2011-10-29

Life is a box of chocolates - you'll never know what you get

Jos saisin valita kaksi ruoka-ainetta, joilla eläisin koko loppuelämäni, niin toinen niistä olisi suklaa. (Ja se toinen varmasti juusto, mutta siitä ei sen enempää). Suklaata aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi, suklaata lennossa tai kiireettömänä ateriana, pala suklaata kahvin kanssa tai koko levy elokuvateatterin pimeässä salissa. Jos mussa asuu kahvikissan lisäksi itsensä soimaaja ja turhantarkka perfektionisti, niin tasan tarkkaan mussa asuu myös suklaanarkomaani.

Miks suklaa ei oo osa lautasmallia?

Ostin Tallinnan tuliaisina (itselleni, tietenkin) useampaa sorttia eri suklaita ja sen jälkeen olen hyödyntänyt mm. Lidlin suklaahyllyn antimia kaamoksen suklaanhimooni. Niin kauan kuin suklaa ei ole minulle ongelma, en todellakaan aio kieltää itseltäni sen syömistä. Mitä iloa on elämässä, jos ilot otetaan pois? Joka tapauksessa, Tallinnan suklaat on syöty jo aikoja sitten, mutta tässä niistä kuvat ja hieman höpönlöpinää kyytipojaksi.


1. Mantelikrokantti-hunajasuklaa (tumma)
2. Karpalo-hasselpähkinäsuklaa (tumma)
3. Sitruuna-pippurisuklaa (tumma)
4. Espressosuklaa (tumma)
5. Manteli-moussesuklaa (tumma)

Maraboun ostin vasta Tallinnan jälkeen, joten se ei virallisesti kuulu kastiin, mutta menköön nyt kun kerran kuvankin olen ottanut. Listasta voisi päätellä, että olen enemmän addiktoitunut tummaan suklaaseen (like I am). Syön kuitenkin joskus myös maitosuklaata ja valkoista suklaata. Haluan kokeilla uusia makuja sen perinteisen tumman/valkean/maitosuklaan lisäksi, ja siksi kaupasta tarttuukin mielummin erikoisempia suklaita sen perinteisen 81% tai Fazerin sinisen sijaan.

Tiesittekö muuten, että pari palaa (tummaa suklaata) päivittäin nautittuna on verisuonien laajentavan vaikutuksensa vuoksi jopa hyväksi? Eli periaatteessahan tästä voisi päätellä, että suklaan tulisi kuulua ruokaympyrään tai lautasmalliin jo ihan terveysvaikutustensakin vuoksi. Sitten toisaalta punaviininkin pitäisi, onhan sekin terveellistä...

Tänään jatkoin hyväksi havaittua suklaadieettiäni leipomalla punajuuri-suklaakakkua (josta yllättäen tulikin punajuuri-suklaamoussea, sillä munat osoittautuivat huonoiksi) josta tuli ihan sikahyvää! Ruma vertaus, mutta sitä se oli. Sikahyvää! Syökää suklaata naiset ja miehet, niin tulette yhtä pöpiksi kuin mä. Jos sokerit pelottaa, niin raakasuklaan teko onnistuu myös itse ja kaakaonibsit ynnä kaakaopavut ovat nekin varsin loistavia suklaanameja (mikäli tumma suklaa maistuu pahalta, niin sitten kannattaa jättää nipsut ja pavutkin kauppaan - ne maistuvat nimittäin täysin erilaiselta kuin se kaupan sokerilla kyllästetty kaarlfatseri).

Oodi suklaalle, aamen!


2011-10-25

Jos säkin, niin mäkin!

 Kuva: weheartit.com

Tämän päivän Akuutissa oli juttu Anna-Cecilia Kemppaisesta, joka Ylen sivujen mukaan muuttui "raikulitytöstä personal traineriksi". 
 
Olen seurannut Annan blogia jo jonkin aikaa ja jo ennen Akuutin juttua hänestä pidin häntä jonkinlaisena kipinänä omaa (mahdolliselle) tulevaisuuttani ajatellen. Taidan olla maininnut jossain välissä, että personal trainer on yksi ammattivaihtoehdoistani? No kuitenkin, tämä televisiointi lisäsi intoani entisestään. Anna itse totesi aika osuvasti jutussaan, että: "Hei - minä, ehkä maailman epätodennäköisin ihminen onnistuin tässä, sinäkin voit onnistua!" Joten... Miksen siis minäkin?

Isot onnittelut Annalle elämäntaparemontin kunniaksi ja pointsit rohkeudesta lähteä tekemään sitä, mistä itse nauttii! Pointsit myös juttuun lähtemisestä, sillä mä veikkaan, etten ole ainoa inspiraationsa uudelleen löytänyt ihmisparka. 

Kiitti ja iso puspus!

2011-10-23

Even when the road is hard, never give up

"Vähintään kolme liikuntakertaa viikossa, kotiläksyihin panostettava vähintään tunti joka päivä, ystävien kanssa vietettävä niin-ja-niin-paljon aikaa tai muuten olet huono ystävä, kokeisiin on luettava all-nighterina sen laiskan kirjojen selailun sijaan. Et sä oikeasti edes lue, ei ihme ettet pärjää! Menetät vielä ystäväsikin, kun huijaat itsellesi tekeväsi jotain hyödyllistä vaikka todellisuudessa vain haluat olla yksin. Ja se liikunta, nyt nainen! Susta tulee lihava ellet liiku. Vaan lihavat ei jaksa liikkua, olet siis lihava. Ulos voi ja pitää lähteä, vaikka siellä on kylmä. Ehkä samalla saisit innostusta tohon sun ruokaremonttiisikin, ettei sitä suklaata menis joka päivä sitä pientäkään määrää. Voitko sä oikeesti olla noin laiska tekemään mitään?!"

Toisinaan tunnistan itsestäni syvältä kumpuavan kaikki-mulle-heti-nyt-ihmisen, joka suunnittelee kovasti mutta ei ole juurikaan valmis tekemään mitään asian eteen. Siksi tavoitteet jäävätkin yleensä vain joko puolittain tai ei ollenkaan saavutetuiksi. Olen kova tekemään erilaisia To Do-listoja ja yhtä kova hukkaamaan ne samantien arkistojen uumeniin. Kuukausien päästä saatan löytää näitä listoja vaatekaappien alta, lipastojen laatikoista, kalenterin välistä... Ja hups, taas sopii todeta etten ole tehnyt listassa mainittavien asioiden eteen saavutuksia suuntaan tai toiseen. 

Voisi melkein luulla, että junnaan mielelläni paikoillani, mutta se ei ole niin. Turhautumisen tunne omaan saamattomuuteeni on tälläkin hetkellä voimakas: okei, koeviikon keskimääräiset arvosanat olivat kasia ja ysiä, mulla on hyviä ystäviä ja vietän heidän kanssaan aikaa päivittäin ihan riittämiin, perheen sisäiset asiat ovat jotakuinkin tasapainossa, mutta silti... Olo tuntuu jotenkin vajaalta. Onko vika mussa ja sisäänrakennetussa asioiden priorisoinnissa, vai vaadinko yleisesti ottaen liikaa sekä itseltäni että muilta? Miksi en saa lunastettua itselleni tekemiä lupauksia vaan unohdan ne heti, kun vaan mietinkin niiden toteuttamista? Vai onko se niin, että oikeasti huijaan itseni haluamaan asioita, joita en oikeasti halua? 

Persoonallisuustestin mukaan olen Luova individualisti. Vaikka olenkin äärimmäisen huono määrittelemään itseäni sen paremmin persoonaltani kuin ulkonäöltäni, voisin väittää löytäneeni jonkin verran Luovan individualistin piirteitä itsestäni:

 Kuva: weheartit.com

---
yksilöllinen * syvällinen * tunnerikas * intuitiivinen * ainutlaatuinen * ilmaisuvoimainen * vahva * herkkä * itseään ilmaiseva * aito * intensiivinen * oivaltava * pohdiskeleva * romantikko * intohimoinen * esteetikko * taiteellinen * omintakeinen * dramaattinen * vetäytyvä * tunteellinen
 
Parhaimmillaan: luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen
Huonoimmillaan: loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen

4-tyyppiä motivoi aitous ja yksilöllisyys
 
"Minusta tuntuu hyvältä se, että saan toteuttaa itseäni yksilöllisellä ja luovalla tavalla. Aistin herkästi erilaiset tunnelmat ja muiden ihmisten mielialat. Haluan erottua joukosta omana aitona itsenäni."

---

Tummensin ylimmästä adjektiivilistasta ne asiat, joita koen itse olevani. Parhaimmillaan ja huonoimmillaan -kohtakin tuntuu kuvaavan aika osuvasti käyttäytymistäni onnistumisien ja vastoinkäymisten edessä. Viimeinen sitaattikin osui ja upposi. 

