2011-04-19

London




Lontoo oli unelmieni täyttymys! En voi sanoin kuvailla 
sitä parin päivän jälkeen iskenyttä haluan asua ja 
elää täällä onnellisena mieheni (ja mahdollisten lap-
sieni) kanssa elämäni loppuun asti autottomana ja 
juoden joka aamu rauhalliset aamuteet parvekkeella 
(tupakan kera). En siis kerta kaikkiaan tiedä parem-
paa paikkaa maailmassa.



Viisi päivää tuntui aika ajoin silti kovin pitkältä ajalta, johtuen
varmaan siitä hostellista ja yleensäkin luokan kanssa pyöri-
misestä. Yksin ei saanut liikkua, mikä pisti välillä rasittamaan.
Vierailtiin aika monet maksuttomat turistikohteet läpi ja
mielenkiintoisimmaksi niistä koin ehkä Science museumin,
jossa oli paljon ihmisen biologiaan liittyviä kohteita. Jotain
sen suuntaista saattaa myös tulevaisuuden ammattini pitää
sisällään, mutta vaikenen vielä toistaiseksi…
  Tavallisimmat museot,
Buckingham Palace jne. olivat toki hienoja myös, mutta
en henkilökohtaisesti ole mikään suuri turistikyylä vaan
keskitän huomioni mielummin maisemiin ja ihan tavallisiin
ihmisiin.


Ihmisistä puheen ollen, britit tuntuvat taitavan
sosiaalisen kanssakäymisen niin paljon parem-
min kuin suomalaiset. Sitä tunsi olonsa ihanan 
huomatuksi, kun joka kaupassa kysyttiin kuulu-
misia ja pyydeltiin anteeksi pienintäkin törmäystä♥ 
Oli ihanaa. Kotiin palatessa olo oli samalla haikea 
mutta tyytyväinen – voin aina palata Lontooseen
takaisin, mutta niiden tuhansien rakkojen ja hierty-
mien jälkeen (kävelimme valehtelematta 10 kilo-
metriä päivässä… terveisin olen-rapakunnossa) oma 
sänky ei voinut kuulostaa paremmalta idealta.
Pari viimeistä päivää reissussa aloin tuntea itseni
jopa kipeäksi ja kotiin päästyäni totesin, että 
kuumettahan siellä. Ja nenä tukossa, kurkku kipeä
ynnämuuta kivaa. Nyt alan onneksi jo parantua :)


Loppukevennyksenä OMG-elämys Tescossa. 
Palaillaan!

4 kommenttia:

  1. Oi että, tuonne minäkin tahdon! ♥
    Ihmiset lontoossa ovat varmasti niin erilaisia, kohteliaita ja mukavia.
    Ja ylipäätään varmaan vähän eri tyylisiä ja näköisiä. Tahdon lontoolaisen miehen! :D
    En tahdo jäädä enää suomeen, vaikka kesä onkin tulossa niin siltikin niin harmaa ja ankea paikka...

    Sulla on kuume, mulla on lontoo-kuume. ;D

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin!
    (PS. Ei se myöskään näytä saati maistu voilta...)

    VastaaPoista
  3. Kiitti :)) Jokanen lopettaa omalla tavallaan, onneks löysin tän omani vuosien etsinnän jälkeen. :D Vai sanoisiko sitä että löysi järjen tai jotaki.. Mutta joo mulla ei ainakaan onnistu lopettaminen jos en oo aiiiivan täysin varma ja aikaisempina yrityskertoina liian suuri osa minua ei oo halunnu lopettaa. Nyt haluan, polttaa en enää halua. Sullaki onnistuu viimeistää sitte, ku et löydä siitä enää _mitään_ iloa etkä HALUA enää polttaa, tunnet vaan tarvetta sille.

    VastaaPoista
  4. Mary: Totta, ihmiset Londonissa ovat hyvin erilaisia verrattuna esimerkiksi suomalaisiin. Mäkin rakastan tuota paikkaa♥

    Prefecta: Kiitos! :) Ja joo, sitä mä vähän epäilinkin...

    Maiski: Kuulostaa fiksulta, mä todella toivon että löydän ton ajatuksen pian... Toivossa on hyvä elää, niinhän sitä sanotaan o.O

    VastaaPoista