2012-05-23

Fortfarande berusad

Päivänä eräänä (eilen) kävimme biitsillä leikkimässä.
Sain seppeleen ♥ Kiitos Katariina, oot pupu!
Irvistän.

Otsikostakin jo huomaa, että mun pitäisi lukea ruotsia. Mutkumutku! Päivä on ollut niin kaunis ja rauhallinen, etten yksinkertaisesti ole voinut jäädä homehtumaan sisälle. Otin ensimmäistä kertaa aurinkoa bikineissä, kävin rannalla katsomassa kun sisko metsästi miljoona kalaa ylös merestä mato-ongella (miten sillä onkin aina niin hyvä tuuri?), söin maapähkinävoita ja suklaata sekä juoksin elämäni ensimmäisen kympin.

...Wait. WHAT?!

Ensin mun piti juosta vain se peruslenkki eli about 5km, mutta koska virtaa riitti niin päätin jatkaa. Jossain seitsemän-kahdeksan kilometrin korvilla tajusin, että ei hemmetti, tässähän ois nyt ihan mahtirako juosta se ensimmäinen kymppi: siispä jatkoin. Viimeinen kilometri oli ihan kamala: jano oli vaivannut jo vitoskooämmästä lähtien, jalat tuntuivat liikkuvan paikallaan ja hengitys kulki miten sattuu. Jatkoin silti varmuuden vuoksi eteenpäin, tein pari käännöstä saadakseni varmasti sen kympin täyteen ja kotipihalle päästyäni lahosin portaille makaamaan. Sen jälkeen äkkiä tietokoneelle tarkistamaan matka - 10.3km lenkki, kilometriaika 6.46min/km, yhteisaika 1:09:55 eli tuntiyheksänminsaajaviisviissekkaa. Olo on edelleen kuin humalaisella, vaikka juoksin keskipäivällä - mä tein sen!


Raikas lenkkinaama. Tukka on aivan viturallaan
ja paita ei oikeesti ole yhtään noin kuiva miltä näyttää.
Ja irvistän taas. Great!
Tässä sen taas näkee, että mukavuusalueelta poistuminen tuottaa parhaimman hyvän olon tunteen. Vielä viime vuonna en olisi osannut kuvitellakaan juoksevani kymppiä, saati vielä noin hyvään aikaan. Uusiksi on pakko ottaa!

En ole ehtinyt vielä hehkuttaa täällä mun autokoulun kirjallisia. Pääsin niistä läpi! Siis mä pelkäsin ihan kamalasti jo päivää ennen koetta ja koko päivän ennen sitä - en pystynyt edes ajattelemaan normaalisti, ruoka ei maistunut eikä mikään muukaan oikein tuntunut wörkkivän. Näköjään paineen alla toimiminen on kuitenkin mun juttuni, sillä sain parhaimmat tulokset kuin yhdessäkään harjoituskirjallisessa, joita tein siis paria tuntia ennen virallista koetta. Tosin ehkä en hanki tästä ammattia - deadlinet ja koeviikot on jo ihan tarpeeksi stressiä tälle hermoheikolle kropalle.

Huomenna tosiaan on ruotsin koe kello kasi ja kello kaksitoista meen pitämään yhden esitelmän ysiluokan valinnaismusan ryhmälle (jos tietsikat toimii, hopefully they do). Puntille kerkee siinä välissä ja neljältä ois eka kerta duunissa Lidlissä, odotan intsinä että mitä siitä tulee. Perjantaina ja lauantaina meen myös töihin, mutta onneksi perjantaina ei ole koetta. Lauantaina taas ois illalla meikäläisen synttäritsembalot, saan ne vihdoinkin!

Odotan, odotan, odotan. Oispa jo (yli)huominen.

6 kommenttia:

  1. Jes, tosi hyvä aika kympille! Siihen endorfiinihumalaan jää koukkuun :)

    Wuuhuu, minä sain vapaalipun tänne Oulun Likkojen Lenkille elokuussa! Vähän meinaa jänskättää ajatella sitä, vaikka reitti onki vaan 7,5 km, eli ei pitäis ongelmaa jaksamisen kans tulla. Mutta silti! Ensimmäinen tuollainen joukkojuoksutapahtuma ääk!

    Vitsit sää oot kaunis! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ihan yllätyin, että miten se noin hyvin meni! Ulkona oli nimittäin tosi kuuma ja tuntui, että mä vaan matelen eteenpäin.

      Tosi hyvä tuuri kävi, kun sait lipun! Mä luulen, että julkisessa tapahtumassa toi 7.5km on jopa helpompi kun siellä on joka puolella ihmisiä kannustamassa eikä kehtaa pysähtyä, kun sit kaikki näkee (tai niin mä ajattelen XD). Siinä on jotain fiilistä enempi kuin yksin juoksentelussa, joka sekin on kyllä kivaa tietyllä säällä ja mielentilassa.

      Ja voi kiitos paljon, itsekin olet <3

      Poista
  2. Oot nätti ja hurja :D Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa oikein kivalta ja samanlaisia asioita kun munkin elämässä tällä hetkellä.

    Tosin itselläni on nyt juoksutaukoa tiedossa, mutta kirjalliset ois edessä ja samoin ruotsin koe. ;D

    Luen usein sun blogia ja harvoin tulee kommentoitua mitään niin ajattelin nyt päräyttää ja rustata jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun kirjoitit :) Mäkin luen sun blogia ja monesti on pitänyt kommentoida, mutta laiska mikä laiska. Tsemppiä kirjallisiin ja ruotsin kokeeseen, tosin sulla tais olla ne jo (?) ;D

      Poista