2010-01-30

Keep your feet on the ground when your head's in the clouds


 Mietin äsken että mitä mä teen hereillä tähän aikaan o.o
No, ainaki hyvä syy päivittää vähän blogia kun en oo kerinny
pariin päivään sitäkään tehdä. Torstaina siis tosiaan käytiin
kaverin kanssa kuntosalilla ja voin sanoo ihan heti, ettei musta
mitään bodaria ainakaan tuu D: Tää mun seuralainen on vuo-
den nuorempi ja nakkeli siellä kaks kertaa isommilla painoilla 
kun mie itte. Oli silti tosi kivaa vaiks ulkona olikin ihan älykylmä
ja tuuli repi korvat päästä ku jouduttiin kävelemään hallilta
kirjastoon ja sieltä bussiasemalle. Henkiin jäätiin kuitenkin.

Totesin btw että kun laittaa kahet tai kolmet ohuet sukkahousut 
päällekkäin niin ne lämmittää ehkä jopa enemmän ku 
paksummat pitkikset, kokeilin asiaa jo kaks kertaa käytännössä 
ja tulin kouluun sukkiksilla ja pitkällä villatakilla + pitkällä topilla. 
Mun palelu ei oo ollu juur minkäänlaista enää nykyään ja luokkalai-
setkin ihmettelee että miten mä kykenen moiseen :> Ja hassuinta
tässä on se että oon syöny enemmän kuin pitkään aikaan mut
tunnen itteni silti paremmaks kaikinpuolin ku ennen, tuntuu jopa
et oisin laihtunu mikä ois kyllä viimenen asia mitä kaipaan. Hyvä
olo kuitenki, jaksaa olla Anni ja kommunikoida ihmisten kanssa
ja syödä hyvää ruokaa, eilenkin joulusuklaata niinku♥

AINII, meinas melkeen tärkein unohtua eli kävin eilen semmo-
sella ennustajalla kuka ennustaa tarot-korteista o.o Se oli
aika jännä kokemus. Nauhotinkin sen levylle että voin kattella
myöhemmin että miten ennustukset toteutuupi, se kun näytti
tietävän niiden korttiensa kanssa yllättävän paljon. Sain kysyä
siltä eka kysymyksiä joihin se sitte pyys korteilta vastaukset,
sit se kertoi ne mulle ja session lopuks sain vielä nostaa sieltä
yhen kortin minkä mukaan mun pitäisi alottaa jokin fyysinen
harrastus, josta pidän ja muuta kivaa. Sieltä paljastu myös,
että täällä on mies kuka ei tahdo multa muutakuin seksiä (öhöm
öhöm, tiedän mitä se tarkotti), tulen pääsemään sinne Turkuun
opiskelemaan kaikkien vaikeuksien ja päätöksiin saattamisten
jälkeen ja siellä tulen menestymään hyvin, sosiaalinen piirini
kasvaa ja luultavasti pärjään siellä rahallisestikin ettei tuu
mitään tonnikala-makaroonikausia. Seksuaalisuuden kortti
tuli kolme kertaa ja se on kuulemma tosi harvinainen kortti
pakassa, hmm pitäisiköhän tästä huolestua o.o Enivei oli
jännä ja kiva puolituntinen, suosittelen ihmeessä kokeilemaan
jos omalle kohdallenne sattuupi :)

 

Kirjotus ei voi olla huono jos se päättyy tällaseen överi-
komeaan mieheen, heipa♥

12 kommenttia:

  1. Kaheksankymppiä? Kuullostaa tosi paljolta. Paljon siellä maksaa pelkkä leikkaus?

    Joo ja se musta väri on myös aika paha sillä lailla että siinä on enemmän myrkkyjä. :< onneks mua enemmän kiehtoo kumminki se punanen väri :p

    VastaaPoista
  2. meinasin tänään mennä selvänäkijälle mut se oli aika kallis o.o mitä se sun judu makso ja misä sä olit. en tiä kerroitko sen tossa, mutten jaksa lukee sitä uudestaan :oo

    VastaaPoista
  3. ja se olin muuten minä eli mari kuka tässä kyselee..

    VastaaPoista
  4. mari, se oli tossa parturikampaamo meritähdessä :> se makso vissiin kolmekymppiä tai jotain sinnepäin, äiskä makso niin en hirveesti huolehtinut o.o

    VastaaPoista
  5. Aaa, aivan. :D Tietämättömänä kuluttajana en tiennytkään mikä on elumenväri mutta kiitos kun valaisit minua tällä tiedolla. :D

    VastaaPoista
  6. aika jännä toi ennustajajutska:D maksoko se jotain?

    VastaaPoista
  7. I know, I know. Oot kyll ihan oikeessa ton kanssa.

    Karmeet läskijalat hyihyi, en tajuu ees miten joku voi sanoo mua laihaks, siis oikeesti mä oon aik pyöree ja sit tulee tommosii, öwwöwö. syytän kuvakulmaa, ei muu auta.

    VastaaPoista
  8. NOI MUN KAVERITKI SANOO, mut sit järkyttyy ku näkee livenä. Bad?

    VastaaPoista
  9. Yksi ihminen sanoi että näytän laihemmalta kuvissa ku livenä.

    VastaaPoista
  10. Mä en uskalla mennä ennustajalle, mitä jos se sanoo jotain kamalaa?
    Pitää muuten kokeilla noita sukkahousuja, mulla kun on aina kylmä:)

    VastaaPoista
  11. tartuttanu perkele sen sun pää räjähtää -kuumees jotenki maagisesti naamakirjan kautta.

    eiku meinasin sellasta jotai uutta leffaa mikä nyt on tulos. sil oli joku ihme nimi ku muistan et nauroin sil traileril ku se oli just jotenki ei niin sopiva

    VastaaPoista
  12. Kivaa etten kärsi yksin :S:D Mulla viikko putkeen särkyä tarkoittaa yleensä kuukautta ilman särkyä ja kaks viikkoa saa tarkoittaa kyllä kahta kuukautta! :D Tai sitte johtuu vuodenajoista..Mut joo.

    Joo näistä mun nimimerkeistä ja sähköpostiosoitteista ei ookkaan helppo päätellä mun nimeä, mut lisäileppä vaan joo :---D

    VastaaPoista