2012-01-20

Hormonihirviö

Huips, täällä arvotaan salaisuuksia, osallistukaa!






Tämmösen kuvan löysin mun tiedostoista. Muistan, että yks teräsnainen aka täti postasi tämän mulle silloin kun innostuin liikunnasta ja päätin, että lähden kesällä juoksemaan sen kympin. Aina kun meinaa motivaatiopula ja itsesääli iskeä, niin kaivan tän esille ja mietin, että piru vie - musta tulee vielä samanlainen, näytän kaikille!

Asiasta kolmanteen: aloitin keskiviikkona keltarauhashormonikuurin hormonitoiminnan käynnistämiseksi. Kolmas päivä menossa ja fiilikset on sekavat - toisaalta pelottaa mahdolliset mielialanvaihtelut ja painonnousut (mikäli näistä sellaisia edes tulee, tietoja kun on moneen junaan) mutta toisaalta haluan vain tuntea itseni naiseksi taas pitkästä aikaa ja ennen kaikkea saada kroppani kuntoon. Yleensä vastustan radikaalisti kaikkia keinotekoisia hormoneja kuten esim. e-pillereitä, mutta tässä tilanteessa mulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun pää on pipi ja luonne mallia stressipussi, niin nöykändyy. Toivottavasti näistä on apua.



Kuluneen viikon aikana olen taas luistanut tehokkaasti aerobisesta treenistä, mitä nyt yhden intervallin vedin puntin päätteeksi ja lentopalloa kävin pelaamassa, mutta siinä se sit melkein onkin. Mun sydän viihtyy salilla. Jonkinasteista kehitystäkin olen jo saanut aikaan, mistä olen todella ylpeä. Jospa kropan malli ajan kanssa muuttuisi tästä nykyisestä kakkosnelosesta äksään, niin veri jees ;)

Mulle pukkas haastetta tuolta Taran suunnalta muutama päivä sitten. Pitäis nimetä kaksi esinettä/asiaa, joissa on jokin muisto tai tarina. Tulee olemaan vaikea postaus, mutta yritän saada sen tehdyksi - sen takia mä kirjoitin tännekin siitä, etten pääse luistamaan. Ovelaa!

Miksen mä koskaan osaa kirjoittaa tänne, vaikka päässä liikkuis vaikka mitä? Nytkin mulla olis sata ja yks asiaa mistä kirjoittaa kokonaisia postauksia, mutkun ei tuu ni ei tuu! Eisit. Saatana.

... Eiku ainiin! Musta tulee isonen. Siis musta, ISONEN? Seurakunnan rippileirille? Oumaikaad. Koko hommaan lähteminen oli puhdas päähänpisto (kulkee myös nimellä kukaikkimuutkin!-päähänpisto) enkä yhtään tiedä, mitä odottaa. Toivottavasti tulee kivsua!

2012-01-17

Aerobinen on yliarvostettua!

Viime viikon teema: "Niin mikä juoksu, mikä aerobinen?"

Ma: lepo
Ti: kuntosali 30min, kahvakuula 20min
Ke: lepo
To: kuntosali 50min
Pe: tanssi 1h, kuntosali 35min
La: kahvakuula 30min, minilenkki kavereiden kanssa
Su: pulkkamäessä!

Tänään pääsin vähän purkamaan motivaatiopulavitutusragemoodiani fyssarille, ja hetkeks taas helpotti. Huomenna meen verikokeisiin ja katotaan, mikä mussa on vikana kun hormonit ei pelaa. Nyt tuli aika privaattia vihjaamista jopa tänne lokiin, mutta todetaanpa se nyt ääneen kun leikkiin kerta ryhdyttiin: mun hormonitoimintani on kuollut, ollut jo viime vuoden tammikuusta saakka. That's it. Huomisen jälkeen viikko eteenpäin ja oon taas paria tietoa viisaampi, että miksi näin. Ei oo kivaa, mut ei voi mitään.


