2012-05-29

Moi!

Anteeksi pieni blogihiljaisuus. On ollut vähän hässäkkää: koeviikko, ajotunnit, viime viikonloppuna alkanut duuni ja tänpäivänen inssi, jonka feilasin ryhmittymisen ja punaisten valojen takia. Ensin itkin katkerasti, nyt oon jo rauhoittunut. Elämäähän tämä vain on, ja epäonnistumisistakin löytää hyviä puolia - tästä lähtien nimittäin keskityn vaikka mielummin ajamaan hitaasti ja seuraamaan liikennettä sen sijaan, että miettisin tulevani hylätyksi ellen käytä kolmosta suurempaa vaihdetta ajaessani.

Treenattu on normaalisti, viime viikolla pari kertaa + se 10km lenkki. Viikonlopun aikana en olisi duuniravaamisesta johtuen kyennyt tekemään yhtään mitään joten en sitten tehnyt. Tällä viikolla puntteja on tullut jo kaksi, eilen jalkoja ja penaa ja tänään olkapäitä ja vatsoja. Tää mun treenaaminen on nykyään niin mielipuolisen sekavaa, teen vain mitä sattuu huvittamaan. Toimii se niinkin, kun tekee täysillä sen minkä tekee.

Viikonloppuna tapahtui semmonen kivatsu juttu, että mun synttäribileet pidettiin vihdoinkin! En muista oonko maininnut, mutta varmaan viime postauksessa siitä jotain sanoin. Todennäköisesti. Bileet oli aivan MAHTAVAT ja olin niin onnellisen jurrissa, ettei muusta väliä. Teki pitkästä aikaa hyvää nollata päätä tolla ei-niin-terveellisellä, mutta silti mulle ihan OK:lla iloliemellä. Alkoholistia musta ei saa, mutta ei kyllä absolutistiakaan. Illan aikana pelattiin mm. "En ole koskaan"-peliä ja juteltiin saunassa, koska se oli ainoa paikka missä oli lämmin. Kivatsua ♥

Vastaan kommentteihin myöhemmin, nyt ei jaksa. Arvontaan (!) saa vielä osallistua oikein mielellään, vaikka ihan mukavasti noita osallistujia onkin tullut. Lisää vaan silti! Pari päivää vielä koulussa, sitten pari duunissa ja sen jälkeen ehdin ehkä päivittelemään ahkerammin (tai sit en). Lupaan ainakin yrittää. 

Kuvapalvelin ei toimi, joten ei sit lisätä kuvia. Säätänä! Mulla ois ollut kuva yksistä hienoista pöksyistä, jotka ostin Seppälästä 20€ huikeaan hintaan. Ne on korkeavyötäröiset, mustat ja farkut. Ihan ässät ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti