Lepopäivät on lepposii

... O rly?

Viikon liikunnat näyttivät ennen tätä päivää tältä.

Maanantaina kuntosalilla intervallit pyörällä ja jalat + vatsat, kesto 1h15min

Tiistaina lepo

Keskiviikkona intervallit pyörällä ja yläkroppa (selkä, hauis, ojentaja, olkapiät) 1h10min

Torstaina maailman paras jalkatreeni uudella salilla,  1h10min

Perjantaina aktiivinen lepo puiden kannon ja pihan kolaamisen merkeissä

Lauantaina juoksulenkki tyhjällä vatsalla 30min

Sunnuntai on Herran nimeen pyhitetty lepopäiväksi, mutta koska en ole tippaakaan uskonnollinen (ja silti rippikoulun käynyt ja tulevan kesän isonen, mitä?) en tietenkään voinut jäädä lepäämän laakereilleni. Siispä otin spartalaisen asenteeni kouraan ja puin päälleni lämmikkeet, joilla selviäisin tulevasta koitoksesta.

Hienosti nämä taas pysyy suorassa. Ei oo mun vika, vaan koneen!

Jaa niin... mikä koitos?

Äiti ajatteli itseään ja kolasi autonsa viereiset kulmat, etten mä
pääse naarmuttamaan sen Rakkautta. Fiksu ajatus kieltämättä.

No tämä. Lämpöasteisessa ilmassa tuo lumi ei ole mitään kevyttä höttöä, jota voisi vaan nostella säkkiin ja ripotella joulupukin päälle niin kuin niissä vedellä ja glitterillä täytetyissä koristelumisadepalloissa. Raskaan lumen kolaamiseen vaaditaan astetta kovempi bodymunkki (minä) ja luonnollisesti myös astetta kovemmat vehkeet, jotta rauta - ei, vaan lumi - nousee.

Herra Kola.

Herra Lapio.

Kun saavuin pihalle, otin vehkeen (Kola) kouraan ja ryhdyin hommiin. Hoideltuani homman otin käsittelyyn vehkeilijän (Lapio), jonka kanssa sai todella hikoilla saavuttaakseen halutun lopputuloksen. Sykemittarin mukaan neljäkymmentä minuuttia, ja homma oli selvä. Minä ja piha uurastuksen jälkeen:

Iig! Mun tucca on kostee!

Se näyttää oikeesti kolatulta luonnossa.

Ja arvatkaa mitä?

... Siellä sataa TAAS lunta. *ttu minä vihaan talvea.