Viikko Helsinki Paleon haastetta takana, ja kohtuullisen hyvin olen pysynyt mukana. (Mitä nyt pari pullaa, vähän tummaa suklaata ja maitotuotteita jääkaapin tyhjennysoperaatiota suorittaessa). Lisäksi musta tuntuu, että olo on heti jotenkin kauheen timmi kun rupee syömään kunnolla ja ravitsevaa ruokaa. Unikin tulee paremmin, se on iso plusplus! Muutama viikko vielä tätä, sen jälkeen entiiämitä. Jotain jännää ;)

2012-01-11

Treenitoppi ja uniasiaa


Kuvat ei anna justicea tälle mun löydölle... Silti, se on mun uusi treenipaita ja se on hieno! Hengittävää materiaalia, just passeli päällä (vatsan kohdalta hiukan suuri, mutta onpahan ainakin lihaksille tilaa kasvaa. Hehe ;) ja näyttää hyvältä. Intersportin alennuksesta hintaan 30€. Kiitos nam.

Kuulaa ja punttia aherrettu tälläkin viikolla, vaikka ollaan vasta puolessa välissä. Energiatasot on selvästi nousussa nyt kun olen kiinnittänyt huomiota unen ja ruoan laatuun. Olen tehnyt mm. seuraavia muutoksia:

Ajoitan kahvin juonnin ennen kello 16 tapahtuvaksi enkä juo enempää kuin neljä kuppia per päivä. Ennen join helposti > 3 kuppia päivällä ja illalla vielä kupin tai kaksi. Nykyään juon enemmän vettä.

Rauhoitan illat sammuttamalla huoneesta valot ja sulkemalla pimennysverhot. Aktiivinen pyrkimys olisi sulkea myös tietokone, mutta se on vielä isosti työn alla...

Käyn lämpimässä suihkussa ennen nukkumaanmenoa. Se rauhoittaa.

Olen karsinut ruokapuolelta kaikki viljat, sokerin ja kohta todennäköisesti myös maidon. Ehkä. Sounds depressing? Usko pois, ei tää oo! On uskomatonta, miten syömämme ruoka vaikuttaa energiatasoihin, nälänhallintaanv(+ pitkällä juoksulla myös kehon koostumukseen) ja melkeinpä ihan kaikkeen mitä teemme tai miten voimme.

Liikunnat ennen iltaa. Tämä on tärkeä, sillä raskaammasta liikunnasta saan törkeän endorphine blastin eikä siinä tohinassa kauheesti nukuta, joten parempi sijoittaa juoksut, punttikset ja kuulat päiväsajalle ja olla hyperpupu silloin kuin kärsiä seuraavana aamuna eri hauskasta asiasta, jota väsymykseksikin kutsutaan...

Piikkimatto. No words to describe.

Tässäpä näitä. Nyt mä ihan varmasti unohdin jotain, mutta nevörmaind! Kerron, kun muistan. 

Huomisna ajattelin vielä käväistä puntilla ja jos perjantainakin ehdin, niin sama. Nyt mä meen kuitenkin hakemaan toisen kupin kahvia, mors! Hieno kaunisjaylpee -kuva vielä tähän loppuun, olenhan niin hel-vetin puntti.


Wtf!?

2012-01-09

Helsinki Paleo starttaa huomenna!



Viime viikon lusmuilut liikunnat:

Ma: kotitreeni 20min (hoover, istumaannousu, kyykky, dippi, selän ojennus, miesten punnerrus)
Ti: 55min kuntosali, koko kroppa + crossailut 15min, venyttelyä
Ke: venyttelyä
To: iltajuoksu 25min + 40min loikkatreeni sisältäen seuraavaa:

lämmöt 10min
3 x 10 kyykkyhyppy
3 x 10 blaster push up
3 x bulgarialainen askelkyykky
loppulämmöt 2,5km/20min

Pe: lepo
La: 20min/2krs kahvakuulacircuit (swing, thruster, upright row), lumitöitä ½h
Su: 20min/2krs kahvakuulacircuit (swing, thruster, swing & BU-squat)

Ihme veto poissa -fiilinki jatkuu. Ei muuta, paitsi että -->



Kliketiklik ja sinne vaan! Meikä on ainakin mukana tasan niin hyvin kuin pystyn. (= En aio kieltäytyä parista siideristä viikonloppuna, mutta siihen ne paheet sitten jäävätkin.) Tänään syön viimeiset maitotuotteet pois jääkaapista kiusaamasta ja muuten yritän noudattaa ruokailussani seuraavia periaatteita: Lihaa, paljon kasviksia ja marjoja, luonnollisia rasvoja, jonkin verran hedelmiä eikä lainkaan sokeria, viljoja tai maitoa (pl. voi ja raejuusto/rahka, mikäli niitä sattuu tältä päivältä vielä jäämään). Jänskättää! Neljän viikon haasteen aikana arvotaan monia hyviä palkintoja, mm. Biosignaturea ja Hormonidieetti -kirja, kengät, treeniohjelma jne. Raportoin ehkä fiiliksiä jahka pääsen alkuun ja mun vitskut ja omegat on tullut postista. Mukavaa pistää itsensä välillä haasteen eteen, virkistää mieltä kun joku muu sanelee välillä ruokailun ehdot ;)

2012-01-05

Lomalusmuilua

Megaiso päivitysväsymys! Koulu alkaa ihan just, kirjaraportin palautus on torstaina ja arvatkaapa, monennellako sivulla vasta olen...? Hyvin menee siis. Onneksi reippailut sentään sujuvat, muuten voisin väittää lusmuilleeni koko loman.

Mitäs sitä onkaan tullut näinä alkuvuoden päivinä tehtyä? No liikuttua, nukuttua pitkään (♥), syötyä viimeiset joulukarkit pois kiusaamasta mutta muuten varsin kiltisti, vietettyä laatuaikaa siskojen kanssa, pelattua Sims 3:sta yömyöhään unettomuuden iskiessä, vedettyä makeutusaineöverit Coca Cola Zerolla ja vähän tsuibailtu siellä ja täällä kavereiden kanssa. Aika tyypillistä lomapuuhailua siis.

Joulun jälkeinen viikko eli vuoden 2011 viimeinen viikko sujui aika iisisti liikunnan suhteen: tiistaina olin siskon kanssa salilla 40min, keskiviikkona juoksin 30min/5km lenkin ja sunnuntaina 25min juoksulenkki + kotona treenailut päälle 10min.

Tämä viikko näyttää jo lupaavammalta: maanantaina kotitreeniä 20min ja tiistaina kävin tekemässä tiukan tunnin mittaisen puntin (josta on muuten EDELLEEN paikat kipeänä. Got2 love jalkaprässi ♥) ja tänään torstaina tein pk-lenkin, johon lisäsin loikkatreeniä. Kesto 40min. Kokeilkaapa huviksenne tehdä kolme sarjaa kyykkyhyppyjä räjähtävällä ponnistuksella ja minimaalisilla tauoilla! Takaan, että hapottaa ;)

Viimeisten lomapäivien suunnitelma sisältää reissailut Turkuun ja takaisin sekä illanvieton kavereiden möksällä. Turkuun menen katsomaan entisiä iipeekavereita, vähänkö on jo ikävä! Piti mennä jo keskiviikkona käymään, mutta myrskyn vuoksi en uskaltanut astua bussiin... Lauantain illanvietto sisältänee saunomista, elokuvia, kortin peluuta (ollaan jokainen virallisesti koukussa ristiseiskaan ja fuskuun, helposti menee ilta niitä pelaillessa) ja pientä herkuntynkää. Mullahan siis pitäisi olla suklaalakko ja olenkin pitäytynyt siinä jo, öö, kohta viisi päivää, mutta saa nyt nähdä mitä on tarjolla. Herkkuhiiri mikä herkkuhiiri, nöykändyy :)

Lakkaan jaarittelemasta nyt ja lähden pelaamaan Simsiä! Ai juu, piti vielä sanoa kiitos edelliseen tekstiin kommentoineille ja toivottaa jokaiselle ihanaa ja kokemusrikasta uutta vuotta 2012!

Edit. Isosisko käski kertoa olevansa ihana. Sullon sisko reiät villasukkien pohjassa, mä näen ne!