2012-07-31

Laita aamuin illoin laput silmilles, ettei naapurin savut tuu sun grillilles

Viikonloppu ja maanantai jäivät vaille kiitollisuuksia - ei sillä, ettei niitä olisi ollut vaan sillä, etten vain jaksanut nähdä vaivaa ja kirjoittaa niitä. Kumma kyllä, vaikka elämä tuntuu tällä hetkellä potkivan aika kovastikin päähän niin fiilis on silti melkoisen zen. 

Oon kai sekoamassa.

Lauantaina ja sunnuntaina treenasin kumpanakin päivänä salilla ja vielä maanantaillekin riitti virtaa siivouksentäyteisen työvuoron jälkeen tehdä jalkatreeni. Oli muuten yksi elämäni parhaimmista treeneistä! Kello kymmenen jälkeen ilma oli jo sen verran viileä, että kaikki vuodatettu hiki oli puhdasta treenihikeä. Pitkästä aikaa tuli treenattua pohkeita ja etureisiäkin. Vielä eilen haaveilin juoksevani tänään, mutta ei pysty. Kiitos ja nam.

Kävin salilla ottamassa kuvia. Tuli hiki.

Tässä pitäis vielä muutama työvuoro jaksaa ennen kuin pääsee taas ottamaan ilon irti elämästä: on viikonlopun mökkibileet, Aurafest ja ties mitäkaikkee kivaa! Yritän nyt tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, ettei päähän jää mielikuvaa paskasta kesästä.

Oon ruvennut kuuntelemaan ihan ihmeellistä musiikkia. Ihan näin paithövei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti