Kotiuduin eilen Tallinnan reissulta. Matka ei voi olla muuta kuin
onnistunut, jos kassista löytyy neljä levyä tummaa suklaata, juustoa,
pari muuta harkittua ostosta ja paljon hyvää mieltä viikonloppuna
nähdyistä ja koetuista asioista! ♥
Seuraavaksi oman kameran kuvasatoa. Toisen postauksen aion
omistaa kaverin järkkärikuville, sillä niitä on a) paljon enemmän ja
b) ne on paljon parempia ja c) koko matkan ajalta. Oma räpsytin
kun sanoi itsensä irti jo ensimmäisenä päivänä...
Marsipaanin maalausta ja valmiita marsipaaniotuksia. Paikkana
järjettömän suloinen pieni putiikki, josta ois voinut ostaa esim.
kaiken ihan vain siksi, että jokaisen teossa oli selkeästi nähty
paljon vaivaa. Ihania!
Suklaakahvilan (tai oikeastaan -kahviloiden) käsityönä tehtyjä
suklaataidonnäytteitä. Oisin voinut kuolata noitakin varmaan tunnin,
mutta tyydyin pyyhkimään suutani ja keskittymään kuvailuun. Noita
oli siis oikeasti vaikka minkä näköisiä ja makuisia, paljon eri täyte-
vaihtoehtoja ja mitä kauneimpia koristeluja. Olin ihan että: "Vau."
Maisemakuvailu jäi jostain syystä (laiskuus) vähän vähemmälle,
mutta tuskinpa sillä niin väliä on. Paikkana Vanha Tallinna on
todella kaunis jopa syksyllä, talvella ja kesällä varmaan vielä
enemmän. Pitänee käydä kattomassa silloinkin :) Tuolla tunsi
olevansa todellakin keskellä jotain vanhaa ja historiallista, unlike
Uudessakaupungissa tai Helsingin keskustassa. Tokihan niilläkin
on historialliset taustansa, mutta tää oli jotain uutta ja jotenkin
koin kävellessäni niin monta jo edelläkin mainittua "vau"-fiilistä,
ettei Uki saati Helsinki pärjää niille millään muotoa
Matkaohjelmisto sisälsi kaupungin ihastelun ohella myös vie-
railun Tallinnan tuomiokirkkoon ja sen urkupenkille. En osaa
pukea sanoiksi, miten hienolta se tuntui. Taas uusi "vau". Urku-
kurssiin liittyvää häppeninkiä on tiedossa seuraavaksi joulun
aikoihin joko talvi- tai joulukonsertin merkeissä. Alkaa vaka-
vasti tuntua siltä, että asenteeni urkumusiikin jeesustelumieli-
syydestä ja siitä, että urkuja soittavan henkilön on pakko olla
himohihhuli, ovat muuttumassa. Uusi rakkaussuhde lienee siis
syttynyt (ei mun ja Jeesuksen vaan mun ja urkujen välille) -
mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa jota ei tule...
Itsensä ravitseminen Tallinnassa oli kohtuuhintaista eurosta
huolimatta. Alkoholi ja tupakka on edelleen halpaa, mutta
vaatteet Suomen hinnoissa. Kalevin suklaakaupasta tarttui
mukaan mm. espressosuklaata ja laivan puolelta lemon &
pepper, mantelikrokantti ja cranberry & hazelnut -suklaata.
Saa nähdä, miten kauan nuo mulla kestää... Yllätyin positii-
visesti tumman suklaan valikoimista, sillä ne oli tosi laajat.
Iso plussa siitä(kin)! Perinteinen virolainen ruoka eli hapan-
kaali jossain muodossa jäi maistamatta muun seurueen nir-
soilun vuoksi (ei ole mun mielestä ihan normaalia lähteä ul-
komaille vain sen takia, että sen Hesburgerissa hinnat ovat
halvemmat kuin Suomessa), mutta söinpä sentään ensim-
mäistä kertaa ankkaa. Ja kiinalaista.
Nyt ei irtoa enempää fiiliksiä tai matkakertomuksia, vä-
symys painaa. Ja mulla on ihan liikaa kerrottavana, joten
senkin takia on hyvä antaa aivojen välillä levätä. Tämä
postaus olkoon kuitenkin merkki eloonjäämisestä ja siitä,
että voin suositella lämpimästi Tallinnaa muuhunkin turisti-
tarkoitukseen kuin siihen Sofi Oksasen kirjoissa ilmene-
vään suomalaisten ryyppyturismiin. Mii SOO likey ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti