2010-03-14

Sinä olet minun alkuilta, loppupäivä, yöni kiireinen

Sunnuntaiksi tää päivä on ollut epätyypillinen, oon nimittäin ahke-
roinut huomattavasti musiikin teoriaa nettityönä eteenpäin ja se
on jo melkeen finito♥ Kohta saan leveillä musaopiston päättärillä
viel peruskoulun päättötodistuksen lisäks, muah. Ylpeetä.
Ja hei! Mulla on VIIMEINKIN mahollisuus päästä sinne Turkuuseen,
nimittäin ens lauantaina kun on Bandstandit kello 18:30 - meen 
innokkaasti taputtelemaan Jarnolle siellä, sen bändi soitteleepi - 
ni voin lähteä jo aiemmin bussilla liikenteeseen ja shoppailla siellä 
sitte kivasti ennen keikkulia ja senjälkeen voisin kuulemma mennä
Dennikselle syömään ja kun Ainon työvuoro loppuu niin pääsisin 
sille yöksi. Heittäis mut aamulla bussiasemallekin että pääsen
kotiin! Kuulostaa ihan liian kivalle, nytku Annakin on ne päivät
poissa kotoa leirillä niin mulla ei ois täällä yhtään mitään teke-
mistä joten mitä enemmän äksöniä sen parempi c: Kuus päivää
vielä ihihihii eikä oon ihan kamalan lapsekas mutkun JJEI! ^^


Tässä on se keltanenvihreä myssykkä minkä ostin sillon jokunen
aika sitten Seppälästä <: Minä tykkään ja eilen kävi ilmi, että
Annakin tykkää - bongasin sen yllättäen Annan huoneen lattial-
ta ja kun kysyin syytä ni vastaus oli "mutkun se on niin kiva..."
:D Nojoo, onhan se. Ja se sano kanssa et nyt on jees kun voidaan
käyttää samoja vaatteita ja asusteita ihan senkin takia, että 
oon alkanu ostaa ihmismäisiä juttuja? Enkö mä sit muka aiemmin
;___; Otin kuitenkin ihan kohteliaisuutena ja kiitin kivasti, heh.


Sitten tää toppi. Huomasin vasta ykspäivä koulussa että tästä
näkyy ainaski valkoset rintsikat ihan hienosti läpi (käytin tätä 
mustan topista väsätyn hameen, sukkiksien ja ton villatakin 
kanssa) :D Ehkä sinne siis pitää oikeesti tunkea joku muu
paita alle. Tai sitten vaan kokeilla erivärisiä rintsikoita kenties.

Muuten on viikonloppu menny aika pitkälti irtsareita syödessä
ja haaveillessa muunmuassa kesästä ja niistä uusista vaatteis-
ta as usual. Oon kanssa heränny ihan ilman herätystä kauheen
aikasin, kymmenen maissa mikä on jo aika big deal mulle o.o
Päädyttiin Annan kanssa siihen tulokseen, että tää auringonvalo
tekee ihmeitä mun ja sen unirytmille, sillä on meinaan ihan sama
ongelma (tai nonii, ei se ongelma oo mut junou) ollut nytten.
Toivottavasti huomennaki sitte sujuu herätys yhtä kivuttomasti 
kun on ihan pakko herätä aikasin ^^ Löysin muuten uuden irto-
karkkisuosikin viinikumikarkkien lisäksi:



Duo Fudget! Omnomnomnom ihan älyhyviä. Euromarketis
on vielkin alennuskarkkia kolme ysiviis per kilo, käykää
hakemas näitä ja syökää munkin puolesta :----) Mä söin 
kaikki jo ja nyt on jäljellä vaan pahoja nameja. Voisin kyl
silti syödä niitäkin jos mieleni tekevi jossain vaiheessa, hmm...

Mun tukka näyttää muuten uusia puolia itsestänsä ihan 
koko ajan. Eilenki huomasin saunan jälkeen että nää kuivuu
_LAINEILLE_? Tai oikeestaan jo melkeen kiharalle, tollasille
loiville kaarteille tuolta latvustosta. Vähän jänskää, ehkä nää
on tehny sitä aiemminki mut en oo kiinnittäny huomiota. Ihan
kivaa, nää näyttää kivan hipeille ^^ Ima hippie göörl!


Oon muutes aikalailla päätynyt tuossa lävistys naamaan-
projektissa siihen madonnaan ihan teijän mielipiteiden ja omien PIIIT-
KÄLLISTEN pohdintojen jälkeen. Ottasin sen tosiaan eri puolelle kun 
missä tää labret nyt on :> Toivotaan et passaa hyvin.

Enpä taida tänään jakaa muuta teidän kanssa, paitsi juu!
Sitä piti sanoa että tervetuloa uusi kiva lukija, arvostan♥
Nyt häivyn ja ryhdyn taas unelmoimaan kivuuksia, se on 
yllättävän vapauttavaa tiettekös - just go with the flow and
dream on peipees! Heipsunhei ja hyvää sunnuntaita ^^

1 kommentti:

  1. OIH DENNIS! Omnomnonm, muistan ku ajettii koko perhe meiltä Turkuun, vaan syömään pitsaa... oi niitä aikoja.

    JEJ GO MADONNA! Hyvä vaa et otat eripuolelle ku sit lagais ku on vaa toisella puolella. Tulee tasapainosempi :)

    VastaaPoista