2013-01-13

Tänään mä sain vihdoin mavettaa! Takareidet ja perse on olleet keskiviikosta saakka niin jumissa, etten ole päässyt kunnolla vedon ala-asentoon. Viikonlopun kävelylenkkien (eilen yksin ja tänään siskon kanssa, ihana juoruilulenkki ♥) ansiosta sain ne jotenkin kuosiin ja tänään oli ihan pakko ajaa varta vasten kaupunkiin salille mavettamaan :D Ihan parhautta. Otin suht kevyesti, koska viime mavesta on aikaa (työsarjat 2x5x60kg) mutta sainpa silti sen ihanan hengästymisen ja euforian sekaisen tunteen aikaiseksi. Maastaveto on rakkautta.



Jano jatkuu, tänään mennään taas yli neljän litran litkimismäärällä. Tää voi nyt johtua joko kahdesta asiasta: mun kroppa on aiemmin ollut tosi nestehukassa ja vaatii nyt paljon vettä korjatakseen tilanteen TAI sitten siitä, että oon puhdistanut ruokavaliota viikon alussa ja turhat nesteet on lähtenyt litomaan ja jano on näin tapahtuessa yltynyt. Alkaa jo hiukan risomaan tää vessassa ravaaminen, mut juodaan nyt kun kerta janottaa!

Huomenna ois taas koulua. Oon alkanut tykkäämään lenkkeilystä (wtf?) ja ajattelin kympin aamun kunniaksi käydä huomenna aamulenkillä. Napit korvilla kun painelee menemään, niin ajatus lentää ja fiilis sen jälkeen on ihan törkeen kiva ja energinen :) Kouluun menokaan ei tunnu niin pahalta. Ei tosin tunnu muutenkaan enää, kun sain tänään tehtyä vähän noita terveystiedon YO-tehtäviä, joiden deadline on 23.3. ja joita me tehdään viikoittain ainakin pari kertaa myös koulussa. Tää viikko on vielä ankaraa opiskelua ja seuraavan viikon torstaina alkaa kolmannen jakson koeviikko. Sit alkaakin jo neljäs jakso, jossa mulla on niin hävyttömän vähän tunteja että oi! Tieto siitä, että alan lopetella taivaltani lukiossa alkaa konkretisoitua. YO:t helmikuussa + maaliskuussa vähän stressaa vielä, mut muuten alan olla helpottunut ja melko zen. 

Mut se siitä, nyt ruokaa ja kohta nukkumaan et jaksaa lenkkeillä! Öitä ♥

5 kommenttia:

  1. Meitsi mavettaa huomenna! Pitäiskin varmaan jo mennä nukkumaan, että aamu tulis nopeemmin ;)

    Kivaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  2. Täälläki on huomenna mavepäivä! <3 Nyt ku sen on oppinu niin voi vitsi kun sitä haluaisi tehdä aina :D Mulla meinaa aina pimetä silmissä sarjojen jälkeen, vaikka menis vähän kevyemmälläki, mutta ah ja voih, sitä tunnetta on vaikea päihittää.

    VastaaPoista
  3. Hyvä tytöt! Ihanaa, etten oo ainoa "hullu" joka tykkää tästä liikkeestä ;) Silmien pimenemistä mullakin on välillä tosi kovien sarjojen jälkeen, mut tavallaan sekin tekee maastavedosta just ihan parasta. Oh joy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii joo, ja kivaa viikon alkua ja jatkoa Annalle myös! <3

      Poista
  4. Gotcha! Olet haastettu:
    http://aistitasolla.blogspot.fi/2013/01/11-kysymysta-11-paljastusta.html

    VastaaPoista