliä yskänkohtauksia, jotka irrottavat jotain ällöä tuolta henkitorvesta. Okei, eiköhän ollut tarpeeksi havainnollistava selitys, joten jättänen tämän tähän... Muihin aiheisiin, please!

Olen ollut ilman suklaata ennätykselliset kaksi päivää. Sen sijaan syön noita ^, joita terveellisiksikin väitetään. Suurin osa valitettavasti maistuu pahvilta - tai sitten mulla on vaan huono makuaisti. Tai härskiintynyt pussi.

Joulufiilis alkaa puskea päälle, tänään lauloin rakkaimpani eli pianon avustuksella kauneimpia joululauluja uunituoreesta vihkosesta. Saanpahan säestää niitä kirkossakin, ja vielä oikein uruilla jos tahdon! On se vaan ihanaa, kun on näitä pappissuhteita. Pääsee ilmaisemaan ittiään oikein Herran huoneessa. Vaudevou. Joulufiilistelyyn kuuluu musiikin lisäksi myös lahjojen suunnittelu. Aion tehdä lahjat aika pitkälti itse, joten jos multa odottaa jotain hirmuisen kalliita designkoruja tai -kledjuja niin not a chance. Materialismi tappaa, ja itse tekemällä saa lahjoista paljon persoonallisempia kuin tusinamuumimukiin survottu pehmolelu tai suklaapatukka tulee ikinä olemaan. Ei sillä, kyllä mä sellaisen Taika-mukin voisin silti haluta, ja sinisenä kiitos...

Tänään tein koeviikon kolmannen kokeen, biologian. Viikonlopun ja enää kahden suoritettavan kokeen kunniaksi palkitsin itseni käymällä kahvilassa lukemassa lehtiä ja shoppailemalla kaksi hupparia + kaksi korua yhteishintaan 12€. A very well deserved reward, indeed! Ei se ittensä iloiseksi tekeminen näköjään kummia summia tai panostuksia vaadi, vaikka oishan se kampaaja-aikakin tosi kiva (eli kalliimpi) hemmottelumuoto. Ehkä sit seuraavien kahden kokeen jälkeen? Haluunhaluunhaluun!

Hei mummo!

2011-11-21T21:28:00.000+02:00

Talvi tulee. Ensimmäinen pakkaslenkki tuli tehtyä eilen, 4,6 kilometriä ja 31.45min ynnä muut speksit 8,7km/h ja 6.54min/km. Tosta kilometrivauhdista olisi tarkoitus nipistää kesään mennessä rapiat 54 sekuntia, jotta onnistuisin kirmaamaan kymppikilsan alle tuntiin. Treeniä lissöö! Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että startannut viikko on kevyempi kuin pari aikaisempaa, sillä pohkeet ovat (köh, ahkerasta venyttelystä huolimatta) melkoisen juntturassa... No, ehkä sitä sitten jaksaa paremmin jos malttaa levätäkin välillä.

Olen harkinnut suklaalakkoakin tässä parin viime päivän aikana. Kaamosajan pakkasineen tunkiessa luihin ja ytimiin suklaankulutukseni on nimittäin noussut aiemmasta "muutaman kerran viikossa pala tai kaksi"-tavasta "joka päivä ja vähintään yksi patukka/puoli levyä"-kaaokseen. Laadustakin olen ruvennut pihtaamaan, suklaa kuin suklaa menee alas. Mokoma pimeys, sun vika! En ala.Tänään olin jo hilkulla ryhtyä totaalilakkoon vähäksi aikaa, vaan kappas - tulen kaupasta ulos kolmentoista eri makuisen suklaapatukan kanssa. Nyt on kaapit täynnä Kismettiä, Bountya, Kinder Buenoa ja ties mitä. Hyvin menee.

No, josko se ei nyt maata kaataisi (korkeintaan pelastaa syysmasennukselta), kun en sentään tolkuttomasti ämppää muuta makeaa sen lisäksi. Ja jos hyviä puolia yritetään etsiä, niin ainakaan en pääse laihtumaan enempää.

Loisen blogissa oli kirjoitus joululahjatoiveista, ja sen luettuani rupesin miettimään omiani. Olen aika vakuuttunut teoriasta, joka väittää lahjojen tarpeen pienenevän iän karttuessa. Siis mähän en halua (tai tarvitse) juuri mitään, kun nyt tarkemmin mietin. Ennen sitä selasi kaikki lelukuvastot ja kirjakauppojen mainokset sun muut ja viimeistelty lahjalista oli pitkä kuin Kekkosen edustuskausi Suomen tasavallan päämiehenä. Tällä hetkellä toivon vain seuraavia asioita...

- Lämmin ja hengittävä juoksukerrasto

- Kahvimukitermos (oikeinkirjoitus ftw)

- Alusvaatteita, koska en ikinä jaksa ostaa niitä itse...

-Suk... Köh, sukkia! Eli suklaata.

- Mahdollisesti salikortti tai jokin muu mahdollisuus liikunnan harrastamiseen

- Elokuvalippuja, niitä en oo koskaan saanut!

Olikohan muuta? Ei ainakaan mitään elintärkeää, luulen. Mulla on tällä hetkellä suurinpiirtein kaikki mitä tarvitsen, ja ainakin nuo kolme viimeistä kohtaa ovat sellaisia kivoja pikku detaljeja, jotka eivät ole välttämättömiä mutta mahdottoman kivoja noin muuten vain.

... Ai täh, mulla alkaa koeviikko ylihuomenna? Englannin kokeellako? Okei, mä häivyn...

Urheilija ei tervettä päivää näe

2011-11-17T07:36:00.001+02:00

Näin mulle sanottiin eilen. Luulen, että sanonta pitää paikkansa...

Lentopallokin rakastaa mua. Suudellaanko, rakkaani? (Ps. Nää on sit mustelmia, jotka sain tiistain palloilussa hihalyöntejä "tehdessäni". Mua siis ei ole tartuttu väkivalloin ranteesta, raahattu roskiksen taakse ja... Niin). Varpaista mun on ehkä turha ottaa kuvaa, mutta nekin kohtasi damagea pallonnostoyrityksen myötä taipuessaan semipahasti alaspäin. Ei se lyönti näyttänyt tulevan niin kovaa! Eikä mulla tietenkään ole kenkiä, mitä mä niillä! En yhtään mitään. Wannabet ja snobit ne kengillä kor... *köh* Förlåt mig!

Juoksentelut jatkuvat suloisen epätasaiseen tahtiin, maksimimatka tällä hetkellä juostuna on 5,7km. Tavoitteellisesti tuskin on vielä järkeä alkaa treenaamaan jos aion vasta kesällä olla siinä alle tunti/10km vauhdissa eli karkeasti <6min/km-tahdissa. Nyt vaan painan menemään mustia jäitä vältellen vaaleanpunaisen otsalamppuni kera täällä hevonpeessä niin että naapuritkin kuulee, kuka siellä menee. Niin notta havuja, saatana!

Eilen yöllä surffailin unettomuuttani H&M-saitilla enkä voinut vastustaa klikkailua...

Hehe. Söpö kollaasi. Mut toi vasemmanpuoleinen mekko on söps! (Ja oikealla on bikinit, ei rintsikat). Lisäksi tilasin yhden basic-neuleen, jossa on taskut. Jotenkin olen mieltynyt kultaan ja yleensäkin luonnonläheisyyteen näissä vaatteissani tällä hetkellä...

Aivomömmöä lattialla

2011-11-12T21:24:00.000+02:00

Heip. Tulin justiinsa saunasta. Sitä ennen tein 5,7 kilometrin juoksulenkin ja pohdin oman maailmani ylösalaisin. (Uskokaa pois, se on mahdollista). Mielipaha ennen lenkkiä on verrattavissa tämänhetkiseen mielipahaan, eli lenkki itse ei auttanut yhtään mihinkään, mutta asioiden perinpohjaiseen mylläämiseen tuollainen noinkin lyhyt aika kuin 40 minuuttia oli varsin tehokas.

Tiedän olevani niitä ihmisiä, jotka innostuessaan panostavat kaikkensa innostuksen aikaansaamaan asiaan ja unohtavat kaiken muun. Innostuksen kohteesta riippuen vaihe kestää joko kauan tai vähän aikaa, minimissään ehkä tunnin. (Hox! Koulutehtävät hyvänä esimerkkinä). Noin kaksi viikkoa sitten innostuin juoksemaan, sen jälkeen asetin tavoitteeni ensi kesän kymppiin ja vitoseen - juoksumatkoihin siis - ja aloin suunnitella juoksuohjelmia ja juosta tavoitteellisesti noin kolme kertaa viikossa. Ja olen edelleen täysillä mukana. Kaksi viikkoa on ehkä lyhyt aika, mutta se on huomattavasti pidempi kuin kouluun ikinä uhraamani kokonaisaika, siis oikeesti! Tai no, ehkä kokonaisaikana ala-asteelta lukioon olen panostanut kouluun enemmän, mutta lukion toisena vuonna kaksi viikkoa ei vielä ole tullut lähellekään täyttymystä.

Mikä tässä sitten on ongelma? Miksi mulla on paha mieli? Noh, katsokaas. Kun innostun jostain, satun autuaasti unohtamaan kaiken muun ympäriltäni ja keskityn vain siihen, mikä sillä hetkellä aidosti kiinnostaa. Tällä hetkellä juoksu on ykkönen. Ongelmana tässä on se, että tajusin tänään laiminlyöneeni ystävyyssuhteitani (ja koulua, mutta se on toissijainen asia tähän verrattuna) KOKO tämän hemmetin kaksiviikkoisen ajan. Olen jäänyt (itseasiassa viimeksi tänään) pois riennoista lenkkeilyn vuoksi ja nyt kun tarkemmin ajattelen, niin näin on tapahtunut jo monta kertaa. En ole lähtenyt viettämään iltaa, katsomaan elokuvia, en ole lähtenyt tekemään pitkävetoa kaupan pihalle erään paikallisen miehen vakio-ostosten suhteen. Mä vaan juoksen, juoksen lisää ja poden endorfiinihumalaa yksin huoneessani. Fak jeah.

En tahallani innostu asioista enkä tahallani unohda muuta maailmaa panostaessani johonkin, en todellakaan. Se tulee automaattisesti. Silti mulla on todella paha mieli. Tekisi mieli raivota itseni mössöksi muovimatolle, koska olen niin paska ystävä. Rehellisesti.

Tunnistan tästä omistautuvasta minästä vanhan minäni, sen syömishäiriöisen osan. Ei siinä mielessä, että haluaisin tällä lenkkeilyllä tavoitella parempaa kroppaa tai laihdutusta, en todellakaan. Vaan siinä mielessä, että noina aikoina karkotin pari todellista ystävää (lähes) pysyvästi elämästäni, koska en osannut muuta kuin laihduttaa. Tällä hetkellä en osaa tehdä enää muuta kuin juosta. Tasapaino sosiaalisen elämän ja muiden asioiden välillä tuntuu olevan vaikea asia työstää. Aina joku menee yli ja toinen jää paitsioon, ja kun sen huomaa saattaa Puuha-Pete ja työkalupakki saapua paikalle liian myöhään.

Ehkä olen tiennyt tämän jo kauan, mutta nyt se vasta iskeytyi tajuntaani täysillä: olen ollut huono ystävä. En ansaitsisi teistä ketään, mutta silti mulla (toivon mukaan) on vielä mahdollisuus korjata tilanne, kun tajusin asian jo nyt. Ymmärrättehän, että mä ihan aidosti kadun?

Anteeksi.

Koruarvontajupinaa

2011-11-11T08:38:00.002+02:00

Ihana Pepper alias Pippuri järjesti ihanan koruarvonnan blogissaan. Tsek it aut ja osallistukaa tekin! Palkintokorun voi antaa vaikka joululahjaksi ystävälle, tyttöystävälle (poikaystävälle en suosittele, mutta kokeilla saa), äidille tai siskolle. Siispä kurkatkaahan!

Keskiviikosta asti jatkunut flunssa ei hellitä näköjään sit lainkaan. Eilen elättelin toivoa maailman seitsemännestä ihmeestä ja lähdin räkäisyyttä uhmaten juoksulenkille. Tänään ei sitten olekaan enää niin hyvä olo... Mutta jos mä HALUAN olla terve, niin miks mä en VOI olla terve?! Niin saatana. Mä haluun, kuulitteks.

Jurppii tällainen tekemättömyys ja kokovartalokooma. Haluan uudestaan lenkille, kaiken uhalla! Juoksusta on tullut mulle uusi suosikkilaji ja mikä ihmeellisintä, en ole tapojeni mukaisesti kyllästynyt vielä tämän parin-muutaman-neljän kokeilun jälkeen. Suunnittelen jo kaiken maailman häppeninkejä kesälle, joissa voin juosta. Tavoitteellistan treeniä, teen erilaisia lenkkejä, suunnittelen treeniohjelmia ja fiilistelen liikunnan tuomia endorfiiniryöppyjä jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan.

... Ja siksi mua vituttaa NÄIN PALJON olla toimintakyvytön. Argh!

Se random leijonajoukkuekin hävis kaiken lisäksi. Nii.

Kiitos!

2011-11-09T17:42:00.001+02:00

Näin flunssan kourissa koin hyvällä tavalla järkyttävän yllätyksen, kun Facebook-seinälleni napsahti tällainen linkki. Top 10-blogi? Kuten oheisesta linkistäkin voinee lukea, perusteluina valinnalle lohkesi tämänmoinen teksti:

"Perinteisempi blogi, jossa kirjoittaja kirjoittaa hauskalla ja elävällä tyylillä elämästään. Peittelemätön ja rohkea. Kevyen läpänheiton lisäksi myös vaikeampia aiheita, kuten anoreksiasta toipuminen ja ulkonäköpaineet." Hmm, nojuu. Okei.

Niinpä! En tiedä kuka tämän teki ja miksi ihmeessä, mutta otsikon mukaisin sanoin ylistän tätä salaperäistä vinkkaajaa ja ojennan omin kätösin väsätyn virtuaaliruusukkeen, joka valitettavasti pikselöityi matkallaan vastaanottajalle, että se siitä ilosta... Joka tapauksessa ja anygays, KIITOS♥

Mä oon kännissä, missä sää oot?

2011-11-07T21:22:00.000+02:00

Juoksin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni 5,2 kilometriä aikaan 35 minuuttia, maksimisyke huiteli parhaimmillaan lukemissa 197 ja nopeus oli luokkaa 9 km/h.

And I'm feeling GOOD!

Päivän speksit

2011-11-03T22:11:00.001+02:00

Tänään taitaa olla yksi niistä päivistä, jolloin ilon aiheet kumoavat alkuviikon veetutukset ihan 100-0.

- Hyvin kulkenut salitreeni ja sen jälkeinen endorfiinimyrsky. Nam.

- TET-apulainen ja ystäväni Kirsi pesi mun reuhkani ilmaiseksi! Nyt tuoksun ihan parturille (♥) ja samalla säästyin vaivalta shampoon rämpläämisen suhteen.

- Pandan Suklaamix Nuts -suklaanamut. (Joista oikeastaan vaan kaksi laatua oli oikeesti hyviä, mutta silti.)

Valtavan hyvä fiilis läpi koko päivän saattoi johtua myös uuden ihmiskokeen alaisuuteen joutuneesta maca-jauheesta, jonka sotkin aamupalarahkan joukkoon omenasoseen, kaakaonibsien, gojimarjojen ja kanelin kera. Väittävät nimittäin, että tuo energisoi. Placeboa tai ei, mutta tuntuu toimivan :)

Blogin suhteen lievää epämotivoitumista ilmassa, mutta koska a) tiedän tarvitsevani tätä ja b) en osaa olla kirjoittamatta, niin otin vastaan blogihaasteen täältä.

Haaste: Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

1. Tahtoisin perustaa bändin. Ihan oikean sellaisen, joka ihan treenais ja suhtautuisi intohimoisesti koko touhuun. Sellasia tarpeeks inspiroituneita kavereita mulla ei kuitenkaan taida olla, vaikka noita muita ihania onkin useita.

2. Jos saisin muuttaa yhden asian yläasteajoistani, en olisi ikinä edes harkinnut alkavani laihduttamaan.

3. Aion juosta kympin ensi kesänä.

4. Suosikkiaineitani koulussa ovat tällä hetkellä itsehoidon kurssi (liikunta) ja matematiikka. Se lyhyt, siis.

5. Haluaisin päästä eroon tupakasta - pysyvästi. (Joo kyllä, minä poltan tupakkaa. Vuoden polttamisen jälkeen tuskin voi sanoa olevansa pahasti koukussa, mutta mulla ainakin on melko paha sosiaalinen riippuvuus ko. sauhutteluun jo nyt. Säälittävää.)

6. Maailman kauneimpia asioita ovat mm. ruska, tähtitaivas, toisiaan käsistä pitävä vanha pariskunta, kissanpennut ja hiljaisuus.

7. Rakastan joogaa♥ Tällasen tuleejamenee-onjasamallaeiole-tyypin on hyvä välillä pysähtyä ja vain kuunnella ittiään. Iso kiitos itsehoidon kurssille ja opettajalle, joka teki mun elämästä vähän helpompaa omalla tavallaan tutustuttaessaan meidät hathajoogan saloihin.

8. Joskus mun tekisi mieli karata vuorille.

Life is a box of chocolates - you'll never know what you get

2011-10-29T18:05:00.001+03:00

Jos saisin valita kaksi ruoka-ainetta, joilla eläisin koko loppuelämäni, niin toinen niistä olisi suklaa. (Ja se toinen varmasti juusto, mutta siitä ei sen enempää). Suklaata aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi, suklaata lennossa tai kiireettömänä ateriana, pala suklaata kahvin kanssa tai koko levy elokuvateatterin pimeässä salissa. Jos mussa asuu kahvikissan lisäksi itsensä soimaaja ja turhantarkka perfektionisti, niin tasan tarkkaan mussa asuu myös suklaanarkomaani.

Miks suklaa ei oo osa lautasmallia?

Ostin Tallinnan tuliaisina (itselleni, tietenkin) useampaa sorttia eri suklaita ja sen jälkeen olen hyödyntänyt mm. Lidlin suklaahyllyn antimia kaamoksen suklaanhimooni. Niin kauan kuin suklaa ei ole minulle ongelma, en todellakaan aio kieltää itseltäni sen syömistä. Mitä iloa on elämässä, jos ilot otetaan pois? Joka tapauksessa, Tallinnan suklaat on syöty jo aikoja sitten, mutta tässä niistä kuvat ja hieman höpönlöpinää kyytipojaksi.

1. Mantelikrokantti-hunajasuklaa (tumma)

2. Karpalo-hasselpähkinäsuklaa (tumma)

3. Sitruuna-pippurisuklaa (tumma)

4. Espressosuklaa (tumma)

5. Manteli-moussesuklaa (tumma)

Maraboun ostin vasta Tallinnan jälkeen, joten se ei virallisesti kuulu kastiin, mutta menköön nyt kun kerran kuvankin olen ottanut. Listasta voisi päätellä, että olen enemmän addiktoitunut tummaan suklaaseen (like I am). Syön kuitenkin joskus myös maitosuklaata ja valkoista suklaata. Haluan kokeilla uusia makuja sen perinteisen tumman/valkean/maitosuklaan lisäksi, ja siksi kaupasta tarttuukin mielummin erikoisempia suklaita sen perinteisen 81% tai Fazerin sinisen sijaan.

Tiesittekö muuten, että pari palaa (tummaa suklaata) päivittäin nautittuna on verisuonien laajentavan vaikutuksensa vuoksi jopa hyväksi? Eli periaatteessahan tästä voisi päätellä, että suklaan tulisi kuulua ruokaympyrään tai lautasmalliin jo ihan terveysvaikutustensakin vuoksi. Sitten toisaalta punaviininkin pitäisi, onhan sekin terveellistä...

Tänään jatkoin hyväksi havaittua suklaadieettiäni leipomalla punajuuri-suklaakakkua (josta yllättäen tulikin punajuuri-suklaamoussea, sillä munat osoittautuivat huonoiksi) josta tuli ihan sikahyvää! Ruma vertaus, mutta sitä se oli. Sikahyvää! Syökää suklaata naiset ja miehet, niin tulette yhtä pöpiksi kuin mä. Jos sokerit pelottaa, niin raakasuklaan teko onnistuu myös itse ja kaakaonibsit ynnä kaakaopavut ovat nekin varsin loistavia suklaanameja (mikäli tumma suklaa maistuu pahalta, niin sitten kannattaa jättää nipsut ja pavutkin kauppaan - ne maistuvat nimittäin täysin erilaiselta kuin se kaupan sokerilla kyllästetty kaarlfatseri).

Oodi suklaalle, aamen!

Jos säkin, niin mäkin!

2011-10-25T20:12:00.000+03:00

Kuva: weheartit.com

Tämän päivän Akuutissa oli juttu Anna-Cecilia Kemppaisesta, joka Ylen sivujen mukaan muuttui "raikulitytöstä personal traineriksi".

Olen seurannut Annan blogia jo jonkin aikaa ja jo ennen Akuutin juttua hänestä pidin häntä jonkinlaisena kipinänä omaa (mahdolliselle) tulevaisuuttani ajatellen. Taidan olla maininnut jossain välissä, että personal trainer on yksi ammattivaihtoehdoistani? No kuitenkin, tämä televisiointi lisäsi intoani entisestään. Anna itse totesi aika osuvasti jutussaan, että: "Hei - minä, ehkä maailman epätodennäköisin ihminen onnistuin tässä, sinäkin voit onnistua!" Joten... Miksen siis minäkin?

Isot onnittelut Annalle elämäntaparemontin kunniaksi ja pointsit rohkeudesta lähteä tekemään sitä, mistä itse nauttii! Pointsit myös juttuun lähtemisestä, sillä mä veikkaan, etten ole ainoa inspiraationsa uudelleen löytänyt ihmisparka.

Kiitti ja iso puspus!

Even when the road is hard, never give up

2011-10-23T07:00:00.002+03:00

"Vähintään kolme liikuntakertaa viikossa, kotiläksyihin panostettava vähintään tunti joka päivä, ystävien kanssa vietettävä niin-ja-niin-paljon aikaa tai muuten olet huono ystävä, kokeisiin on luettava all-nighterina sen laiskan kirjojen selailun sijaan. Et sä oikeasti edes lue, ei ihme ettet pärjää! Menetät vielä ystäväsikin, kun huijaat itsellesi tekeväsi jotain hyödyllistä vaikka todellisuudessa vain haluat olla yksin. Ja se liikunta, nyt nainen! Susta tulee lihava ellet liiku. Vaan lihavat ei jaksa liikkua, olet siis lihava. Ulos voi ja pitää lähteä, vaikka siellä on kylmä. Ehkä samalla saisit innostusta tohon sun ruokaremonttiisikin, ettei sitä suklaata menis joka päivä sitä pientäkään määrää. Voitko sä oikeesti olla noin laiska tekemään mitään?!"

Toisinaan tunnistan itsestäni syvältä kumpuavan kaikki-mulle-heti-nyt-ihmisen, joka suunnittelee kovasti mutta ei ole juurikaan valmis tekemään mitään asian eteen. Siksi tavoitteet jäävätkin yleensä vain joko puolittain tai ei ollenkaan saavutetuiksi. Olen kova tekemään erilaisia To Do-listoja ja yhtä kova hukkaamaan ne samantien arkistojen uumeniin. Kuukausien päästä saatan löytää näitä listoja vaatekaappien alta, lipastojen laatikoista, kalenterin välistä... Ja hups, taas sopii todeta etten ole tehnyt listassa mainittavien asioiden eteen saavutuksia suuntaan tai toiseen.

Voisi melkein luulla, että junnaan mielelläni paikoillani, mutta se ei ole niin. Turhautumisen tunne omaan saamattomuuteeni on tälläkin hetkellä voimakas: okei, koeviikon keskimääräiset arvosanat olivat kasia ja ysiä, mulla on hyviä ystäviä ja vietän heidän kanssaan aikaa päivittäin ihan riittämiin, perheen sisäiset asiat ovat jotakuinkin tasapainossa, mutta silti... Olo tuntuu jotenkin vajaalta. Onko vika mussa ja sisäänrakennetussa asioiden priorisoinnissa, vai vaadinko yleisesti ottaen liikaa sekä itseltäni että muilta? Miksi en saa lunastettua itselleni tekemiä lupauksia vaan unohdan ne heti, kun vaan mietinkin niiden toteuttamista? Vai onko se niin, että oikeasti huijaan itseni haluamaan asioita, joita en oikeasti halua?

Persoonallisuustestin mukaan olen Luova individualisti. Vaikka olenkin äärimmäisen huono määrittelemään itseäni sen paremmin persoonaltani kuin ulkonäöltäni, voisin väittää löytäneeni jonkin verran Luovan individualistin piirteitä itsestäni:

Kuva: weheartit.com

---

yksilöllinen * syvällinen * tunnerikas * intuitiivinen * ainutlaatuinen * ilmaisuvoimainen * vahva * herkkä * itseään ilmaiseva * aito * intensiivinen * oivaltava * pohdiskeleva * romantikko * intohimoinen * esteetikko * taiteellinen * omintakeinen * dramaattinen * vetäytyvä * tunteellinen *

Parhaimmillaan: luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen

Huonoimmillaan: loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen

4-tyyppiä motivoi aitous ja yksilöllisyys

"Minusta tuntuu hyvältä se, että saan toteuttaa itseäni yksilöllisellä ja luovalla tavalla. Aistin herkästi erilaiset tunnelmat ja muiden ihmisten mielialat. Haluan erottua joukosta omana aitona itsenäni."

---

Tummensin ylimmästä adjektiivilistasta ne asiat, joita koen itse olevani. Parhaimmillaan ja huonoimmillaan -kohtakin tuntuu kuvaavan aika osuvasti käyttäytymistäni onnistumisien ja vastoinkäymisten edessä. Viimeinen sitaattikin osui ja upposi.

Tällä hetkellä suhtaudun oikuttelevasti itseeni ja tämänhetkiseen elämääni. Haluaisin oppia elämään kuten minulle sopii, mikä minusta tuntuu parhaalta. Mutta se on vaikeaa. Otan liikaa vastuuta muiden ihmisten asioista ja unohdan samalla itseni - olen aina ollut vahvasti tunteva ihminen ja mulle oikeasti tärkeiden ihmisten auttaminen oman jaksamiseni kustannuksella on ollut osa elämänfilosofiaani jo pitkään, vaikken sitä aina ole edes itse tiedostanut. Autan muita henkeni kaupalla, jos niin voi sanoa; saan nautintoa siitä, että muilla on hyvä olo - on eri asia, että onko mulla hyvä olo, että oonko mä tyytyväinen.

Lopulta se omaan itseensä kulutettavan energian (eli sen, minkä todellisuudessa tuhlaan kokonaan läheisiin ja epäolennaisiin asioihin, esimerkiksi ylimääräiseen murehtimiseen) tyrehtyminen johtaa sisäiseen murtumiseen ja alemmuudentunteeseen. "Olen maailman huonoin ja saamattomin ihminen, en jaksa edes arkiaskareita hoitaa saati kavereiden kanssa olla, jne..." Tämä tilanne on tullut eteeni jo niin monta kertaa, että tunnistan sen hyvin ja voin kertoa, että tällä hetkellä sellainen on ainakin tulossa - ellei jo päällä.

Kuva: weheartit.com

Siksi päätinkin tehdä listan (yet another To Do -list, yeah right) jonka kautta pyrin miettimään, mikä täällä maan päällä mulle oikeasti merkitsee ja mikä ei merkitse niin paljon, että siitä ei kannata repiä stressiä turhaan. Sen jälkeen yritän ihan aikuisten oikeasti olla itselleni armollinen ja lopettaa stressaamisen niistä merkityksettömimmistä asioista, sillä turha murehtiminen ei tuota yhtään mitään saavuttamisen arvoista.

Asioita, joista nautin, ovat mm. seuraavat:

- Nauraminen ystävien seurassa

- Sormia lämmittävä kahvimuki

- Jooga

- Pitkään nukkuminen

- Velvollisuudentunnottomuus

- Lämmin kesäpäivä

- Ulkomaat

- Pianonsoitto ja laulaminen

- Hyvä kirja

- "Slow cooking" eli ruoanlaitto niin, että kukaan ei häiritse ja saan mennä omaan tahtiini

- Leipominen

- Saunominen yksin tai porukalla

- Elokuvateatterit

- Suklaa

- Siivoaminen (kyllä, jollain kierolla tavalla se on addiktoivaa)

- Kiireettömyys

(Jotenkin tästä listasta sai mun mielestä sellaisen kuvan, että odotan asioiden hoituvan itsestään - kaikki koulujutut ynnä muut velvollisuudet. Ehkä odotankin?)

Asiat, joissa haluaisin tehdä paremmin:

- Arkirutiinien säilyttäminen (koulunkäynti, unen priorisointi, turhien menojen karsiminen)

- Unen laatu/määrä

- Rentoutumisharjoitukset

- Stressinhallinta (joka saattaa hyvin toteutua kolmen ensimmäisen kohdan onnistumisen kautta)

Haluaisin tehdä paremmin -listan viimeinen kohta on se suurin lankeemus, johon kompastun lähes poikkeuksetta jokaisen parannusyrityksen jälkeen. Aiemmin olen vain painanut menemään, ollut välittämättä omista tarpeistani ja ajatellut hoitavani ne ns. "paremmalla ajalla", valvonut öitä asioiden parissa ja kärsinyt levottomista jaloista ja jonkinasteisista paniikkikohtauksista, jos jotain odottamatonta on päässyt tapahtumaan.

Listasin nämä asiat ylös koska ajattelin, että konkreettinen ja julkinen listaus saattaisi helpottaa asioiden etenemistä ja estää mahdollisen viimeisen kohdan eli stressinhallinnan epäonnistumisen. Mä kun en ole heikko, mä vaan otan aina itselleni enemmän kuin mitä jaksan kantaa. Siinä on vissi ero.

(Säästö)riisitauti on uusi kansantauti

2011-10-20T08:35:00.000+03:00

Mikäli joku ei vielä tiedä, niin minulla on kohtuullisen suuri asennevamma kouluruokaa kohtaan sen laadullisen höpöyden ja mauttomuuden vuoksi. Tarjolla on yleensä rasvatonta maitoa, näkkileipää, Keiju-margariinia, muovipusseissa liman keskellä kuljetettuja, valmiiksi kuorittuja kokonaisia perunoita ja häviävän pieni määrä jotain lihaa joko perunoiden joukkoon sörssittynä (kutsutaan myös nimellä kiusaus eli oksennus) tai jauhosuuruksella valmistetussa litkussa, jota lempeän suvaitsevaisesti kutsumme nimellä kastike. Perunoiden sijasta tarjolla on vuoroin "säästöriisiksikin" kutsuttua tummahkoa riisiä tai vaaleaa pastaa - ovatpahan päättäjät joskus jopa heittäytyneet villeiksi ja tarjonneet edellämainittujen sijaan kaurariisiä tai spagettia! Lihan laatu on lähes poikkeuksetta ollut aina huonoa, johtuen suurimmaksi osaksi korkeasta hinnasta. Viljatuotteet kun ovat halpoja ja niillä on suurempi ekologinen tehokkuus kuin esimerkiksi sialla tai naudalla, bla-bla-jne...

En minä nirsoksi itseäni luettelisi, vaadin vain tasoa. Ja se taso on yleensä korkeampi kuin mitä kouluruoan taso nykypäivänä - ikävä kyllä - on. Lihapuolen surkeudesta olen ehkä eniten vihainen: margariinit, näkkileivät, kumipotut ja säästöriisit voin kiertää, mutta se liha! Mielestäni kasvavan lapsen tulisi saada proteiinia enemmän kuin suositukset antavat ymmärtää. Pari siivua juustoa aamupalaleivällä, muutama suikale lihaa koulussa ja kotona ja pari maitolasillista ei riitä. Ellet sitten satu olemaan taskukokoinen tanssihiiri.

Kun kouluruoka on laadullisesti kökköä ja mm. lihan määrässä pihistellään uusien pyöräilyteiden ja kokousten kahvipullien kustannuksella, ei sovi tulevaisuudessa ihmetellä miten huonovointisia aikuisia 2000-luvun lapsista on kehittynyt. Lapsi oppii ja omaksuu koko ajan, ja se mitä lapselle syötetään pienenä antaa pohjan tulevaisuuden ruokavalinnoille ja siinä sivussa myös terveydelle. Yhtä lailla lapsi oppii latomaan kouluruokailussa lautasensa täyteen perunaa nälän taltuttamiseksi proteiinin puuttuessa kuin juomaan Coca Colaa tai sokerimehuja ruokajuomaksi, mikäli hän nämä omaksuu. Omaksuu keneltä? Vanhemmilta, muilta lapsilta, mediasta, kouluruokailusta. Jälkimmäinen on perheen yhteisen lounaan ohella ehkä suurin vaikuttava tekijä arkiruokailun perusteiden opettelussa. En paneudu lapsien ruokatottumuksien parantamiseen sen enempää, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tällä menolla tulevat sukupolvet vaivaavat vanhainkoteja ja -laitoksia jo eläkeikään ehtiessään - ellei jopa jo aiemmin.

Ei mitään huonoa, jollei jotain hyvääkin. Nimittäin nyt on tapahtunut jonkinsuuruinen askel eteenpäin: Turku - kulttuuripääkaupunki 2011- projektin "Pienestä pitäen"-hanke on ulottanut itsensä kehittämään Uudenkaupungin koulujen ja päiväkotien kouluruokailua tuomalla sinne lähellä tuotetuista tuotteista tehtyä ruokaa. Toissapäivänä ruokana oli pyhämaalaisia kuoriperunoita, hunajaisia uunijuureksia, hölskykurkkuja ja herkkulihaa eli härkää pippurikastikkeessa. Siis nam! Lisäksi leipäpuolellakin tapahtui askel parempaan luomukauraleivän muodossa, joka oli sekin lähiseudulla tuotettua.Sama lähiruokameininki jatkui eilen sadonkorjuuajan keitolla, rukiisella luomuleivällä ja kaura-omenapaistoksella ynnä vaniljakastikkeella. Olin eilen itse koulussa syömässä ja mielestäni ruoka kerrankin maistui. Se ei ollut suolatonta, väritöntä, hajutonta mössöä, vaan se oli kunnon ruokaa. Lisäksi siitä tuli kylläinen olo toisin kuin yleensä kouluruoasta, plaseboa tai ei.

Tällaisia puhtaan ruoan ylistyslauseita hyvän ja huolella valmistetun ruoan muodossa saisi minun puolestani järjestää useamminkin. Kun puhutaan lähiruoasta ja sen suosimisesta, kyse on monen asian kehittymisestä parempaan suuntaan: maku, kylläisyysaste parempien ravintoarvojensa vuoksi, lisäaineettomuus/puhtaus ja ekologisuus. Monet kuitenkin tuntuvat unohtavan nämä tosiasiat ja syövät heikkolaatuista ruokaa mukisematta sen vuoksi, että se on halpaa ja sitä on suurin piirtein tarjolla joka paikassa. Ei tarvitse katsos nähdä vaivaa oman ruokailunsa suhteen, helppoa ja nopeaa sen pitää olla, terveydestä viis...

Kaikki tuskin ajattelevat kuten edellä, mutta ikäväkseni joudun toteamaan kuulleeni ja/tai lukeneeni tuon tyylisen lauseen monen tuttavan ja tuntemattoman kohdalla (kyylä ja salakuuntelija ilmoittautuu) milloin missäkin yhteydessä. Itse olen sen verran paljon sekä laadullisesti tyydyttävän että makuhermoja hivelevän ruoan ystävä, etten voisi kuvitellakaan pihistäväni ruoasta. Lähiruoka tulee ehkä hieman kalliimmaksi keskimäärin, mutta jos vaakakupissa painavat sellaiset asiat kuin terveys, ilmastonmuutos (ja sen myötä maailman tulevaisuus) ja mahdollisesti pienempi ruoan kulutus - ravitsemuksellisesti parempaa ruokaa syömällä kun tulee yleensä tyydytettyä nälkä huomattavasti paremmin kuin epämääräisellä hötöllä - niin sopii miettiä, kumpi tuleekaan pitkällä aikavälillä halvemmaksi. Kouluruoasta päättäjät, got something to say about this?

Laaturuokaa kouluihin, pliis.

Yours truly,

ituhippinne Anni

Maailman paras juustokakku ja kattikomediaa

2011-10-18T13:13:00.001+03:00

Sinne hujahti makeutusaineeton. Lauantai/sunnuntain synnit olivat kaksi lasillista light-Colaa, mihinkään muuhun makeutusainelitkuun tai suuhunpantavaan en kajonnut. Sen sijaan söin tätä Maailman parasta juustokakkua... Pisteet traanikselle reseptistä! Oma juustokakkuprojektini kuvina on jotakuinkin tämännäköinen:

Näistä aloitettiin.

Tuorejuuston sijaan käytin siis Lidlin rasvaista rahkaa ynnä ehtaa kuohukermaa, Bailey's Irish Cream-kermalikööriä, liivatetta ja raakaruokosokeria täytteen tekemiseen. Yllä linkitin suunnan tarkemmille ainesosamäärille, mutta oman kokemukseni pohjalta täytettä olisi voinut tehdä tuplamäärän korkeamman lopputuloksen saamiseksi.

Pohja ei ollut mikään tavallinen juustokakun keksipohja (vaan parempi kuin yksikään Digestive-transsimössö). Se koostui siis tummasta suklaasta, kananmunista ja voista.

Pohjan ja täytteen valmistusta. Keltainen siitepölyltä näyttävä rae on siis sitä sokrua. Näytti jännältä ja maistui vielä jännemmältä!

Viimeinen silaus ja uuniin! Lopputulos...

... näytti hyvältä sekä maistui TAIVAALLISELTA muidenkin kuin allekirjoittaneen mielestä. Kaik män ja sit harmitti, kun ei ollu lisää. Tätä pitää varmaan soveltaa tuleviin pippaloihin piparkakun makuisena, kookoskermalla, hedelmäkiilteellä, kinuskilla ja mitä vielä ;)

Sitten se kattikomedia. Lauantaina ennen bailuihin lähtöä kävin ulkona ja kuulin, että meidän kissa vikisi jossain. Hetken päästä tajusin, että sehän on hei tuolla ylhäällä!

Hetken se itki yksinäisyyttään tuolla yleisön tuijotuksen piinaamana, raukka :( Onneksi tajusi tulla alas. Hellyyttävää, kun yks tulee liito-oravana ja pelokkaan näköisenä tolpasta kiinni pitäen ja sitä kiertäen aina vain alaspäin, kunnes matka oli sopivan lyhyt ja alas tultiin hyppäämällä.

Ei tarvinnut soittaa lehdistöä ja palokuntaa paikalle. Mörkö on kingi♥

Juhlahumua & Makeutusaineettoman viikon lähes-loppuraportti

2011-10-15T15:27:00.000+03:00

Hiljaisuudesta huolimatta haasteviikko on sujunut kuin tanssi. Ensimmäiset päivät olivat vaikeimpia - joskaan eivät ylitsepääsemättömiä nekään, vaikka oon aina pitänyt itseäni suht vähäisen itsekurin omistavana ihmisenä - mutta sen jälkeen en ole oikeastaan kokenut edes tarvetta zerokokikselle (!). Ja sehän se mun pahin kompastuskiveni olikin, hoxhox. Mites teillä muilla, vai kokeilitteko edes? ;)

Viikkoahan on vielä jäljellä tämä ja huominen päivä, joten periaatteessa repsahtamisen mahdollisuudet ovat ilmassa yhä vain edelleen. Tänään aiomme viettää ystäväni 18-vuotissynttäreitä. Olen sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä lähteä niuhottamaan tuolla - tämä nainen on nimittäin yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä, ystävä jo ala-asteelta saakka♥ - vaan syön, mitä tarjolla on. Sama juttu juomisen suhteen. Elämä on elämistä varten ja nää ihmiskokeet on kivoja, mutta rajansa niissäkin. Oman panokseni juhliin tein Bailey's-juustokakun muodossa, siitä reseptipostaus kuvien kera pippaloiden jälkeen. Muistiinpanovälineet esille, tuo ohje nimittäin on paras juustokakkuohje ikinä!

Palaan vielä tuohon makeutusaineasiaan yleensä. Nykyajan ravitsemussuositukset suosivat kevyttuotteita normaalirasvaisten tuotteiden sijaan ja tästä johtuen tuotekehittelijät ovat keksineet poistaa normaaleista tuotteista rasvan ja lisätä joko sokeria tai makeutusaineita niiden sijaan, jotta maku ei kärsisi niin pahasti. Järkevää? No, laitissa on vähemmän kaloreita, niin kaipa se joidenkin mielestä sitten on.

Ennen olin itse pelkästään sokerivastainen ja pidin luonnottomana sitä, että tavallinen suomalainen syö keskimäärin 32,5 kiloa sokerisokeria vuodessa (HS, lokakuu, 2010), mutta samalla myös lisäaineiden kulutus on suurinpiirtein 6-7 kiloa kuluttajaa kohden vuodessa. Tähän lisäaineiden kategoriaan kuuluvat makeutusaineiden lisäksi myös esimerkiksi säilöntä- ja väriaineet.

Lisäaineiden haittavaikutuksia voit lukea esimerkiksi täältä.

Tietenkään mihinkään lisäaineiden haitoista/hyödyistä/jne tehtyihin tutkimuksiin ei kannata suhtautua eksaktina totuutena, sillä - vielä ainakaan - lisäaineiden ja/tai sokerin kohtuukäytöllä ei ole kukaan tapattanut itseään. Pidän kuitenkin teitä sen verran viisaina lukijoina, että teillä on järki kourassa kaiken lisäaine- ja sokerihöpötyksen keskellä. Jos suosii riittävän luonnollista ruokaa (vihannekset, hedelmät, marjat, marinoimaton liha, luonnolliset rasvat, siemenet, pähkinät) niin sokerin ja makeutusaineiden kohtuukäytöllä ei luulisi heilauttavan vaakakuppia turmion puolelle.

Menipä vakavaksi, mutta ei se haittaa!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Tallinna, osa 2 & makeutusaineeton viikko

2011-10-10T21:22:00.000+03:00

Maisemia menneeltä ajalta...

... mitä parhainta matkaseuraa...

...nonverbaalista rakkauden ilmaisua niin Tallinnan tuomiokirkossa...

... kuin Tallinnan teatteri- ja musiikkimuseossa (konserttiflyygeli, nam!) ...

..."viihdettä" luonnollisesti unohtamatta ;) ...

Näistä se minun Tallinnani on tehty.

Kotiinpaluu suoritettiin väsymyksestä kieroin silmin normaalia

härömmällä huumorilla varustettuna, mutta kuiteskin.

Koska mennään uusiksi? Pannaanko varausta jo, täh?

(Ensimmäinen makeutusaineeton päivä plakkarissa. En edes purkkaan
koskenut, hyvä mä! Tämän päivän säästetyt kokisrahat lahjoitan hyvän-
tekeväisyyteen eli itselleni. Oikeestaan voisin tehdä sen jokaisen päivän
euroseitsemänkymmentäsenttiselleni. Hyvä idea!)

Huomenna se alkaa!

2011-10-09T12:14:00.001+03:00

Pari päivää makeutusaineettoman starttaamiseen. Kolme yllytys-
hullua mukana itseni lisäksi, jes! Päätin tehdä tällaisen short and
sweet-listauksen, jossa ilmenee muutamia yllättäviäkin (?) ma-
keutusaineita sisältäviä suuhunpantavia.

1. Vitamiinit
Jep, kyllä. Ensi viikolla jätän Multitabsit tauolle, sillä niissäkin
näyttää olevan useampaa eri makeutusainetta. Tarkastelkaa
tuoteselosteita ja vaatikaa puhtaita vitskuja!

2. "Ksylitoli"purukumi
Jokainen purukumi, jonka kyljessä ei lue 100% ksylitolia,
sisältää muita sokerialkoholeja ksylitolinkin edestä. Ksyli-
tolihan on myös makeutusaine, mutta sen miellän silti enem-
män hyödylliseksi kuin haitalliseksi aineeksi. Aion syödä
ensi viikolla purkkaa, jossa on pelkästään 100% ksylitolia.

3. Proteiinipatukat/energiapatukat
Kieltämättä hyvän makuinen (Pro-FX lo-carb maapähkinä-
juttu nam!) ja toimiva välkkäri kiirepäiville, mut jos kuitenkin
pidettäis breikkiä tämmöisistäkin. Huom! Vaikka valtaosa
protskupötköistä sisältääkin makeutusaineita, löytyy niitä
ilman keinotekoisia makeuttajiakin - esim. Smart Bar.

4. Ei lisättyä sokeria-tuotteet
Onkohan mikään yllätys, että näissä tuotteissa (mm. so-
kerittomat suolakurkut ja punajuuret) sokeri on korvattu
makeutusaineilla? Nada.

Omalle kohdalleni eniten vaikeuksia tulee varmasti light-limun
kohdalla. Haluan päästä eroon addiktiosta, joten nyt on vain
kärsittävä. Lisäksi ensi viikolle osuu mm. kaverin 18-vuotis-
synttärit ja lukion bileet, joiden suhteen en ole vielä päättänyt
lopullista linjaani. Makeutusaineeton saattaa siis lipsua siiderin
kohdalla, mutta synttärikakku tehdään kyllä kunnon aineksista
(eli raakaruokosokerista, tummasta suklaasta ja kermasta).

Huomenna se siis alkaa. Tsemppiä meille!

Haaste: Makeutusaineeton viikko

2011-10-05T21:51:00.002+03:00

Tallinnan kuvia odotellessani olen kärsinyt pahemman sortin

jet lagista eli matkaväsymyksestä. Koeviikko vetelee onneksi

viimeisiään, one more to go ja se on siinä.

Odotellessani olen ehtinyt tehdä itselleni tavattoman määrän

aivotyötä ja tänään (itse asiassa noin puoli tuntia sitten vedet-

tyäni naamariin sokerittomia Sisuja ja zerokokiksen) mieleeni

välähti ajatus Teemaviikosta, johon ajattelin saada teistä seu-

raa. Teemaviikon nimen voinee ennakoida jo kuvasta ja ha-

vainnollistavasta sulkutekstistä: makeutusaineeton viikko.

Olen aina pitänyt itseäni suht puritaanisena ruokailijana ja

uskonut vältteleväni lisäaineita ja turhia ruokia joskus vähän

liiankin tarkasti. Tänään huomasin kuitenkin olevani - miten

sen nyt kaunopuheisimmin ilmaisisi - koukussa makeutus-

aineisiin! O.O Siis minä, joka aina paasaan niiden haitoista

ja blaablaa. Mun oli ihan pakko saada zerokolaa tänään.

Eikä se ollut mikään mieliteko tai alkukantainen vaisto -

tunnistan kyllä tupakoitsijana (joo, tiedän, I am working

on it) addiktion oireet. Ja toi oli justiinsa sitä.

Siispä Teemaviikko! Listaa tähän tuskin tarvitsee edes

pistää, sillä aion pidättäytyä mm. limuista, energiajuomista,

pastilleista/karkeista, makeutusjauheesta... Kaikki laske-

taan, missä sitä helkutin makeuttajaa on, olkoonkin missä

muodossa tahansa. Jos on pakko saada makeaa, niin se

on sitten aitoa sokeria (tumma suklaa), hunajaa tai hedel-

miä. Janojuomana se vesi riittää vallan hyvin, ei sitä kolaa

loppujen lopuksi mihinkään tarvitse, ainakaan joka päivä.

Joten! Who is with me? Ensi maanantaina aloitan itse,

mutta mitä enemmän seuraa ja fiilisten jakajia niin sitä

parempi. Aion raportoida tänne tunnelmia ja mahdolli-

sia sudenkuoppia, joita todennäköisesti eteeni saan. Ois

ihan jättikivaa, jos saisi tsemppikaverin, tää ei oo paha!

Tallinna, osa yksi

2011-10-03T23:09:00.002+03:00

Kotiuduin eilen Tallinnan reissulta. Matka ei voi olla muuta kuin

onnistunut, jos kassista löytyy neljä levyä tummaa suklaata, juustoa,

pari muuta harkittua ostosta ja paljon hyvää mieltä viikonloppuna

nähdyistä ja koetuista asioista! ♥

Seuraavaksi oman kameran kuvasatoa. Toisen postauksen aion

omistaa kaverin järkkärikuville, sillä niitä on a) paljon enemmän ja

b) ne on paljon parempia ja c) koko matkan ajalta. Oma räpsytin

kun sanoi itsensä irti jo ensimmäisenä päivänä...

Marsipaanin maalausta ja valmiita marsipaaniotuksia. Paikkana

järjettömän suloinen pieni putiikki, josta ois voinut ostaa esim.

kaiken ihan vain siksi, että jokaisen teossa oli selkeästi nähty

paljon vaivaa. Ihania!

Suklaakahvilan (tai oikeastaan -kahviloiden) käsityönä tehtyjä

suklaataidonnäytteitä. Oisin voinut kuolata noitakin varmaan tunnin,

mutta tyydyin pyyhkimään suutani ja keskittymään kuvailuun. Noita

oli siis oikeasti vaikka minkä näköisiä ja makuisia, paljon eri täyte-

vaihtoehtoja ja mitä kauneimpia koristeluja. Olin ihan että: "Vau."

Maisemakuvailu jäi jostain syystä (laiskuus) vähän vähemmälle,

mutta tuskinpa sillä niin väliä on. Paikkana Vanha Tallinna on

todella kaunis jopa syksyllä, talvella ja kesällä varmaan vielä

enemmän. Pitänee käydä kattomassa silloinkin :) Tuolla tunsi

olevansa todellakin keskellä jotain vanhaa ja historiallista, unlike

Uudessakaupungissa tai Helsingin keskustassa. Tokihan niilläkin

on historialliset taustansa, mutta tää oli jotain uutta ja jotenkin

koin kävellessäni niin monta jo edelläkin mainittua "vau"-fiilistä,

ettei Uki saati Helsinki pärjää niille millään muotoa

Matkaohjelmisto sisälsi kaupungin ihastelun ohella myös vie-

railun Tallinnan tuomiokirkkoon ja sen urkupenkille. En osaa

pukea sanoiksi, miten hienolta se tuntui. Taas uusi "vau". Urku-

kurssiin liittyvää häppeninkiä on tiedossa seuraavaksi joulun

aikoihin joko talvi- tai joulukonsertin merkeissä. Alkaa vaka-

vasti tuntua siltä, että asenteeni urkumusiikin jeesustelumieli-

syydestä ja siitä, että urkuja soittavan henkilön on pakko olla

himohihhuli, ovat muuttumassa. Uusi rakkaussuhde lienee siis

syttynyt (ei mun ja Jeesuksen vaan mun ja urkujen välille) -

mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa jota ei tule...

Itsensä ravitseminen Tallinnassa oli kohtuuhintaista eurosta

huolimatta. Alkoholi ja tupakka on edelleen halpaa, mutta

vaatteet Suomen hinnoissa. Kalevin suklaakaupasta tarttui

mukaan mm. espressosuklaata ja laivan puolelta lemon &

pepper, mantelikrokantti ja cranberry & hazelnut -suklaata.

Saa nähdä, miten kauan nuo mulla kestää... Yllätyin positii-

visesti tumman suklaan valikoimista, sillä ne oli tosi laajat.

Iso plussa siitä(kin)! Perinteinen virolainen ruoka eli hapan-

kaali jossain muodossa jäi maistamatta muun seurueen nir-

soilun vuoksi (ei ole mun mielestä ihan normaalia lähteä ul-

komaille vain sen takia, että sen Hesburgerissa hinnat ovat

halvemmat kuin Suomessa), mutta söinpä sentään ensim-

mäistä kertaa ankkaa. Ja kiinalaista.

Nyt ei irtoa enempää fiiliksiä tai matkakertomuksia, vä-

symys painaa. Ja mulla on ihan liikaa kerrottavana, joten

senkin takia on hyvä antaa aivojen välillä levätä. Tämä

postaus olkoon kuitenkin merkki eloonjäämisestä ja siitä,

että voin suositella lämpimästi Tallinnaa muuhunkin turisti-

tarkoitukseen kuin siihen Sofi Oksasen kirjoissa ilmene-

vään suomalaisten ryyppyturismiin. Mii SOO likey ♥

Kahvi ja viineri

2011-09-29T23:06:00.001+03:00

Guess what?

Tää tsirbula lähtee huomenna koko viikonlopuksi Tallinnaan! Aion

täräyttää tuomiokirkon urkupillit kaakkoon niin että raikaa! Mä

ja mun matkaeväät - köh, siis matkaseurani aiotaan viettää tosi

kiva viikonloppu ja mm. shoppailla, käydä ravintolassa syömässä

ja kierrellä Vanhaa Tallinnaa riksraks. Tuliaiseksi itselleni raahaan

levyittäin suklaata ja juustoja, hyvällä tuurilla jopa muutaman vaat-

teen ja ehkä vanhojen mekon (tai edes inspiraation siihen). Jee!

Otsikon ideasta pisteet kaverille, joka valisti mua viineri-sanan

vironkielisestä merkityksestä. Jos tilaa kahvin ja viinerin, saa kuu-

lemma kummastuneen katseen ja kahvin kyytipojaksi nakin...

Tuunasin kirpparilöydön helman hakaneuloilla palloksi,

musta se näyttää paljon paremmalta noin. Mm. tämä lähtee

mukaan huomenna. Oon muuten yllättävän vähällä tavara-

määrällä lähdössä, mukana on mekon ja boleron lisäksi vain

yksi toppi, yhdet varahousut (shortsit) ja sukkikset. Plus tie-

tenkin meikit ja hifipillerit, mut silti. Olisin aika hyvä reilaaja.

Kuppi teetä ja fiilistelyä vielä hetken, sen jälkeen viimeiset

uskonnot naamariin huomista koetta varten ja petiin. Mo!

Exam week

2011-09-27T15:54:00.001+03:00

... ja mulla on ihan kaikki muu mielessä. Torstain terveystiedon ajat-

telin selvittää lähes lukematta (aihe helppo), uskonnon selaan ja his-

toriaa oikeasti opiskelen. Maantieto on vielä under consideration...

Tällaistakin projektia mun pitäis vielä ensi viikon torstaihin mennessä

saada valmihiksi:

O-ou!

Tulevana viikonloppuna suuntaan Tallinnaan urkukurssille, joten postia

ei siis ainakaan tule silloin. Mikäli löydän jotain kivaa ja kuvaamisen

arvoista, niin pyrin tekemään postauksen matkan jälkeen. Haaveissani

terapiashoppailen rahani mitä ihanimpiin second hand -kauppoihin,

rentoudun kylpylähoidoissa ja käyn ainakin yhdessä virolaista perin-

neruokaa tarjoavassa ravintolassa, oli se sitten miten kaukana keskus-

tasta tahansa (ja note to everyone: en todellakaan aio perinteistä suo-

malaista turistia siellä. Virolainen kulttuuri kiinnostaa aidosti.) ja miten

kallis tahansa. Oksaset luettuani tää Viro-kuume on vain kasvanut,

joten odotan todellakin tulevaa viikonloppua.

Taidan mennä taas jatkamaan lempiharrastustani eli foorumisurffailua

ison TEEMUkin kanssa. Pitäkää itsenne naisena, ail pii päk!

Partyhaarukat ja maanantai

2011-09-19T19:11:00.000+03:00

Ne tuli! Tai olivat tulleet jo aikoja sitten, mutta posti ystävällisesti

siirsi ne entiseen osoitteeseeni isosiskon iloksi. Ja vähänkö ne on

söpöjä! Cocktailhaarukat olivat siis palkinto Hannan blogiarvon-

nasta, jonka tuossa vähän aikaa sitten onnekkaasti voitin. Jätti-

iso kiitos Hannalle, kyllä näille käyttöä löytyy! ^^

Banaanikärpäset villiintyivät äiskän ruusuista. Tilanne!

Karvakukkanen eli kaktus.

Löysin muuttolaatikoista koukkuja, jotka otin saman tien

hyötykäyttöön. Eipähän oo enää korut sekaisin pöydällä.

Mun pitäisi muutenkin alkaa asustaa itseäni enemmän kai-

killa hienoilla härpäkkeillä, mutten ikinä saa aikaiseksi. Jos

tää kaunis esillepano saisi mut innostumaan?

Jossain vaiheessa viime viikkoa kävin hakemassa tällaisenkin

mun villakoirien kämppikseksi:

Se on ihan ♥. Oikeesti. Kun kerran nukahtaa piikkimaton

päälle, ei enää epäile sen tehoa. Lihasjumit ja nukkumisen

problematiikka ratkaistu samalla kertaa. Ihanaihanaihana!

Tänään kävin hakemassa kirjastosta vähän neulomisen ai-

kana tuijotettavaa elävää kuvaa; Million Dollar Baby, I

Walk the Line, Lupaus ja Pieni Suklaapuoti. Lisäksi

varattuna oli Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti, jota olen jo

pitkään havitellut itelleni. Sisältää todella asiallista tekstiä

hormoneiden eri vaikutuksesta kehossa, "täsmälaihdutuk-

sesta" ja yleensäkin sellaisista asioista, jotka tavan tallaaja

valitettavasti hirvittävän usein ignoraa nykyisen stressiyhteis-

kunnan vaatimusten ja kiireiden keskellä. Suosittelen pokerilla.

Viimeinen kuva kertoo laiskuuden huipun:

Kun oma huone on yläkerrassa ja vedenkeitin alakerrassa, niin

ainoa ratkaisu on tuoda toinen samanlainen koristamaan yläker-

taa. Siitä puheenollen, vihreää sitruunateetä - nyt!

Kaneliomena

2011-09-17T14:51:00.004+03:00

Mihin nää viikot oikein kuluu? Taas ollaan jo lauantaissa ja

enää on yksi kokonainen viikko koulua ennen kokeita!

Little Miss kirjoitti blogissaan omenoista ja siitä, miten
syksyisin tulee aina jonkinasteinen mieliteko lämmittäviä
mausteita kohtaan. Huomasin, että mulla on ihan sama
juttu! Lisään kanelia jogurttiin, kardemummaa kahviin,
chiliä ja inkivääriä ruokiin. Tällä hetkellä ykkössuosikki
on kuitenkin tuo kaneli yhdistettynä omenoihin, mielellään
vielä mikrolämpimänä. Ehkä ideaa voisi jalostaa vielä
pidemmälle ja paistaa omenat pannulla, liruttaa kermaa
niiden kaveriksi ja tarjota maapähkinävoin (eli toisen
ultimate favouriteni) kanssa. Hmm... :)

Tänään lauantaina suunnitelmat ovat auki. Piti lähteä Turkuun,
mutta todennäköisesti en lähdekään. Syy: mother alert. Ehkä
viimeistelen brunssini (maitorahkaa, omenaa, kanelia ja soke-
ritonta maapähkinävoita, kardemummakahvia) ja ryhdyn jat-
kamaan projektia, joka ensin näytti tältä...

... ja nykyään tältä:

Mitäpä sitä ei jaksaisi pitkäjänteisesti vääntää, kun on kyse
kaverin palelevista jaloista? ;D

Vapaapäivä

2011-09-15T08:06:00.000+03:00

(Miksi Bloggerin laatu on näin överi?)

Tästä päivästä muodostui sit vapaapäivä ihan oman

tyhmyyden vuoksi, kun bussi ajoi naaman edestä ohi.

Harmittaa, mutta ei voi mitään.

Sovelsin siihen viime viikolla leipomaani sienipiirakkaan

(kts. ed. postaus) ohjeen omasta päästä, ja se meni joten-

sakin näin:

Pohja:
3 munaa
100g voisulaa
ruisjauhoja ja -rouhetta
1 tl leivinjauhetta (aika turha)

Päälle paistetut sienet, purjoa, juustoa ja mausteita.
Uuniin 200 asteeseen sopivaksi aikaa. Oon vähän

huithapeli kokki, en ikinä mittaa juuri mitään desimi-

talla enkä ikinä vahtaa munakellon kanssa aikaa. Tu-

lokset ovat kuitenkin lähes aina olleet onnistuneita.

Tässä piirakka Bloggerin ja pokkariraiskauksen jälkeen:

Juustoraaste olisi taannut söpömmän lookin, mutta

kuutioilla mentiin. Nöykändyy :)

Sen verran tänä "vapaapäivänä" täytyy saada aikaiseksi

kuin siivota ja laittaa ruokaa. Ensin taidan kuitenkin nukkua

vielä hetken. Heis!

Viikonloppu kuvina

2011-09-11T23:03:00.001+03:00

Lyhyesti: yksi lapanen ja puolikas villasukka, alusta alkaen itse
värkätyt suolakurkut ja kurkkusalaatti ja monta jaksoa Pokémonin
kolmostuottaria. Mahtuuhan tonne myös illanviettoja kavereiden
kanssa ja huushållin imurointi, ruokaakin tein lauantaina ihan itte -
ei sen huonompi viikonloppu siis!

Ensi viikonloppuna saattaa olla niin, että visiteeraan Turkua ja
samalla näkyilen vanhoja kavereita. Odotan innolla!

Kiire

2011-09-06T18:05:00.003+03:00

Onneksi aamukahvi on kuitenkin kiireetön♥

Tosiaan, edellisen postauksen hienosta teiniangstista järkevämpään

asiantynkään. Tämä viikko pitää sisällään paljon asioita, jotka pitäis

ehtiä tekemään ja paikkoja, joihin pitäis kyetä itsensä raahaamaan.

On palaveria, fysioterapiaa ja niiden lisäksi oma elämä, johon lukeu-

tuu ainakin punttisali, kaveritreffit (pirun bussit, kun ikinä en ehdi

sopivina päivinä käymään siellä, mä HALUAN) ja viikonlopun

mahdolliset tsembalot sun muut illanvietot. Ja tottahan ne läksyt-

kin pitää muistaa tehdä. Nukkuakin pitää, muuten ei tuu mitään.

Ajatukset vetää taas vähän liikaa tonne pakkoajattelun puolelle.

Haluan korjata tilanteen menemällä tänään nukkumaan tasan

silloin ja siihen aikaan, kun väsyttää. Enkä hermoile huomista

sängyssä, ei niin kuulu tehdä!

Asiasta kolmanteen, kävin kirpputorilla eilen ja mukaan eksyi

metsänvihreä neulepusero ja keltaruskea arkimekko. Yhteensä

kaksi euroa! Syksyn väreissä on jotain taikaa, rakastan hirvit-

tävän paljon kaikkea lämpimän tuntuista, näköistä, väristä...

Mekkoa pitää varmaan hiukan lyhentää, sillä muuten

se lyhentää mua. Eikä se ole tarkoitus.

Hyvä sienipiirakan ohje on hakusessa, yritän saada tänään

jotain käyttöä noille eilen tunnin metsäretkeltä mukaan tart-

tuneille suppilovahveroille...

Warwick Avenue

2011-09-03T18:44:00.001+03:00

Kävin torstaina kampaajalla. Vaaleat vauvahaituvat on gone!

Noin muuten fiilis on tällä hetkellä vähän turhautunut (mikäli

ylipäätänsä tiedän mitä se sana merkitsee) syystä, jolle en

itse oikeastaan enää voi mitään. Tein minkä pystyin, joten

pitäisi kai antaa vain olla. Miksi se tuntuu niin vaikealta?

Nää on näitä elämän ja olemisen komplekseja, joilta

ei voi välttyä. Ne pitää vaan elää ja ohittaa.

Cocktailbileet!

2011-08-27T17:53:00.000+03:00

Hihii, mä voitin!

Tuollaiset (ihan älyttömän söpöt!) tikut kilahtavat siis postiluu-
kusta joku päivä, tuitui! Kiitos Hanna!

Sitten kuulumisiin. Toinen viikko uudessa koulussa on ohitse ja
musta tuntuu, että tästä lähtien tuota laitosta sopii kutsua pelkäs-
tään kouluksi uuden koulun sijaan. Alan tuntea oloni kotoisaksi.
Tänään lauantaina suunnitelmissa on lähteä kaveriporukalla Uu-
denkaupungin yöhön katsomaan ilotulituksia ja juhlimaan Venet-
sialaisia. Oonkohan tulossa vanhaksi, kun en ajatellut blissata
iltaani Kesämiehellä tai Red Catilla?

Tällä viikolla olen myös selättänyt uniongelmani ja jaksanut
lähteä jopa liikkumaan: kolme virallista liikuntakertaa, kaksi
lihastreeniä ja yksi puistojooga. Nam! Sunnuntaina ajattelin
käydä lenkillä ja tuleva viikko tekisi mieli aloittaa pilateksella,
kun Total Gymillä on halvennukset ryhmäliikunnoista 4€/krt.
Life's good and so am I! Näihin kuviin ja tunnelmiin:

Päivä kerrallaan

2011-08-20T15:02:00.000+03:00

Ensimmäinen, joskin vajaa kouluviikko takana. Feeling fine.

Ensi viikon tavoite olkoon stressin (jota ei enää ole juuri ol-

lenkaan, jes!) ja kesälomatsuibailun aiheuttamien uniongel-

mien fiksaaminen parempaan suuntaan. Aseina toimivat mm.

kahvin jättäminen iltapäivästä, yrttitee, kevyt iltapala ja ren-

toutuminen kuumassa suihkussa, saunassa, kävelylenkillä...

ennen nukkumaanmenoa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Voisin muuten jauhaa tänne blogiini tällä hetkellä ihan loput-

tomasti kaikesta! Aiemmin mulla ei ollut mitään sanottavaa

- ja jos olikin, niin en kokenut tarpeelliseksi kertoa siitä. Tai

en jaksanut kertoa. Tuntuu, että elämä olisi kääntänyt kelk-

kaansa radikaalistikin toiseen suuntaan, niin paljon on olo

muuttunut jo pelkästään yhden viikon aikana niin henkisesti

kuin fyysisestikin. Ja vaikka jossain vaiheessa tulisikin taka-

pakkeja, niin elän päivän kerrallaan. Niiden aika ei ole ai-

nakaan vielä, jos edes koskaan.

Huomasin muuten jännän jutun meidän jääkaapistamme:

okei, vaikka siellä on yhä einesshaibaa, sokerijogurttia

ja rasvatonta maitoa, niin vihannesten, luomujogurtin, luomu-

juustojen ja kaiken muun hyvän osuus on kasvanut ihan

huikeena! Ehkä mä saan meidän perheen käännytettyä ter-

veellisempään suuntaan! Pl. tietenkin rakkaan pikkusiskoni,

joka syö iloisesti Paula-vanukkaansa aamupalaksi istues-

saan mua vastapäätä. Mut silti!

If she had wings, she would fly away

2011-08-17T18:38:00.000+03:00

Ette uskokaan, miten iloinen olen edelliseen postaukseen tulleista

kommenteista. Ne lämmittivät todella paljon♥ Kiitos.

Oikeastaan tiesin jo tämän vuoden alussa, puoli vuotta preIB:llä

taivaltaneena, että en taida kuuluakaan tänne. Silti yllätän aina

itseni valehtelemasta peilikuvalleni. "Kyllä sä pärjäät, sun on pak-

ko." Tuota pakko-sanaa olen hokenut aina ja joka välissä. Kun

ahdistaa, on pakko piristyä. Kun ei jaksaisi tehdä jotain, on silti

pakko. Annan teille haasteen, ystävät: yrittäkääpäs olla päivä tai

kaksi kokonaan ilman pakkoa! Se pirulainen osaa olla huomaa-

maton ja tunkeutuu lauseeseen kuin lauseeseen tällä kiireen ja

velvollisuuksien vuosisadalla, joten olkaa tarkkana.

Syksy tulee. Pitkästä aikaa voin haistaa sen ilman kosteudesta
ja raikkaudesta, tuntea sen aamukasteesta ja nähdä sen puiden
kirjavatäpläisistä lehdistä. Olen aina pitänyt syksyä vuodena-
joista kauniimpana. Mitä väliä jollain sateella ja ukkosmyrs-
kyillä on, jos luonto on muuten niin kaunis? Mun tekisi kamalan
paljon mieli lähteä tuonne metsään haahuilemaan ja tuijottamaan
puita, käpyjä ja varpuja. Ehkä teenkin sen vielä viikonloppuna.

Olen ollut nyt uudessa koulussa kaksi päivää, ja olo on vielä
ainakin toistaiseksi melko toiveikas. Vanhat koulukaverit (tai
se osa niistä, jotka ovat ottaneet minut ilolla vastaan) tuntuvat
yhä mukavilta ja olenhan tutustunut jo muutamaan uuteenkin,
kivaa! Yhden harmillisen puolen suomen kielellä opiskelussa
kuitenkin huomasin: tuntuu niin kovin orvolta olla puhumatta
englantia koko päivänä. Kirjoitan edelleen kalenterimerkin-
nät ja lukujärjestyksen oppiaineet itselleni englanniksi, koska
se tulee automaattisesti. No, on ainakin yksi hyvä syy palata
Turkuun visiitille aina joskus ja juhannuksena - saa puhua
englantia! :) Ulkomaillekin halajaisin, mutta se on jo whole
another story. Rahatilanne ei vielä anna periksi siihen.

Loppuun vielä yksi asia, josta haluan avautua. Kouluruoka.
Olen katsonut netistä ruokalistat lukuvuoden loppuun (!) asti
ja todennut siellä olevan vain muutamia hassuja päiviä, jolloin
haluan mennä syömään. Ja vinkvinkkinä niille, jotka eivät vielä
tiedä: ehkä olen hieman nirso (tai sitten en), mutta en aio ruok-
kia kroppaani teollisilla mömmöillä niin kauan kun voin ihan yh-
tä hyvin niitä vältelläkin. En suoranaisesti karta viljoja saati pe-
runaa, syön nimittäin niitäkin joskus, mutta syyni kouluruoasta
keuhkoamiseen löytyy paremminkin tämänkaltaisista tiedoista.
Kouluruoan laatu on ehdottomasti asia, jonka pohdiskelun
parissa en ole ainoa. Oi valtio, miksi kuluja leikataan lähes
aina sieltä ei-oikeasta (eli väärästä) päästä? Miksi eduskun-
nan jäsen saa ilmaiset taksikyytinsä ja ravintolakeikkansa mei-
dän rahoillamme?

Ei sillä, pärjäisin kyllä aika hyvin syömättäkin lyhyet koulupäivät

ja omilla eväillä (pähkinät, tumma suklaa, kahvilan 1.40€ kahvi)

pidemmät. Jurppii silti, sillä kyllähän me silti paskasta maksetaan,

tai vanhemmat maksaa. Niillä verorahoilla meinaan.

Anna tuulen puhdistaa

2011-08-16T16:58:00.001+03:00

Minä tein sen. Muutin pois Turusta ja aloitin lukion toisen vuoden
kotipaikkakunnallani Uudessakaupungissa. Päätin olla välittämättä
sukulaisteni toiveesta lukea ylioppilaaksi huippuarvosanoin, jatkaa
huippuyliopistoon ja elää loistokasta elämää kiireisenä lakimiehenä
tai tohtorina. Päätin rikkoa kahden lyyran lupauksen, jonka annoin
ysiluokalla äidilleni innosta ja uutuuden viehätyksestä hehkuen.

... Ja ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden syyskuun alan taas
tuntea jotain muuta kuin ahdistusta. Note to self: elämäsi tärkein
ihminen olet sinä itse. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä ja
luulko, että jotain on pakko tehdä, koska joku muukin tai koska
joku muu haluaa teidän tekevän niin. Sinä päätät.

(Jäätelö)kesän Goodbye-Blues

2011-08-13T00:04:00.001+03:00

Jäätelö on hyvää - vai onko mulla yhtään lukijaa, joka kehtaa
väittää vastaan? Reveal yourself, senkin petturi! Alistu sanaani
ja totea, että olen oikeassa. Noin.

Kesän viimeisiä päiviä viettäessä lienee hyvä järkyttää kylmästä
kankeita sormiani kirjaamalla ylös TOP5-lista jäätelöistä, jotka
nyt vaan ovat niin ihq.

Ja jottei postaus olisi äärimmäisen vajaa luonnoltansa, tähän
alkuun sopinee ohjastaa jok'ikistä lukijaa klikkaamaan taustamusii-
kiksi tämän ihanan ja tuoreen ikivihreän:

No niin, siispä alkakaamme.

Jäätelökesän TOP5!

1. Pingviini Popcorn-Kinuski Mix

- Tuutti on ISO ja maistuu kinuskille. Nam! Tällä voi hyvin

korvata rantsupäivän lounaan kokonsa puolesta. Popcorn

ei tässä jätissä järin maistu - tai ainakaan mä en hoksannut

sitä, lienee fiksua kysyä Enirosta - mutta mitä väliä, hyvää

se on silti. Kinuskipallerot tuutin pinnalla on parhautta.