Tällä hetkellä suhtaudun oikuttelevasti itseeni ja tämänhetkiseen elämääni. Haluaisin oppia elämään kuten minulle sopii, mikä minusta tuntuu parhaalta. Mutta se on vaikeaa. Otan liikaa vastuuta muiden ihmisten asioista ja unohdan samalla itseni - olen aina ollut vahvasti tunteva ihminen ja mulle oikeasti tärkeiden ihmisten auttaminen oman jaksamiseni kustannuksella on ollut osa elämänfilosofiaani jo pitkään, vaikken sitä aina ole edes itse tiedostanut. Autan muita henkeni kaupalla, jos niin voi sanoa; saan nautintoa siitä, että muilla on hyvä olo - on eri asia, että onko mulla hyvä olo, että oonko mä tyytyväinen.

Lopulta se omaan itseensä kulutettavan energian (eli sen, minkä todellisuudessa tuhlaan kokonaan läheisiin ja epäolennaisiin asioihin, esimerkiksi ylimääräiseen murehtimiseen) tyrehtyminen johtaa sisäiseen murtumiseen ja alemmuudentunteeseen. "Olen maailman huonoin ja saamattomin ihminen, en jaksa edes arkiaskareita hoitaa saati kavereiden kanssa olla, jne..." Tämä tilanne on tullut eteeni jo niin monta kertaa, että tunnistan sen hyvin ja voin kertoa, että tällä hetkellä sellainen on ainakin tulossa - ellei jo päällä.

 Kuva: weheartit.com
Siksi päätinkin tehdä listan (yet another To Do -list, yeah right) jonka kautta pyrin miettimään, mikä täällä maan päällä mulle oikeasti merkitsee ja mikä ei merkitse niin paljon, että siitä ei kannata repiä stressiä turhaan. Sen jälkeen yritän ihan aikuisten oikeasti olla itselleni armollinen ja lopettaa stressaamisen niistä merkityksettömimmistä asioista, sillä turha murehtiminen ei tuota yhtään mitään saavuttamisen arvoista.

Asioita, joista nautin, ovat mm. seuraavat:
- Nauraminen ystävien seurassa
- Sormia lämmittävä kahvimuki
- Jooga
- Pitkään nukkuminen
- Velvollisuudentunnottomuus
- Lämmin kesäpäivä
- Ulkomaat
- Pianonsoitto ja laulaminen
- Hyvä kirja
- "Slow cooking" eli ruoanlaitto niin, että kukaan ei häiritse ja saan mennä omaan tahtiini
- Leipominen
- Saunominen yksin tai porukalla
- Elokuvateatterit
- Suklaa
- Siivoaminen (kyllä, jollain kierolla tavalla se on addiktoivaa)
- Kiireettömyys

(Jotenkin tästä listasta sai mun mielestä sellaisen kuvan, että odotan asioiden hoituvan itsestään - kaikki koulujutut ynnä muut velvollisuudet. Ehkä odotankin?)

Asiat, joissa haluaisin tehdä paremmin:
- Arkirutiinien säilyttäminen (koulunkäynti, unen priorisointi, turhien menojen karsiminen)
- Unen laatu/määrä 
- Rentoutumisharjoitukset
- Stressinhallinta (joka saattaa hyvin toteutua kolmen ensimmäisen kohdan onnistumisen kautta)

Haluaisin tehdä paremmin -listan viimeinen kohta on se suurin lankeemus, johon kompastun lähes poikkeuksetta jokaisen parannusyrityksen jälkeen. Aiemmin olen vain painanut menemään, ollut välittämättä omista tarpeistani ja ajatellut hoitavani ne ns. "paremmalla ajalla", valvonut öitä asioiden parissa ja kärsinyt levottomista jaloista ja jonkinasteisista paniikkikohtauksista, jos jotain odottamatonta on päässyt tapahtumaan.

Listasin nämä asiat ylös koska ajattelin, että konkreettinen ja julkinen listaus saattaisi helpottaa asioiden etenemistä ja estää mahdollisen viimeisen kohdan eli stressinhallinnan epäonnistumisen. Mä kun en ole heikko, mä vaan otan aina itselleni enemmän kuin mitä jaksan kantaa. Siinä on vissi ero.

2011-10-20

(Säästö)riisitauti on uusi kansantauti




Mikäli joku ei vielä tiedä, niin minulla on kohtuullisen suuri asennevamma kouluruokaa kohtaan sen laadullisen höpöyden ja mauttomuuden vuoksi. Tarjolla on yleensä rasvatonta maitoa, näkkileipää, Keiju-margariinia, muovipusseissa liman keskellä kuljetettuja, valmiiksi kuorittuja kokonaisia perunoita ja häviävän pieni määrä jotain lihaa joko perunoiden joukkoon sörssittynä (kutsutaan myös nimellä kiusaus eli oksennus) tai jauhosuuruksella valmistetussa litkussa, jota lempeän suvaitsevaisesti kutsumme nimellä kastike. Perunoiden sijasta tarjolla on vuoroin "säästöriisiksikin" kutsuttua tummahkoa riisiä tai vaaleaa pastaa - ovatpahan päättäjät joskus jopa heittäytyneet villeiksi ja tarjonneet edellämainittujen sijaan kaurariisiä tai spagettia! Lihan laatu on lähes poikkeuksetta ollut aina huonoa, johtuen suurimmaksi osaksi korkeasta hinnasta. Viljatuotteet kun ovat halpoja ja niillä on suurempi ekologinen tehokkuus kuin esimerkiksi sialla tai naudalla, bla-bla-jne...
En minä nirsoksi itseäni luettelisi, vaadin vain tasoa. Ja se taso on yleensä korkeampi kuin mitä kouluruoan taso nykypäivänä - ikävä kyllä - on. Lihapuolen surkeudesta olen ehkä eniten vihainen: margariinit, näkkileivät, kumipotut ja säästöriisit voin kiertää, mutta se liha! Mielestäni kasvavan lapsen tulisi saada proteiinia enemmän kuin suositukset antavat ymmärtää. Pari siivua juustoa aamupalaleivällä, muutama suikale lihaa koulussa ja kotona ja pari maitolasillista ei riitä. Ellet sitten satu olemaan taskukokoinen tanssihiiri. 



Kun kouluruoka on laadullisesti kökköä ja mm. lihan määrässä pihistellään uusien pyöräilyteiden ja kokousten kahvipullien kustannuksella, ei sovi tulevaisuudessa ihmetellä miten huonovointisia aikuisia 2000-luvun lapsista on kehittynyt. Lapsi oppii ja omaksuu koko ajan, ja se mitä lapselle syötetään pienenä antaa pohjan tulevaisuuden ruokavalinnoille ja siinä sivussa myös terveydelle. Yhtä lailla lapsi oppii latomaan kouluruokailussa lautasensa täyteen perunaa nälän taltuttamiseksi proteiinin puuttuessa kuin juomaan Coca Colaa tai sokerimehuja ruokajuomaksi, mikäli hän nämä omaksuu. Omaksuu keneltä? Vanhemmilta, muilta lapsilta, mediasta, kouluruokailusta. Jälkimmäinen on perheen yhteisen lounaan ohella ehkä suurin vaikuttava tekijä arkiruokailun perusteiden opettelussa. En paneudu lapsien ruokatottumuksien parantamiseen sen enempää, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tällä menolla tulevat sukupolvet vaivaavat vanhainkoteja ja -laitoksia jo eläkeikään ehtiessään - ellei jopa jo aiemmin.



Ei mitään huonoa, jollei jotain hyvääkin. Nimittäin nyt on tapahtunut jonkinsuuruinen askel eteenpäin: Turku - kulttuuripääkaupunki 2011- projektin "Pienestä pitäen"-hanke on ulottanut itsensä kehittämään Uudenkaupungin koulujen ja päiväkotien kouluruokailua tuomalla sinne lähellä tuotetuista tuotteista tehtyä ruokaa. Toissapäivänä ruokana oli pyhämaalaisia kuoriperunoita, hunajaisia uunijuureksia, hölskykurkkuja ja herkkulihaa eli härkää pippurikastikkeessa. Siis nam! Lisäksi leipäpuolellakin tapahtui askel parempaan luomukauraleivän muodossa, joka oli sekin lähiseudulla tuotettua.Sama lähiruokameininki jatkui eilen sadonkorjuuajan keitolla, rukiisella luomuleivällä ja kaura-omenapaistoksella ynnä vaniljakastikkeella. Olin eilen itse koulussa syömässä ja mielestäni ruoka kerrankin maistui. Se ei ollut suolatonta, väritöntä, hajutonta mössöä, vaan se oli kunnon ruokaa. Lisäksi siitä tuli kylläinen olo toisin kuin yleensä kouluruoasta, plaseboa tai ei.

Tällaisia puhtaan ruoan ylistyslauseita hyvän ja huolella valmistetun ruoan muodossa saisi minun puolestani järjestää useamminkin. Kun puhutaan lähiruoasta ja sen suosimisesta, kyse on monen asian kehittymisestä parempaan suuntaan: maku, kylläisyysaste parempien ravintoarvojensa vuoksi, lisäaineettomuus/puhtaus ja ekologisuus. Monet kuitenkin tuntuvat unohtavan nämä tosiasiat ja syövät heikkolaatuista ruokaa mukisematta sen vuoksi, että se on halpaa ja sitä on suurin piirtein tarjolla joka paikassa. Ei tarvitse katsos nähdä vaivaa oman ruokailunsa suhteen, helppoa ja nopeaa sen pitää olla, terveydestä viis... 

Kaikki tuskin ajattelevat kuten edellä, mutta ikäväkseni joudun toteamaan kuulleeni ja/tai lukeneeni tuon tyylisen lauseen monen tuttavan ja tuntemattoman kohdalla (kyylä ja salakuuntelija ilmoittautuu) milloin missäkin yhteydessä. Itse olen sen verran paljon sekä laadullisesti tyydyttävän että makuhermoja hivelevän ruoan ystävä, etten voisi kuvitellakaan pihistäväni ruoasta. Lähiruoka tulee ehkä hieman kalliimmaksi keskimäärin, mutta jos vaakakupissa painavat sellaiset asiat kuin terveys, ilmastonmuutos (ja sen myötä maailman tulevaisuus) ja mahdollisesti pienempi ruoan kulutus - ravitsemuksellisesti parempaa ruokaa syömällä kun tulee yleensä tyydytettyä nälkä huomattavasti paremmin kuin epämääräisellä hötöllä - niin sopii miettiä, kumpi tuleekaan pitkällä aikavälillä halvemmaksi. Kouluruoasta päättäjät, got something to say about this?

Laaturuokaa kouluihin, pliis.

Yours truly
ituhippinne Anni


2011-10-18

Maailman paras juustokakku ja kattikomediaa

Sinne hujahti makeutusaineeton. Lauantai/sunnuntain synnit olivat kaksi lasillista light-Colaa, mihinkään muuhun makeutusainelitkuun tai suuhunpantavaan en kajonnut. Sen sijaan söin tätä Maailman parasta juustokakkua... Pisteet traanikselle reseptistä! Oma juustokakkuprojektini kuvina on jotakuinkin tämännäköinen:


Näistä aloitettiin.

 Tuorejuuston sijaan käytin siis Lidlin rasvaista rahkaa ynnä ehtaa kuohukermaa, Bailey's Irish Cream-kermalikööriä, liivatetta ja raakaruokosokeria täytteen tekemiseen. Yllä linkitin suunnan tarkemmille ainesosamäärille, mutta oman kokemukseni pohjalta täytettä olisi voinut tehdä tuplamäärän korkeamman lopputuloksen saamiseksi.

Pohja ei ollut mikään tavallinen juustokakun keksipohja (vaan parempi kuin yksikään Digestive-transsimössö). Se koostui siis tummasta suklaasta, kananmunista ja voista.




Pohjan ja täytteen valmistusta. Keltainen siitepölyltä näyttävä rae on siis sitä sokrua. Näytti jännältä ja maistui vielä jännemmältä!


Viimeinen silaus ja uuniin! Lopputulos...


... näytti hyvältä sekä maistui TAIVAALLISELTA muidenkin kuin allekirjoittaneen mielestä. Kaik män ja sit harmitti, kun ei ollu lisää. Tätä pitää varmaan soveltaa tuleviin pippaloihin piparkakun makuisena, kookoskermalla, hedelmäkiilteellä, kinuskilla ja mitä vielä ;)

Sitten se kattikomedia. Lauantaina ennen bailuihin lähtöä kävin ulkona ja kuulin, että meidän kissa vikisi jossain. Hetken päästä tajusin, että sehän on hei tuolla ylhäällä!


Hetken se itki yksinäisyyttään tuolla yleisön tuijotuksen piinaamana, raukka :( Onneksi tajusi tulla alas. Hellyyttävää, kun yks tulee liito-oravana ja pelokkaan näköisenä tolpasta kiinni pitäen ja sitä kiertäen aina vain alaspäin, kunnes matka oli sopivan lyhyt ja alas tultiin hyppäämällä.

Ei tarvinnut soittaa lehdistöä ja palokuntaa paikalle. Mörkö on kingi♥


2011-10-15

Juhlahumua & Makeutusaineettoman viikon lähes-loppuraportti

Hiljaisuudesta huolimatta haasteviikko on sujunut kuin tanssi. Ensimmäiset päivät olivat vaikeimpia - joskaan eivät ylitsepääsemättömiä nekään, vaikka oon aina pitänyt itseäni suht vähäisen itsekurin omistavana ihmisenä - mutta sen jälkeen en ole oikeastaan kokenut edes tarvetta zerokokikselle (!). Ja sehän se mun pahin kompastuskiveni olikin, hoxhox. Mites teillä muilla, vai kokeilitteko edes? ;)

Viikkoahan on vielä jäljellä tämä ja huominen päivä, joten periaatteessa repsahtamisen mahdollisuudet ovat ilmassa yhä vain edelleen. Tänään aiomme viettää ystäväni 18-vuotissynttäreitä. Olen sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä lähteä niuhottamaan tuolla - tämä nainen on nimittäin yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä, ystävä jo ala-asteelta saakka♥ - vaan syön, mitä tarjolla on. Sama juttu juomisen suhteen. Elämä on elämistä varten ja nää ihmiskokeet on kivoja, mutta rajansa niissäkin. Oman panokseni juhliin tein Bailey's-juustokakun muodossa, siitä reseptipostaus kuvien kera pippaloiden jälkeen. Muistiinpanovälineet esille, tuo ohje nimittäin on paras juustokakkuohje ikinä!



Palaan vielä tuohon makeutusaineasiaan yleensä. Nykyajan ravitsemussuositukset suosivat kevyttuotteita normaalirasvaisten tuotteiden sijaan ja tästä johtuen tuotekehittelijät ovat keksineet poistaa normaaleista tuotteista rasvan ja lisätä joko sokeria tai makeutusaineita niiden sijaan, jotta maku ei kärsisi niin pahasti. Järkevää? No, laitissa on vähemmän kaloreita, niin kaipa se joidenkin mielestä sitten on. 

Ennen olin itse pelkästään sokerivastainen ja pidin luonnottomana sitä, että tavallinen suomalainen syö keskimäärin 32,5 kiloa sokerisokeria vuodessa (HS, lokakuu, 2010), mutta samalla myös lisäaineiden kulutus on suurinpiirtein 6-7 kiloa kuluttajaa kohden vuodessa. Tähän lisäaineiden kategoriaan kuuluvat makeutusaineiden lisäksi myös esimerkiksi säilöntä- ja väriaineet.

Lisäaineiden haittavaikutuksia voit lukea esimerkiksi täältä.

Tietenkään mihinkään lisäaineiden haitoista/hyödyistä/jne tehtyihin tutkimuksiin ei kannata suhtautua eksaktina totuutena, sillä - vielä ainakaan - lisäaineiden ja/tai sokerin kohtuukäytöllä ei ole kukaan tapattanut itseään. Pidän kuitenkin teitä sen verran viisaina lukijoina, että teillä on järki kourassa kaiken lisäaine- ja sokerihöpötyksen keskellä. Jos suosii riittävän luonnollista ruokaa (vihannekset, hedelmät, marjat, marinoimaton liha, luonnolliset rasvat, siemenet, pähkinät) niin sokerin ja makeutusaineiden kohtuukäytöllä ei luulisi heilauttavan vaakakuppia turmion puolelle. 

Menipä vakavaksi, mutta ei se haittaa! 
Hyvää viikonloppua kaikille!


2011-10-10

Tallinna, osa 2 & makeutusaineeton viikko

Maisemia menneeltä ajalta...



... mitä parhainta matkaseuraa...


...nonverbaalista rakkauden ilmaisua niin Tallinnan tuomiokirkossa...


... kuin Tallinnan teatteri- ja musiikkimuseossa (konserttiflyygeli, nam!) ...


..."viihdettä" luonnollisesti unohtamatta ;) ...


Näistä se minun Tallinnani on tehty.

Kotiinpaluu suoritettiin väsymyksestä kieroin silmin normaalia
härömmällä huumorilla varustettuna, mutta kuiteskin.




Koska mennään uusiksi? Pannaanko varausta jo, täh?

(Ensimmäinen makeutusaineeton päivä plakkarissa. En edes purkkaan
koskenut, hyvä mä! Tämän päivän säästetyt kokisrahat lahjoitan hyvän-
tekeväisyyteen eli itselleni. Oikeestaan voisin tehdä sen jokaisen päivän
euroseitsemänkymmentäsenttiselleni. Hyvä idea!)