2. Magnum Gold?!

- "Vaniljajäätelöä ja merisuolalla maustettua kinuskikas-

tiketta (7%) maitosuklaakuorrutteella (23%) ja kullan-

hohteisella päällisellä (5%)." Ai mitenkä niin tykkään

kinuskista? Tämäkin on nimittäin eri nannaa!

Magnumeista löytyy myös muutama muu älyttömän hyvä jäätelö.

Suklaakuorrute rouskuu mukavasti suussa ja kun sen on ensin

jyrsinyt pois, saa keskittyä rauhassa itse jäätelöön, joka maistuu

enemmän kermajäätelöltä kuin mikään (muu lukuisista) trans-

sirasvap*skapuikoista. Eihän tämäkään täyttä tavaraa ole,

mutta kesä on liian lyhyt murehtimaan rasvahappokoostu-

muksia jonkun jäätelön vuoksi. Tämä on hyvä! Itse asiassa hävisi

ykköselle vain sen vuoksi, että on pienempi kooltaan...

3. Lidlin saksanpähkinäjäätelö
- Voiko mikään pähkinää sisältävä edes olla pahaa?

4. Ben & Jerry's Chunky Monkey
- Banaanijäätelöä, jossa on banskun muotoisia suklaarakeita
ja saksanpähkinöitä. Taas pähkinäilmiö, surprise! Banaani-
jäätelö saattaa herättää ennakkoluuloja, mutta on oikeasti
hyvää. Tästä voisi kehitellä lisäaineettoman version teha-
rilla, banskulla ja toki gerrmalla...

And the last but not least:

5. Pingviini suklaa
- Ainoa suklaajäätelö, josta mii likey-likey a lot. Joh-
tunee ehkä siitä, että tässä se suklaa on suklaana eikä
jäätelönä. Enikeis, silti. Pingviini ei petä ikinä!

Joko paleltaa? Pipo päähän ja baanalle syömään jätskiä,

vielä on kesää jäljellä!

Blogihaastetta

2011-08-03T01:56:00.001+03:00

Mea heitti mulle taannoin blogissaan tällaisen Kolmen kysymyksen haasteen,

jonka pointti lienee jokaiselle easy and simple. Vastaa kysymyksiin ja lähetä

haaste eteenpäin. Mikä jottei!

1. Lempiväri?

- Tykkään ehkä eniten maanläheisistä väreistä kuten erilaisista vihreän

sävyistä, okrasta ja vaaleasta beigestä. Kirkkaat värit ja pastellit eivät

jostain syystä inspiroi yhtään. Se absolute favouriteni riippuu kuitenkin

milloin mistäkin: vuodenajasta, mielialasta, planeettojen liikkeistä...

Tällä hetkellä metsänvihreä ja navy blue on jees!

2. Paikka, jossa haluaisin käydä?

- En voi mainita vain yhtä! Lontoo, Aussit, Amerikka... Joskus
musta ihan tuntuu, että olen syntynyt väärään maailmaan ja oikeasti
mun pitäisi asua jossain Muumilaaksossa. Olisi ihan älykivaa olla
kuin Nuuskamuikkunen ja lähteä vaeltamaan aina talven tullen ja
palata "kotiin" kesällä. "Home is where you heart is" on lauseena
aika lailla tähän tilanteeseen sopiva.

Alun listaa kuitenkin jatkaakseni: Islanti, Norja, Venäjä, Tokio,
Fidzin saaret, Brasilia...

3. Lempiruoka?
- No kaikki hyvä! Äh, tääkin on kamalan hankala kysymys,
sillä mulla on tosi monta lempparia ja nekin vaihtelevat lempivä-
rin lailla kausittain. Jos kuitenkin saisin päättää vaikkapa viisi
ruokaa joilla eläisin lopun ikääni, ne olisivat Gouda, pähkinät,
kunnon pihvi ja parsakaali. Liha on ainakin ehdoton must, olo
ei ole tehokkain jos korvaan lihan muulla proteiinilla.

Maksaa (maksapihvejä) on tehnyt mieli jo pitkään. Luin
vähän aikaa sitten juttua, että ruoka-ainehimot kertovat
oikeasta tarpeesta saada jotain (poislukien tietenkin soke-
rin aiheuttama riippuvuus) ja ehkä mua himottaa maksa,
koska siinä on öö... jotain? Enikeis, lempiruoka, hmm...
Tällä hetkellä luultavasti ne maksapihvit. ~~Siis ehkä.~~

That's about it, ja nyt haaste lentää hevonk- siis muille armahille
kanssabloggaajilleni, joiden juttuja olen lueskellut ja luen e-
edelleen: Anni Minerva, Kirsi, Prefecta ja Anu. Muutkin saavat
tehdä mikäli tylsyys painaa, en vain äkkiseltään muista muiden
osoitteita ulkoa ja olen ikstriimli laiskalla päällä just nu. Moi!

Arvonta!

2011-08-01T12:13:00.001+03:00

Ihanainen Eveliina järkkäsi blogissaan arvonnan. Osallistukaa ja tu-
tustukaa siinä sivussa vaikka blogiinkin, lukijoitahan ei voi koskaan
olla kenelläkään liikaa!

Nyt on jo pimeää

2011-07-31T22:28:00.001+03:00

... Ja huomenna vaihtuu elokuuksi. Mihin tämä aika oikein hukkuu?!

En toisaalta valita ollenkaan, sillä oma kesäni ei todellakaan
mennyt hukkaan millään tavalla. Päinvastoin: olen viettänyt
paljon aikaa hyvien ystävieni kanssa. Olen nauranut (itkenytkin),
uinut, saunonut ja ottanut aurinkoa. Olen tehnyt töitä,
liikkunut ja oppinut uusia asioita niin itsestäni kuin muista
ihmisistä ja asioista. Olen ollut sivistyneesti naamat, käynyt
katsomassa ulkoilmateatteria ja uusimman Potterin.

Kaiken kaikkiaan olen nauttinut tästä kesästä äärettömän
paljon. Ja se on tärkeintä.

Tänään olen nukkunut pitkään, nauttinut aamukahvini ja

~~-tupakkani~~ kaikessa rauhassa, viettänyt aikaa ihanien ihmis-

ten seurassa ja mitä vielä. Jaa niin, juuri äsken kotiudun met-

säretkeltä! Vanhempieni koti on kirjaimellisesti keskellä ei-

mitään, joten täältä on helppo lähteä samoilemaan metsiin

ja leikkimään alkuihmistä. Mikäs sen parempaa kuin harjoi-

tella kyykkyjä vattupuskien äärellä ja kantarelleja keräillessä?

Pussirullalle housujen perstaskussa tuli käyttöä, kun poimin

mukaani mm. näitä luonnon superruokia:

Great success, I'd say ;) Kanttikset keräsin hyväntekeväisyytenä

pikkusiskolle, joka pahastui viime saaliin kadotessa mun tyytyväiseen

masuuni (hups...). Käenkaalta eli ketunleipää poimin kokeiluksi, sitä

voi kuulemma käyttää salaattiin. Muistan joskus naperona syöneeni

noita metsässä ja ihan hyviltä ne silloinkin maistui, joten miksei nytkin.

Retken jälkeen vasta huomasin, että hyttyset taisivat syödä multa jalat...

No ihan sama, mulla oli kivaa! Nyt kohtapian suihkuun ja sitten unille,

huomiselle on tiedossa ah-niin-ihanaa ja ekologista mattojen pesua

meressä (...) mamman ja pikkusyssen kanssa. Adios!

Uudet tuulet

2011-07-31T04:05:00.000+03:00

Niin blogissa kuin muuallakin. Can't wait till autumn!

Iloinen plussapallo. Tuitui lapset, nyt nukkumaan!

Hei-hei mitä kuuluu?

2011-07-24T15:49:00.001+03:00

Alkuun ensin pari blogiarvontaa:

Hannan blogiarvonta, jossa voi voittaa 20 euron lahjakortin sisustustarrapuoti

Cocoetteen. Käy vilkaisemassa ja osallistu täällä!

Toinen blogiarvonta on rakkaan blogiystäväni Toppiksen blogissa,

jonne pääset siis täältä. Ihana nainen ja erittäin mielenkiintoinen arvonta,

johon kannattaa osallistua, koska palkinto voi olla (mikäli yhtään olen

tämän naisen järjen juoksusta perillä ;D) ihan_mitä_vain!

Dodiin, ja nyt toisenlaisiin asioihin! Uusi viikko on alkamassa, ja

odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Miksikö? Pääsen vihdoinkin

käymään kotona♥ Päivästä ei ole vielä varmuutta, mutta tällä vii-

kolla se tapahtuu. Olen käytännössä koko heinäkuun ikävöinyt

kavereitani ja vaikka miten kivaa on viettää aikaa näidenkin ka-

vereiden kanssa täällä, niin Turku on kuitenkin whole another

story. En voi sanoin kuvata, miten iso ikävä mulla on teitä kaikkia!

Sitten kun kotiudun niin vannon, että tarjoan bileet (jotka te mak-

satte) ;) Fair enough?

Tulevalla viikolla käyn samalla hoitamassa edelliseen postaukseen

kuuluvat hankinnat pois alta pikkusiskoni ihanaisessa seurassa Turun

keskustan ihmisvilinässä. Mitä siitä seuraakaan, kun kaksi vajukkia

geeneiltään lähtee tiistai-aamuna silmät ristissä kohti Turkua? Kivoja

ostoksia, pari älytöntä naurunremakkaa ja paljon koluttuja alennus-

rekkejä. Eli siis ihan älyttömän hyvä reissu tulossa!

Juoksu kulkee hyvin tällä hetkellä. Jaksan juosta huikeat 20 minuuttia!

putkeen, mikä on jo paljon verrattuna edellisten vuosien rapakuntoon.

Olin ehkä hoikka, mutten missään tapauksessa hyväkuntoinen. Tästä

se taas kuitenkin lähtee. Täällä Pyhämaassa ollessani olen ehtinyt jo

kokeilemaan juoksun lisäksi mm. pilatesta ja joogaa ja olenkin har-

kinnut vakavasti muutamaan otteeseen, että pitäisiköhän sitä ihan

ohjatuille tunneille päästä. Salille ainakin aion kivuta heti kun koulut

alkavat, se on vissi ja varma.

Pikaisia kuulumisia tähän väliin, kuvituksesta huolehti armas

juhannus ja mökkibileet, jotka olivat (tähänastisen) kesän

parhaimmistoa! Tällä viikolla pistetään paremmaksi, rite?

Muistilista, jota en koskaan lue

2011-07-21T00:01:00.003+03:00

Mulla on shoppinglistalla varmaan miljoona eri asiaa kun pääsen
takaisin Turkuun omaan arkeeni kiinni. Olen yrittäny jäsentää noita
oikeasti tarpeellisia asioita ties minne vihkojen kulmiin, irtopapereille
jne. (ja yleensä siinä käy niin, että kirjoitan listan ja vilkaisen sitä en-
simmäisen kerran ehkä joskus joulukuussa) mutta aina vaan tuntuu,
kuin joku olennainen puuttuisi.

Onkohan mun aivot sulaneet tän kesäloman aikana totaalisesti?

Listauksessani on käytännössä muutama eri osio: liikunta, pukeu-
tuminen ja koulu. Tarvitsen paljon lisää koulujuttuja, muutamia uusia
asusteita/vaatteita piristämään vanhoja vaatteitani (niitä on PALJON
ja tällä kertaa jopa mahdun niihin pienen tiukkailuprojektini tuloksena,
joten en viitsi kirpparipinoonkaan niitä sörkätä) ja lisäksi vielä liikun-
taan muutaman motivoivan ja piristävän detaljin, että mielenkiinto pysyy
yllä. Olen siis innostunut liikunnasta (ihme!) enkä halua, että tää
menee ikinä pois! Olo on niin hyvä, kun vihdoinkin tuntee tekevänsä

jotain eikä vain istu hanurillaan päivät pitkät. Ja jo pelkästään se, että
tiedostan mihin mun kroppa pystyy, on auttanut tosi paljon
itsetunnon kehittämisessä.

Liikunta on ihanaa♥

Mutta jospa kirjailisin ne jutut nyt ylös, ennen kuin taas unohdan ne!

KOULU

1. Uusi lyijytäytekynä

2. Kouluvihkoja - yksi tällainen pitää myös hommata, että saan treenit

kirjattua ylös. Ehkä pitäis myös hommata sellainen vihko, johon teen näitä
listoja ja luen ensi vuonna? Semmonen tajunnanvirtavihko?

3. Harppi ja kolmio(?)viivoitin

4. Motivaatio! - ainiin, ei sitä voikaan ostaa. Hups.

PUKEUTUMINEN

1. Alusvaatteita! Mihin ne kaikki aina katoavat?

2. Laadukkaat farkut. Olen harkinnut Acnen/Dieselin/Cheap

Mondayn/Tiger Of Swedenin farkkuja, mutta en ole vielä päässyt

kaupoille saakka. Ihannehousuni olisivat suht korkeavyötäröiset,

kestävät (eivät hajoa/menetä väriään muutaman pesun tai käyttökerran

jälkeen), bootcutit tai kapealahkeiset ja kenties vielä napitukseltaan

jotenkin tavallisesta poikkeavat. Kolmen napin kiinnitys olisi aika

bueno. Kattokaa noita kuva tsiinssejä, upeat! Mulle tummina, kiitos.

3. Kaipailisin asustemereeni jotain vanhaa vyötä, jolla kuroa vyötärö

esiin telttavaatteista ja tarvittaessa pitää farkut ylhäällä (huom, siis vain

tarvittaessa! Lol.) Pitääköhän tehdä kirppisreissu? Vintagevyö olisi aika nam...

4. Kellohelmainen hame tai mekko. Olen halunnut kuvan kaltaista

nii-in pitkään. Toisaalta kellohelmaisen mekon voisi itsekin surauttaa

ompelukoneella varsin simppelisti, joten viitsiskö tuota maksaa? En

kyllä ole satavarma ompelutaidoistani, mutta noh. Enikeis, tuommosen

haluun! Niin!

5. Sekalaista seurakuntaa, kuten koruja, pari hiuspantaa, ponnareita

ja pinnejä (alusvaatteiden ohella onnistun jotenkin aina kadottamaan

nämäkin. Hukka mahtaa olla rikas mies...)

LIIKUNTA

1. Sykemittari! Juoksuintoni lopahtaa (not), jos en saa tällaista.

Olisihan se tosi jees tarkkailla sykettä kehittymisen ja mahdollisen

huonon päivän mukaan. En tarvitse mitään hifivehjettä, jonkun ihan

halvan perusmittarin vain. Vinkkejä, anyone?

2. Se treenivihko (pakko laittaa tähänkin, muuten unohdan...)

3. Kunnon juoksukengätkin olisi hankinnassa, mutta niitä tuskin

pystyn ihan heti kustantamaan. Vaikka kesätöistä nyt rahaa heruukin,

niin se taitaa mennä suurimmaksi osaksi vuokraan ja elämiseen noin

yleensä. Työpaikka on hakusessa kouluajan ulkopuolelle, joten jospa

ekalla palkalla saisin kunnon lenkkitohvelit?

Epävarmuus

2011-07-11T01:09:00.000+03:00

Kesä menee eteenpäin omalla painollaan. En voi valittaa, tähän mennessä on ollut äärimmäisen mukava ja ennen kaikkea rentouttava lähes puolitoistakuukautinen :)

Olen lomailun ohella tehnyt töitä äidin kahvilassa ja pitopalvelussa PALJON. Siis oikeasti paljon. Rahan tuloa ei voi siis estää, mutta valitettavasti sen menokin lienee välttämätöntä. (Selvennyksen vuoksi pitänee sanoa, että äiskällä on siis leipomo, jonka yhteydessä sijaitsee kahvila ja kotieläinpiha. Lisäksi äiti tekee pitopalvelukeikkoja eli häitä, kahvituksia ym. kissanristiäisiä aina tilauksesta.) En tiedä, paljonko rahaa saan, mutta toivon mukaan ainakin sen verran, että pärjään ensi vuoden omillani. Niinhän se yleensä menee, että yrittäjän lapsi oppii tekemään työtä ja on oikeutettu (?) saamaan vähän vähemmän palkkaa koska työt ikään kuin kuuluvat "kotitöihin", mutta jos nyt silti saisin edes viitisensataa koko kesästä, niin voinen lähteä melko tyytyväisin mielin uuteen lukuvuoteen elokuussa.

Elokuusta puheenollen... Mua hieman pelottaa aloittaa toinen vuosi lukiossa. Jokainen, jolta olen asiasta kysynyt, sanoo että toinen vuosi IB:llä ei ole mitään verrattuna ensimmäiseen: se on paljon rankempi. Jos meinasin reputtaa jo ensimmäisenä vuonna, niin pääsenkö toisesta vuodesta läpi laisinkaan? Pelottaa ihan hirvittävästi. Motivaatiostahan se on kiinni, mutta musta tuntuu välillä siltäkin, etten jaksaisi enää välittää. En edes tiedä, mitä teen tuolla koulussa. Rakastan kieliä ja ulkomaita, mutta en mä ole enää sellainen älykkö ja revi hyviä arvosanoja pänttäämällä myöhään yöhön, en enää. Toisenlainen elämä vetää mua puoleensa kaikella vapauden katkullaan. Mun tekisi vaan mieli juosta ja karata vuorille viikoksi tai kahdeksi. Tekisi mieli miettiä asioita ja ennen kaikkea omaa olemustaan ennen kuin uskaltaisi heittäytyä taas tulevaisuuden vietäväksi. Se, mikä tuolla edessä odottaa, tuntuu tulevan aivan liian äkkiä.

No mutta, jospa se siitä. Olen kaavaillut ehtiväni kesän aikana viettämään edes päivän tai kaksi niin, että olen aivan omissa oloissani ja haaveilen juurikin siitä vuorille karkaamisesta. (Tai sitten teenkin sen, lol.) Haluan rauhoittua ja kadota, kuulostella itseäni niin, että kukaan muu ei ole vieressä sanomassa juuta saati jaata. Tähän mennessä olen viettänyt niin paljon aikaa kavereiden seurassa, että vaikkei homma alakaan tursuta korvista (päinvastoin), niin olo alkaa pikkuhiljaa vaatia taas sitä hiljaisuutta. Jahka äidillä loppuu leirit ja samalla tulee hiljaisempi jakso kahvilatyössä, niin viimeistään silloin aion hiljentyä. Pakko, ei muuten tule mitään.

Siinäpä ne. Olen hengissä, elämä on kivaa, mutta epävarmuus tulevaisuudesta ja omasta itsestään elää edelleen yhtä vahvana kuin ennen kesälomaa. Koskahan sitä oppisi olemaan täysin vailla kysymyksiä?

Tuskin ikinä.

Kesä...

2011-07-03T00:35:00.000+03:00

maistuu tällä hetkellä parhaimmalta kuin ikinä.

... Me ever so happy? I doubt that.

Ajatuksettomuus vaivaa ja silloinkin kun päässä oikeasti pyörii muukin kuin

pelkkä silmäpari, sanon ne yleensä ääneen enkä enää kirjoita kuten ennen.

Hyvin näyttää sujuvan siltikin. Olen melko varma, että tästä kesästä tulee

taas kaikkien aikojen paras kesä.

Tukka-asiaa

2011-06-15T13:17:00.000+03:00

Olen ollut punapää omalla mittapuullani jo k a u a n. Sitä ennen säädin alkuperäisestä hiusväristäni vaaleasta mustaan, värinpoiston kautta kupariin ja tummaan ruskeaan, ruskeaan blondeilla raidoilla ja takaisin mustaan. Voin siis melkeinpä sanoa, että kaikkea on kokeiltu paitsi sateenkaaren värejä samanaikaisesti!

(Tähän väliin on muuten pakko mainita yksi asia. En pidä punapäisyyttä mitenkään tavoiteltavana tai äärimmäisen ihQ-juttuna, se on vain yksi väri muiden joukossa. Olisi mielestäni järjettömän tyhmää ylläpitää jotain väriä pelkästään sen takia, että sillä saa huomiota kanssaihmisiltä.)

Aloitin hiusten värjäämisen jo ala-asteen alkuvaiheessa suoraväreillä, sillä neljä vuotta vanhempi isosiskoni oli suuri esikuvani ja koska hänkin halusi värjätä tukkaansa, niin tietenkin minäkin halusin. Ensimmäinen värjäyskokeiluni taisi olla juurikin jotain punaiseen viittaavaa, mutta tosiaan vain parin pesun kertakäyttöväriä. Sen jälkeen piti kokeilla tummaa violettia jo neljännellä luokalla, mikä ei ollutkaan niin hyvä idea, sillä mun tukka näytti aivan harmaalta :D Öy nöy! Jossain vaiheessa palasin taas omaan vaaleaan väriini ja aloitin värjäämisen alusta.

Ennen punapäisyyttä taisin viihtyä pisimpään mustilla hiuksilla. Arkistojen kätköissä taitaa olla useampikin kuva siitä, hetki pieni...

Uu, mikä emogootti! Vaikea uskoa, että olen joskus näyttänyt tolta... o.O Itse asiassa tykkäsin tosi paljon mustista hiuksistani ja aina välillä haluaisin palata niihin, mutta ongelmaksi muodostuu se värinpoistojen kierre kun lopulta haluankin jotain vaaleampaa. Enkä ole enää muutenkaan niin varma, että musta oikein kuvaisi persoonaani (punainenko sitten, minäkö räiskyvä - not) tai mitään muutakaan, mitä tällä hetkellä en ole ja mitä taas noina mustispäivinä olin.

Ensimmäisen punavärin laitoin mustavaiheen jälkeen ihan kestona, luonnollisesti värinpoiston jälkeen. Värinä oli Schwartzkopf Live -merkkinen real red, jos oikein muistan. Oi, jos vain olisin tiennyt miten äärimmäisen huonosti nuo markettipunaiset pysyvät kiinni tukassa ja miten äärimmäisen paljon ne jo entisestään käsiteltyä reuhkaani vahingoittavat, niin olisin suoraan aloittanut jollain muulla! Vahinko. Mun tukka oli pitkään hamppua noiden värjäysten jälkeen, mutta onneksi ne ovat nyt jo lähes kasvaneet pois.

Kuva hämää hiukan, sillä useimmiten reuhka oli enemmän oranssi kuin punainen - kiitos markettivärien lämpimien punasävyjen... Mutta pärjättiinhän silläkin. Puolisen vuotta (tai jopa vuoden?) menin markettivärien ja Crazy Colorien voimin, kunnes löysin itseni hiusfoorumilta lukemassa Elumenista. Siis omg, punainen väri joka ei oikeesti lähde sitten millään, pakko kokeilla! Ensimmäinen kampaajakertani kustansi leikkauksineen 90€, nykyään 110€ koska tukka on vähän pidempi kuin aiemmin. Kallista on, mutta todella sen arvoista jos haluaa a) pysyvän, b) kylmän ja c) haalistumattoman punavärin. Elumenista löytyy lisätietoa täältä. Ketju on p i t k ä, mutta lukemisen arvoinen. Tämänhetkinen tilanne tukkani suhteen on suurinpiirtein tällainen:

Väri on siis suoraan kampaajalta tulon jälkeen (sen ensimmäisen, odotan vielä pääseväni tämänhetkisen juurikasvun kanssa kampaajalle tämän kesän aikana...). Tuosta se yleensä kirkastuu vielä inasen ja lopputulos ei todellakaan vivahda oranssiin, vaan se on selkeästi punainen. Käytän Elumenin sävyä rr@all (punaisen Crazy Colorin ohella, jota käytän kampaaja-aikojen välillä peittämään juurikasvua), eli pelkkää punaista, mutta kampaaja voi myös tehdä erilaisia sekoituksia väreistä ja saada aikaan vaikka-ja-mitä värisävyjä. Välillä tuntuu, että tämä kaksivuotinen punapäätaipaleeni olisi lopussa ja palaisin takaisin luonnolliseen väriini, mutta lopulta päädyn aina tähän samaan. Punatukka nyt on vaan niin jees.

Haluan hypätä vieraan auton kyytiin, hukata ainoat avaimet

2011-06-09T21:18:00.000+03:00

Olen miettinyt blogini tulevaisuutta jo pitkään, sillä koen, ettei tämä päiväkirjamainen ja "turha" blogikirjoittelu enää vain ole minua varten. Arkeni on aina samanlaista, uskotteko?! Ei suuria mullistuksia juuri mihinkään, ja mikäli niitä joskus tapahtuu, niin toki tulen kertomaan tänne heti ensimmäisenä (en). Haluaisin pitää tämän kirjoittelun sopivan vapaana ja sellaisena, että en kokisi mitään hirvittävän kamalaa tarvetta vakuuttaa lukijoilleni olevani hengissä jos viime merkinnästä on kulunut kaksikin viikkoa. Sellainen ei sovi minulle.

Elämä on heitellyt minua aika paljon viimeisen kahden vuoden aikana, ja siitä löytyy jälkiä myös entisissä blogikirjoituksissanikin. Siksi en halua poistaa täältä yhtään mitään enkä aloittaa uutta blogia, sillä haluan säilyttää nämä merkinnät ikään kuin julkisena "päiväkirjana". Muistutukseksi siitä, että hei - tollastakin olen joskus erehtynyt kokeilemaan! Tai jotain sinne päin. Tästä lähtien aion kuitenkin muokata blogiani jonkun verran - miten, siitä en ole vielä täysin perillä. Harkitsen ainakin nimen vaihtoa ja aihepiirin kääntämistä enemmän mielipidekirjoituksiin, liikuntaan, ravintoon ja ylipäätänsä hieman asiapitoisemmalle pohjalle.

... Ja nyt kun sanoin tämän, olo tuntuu oudolta. Olenkohan aikuistumassa? o.O Menopaussi, dementiadiapeetes apua! LÄÄKKEET! *nitroa suuhun* Huhhuh, se siitä.

Nyt tämän vapauden julistukseni julkaisseena voin todeta niille, joita ei ihan-aikuisten-oikeesti enää kiinnosta, että lukijalistaltani saa vapaasti poistua. Niille taas, jotka kokevat vielä haluavansa yrittää pysyä perillä näistä teenage drama queenin erinäisistä mielialavaahtopäistä, sanon että BRING IT ON BITCHES! Kyllä mua saa lukea, jos vain jaksaa. Saa kommentoidakin, oho.

Olen puhunut. Muutoksen tuulia ja pääkopan flegmatisoivaa kesää ihmiskunnalle!

Naisessa pitää olla jotain, josta ottaa kiinni!

2011-06-05T15:42:00.000+03:00

Sain eilen kaupungilla kuulla vanhalta luokkakaveriltani, että olen lihonut MUTTA näytän paljon paremmalta nykyään kuin ennen. Olin yhdeksännellä luokalla kuulemma liian laiha.

Tämän pojan lause sai minut miettimään otsikossakin raikuvaa lausetta, jonka niin monesti olen miehen suusta kuullut - tosissaan tai vitsillä, väliäkös tuolla. Lause herättää minussa niin paljon ihmetystä: ilmeisesti "jotain, mistä ottaa kiinni" tarkoittaa useimpien miehien mielestä muotoja, mutta millaisia muotoja? Pitääkö naisen olla more like Beyoncé tai Kim Kardashian, vai onko nykyajan miesten käsitys muodoista enemmän tätä luokkaa? Ja yksi olennainen asia vielä tästä ehkä maailman monitulkittavimmasta (onko se edes sana?) lauseesta johdettuna on kysymys, joka ainakin itseäni vaivaa kovin usein teiniangsteissani ja jännän äärellä vieraillessa eli: missä menee raja normaalin, miehen mielestä "sellaisen, josta voi ottaa kiinni"-naisen ja lihavan, miehen mielestä "ällöttävän ja liian tursuilevanpursuilevan" naisen välillä? (Huom! Ketään loukkaamatta nämä kärjistetyt kuvaukset, älkää ottako itseenne! Mielipideasioitahan nämä ovat, sillä esimerkiksi monissa Afrikan maissa ihannoidaan nimenomaan jälkimmäisen naisen kuvaa. Keskityn nyt kuitenkin yleistämään, sillä muuten tästä on vaikea saada selkeää tekstiä. Piis!♥)

No shit, Sherlock! Sehän on jokaisen oma asia, mihin sen rajan vetää! Joo, tiedän, mutta haluan miettiä tätä asiaa enemmän otsikon kannalta. Mikä on muodokas ja mikä on lihava? Olen vakavasti sitä mieltä, että painoindeksi on nyylien hommaa (hox! Painoindeksi = paino jaettuna pituuden neliöllä). Jos ihminen eroaa vähänkään tavallisesta sohvapulliaisesta ja omistaa näin ollen suuremman lihasmassan ja suuremman painon, näyttää painoindeksi ylipainoa. Bodaritkaan eivät siis ole lihaksikkaita, vaan lihavia - just det! Mahtavaa! Joo ei. Otetaanpa toinen esimerkki: 50-vuotias tavallinen suomalainen nainen on mitoiltaan 170/60 ja painoindeksi on siis reippaasti "normaalissa", mutta nainen on silti tyytymätön vartaloonsa ja erityisesti vyötäröönsä, joka on 75 senttiä eikä muutu, vaikka miten lenkillä kävisi! Pitäisikö naisen laihduttaa ts. syödä vähemmän kuin kuluttaa, että vyötärö kapenisi ja samalla keikuttaisiin alipainon rajalla BMI:n mukaan? Se on tietenkin vaihtoehto, mutta kun ei. Erittäin todennäköistä on, että ko. naisella on niin vähän lihaksia, että rasvaprosentti on suhteellisen suuri, vaikka paino onkin alhainen. Tähän auttaa vain yksi asia: salitreeni (kahvakuula!). Paino saattaa nousta, ja mitä todennäköisimmin nouseekin, mutta vyötärö kapenee. Vau!

Ylläolevan naisen ongelma kuitenkin saattaa olla, että hän ei uskalla treenata tarpeeksi kovaa tuloksia saavuttaakseen, koska pelkää painonsa nousevan järjettömiin ja lihastensa kasvavan "liian miehekkäiksi". Ei pelkoa, ei se niin helppoa ole! Ja mikäli paino nousee ja mitat pienenevät, onko järkeä lopettaa? Palatakseni kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen eli lihavuuden määritelmään, niin vaaka ja painoindeksi ovat kumpainenkin mielestäni ja näiden esimerkkien myötä aivan-ja-täysin-hanurista. That's it, nyt mä sanoin sen. En voi väittää, että itse olisin JATKUVASTI tätä mieltä, mm. heikoimpina aikoina tulee itsekin sorruttua siihen vaakalukeman tuijottamiseen vähän liikaakin, mutta se ei tarkoita, että en sisimmässäni kuitenkaan tietäisi, miten asia on.

Tämän palopuheen myötä olisi ehkä aika siirtyä vähän potentiaalisimpiin lihavuuden määritelmiin: naisilla vyötärö-lantiosuhde ja sekä miehillä että naisilla rasvaprosentti, vyötärön ympärys yleensäkin sekä erityisesti viskeraalirasvan määrä eli sisäelinten ympärille kertyneen rasvan määrä. Nämä kolme (tai neljä) asiaa ovat mielestäni parhaimmat määritelmät terveydelle hyväksi olevaan kropan koostumukseen. Huonoja puolia tietenkin näissäkin on: vyötärö-lantiosuhde lienee osittain myös perintötekijöistä kiinni, eli kaikki eivät välttämättä pääse yllä mainitun neiti Kardashianin megaäässin ja minivyötskyn mittoihin ikinä. Samoin vyötärönympärysten riskirajat (naisilla 80 senttiä, miehillä 90 senttiä) voivat olla hieman harhaanjohtavia, sillä ne ovat tietääkseni suoraan yhteydessä viskeraalirasvan (?) määrään, eli jos sitä on paljon, niin vyötärökin on riskirajoja suurempi, MUTTA: mitä jos viskeraalirasvaa ei ole, mutta vartalon muoto on noin muuten enemmän leveä kuin kapea? Voiko ihmisen silloin julistaa olevan kymmenen vuoden päästä kuolemassa sydän- ja verisuonitauteihin tai johonkin muuhun Suomenmaamme kansantaudeista?

Mitä jääkään jäljelle? Rasvaprosentti ja viskeraalirasvan määrä mitattuna sellaisenaan, ei vyötärönympäryksen perusteella. Mielestäni nämä kaksi menetelmää toimivat parhaiten määrittelemään ihmisen terveyttä ja ehkä sitä myötä sitten sen, onko ihminen lihava vaiko ei. Kuten olen maininnut, tämä on edelleenkin vain minun mielipiteeni: toisen mielestä joku voi olla lihava, kolmannen mielestä taas ei. Niin ne käsitykset ovat yhtä erilaisia kuin me ihmisetkin, mutta ihan tieteen perusteella lihavaksi ei mielestäni voi millään luokitella painoindeksin tai vyötärönympäryksen perusteella. Kuvan perusteella ehkä voi, mutta siinä tulee taas se oma mielipide esille, ja tieteen kannaltahan niillä ei juuri ole merkitystä.

Summa summarum: vaaka kaatopaikalle, salitreeniä (kahvakuulaa!) ja InBody-mittaukseen, mikäli haluaa tietää ihan niinQ tieteellisesti määriteltynä, jotta ollaanko sitä lihavia vaiko ei ;)

Jaa mutta niin, mikä olikaan kommenttini paljon parjaamaani otsikkoon...? Daah, saahan sitä pikkuvarvastakin kouraista, mikäli muualta ei löydy!

Ei heinälatoromantiikkaa ollut tarkoituskaan meistä tullakaan

2011-06-02T13:08:00.001+03:00

Ja siis minähän en kuuntele Kaija Koota ikinä...!

Pitkästä aikaa. Mun on pitänyt kirjoitella tänne jo pitkään, mutta koko viikko ja sitä edeltävät päivät ovat olleet todella stressaavia, enkä sitten ole saanut aikaiseksi tulla purkamaan mitään tänne - eikä enää edes ole sen suurempaa tarvetta purkaa mitään, sillä asiat tuntuvat olevan jo vähän paremmalla mallilla. Sain yhteyden vanhaan fysioterapeuttiini ja alan käymään hänen luonaan taas ainakin kesän ajan, ja koulun loppuessa tippuu ne viimeisetkin painetta aiheuttavat asiat harteilta niin elämä on kaikin puolin tasaisemmalla pohjalla taas. Sainpas tuon kuulostamaan vakavalta... Kyllä mä ihan kunnossa olen :D Tässä nyt vaan on ollut kaikennäköstä personal issueta ja vähän kaveriongelmiakin, mutta ei niistä sen enempää. En viitsi ruveta valittamaan kaverisuhteideni tällä hetkellä huonosta jamasta, sillä käytännössä olen ne puoliksi aiheuttanut itse kaikella säätämiselläni, mutta ei silti voi sanoa, että syy on kokonaan minun. Jotain epäselvyyttä on ilmassa, ja se pitäisi selvittää, tai muuten ensi lukuvuodesta saattaa tulla aika tuskainen.

Ja mitäs muuta... No, kesäloma! Siis voi ihanaa, tätä ollaan odotettu niin kauan♥ Henkisesti stressaavan lukuvuoden jälkeen kesäloma on enemmän kuin tervetullut. Mulla on suuria suunnitelmia kesälle... Haluan tehdä niin paljon asioita, joita en ole vielä tehnyt. Haluan toteuttaa siskon kanssa perinteiset aamuyön kävelylenkit ja maantiellä makaamiset syvällisyyksiä pohtien, haluan tanssia ja valvoa ja huutaa niin paljon, että menee pää sekaisin. Haluan, haluan, haluan! Kesä taitaa sittenkin olla vuodenajoista parhain - tai ainakin silloin tunnun heräävän henkiin raskaan vuoden päätteeksi ja olo on kuin uudestisyntyneellä. Odotan innolla, mitä kaikkea löydänkään itsestäni tulevien kuukausien aikana...

Mulla on mielessä yksi postaus, jonka haluan jakaa teidän kanssanne tässä lähiaikoina mikäli saan sen vain kirjoitettua muistin perukoilta puhtaaksi. Until then, hyvää kesää teille kaikille!

Taidokasta velvollisuuksien välttelyä

2011-05-20T22:44:00.000+03:00

Koska olen äärimmäisen hyvä välttelemään tärkeitä velvollisuuksia (kuten esimerkiksi Suomen nationalismista kirjoittamista historian tutkimusta varten) niin päätinpä tehdä kyselyn, ettei aikaa vain mitenkään jäisi muuhun aktiivisuuteen enää tänään. Okei, kyllä mä sen aloitan... Kohta!

Missä olet? > Kotonapa hyvinkin.

Mikä soi? > Tällä hetkellä ei mikään, Spotifyn aikaraja lähenee uhkaavasti...

Suunnitelmat? > SYNTTÄRIBILEET! Sen jälkeen sunnuntaina kotiin ja ankaraa lukemista kokeisiin.
Onko meikkiä? > Ei ole.
Mitä päällä? > Läskihuppari (miesten paksu huppari tjsp), toppi ja alushousut. Krr.

Häpeätkö monia asioita menneisyydessäsi? > En jaksa hävetä. Mitä hyötyä siitä on?

Häpeätkö itseäsi? > Harvoin mutta hartaasti. Yleensä minimoin vahingot ja hartauden ja olen häpeämättä kokonaan.

Hiusten väri? > Punainen.

Silmien väri? > Siniharmaa, toisessa valossa vihertävä ja kolmannessa turkoosi.
Koetko itsesi positiiviseksi ihmiseksi? > Muiden suhteen olen yltiöpositiivinen, mutta aina sorrun kuitenkin dissaamaan ja lyttäämään itseäni.
Oletko ihastunut? > En tiedä. Ehkä. En.
Onko rakkaus vaikea asia? > On se mun mielestä aika veemäinen ja jopa vaikea juttu. Odotan vielä muutaman vuoden, että jaksan edes yrittää mitään suuremman rakkauden metsästystä.

Onko rakkaus yliarvostettua? > Ei.
Voiko sinkkuna olla oikeasti onnellinen? > Voi toki!
Tuletko toimeen kaikkien kanssa? > Nykyään en enää niin hyvin kuin ennen, en tiedä mistä johtuu. Kaipa olen taas alkanut ilmaisemaan itseäni tahdittomammin tai jotain.
Onko sinulla paljon kavereita? > Tarpeeksi.
Kavereissa, laatu vai määrä? > Priimalaatu, ofkoors!
Montaako ihmistä voit sanoa vihaavasi? > En oikeastaan ketään.
Montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi? > Muutamaa tärkeää henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääni pitkällä aikavälillä. Yksi heistä on pikkusiskoni.
Oletko suututtanut jonkun läheisesi lähiaikoina? > En ole.

Tahtoisitko pyytää joltain anteeksi? > En.
Mikä kappale sulattaisi sydämesi jos joku laulaisi sinulle tämän, osasipa hän laulaa tai ei? > CMX - Pelasta maailma tai mahdollisesti Tarzanista (apuapua, se on liian ihana elokuva!) tuttu You'll be in my heart by Phil Collins.
Kuka on viimeksi nähnyt sinun itkeneen? > Pikkusisko ja äiti.

Koetko itsesi masentuneeksi? > En osaa sanoa. Ehkä hiukan.

Miten käyttäydyt, kun olet surullinen? > Itken, tuijotan tyhjyyteen, itken lisää, kuuntelen musiikkia ja sammun itkuuni.
Kuunteletko paljon surullista musiikkia? > Aina ollessani surullinen ja vähän muulloinkin eli joo, aika paljon.
Mikä on omasta mielestäsi pahin vikasi? > Saamattomuus kaiken suhteen. Olen mahdollisesti maailman laiskin ihminen.

Mikä on suurin huolesi elämässä juuri nyt? > Koulu.
Jos voisit elää uudestaan jonkin muiston, mikä se olisi? > Viime kesän kokonaan.
Annatko helposti periksi? > En.

Mikä on onnennumerosi? > Kolme kai. Se tuntuu hyvältä numerolta (ja on Petteri Nummelinin maajoukkuenumero, KEU!)
Nautitko pyykkien pesemisestä? > Nautin, mutta vihaan niiden kuivumaan laittamista ja viikkaamista. Blaah!
Pidätkö kylmistä tai kuumista suihkuista? > Kuumassa on parempi olla.

Millainen sää on nyt? > Aurinko on laskenut ja ulkona on aika viileää.
Oletko tyytyväinen siviilisäätyysi? > No juu, olen.
Kenen julkkiksen kanssa haluaisit viettää päivän? > Jonkun suuren musiikki-ihmisen. Ehkä John Lennonin tai Ray Charlesin.

Mitä värejä haluaisit häidesi teemaksi? > Petroolinsinisen ja hopean. Tai en tiedä, en osaa sanoa koska tuskin tulen ikinä menemään naimisiin. En halua.

Mikä on lempivärisi? > Mielialan mukaan vähän kaikki.

Näetkö tähtiä taivaalla juuri nyt? > En.
Mitä tekisi mieli juuri nyt? > Ai ruokaa? En tiedä, mutta nukkumaan meno ja itseopiskelevat kirjat olis aika jees...
Kuvaile yhdellä sanalla, että miltäs nyt tuntuu? > BLAAH!
Onko sinulla mitään outoja asioita huoneessasi? > Poikakaverin uimashortsit ja toisen pojan ajohanskat. Lol?

Onko ihminen, jota viimeksi halasit, vanhempi kuin sinä? > Ei ole.

Minkä takia pidät ihmisestä, josta pidät tällä hetkellä? > Pidän HEISTÄ, koska he ymmärtävät minua.
Mitä teit tänään kuuden aikaan aamulla? > Nukuin.

Odotatko innolla mitään? > Ensi viikon keskiviikkoa. Vapaapäivä! Ja tietty huomista, kun on bailut.
Ihminen, josta pidät, tulee ja suutelee sinua, mitä tekisit? > No suutelisin takaisin, herranjumala! Ei tollasesta tsäänssistä pidä luistaa!
Mitä viimeksi lähetetyssä tekstiviestissäsi lukee? > Ne oli Emman skodussa...
Milloin olit viimeksi onnellinen? > Tänään.
Onko iällä väliä parisuhteessa? > No sanotaanko, että iän merkitys parisuhteessa on pienempi kuin mitä voisi luulla.
Kaipaatko sitä, miten asiat joskus olivat? > Kaipaan aika paljonkin, kyllä.
Milloin on syntymäpäiväsi? > 19. toukokuuta eli öö, eilen!

Pidätkö läheisyydestä? > Tiettyyn rajaan asti ja tietyiltä henkilöiltä. Jos jotain asiaa vaadin mahdolliselta poikaystävältä niin sitä, että voidaan olla vain hiljaa vierekkäin puhumatta mitään, eikä kummallakaan ole vaivaantunut olo.

Mitä tekisit jos kumppanisi tutkisi puhelimesi? > Olisin vihainen ja miettisin ehkä uudelleen, jaksaisinko olla kyseisen ihmisen kanssa mikäli tapahtuma toistuisi aina vain uudelleen. Urkkiminen on törkeää.
Onko elämässäsi ihmisiä, joiden seurassa voit olla täysin oma itsesi? > Thank God, että on!
Oletko vihainen kenellekään tällä hetkellä? > En.
Oletko ystävällinen kaikille? > Aina tiettyyn rajaan tai kipukynnyksen ylittämiseen asti. Jos joku käyttäytyy mua kohtaan aina törkeästi - olin sitten miten mukava tahansa - niin en aio jatkaa ystävällisenä.

Unelmista ja olemisesta

2011-05-18T00:17:00.000+03:00

Näin ensi alkuun täytyy myöntää, että olen ihan hirvittävän ailahtelevainen ja saamaton luonne. Haluan saavuttaa paljon, mutta joskus taas tuntuukin, että en halua mitään. Toivon aina olevani jotain muuta mitä en juuri sillä hetkellä ole ja jos jotakin saan, niin aina voisi(n) olla jotain muuta. Jotain parempaa, jotain enemmän. Vaikka luulin jo päässeeni ylitse perfektionistiminästäni, silti huomaan sen kolkuttelevan ovellani turhan usein - varsinkin näin viimeisillä viikoilla ennen kesälomaa. Kaikki pitäisi osata, loppuun asti pitäisi jaksaa painaa, luovuttaminen on heikkoutta ja niin eteenpäin... Täytyy sanoa, että olen henkisesti todella kovilla, eikä syy ole ainoastaan kiireessä vaan myös omissa ajattelumalleissani.

Olemisen sietämätön keveys... Lause, jonka olen kuullut moneen otteeseen ja samalla lause, jota en ikinä ymmärrä. Olenko koskaan tuntenut olemisen sietämätöntä keveyttä? Ehkä en. Minulle elämä on ollut aina enemmän tai vähemmän suorittamista, toisten miellyttämistä ja jopa niinä hetkinä, kun olemisen pitäisi olla "kevyttä", olen stressannut vaikka ja mistä asiaan kuulumattomasta. Voisin melkein väittää, etten ole ollut vilpittömän keveässä olotilassa kuin viimeksi lapsena. Lapsena leikkiessä ja ilman velvollisuuksia saatoin ehkä olla ajattelematta mitään ylimääräisiä tai turhia juttuja, joita tässä ah-niin-ihanassa nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa tuntuu pukkaavan joka raosta. En vain tällä hetkellä osaa olla ja elää ilman jotain, josta ottaa kiinni ja joka jollain tavalla velvoittaa jatkamaan normaalia arkea vielä irtioton (bileet, rauhaisa ilta rannalla, piknik kavereiden kanssa jne.) jälkeen. Joskus haluaisin oppia sen vapautta tihkuvan elämänasenteen, joka suorastaan moittii tulevan ajattelusta ja komentaa pysymään tässä. Sillä elämä ei ole tulevaa eikä mennyttä, se on nykyhetkeä. Se on kuluvat sekunnit, ei kuluva tunti tai päivä. Jokaisesta hetkestä pitäisi iloita sellaisenaan, mutta mistä sellaisen taidon voisi itselleen kehittää?

Unelmointi on tietenkin jollain tapaa keino irtautua arjesta ja elää tässä hetkessä, vaikka unelmointikin yleensä jollain tapaa liittyy tulevaisuuteen ja siten sulkee pois pelkästään hetkessä elämisen. Mutta oh boy, unelmointi on ihanaa! Suurimpana unelmanani voin tällä hetkellä ehkä pitää oman itseni kehittämistä siihen pisteeseen, että oppisin ihan toden teolla nauttimaan minuudestani enkä aina vertaisi itseäni muihin. Haluan oppia arvostamaan - ei, vaan rakastamaan - itseäni ja unohtamaan sen, mitä muut tahtoisivat minun olevan. Minä olen minä, kokonainen, ainutlaatuinen - miksi sitä on niin vaikea sisäistää? Suurimpina ongelminani pidän vääristyneen kehonkuvan lisäksi sitä, että otan jokaisen vastoinkäymisen erittäin raskaasti (stressihormonit joutuvat siis koetukselle lähes joka koeviikko ja varsinkin näin juuri ennen lomaa) ja sitä, etten osaa kuvitella saamiani kehuja vilpittömiksi vaan niissä pitää muka aina olla joku porsaanreikä, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia kommentteja. Ongelmalapsi ilmoittautuu siis! Oma pääni on niin monimutkainen systeemi, että en todellakaan käsitä sitä aina. Nämä asiat, jotka mainitsin, eivät todellakaan ole helposti korjattavissa. Aika lienee ainoa potentiaalinen parantaja. Se kun vain on niin pirun vaikeaa ja pitkäveteistä... Valivali!

Toinen unelmani liittyy tulevaisuuden ammattiin. Olen pitkään ja hartaasti poukkoillut eri ammattien välillä ja mielessä on juossut muusikon lisäksi myös kolumnisti, kirjailija, nutrition coach, life coach ja jopa evoluutiotutkija (!). Tällä hetkellä haluaisin kuitenkin olla personal trainer (heti kun sanon tämän, niin mieleni kuitenkin vaihtuu...!). En tiedä, miten pitkään tämä innostus kestää, mutta tällä hetkellä personal trainerin koulutus tuntuisi sopivimmalta ja kiinnostavimmalta ammatilta itselleni. No, lukiota on vielä kaksi vuotta ja sen jälkeen nähdään, minne suuntaan vai suuntaanko minnekään. Toisaalta olen myös ajatellut jättäväni lukion kesken, mutta aion kuitenkin yrittää selvitä siitä kunnialla jo ihan oman pääni vuoksi: se antaisi uskoa siihen, että todella pystyn olemaan kuin normaalit ihmiset. Etten ole heikko tai niin laiska mitä annan olettaa.

Niin, oleminen ja unelmointi ovat tärkeitä asioita elämässä. Joku joskus sanoi, että "never stop dreaming", ja taidan olla samoilla linjoilla hänen kanssaan. Jos tahtoo elää elämäänsä eteenpäin ja saavuttaa jotain, niin pitää unelmoida. Unelmista saa voimaa ja oleminen helpottuu kun on jotain, mistä unelmoida. En tiedä, onko tässä mitään logiikkaa, mutta silti - unelmien myötä voi kehittää itseään ja oleminen muuttuu sietävämmäksi (sietämättömän keveäksi?) , kun alkaa lähestyä unelmiaan.

Never stop dreaming siis! Elä, nauti, unelmoi... Ole oma itsesi ja tee, mikä tekee sinulle hyvää - sillä itsensä kehittäminen ja uuden ja mieluisan oppiminen tuskin on ikinä tuottanut kenellekään yhtään harmia. Right?

Tunnustan!

2011-05-15T20:02:00.000+03:00

"You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogspotin näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!"

Tämmöinen ihana muistaminen sitten saapui blogimaailman toppahabalta, ihanan positiiviselta ja mukavalta Corelta! Kiitos älyttömästi♥ Sääkin olet kaunis!

Sitten haasteeseen... Voi apua! Olen varmaan jo käyttänyt kaikki kamerani kuvat täällä kertaalleen, mutta yrittänyttähän ei laiteta, eihän? Eikun vaan arkistoa selailemaan.

Olen taatusti pitkien ja kiireettömien aamujen ystävä. Se tunne, kun mihinkään ei ole kiire ja mitään ei ole pakko tehdä vaikka koko päivänä, aah...! Pitkiin aamuihin kuuluu luonnollisesti myös hitaasti nautittu ja hyvältä maistuva aamupala sekä aamukahvi. Juon kahvini nykyään mustana, vaikka muistaakseni taisin aloittaa maitokahvilla (miksiköhän sekin piti aloittaa? Olen joskus ollut houkutuksille altis pieni lapsi, myönnetään...). Tämä kuva ei ehkä ole sieltä parhaimmasta päästä kuvaamaan pitkää ja kiireetöntä aamupalaa, mutta anyways, tuollaista ruokaa minä syön. Kupissa mustaa kahvia, leipälautasella kurkkua, vihreää pestoa ja itsetehtyjä lihapullia (nauta-sikaa, en mä mitään fätfriitä syö!). Namia.

Harkitsin kahdesti, kehtaanko laittaa tämän kuvan vai en... :D Kuva taitaa olla vuodelta 2005 tai 2006 ja se on otettu kaverin mökillä. Melkein hävettäisi myöntää, että olen tuo blondi pleikkarinhakkaaja, mutta oonhan mä oikeesti aika suloinen! Ainakin on viidessä tai kuudessa vuodessa tapahtunut muutosta tämänkin muidun naamavärkissä.

Kuva kolme: 2010 marraskuu, Berliini ja äiti♥ Tökkäsin sormeni paavin korvaan, koska tuntui siltä. Olen vajaaälyinen, tiedän :D Vahakabinetissa törmäsin myös mm. Hitleriin ja Marilyniin, joista jälkimmäinen on ehkä kaunein nainen ikinä!

She on shit (lol) siinä! En jaa palkintoa eteenpäin - sori! - koska en tiedä kuka tämän on jo saanut ja kuka on oikeesti saanut mutta ei tunnista. Haha. Kaikki mun blogilistalla olevat on beautiful bloggereita! Pus!

What's your shape for the summer?

2011-05-10T12:24:00.001+03:00

Nyt kun olen itse kerännyt elopainoa reilusti viime kesän jälkeen, olen jo NÄIN lähellä alkaa taas laihduttamaan urakalla kohti sitä ns. bikinikuntoa/rantakuntoa/mitälienee. Sitä kuntoa, jossa olin viime kesänä ja johon olin tyytyväinen. Suunnittelin jo kaiken valmiiksi, mitä syön, miten liikun ja miten voin välttää houkutukset ja sitten eksyin jotenkin lukemaan tämän postauksen ja aloin taas miettimään asioita.

Rantakunto - mikä se on? Naistenlehdet pursuavat kesäkuntoon-laihisohjeita (ja myös niitä sulata joulukinkkusi/grillimakkarasta kalkkunanakiksi-kuureja, joiden tulokset kestävät korkeintaan yhtä kauan kuin dieettiä jaksaa noudattaa) ja uskokaa pois, niillä on hiton kova menekki. Tämän perusteella uskaltaisin siis väittää, että lähes kaikki naiset (miksei miehetkin) jopa olettavat, että kesäksi kuuluu kiristellä, kesällä kuuluu olla bikinikunnossa. OT: Jos rantakunnolla on nimi, niin sitten tottavie pitäisi olla talvikunnollakin (mikäli tähän oravanpyörään kuuluvaksi itsensä mieltää): sulamaton silava, konvehtipäkki, toppahaba? Mutta ihmiset rakkaat, kertokaa minulle: MIKÄ bikinikunto? Miten se poikkeaa siitä kunnosta, jolla pärjäämme valtavan hyvin kesän ulkopuolisen ajan? Miksi siihen pitää pyrkiä?

Ihminen (nainen!) on turhamainen eläin. Se on fakta. Haluamme aina kaikkea, mitä emme voi saada ja/tai mikä on mahdollista vain kärsimyksen kautta. Utilitarianisti sanoo, että ihmisen pitää etsiä suurinta onnellisuuden määrää ja tehdä sen mukaan, mikä heille tuottaa eniten iloa - onko dieettaaminen sitä? Enkä nyt kiellä sitä, etteikö laihduttaa saisi, päinvastoin. Itsekin myönnän kaipaavani nafteiksi jääneitä housuja takaisin vakiokäyttöön, mutta uskon sen onnistuvan ilman kärsimystäkin. Laihduttaminen on joillekikn merkittävästi ylipainoisille se suurin teko vähentää sairastumisriskiä ja helpottaa elämää noin muutenkin, mutta normaalipainoisella se lienee lähinnä juuri tätä "turhamaisuutta" ja sen - ah, kirosana - kiinteyden hakemista laihduttamalla ja mahdollisesti niin minikaloreilla, että kiinteydestä ei kuurin ja lihasmassan katoamisen jälkeen ole tietoakaan.

Usein kuitenkin tuntuu siltä, että me normaalipainoiset olemme kaikkein ankarimmin pyrkimässä juuri tuohon otsikon rantsukuntoon. Miksi? Bikineissähän ne muutkin laihduttamattomat ja stressaamattomat siellä on eikä ne tiedä, oletko dieetannut uskaltaaksesi mennä biitsille. Sananen lihasta, ystäväiseni: ei niitä kiinnosta. Kukaan ei katso sinua halveksuen, olit sitten normaalipainoinen, alipainoinen, ylipainoinen tai mitä tahansa (ja mikäli katsoo, niin sillä on päässä vikaa); KUKAAN meistä ei ole täydellinen tai omista "täydellistä biitsikroppaa" ja vielä; kaikki me olemme erilaisia. Pituudeltamme, painoltamme, muodoiltamme, piirteiltämme... You name it. Miksi siis pitäisi väkisin pyrkiä olemaan jotakin muuta sen kahden ja puolen kuukauden ajan, kun voit olla oma ihana itsesi ja nauttia kesästä paljon vähemmällä vaivalla ja vielä mahdollisesti säilyttää "ikuisen bikinikuntosi" läpi koko vuoden eikä ainoastaan lomapäivien ajan?

Minä olen aina bikinikunnossa. Piste. Mulla ei ehkä ole timmiä vatsaa ja reiteni saattavat ottaa toisiinsa kiinni kävellessäni hiekkaista rantsua pitkin kuumana kesäpäivänä - mutta hitto vie, minä olen minä! Olen erilainen siinä missä kaikki muutkin ovat. Kroppani ei ole verrattavissa kenenkään muun kroppaan. Mikäli stress-free bodini ei kelpaa uimarannoille, niin antaa olla. Soronoo! Paipai! Vi ses!

Biksukunto sukkaa.

Vappu

2011-04-30T16:08:00.000+03:00

Juuri heränneenä ja silmät ristissä (= en ole vielä juonut kahvia - OMG! Missä olet, pelastajani ruskea kuin Aurajoen vesi?) blogipäivityksiä selaillessani huomasin, että valtaosa niistä alkaa samasta sanasta johdetuilla versioilla: vappu, hyvää vappua, glada vappen etc. Ja sitten mietin, jotta pitäisikö minunkin? No tottakai pitäis!

Meidän vappuun on luonnollisesti kuuluneet äiskän leipurityön vuoksi reilusti munkkeja, tippaleipiä ja simaa. On muuten häpeällistä vihata rusinoita simassa, ne on parhautta! Rusinoiden pois jättäminen simasta on kuin pullapitko ilman rusinoita. Ptyi. Yleensä samaan päivään ollaan ladottu vielä jonkinlainen grillijuhla perheen kesken ulkona: lenkkiä, salaattia ja ulos nauttimaan ateriasta. Muuten sitten ollaankin vietetty aika normaalia päivää: itse en ainakaan rehellisesti sanottuna ole ikinä ollut niin fanaattinen vapun suhteen, että silloin nimenomaan pitäisi olla jotain spesiaalia.

Nyt kun asun omillani ja olen, eh, siinä-melkein-kypsässä-iässä, niin kuvioon tulee kahden päivän teinikännit alias dricka hela veckoslut ja ole perseet ja juokse poliiseja karkuun-periaatteet. Eilen oli ensimmäinen kännipäivä, ja mitä mä tein? Lähdin kotiin yhdeksän aikaan enkä juonut tippaakaan. Hups :D Ei vaan jotenkin jaksanut inspiroida. Tänään yritetään sitten uudestaan - ja silloinkin kohtuudella... - heti sen jälkeen, kun pääsen fiilistelemään jääkiekon MM-kisoja telsusta! No TÄTÄ mä oon odottanut♥ enemmän kuin sitä itse vappua.

Tulipa negatiivinen teksti. Älkää pahastuko! Nauttikaa vapusta kukin omalla tavallanne ja pitäkää kivaa! Hyvää vappua!

Vajaa neljä viikkoa lomaan!

2011-04-27T23:45:00.000+03:00

Aurinko paistaa ja on lämmin... Voiko sitä ihmislapsi enempää elämältään toivoa ~~paitsi lisää rahaa, poikaystävän, uusia vaatteita ja sitä yhdessä yössä tapahtuvaa maagista viiden kilon painonpudotusta suoraan rasvakudoksesta~~ ? I doubt that. Koulu nyt on mitä on, mutta kai sekin tuossa sivussa menee. Aina ei jaksa ja välillä vituttaa lukea pitkiä tekstejä koskien Theory of Knowledgea (kun pitää olla nii-in critical thinker, niin!) ja Suomen venäläistämistoimia. Päässä ei pyöri tiettyinä aikoina kuin general-governorAlexanderthe1strussification ja vähän Napoleoniakin. Ja kappas, unohdinkin jo Ludwig XVI:n! Hemsvetti. No mutta mitä väliä, kouluakin on enää reilu neljä viikkoa jäljellä ja tulee kesä! Jees!

Lontootrippailun jälkeen vietin noin viikon siskoni kanssa ja nyt kun hän lähti pois viime sunnuntaina, aloin huomata itsessäni potentiaalisen seuraeläimen merkkejä. Olen aina luullut, että oon se porukan yksinäinen susi, mutta kyllä mä ihan ihminen taidan olla joo niinpä, aivan... Ja minulla ihan totta on ikävä siskoa. Yksin asuminen on tiettyinä hetkinä mukavaa, mutta kyllä sitä seuraakin kaipaa rinnalleen muualla kuin koulussa ja satunnaisissa kaupunkihimmailuissa tai viikonloppubailuissa. Pitäisköhän ottaa oikein asiakseen mennä huomenna kirjastoon ja/tai kahville jonkun kanssa?

Vappuviikonlopuksi mulla on kaksi vaihtoehtoa: partyilla keskustassa tai lähteä kotikotiin rauhoittumaan. Ja tiedättekö: jollain tapaa jälkimmäinen innostaa tällä hetkellä paljon enemmän. Ihme perhekeskeinen teenager!

Kuvassa en ole minä (vaikka miten paljon sitä haluaisinkin...!) vaan totaalirandom nettibongaus, jolla on äärimmäisen kauniin väriset silmät. Ja tukka, jollaisen puoleen alan pikkuhiljaa kääntyä itsekin...

London

2011-04-19T22:46:00.000+03:00

Lontoo oli unelmieni täyttymys! En voi sanoin kuvailla

sitä parin päivän jälkeen iskenyttä haluan asua ja

elää täällä onnellisena mieheni (ja mahdollisten lap-

sieni) kanssa elämäni loppuun asti autottomana ja

juoden joka aamu rauhalliset aamuteet parvekkeella

(tupakan kera). En siis kerta kaikkiaan tiedä parem-

paa paikkaa maailmassa.

Viisi päivää tuntui aika ajoin silti kovin pitkältä ajalta, johtuen
varmaan siitä hostellista ja yleensäkin luokan kanssa pyöri-
misestä. Yksin ei saanut liikkua, mikä pisti välillä rasittamaan.
Vierailtiin aika monet maksuttomat turistikohteet läpi ja
mielenkiintoisimmaksi niistä koin ehkä Science museumin,
jossa oli paljon ihmisen biologiaan liittyviä kohteita. Jotain
sen suuntaista saattaa myös tulevaisuuden ammattini pitää
sisällään, mutta vaikenen vielä toistaiseksi… Tavallisimmat museot,
Buckingham Palace jne. olivat toki hienoja myös, mutta
en henkilökohtaisesti ole mikään suuri turistikyylä vaan
keskitän huomioni mielummin maisemiin ja ihan tavallisiin
ihmisiin.

Ihmisistä puheen ollen, britit tuntuvat taitavan

sosiaalisen kanssakäymisen niin paljon parem-

min kuin suomalaiset. Sitä tunsi olonsa ihanan

huomatuksi, kun joka kaupassa kysyttiin kuulu-

misia ja pyydeltiin anteeksi pienintäkin törmäystä♥

Oli ihanaa. Kotiinpalatessa olo oli samalla haikea

mutta tyytyväinen – voin aina palata Lontooseen
takaisin, mutta niiden tuhansien rakkojen ja hierty-

mien jälkeen (kävelimme valehtelematta 10 kilo-

metriä päivässä… terveisin olen-rapakunnossa) oma

sänky ei voinut kuulostaa paremmalta idealta.

Pari viimeistä päivää reissussa aloin tuntea itseni

jopa kipeäksi ja kotiin päästyäni totesin, että

kuumettahan siellä. Ja nenä tukossa, kurkku kipeä

ynnämuuta kivaa. Nyt alan onneksi jo parantua :)

Loppukevennyksenä OMG-elämys Tescossa.

Palaillaan!

Paipai!

2011-04-10T10:45:00.002+03:00

It's London calling, baby! Tulen takaisin 16. päivä
ja silloin (saatan) päivittää tänne kaikki ihkutus-
hehkutukset reissulta ja ehkä jopa muutamia ku-
via, jahka vaan jaksan ja viitsin niitä ottaa. OMG
I am so excited! Joten nähdään ensi viikolla♥

A song to say goodbye

2011-04-06T23:58:00.001+03:00

Sometimes beginnings aren't so simple
Sometimes goodbye's the only way...

<br>

Rest in peace pappa, meillä kaikilla on jo ikävä...

Ei muuta. Ruotsin koe meni ehkähyvinentiedä ja
ostin farkut, jotka on kamalan isoa kokoa. Buu-huu.
Ja huomenna ajattelin yrittää päästä läpi ranskasta.
Elämä on bitch ja sitten helpottaa. Kai. Hope so!

Rä-hinä, rä-rä-hinä

2011-04-02T18:25:00.001+03:00

Hellou! Tällä kertaa mulla on ihan oikeasti jotain
kerrottavaakin, joten päätin kirjoittaa. Kaksi koetta
on jo takana ja kumpikin meni ihan hyvin :) Matskun
kokeessa loppui aika kesken enkä saanut kaikkiin
tehtäviin vastattua, mutta äikän kokeesta odotan
ainakin ysiä. Meillä on siis toi matematiikka täällä
IB:llä mahdollisuus ottaa joko HL-tasoisena, SL-
tasoisena tai studiesina, jotka ei ihan tarkalleen
korreloi tavan lukioiden pitkä vs. lyhyt matematiikan
kanssa. Ne on vähän hankalampia selittää, mutta
vaikein on kuitenkin HL ja helpoin studies, joista
mulla on jälkimmäinen. Studiesmatikassa saa tehdä
koetta vähemmän aikaa (normaalisti 3h, meillä 2h
ja loppukokeissa vain 1½h) joten pitää olla nopea,
which I am not... yet!

Ja sitten sitä oikeeta asiaa! Eilen oli harvinaisen

ihana päivä♥ Matikan jälkeen löllyin hetkisen kotona

ja sen jälkeen koittikin lähtö kaverin kanssa kylpylä-

hotsku Karibiaan, jossa oli Rähinä Recordsin konsertti!

Tuli siis nähtyä livenä mm. Fintelligens, Uniikki, Tasis,

Brädi, Puhuva Kone ja muita suomihiphopin suuria nimiä.

En ikinä oo ollut ns. suuri hiphopin kuuntelija, mutta

kivaahan tuolla oli joka tapauksessa olla. Yllätyinkin itse

asiassa suuresti siitä, miten hyvin ne miehet osasivat

ottaa yleisönsä ja pistää sen huutamaan - ja se liike ja

se tyyli, millä ne "laulaa"! Kyllä ne ihan musiikkialan am-

mattilaisia on, vaikka jotkut ei ehkä hiphoppia musiikiksi

mielläkään. Ehkä siitä tulee sellainen kuva ensalkuun, että

räpätessä ei tarvii taitoa? Tällä hetkellä kuitenkin tiedän,

että asia ei todellakaan ole niin.

Konsertista kotiuduttuani meitä odottikin sitten

kerrostalon alakerrassa kourallinen miehiä ;) Tai

no niin, ne odottivat pääsevänsä meille viettämään

iltaa ja puhumaan paskaa. Oli kivaa taas vaihteeksi,

piristi kuulkaas koeviikon keskellä ihan tuhottomasti

tällaset vapaa-ajan aktiviteetit! Mee likey♥

Kuvia en em. keikkulista ottanut (mun kamera

tallentaa kerrallaan 10 kuvaa ja tällä hetkellä

se taitaa olla täynnä, kun en ole laittanut niitä

koneelle...) mutta nettiräpsyt kelvannee. Oli jees!

Ja by the way, Cheek on yllättävän komea livenä :D

Ja anonyymille, joka sanoi, ettei minun tarvitse laihtua:

olet ehkä oikeassa. Mä en kuiteskaan ole tällä hetkellä

kovin tyytyväinen omaan olooni (johtuneeko kropasta

vai ruuasta, veikkaan jälkimmäistä sillä päässä nyt on

aina ollut vikaa kaiken kehonkuvan ja muun ihmeajattelun

suhteen), joten aion ainakin tarkistaa vähän noita syö-

minkejä. Puhdasta ruokaa, ei mitään turhia napsimisia

mistään. Eikä pullaa! Pullaleipurin tyttärenä oon tyyliin

kasvatettu pullalla, joten siihen on pienestä asti tot-

tunut ja sitä on tullut syötyä varmaan enemmän kuin

keskivertosuomalaisen työpaikkapullat yhteenlaskettuna...

Anyone can be famous for 15 minutes

2011-03-31T01:20:00.000+03:00

Olen ehkä maailman laiskin blogin omistaja!
Hei really, en suurinpiirtein tee muuta elämälläni
tällä hetkellä kuin koulujuttuja ja jatkuvaa laa-
mailun harrastelua kotona ja silti mulla ei ole
aikaa muka mihinkään kategorian ulkopuolisiin
tekemisiin?! Okei, nyt on koeviikko, mutta silti.
Vuorokaudessa saisi mun puolesta olla pari
tuntia lisää, ehtisin ehkä jopa ruokakauppaan
ajatuksen kanssa eikä pelkkää limpparia hake-
maan. Ei näytä hyvältä ei... :D

Mitä muuta? Koeviikko alkaa ja lukeminen on

suorastaan ennennäkemättömän aktiivista (oi-

keesti mä yritän ja luenkin, mutta en silti jaksa

ymmärtää niitä ihmisiä jotka lukee koko päivän ja

vielä sitä edeltävät kaksi päivää samaa ainetta?!).

Jos en olisi ollut kamala angstinen teinilapsi, niin

mulla olisi tällä hetkellä kaikki kouluhommat suurin-

piirtein jo tehtynä ja plakkarissa neljännen kurssin

tiimoilta, mutta koska näin ei tapahtunut niin mun

pitää vielä kirjoittaa joku hieno TOK-essee ja asettaa

loput äidinkielen työt portfolioon, että siitä voi tehdä

jonkunlaisen arvostelun. Siitä oon kyllä ylpeä, että tein

yhden ekstranovellin äidinkielessä pyytämättä, ihan

vaan siksi että oli kova inspis ;) Jee.

Äärettömän suloinen karvapallo ja vähemmän suloinen

punainen pälvikalju...

Ja muuta? Haluan laihtua viisi kiloa ja olla

siro balleriina (syyttäkää Black Swania, se

oli kamalan ihana elokuva!), polttaa tupak-

kaa ja elää Pepsi Maxilla. Ah... Not. Mut

se laihtuminen olis jees.

Mental breakdown, part infinity

2011-03-14T11:55:00.001+02:00

Varoituksen sana lukijoille: seuraava teksti
tulee olemaan äärimmäisen masentavaa ja
itsesäälissä rypevää tekstiä, joten jos ei
kiinnosta niin ei tarvitse lukea. Pakko pääs-
tä kuitenkin kirjottamaan jonnekin, ja kun
blogi on minun niin tekstikin on minua.

Jotain on vialla. Jossain ja jotenkin, en vaan

tiedä missä ja miten. Lähden koulusta pois

kesken kaiken, koska tunnen oloni jotenkin

äärettömän tyhmäksi ollessani siellä muiden

keskellä ja pelkään, että ne muut vilkuilee mua

koko ajan ja ajattelee pahoja asioita tyyliin läs-

ki, tylsä, turha ja aina pois koulusta. Jälkimmäi-

nen on totta, mä olen ollut paljon poissa, mutta

mä en tiedä sen syytä. En tiedä, miksi mä ajat-

telen näin. Koulu ei oo vaativaa, se ei oo siitä

kiinni, ja toisaalta tykkään meijän koulustakin.

Mut joku siinä ilmapiirissä ja hengessä saa mut

aina karkaamaan ja ahdistumaan, ihan kuin en

kuuluisi muiden joukkoon tai ansaitsisi olla siellä.

Älytöntä, tiedän. Jotain on oikeesti vialla.

Ahdistaa suunnattomasti tällä hetkellä.

Haluaisin vaan nukkua ja unohtaa kaikki

ympärillä olevat asiat ja ihmiset, käydä

sitä koulua ja menestyä yhtä hyvin kuin

aikaisemminkin. Missä vika? Onko tää sitä

kuuluisaa kevätmasennusta? Mikään ei

tunnu huojentavammalta kuin löytää syy

ja ratkaista se, vaan olisikin se noin help-

poa. En osaa kuunnella itteäni senkään

vertaa, että tietäisin. Tyhmä.

En tiedä mitä tehdä enkä jaksa edes

yrittää. Ei yhtään mun tapaistani. Syy voi

olla missä tahansa: ihmissuhteissa, liian vä-

hässä unessa (epäilen, sillä oon nukkunut nyt

enemmän kuin aiemmin), jossain ulkopuolisen

paineen tuntumassa tai sisältä kumpuavan itse-

kriittisyyden ja perfektionismi-Annin kiemuroissa.

Ihmissuhteistakaan en usko, sillä luulisin olevani
jo päässyt irti edellisestä breakdownin aiheut-
taneesta henkilöstä. Vai olenko sittenkään? Miks
kaikki on nyt näin ihmevaikeutta, rly...?! En kestä
itteäni. En kestä tällasta pohdiskelua ja turhan et-
simistäkun siitä ei oo mitään hyötyä kun mitään
ei löydä ikinä. Menis vaan huspois. En jaa-aak-saa.

Kiitos.