2009-10-13

I don't deserve to have you

Tänä aamuna päätin - herätessäni taas vaihteeksi
ihan naattina kahden ja puolen tunnin yöunien jäl-
keen - että nyt tän viikon loppuun asti menen 
VIIMEISTÄÄN yhdeltä nukkumaan. Mun pa-
heeksi kun on muodostunut Sinkkuelämää jakso
tai pari joka ilta (yö) ennen nukkumaanmenoa. 
Ei vaan tuu uni ennen sitä, ja sitte siinä samalla
pitää tietenki syödä vielä kaikkea kakkaa että
rupeis väsyttämään. Huoh oon kummallinen.
-
Tänään pitkästä aikaa pääsin jäälle, kun koulun
kanssa mentiin luistelemaan. Ensin mulla oli eri
paria luistimet ja sitten kun sain oikeat popot ni
laitoin ne liian kireelle mun macho-otteellani joten
luistelu oli lähinnä yhtä tuskaa, vaikka se ois voinu
olla ihan kivaakin. No, meipi nekst taim, mitä meillä
muuten on ens viikolla liikassa? Anonyymit ihailijani
vastatkaa mulle, tiiän että palatte halusta saada kom-
mentoida taas tätäkin sisältöpitoista tekstiä.
-

-
New Moonin elokuvaensi-iltaan on enää 38 päivää
oumaikaad, itsehän menen toki kattomaan sen 
Turkuun asti, ei epäilystäkään. Mä odotan siitä niin
paljon enemmän kuin mitä tosta ekasta osasta.
Tuo kuva on muuten mun taustakuvana hihihhehz <3
-



-
Noniin vielä yksi söpötys tähän näin tuitui,
okei se siitä nyt lopettelen. Vielä kerron että 
I'm looking forward to next weekend, ehkä nyt
ois sellanen olo että voisin olla menemättä yhtään
mihinkään, milloinkaan ja mitenkään. Ens kerraksi 
keksin jotain kiinnostavampaa juttua tännekin 
mutten nyt jaksa, kauhee päänsärky.

12 kommenttia:

  1. MITEN NIIN ET TEE ENS VIIKONLOPPUN MITÄÄN!?!?!??! o.O ja meillä on joogaa ens viikolla, kai :> JA HALUAN MYÖS NÄHDÄ NEW MOONIN JOTEN TUUN SUN KANS KATTOO SEN, okei en :< ja hiukan oot teini ku ihkutat jotain robert pattinsonia :< ja siis minähän en tiedä kuka mies tuo on o.o

    tee anonyymiystäväsi

    VastaaPoista
  2. SUN KALAT EI KUOLE : <<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<

    VastaaPoista
  3. Hiukanko ootan tota New Moonia :DD Vois mennä kans Turkuun sen kattomaa. Ja Sinkkuelämää on petollinen ohjelma. On käyny joskus ihan samat sen kanssa :'D

    VastaaPoista
  4. KAIKKI ANONYYMIYSTÄVÄT EHTI TÄNNE ENSI nopea anonyymi perkele >>>>: ei se haittaa
    IHKIHKIHK ON JOOGAa
    ihmee teinejä kummatki ku ihkutatte jotai tvailaittia, siin on kans yks anonyymiluumu ja anniavomaankurkku DDDDDDDD:
    noeisemitään ootte iha okei ku ootte teinejö

    tee anonyymiystäväsi NAMBÖR TUU

    VastaaPoista
  5. eikä se teekkää ensviikonloppun mitää ku SE ON NII VAMO ETTEI OSALLISTU MEIJÄ SUPERFARMVILLE LANEIHI an idiot

    VastaaPoista
  6. YSTÄIVÄSENI EI YHTÄ ILMAN KAHTA!
    TAI KAHTA ILMAN KOLMATTA TMS.

    MINÄKIN HALUAN TUTKAILLA KANSSANNE NEW MOONIA.
    piste.

    VastaaPoista
  7. hmm. ekan anonyymin tunnistin heti :DDd ja hän saa toki tulla katsomaan njyy muunia kanssamme <:
    toka anonyymi oli eka vaikee mut sit mietin liikaa ni keksin senki ähähääåhäkjhfkdkl ja kolmaskin oli aika iisipiisi tosta kirjotustavasta päätellen, anni kuittaa

    VastaaPoista
  8. mitä hemmettiä omasta mielestäni olin kovin helppo jumansviidu >>:
    mut eehhehe nyt voin ruveta olemaa viel vähä vaikeempi ja sit et ikinä keksi ja sit oot iha fiiliksissä et sul on uus ihailija ja sit saan nauraa sulle ku ihkutat sun anonyymiihailijaa

    VastaaPoista
  9. Joo, Potterit onki ihan saakelin lähelä sydäntä. 8D En mie ole alkanu tvailait-faniksi :D en jaksa lukea 8D

    VastaaPoista
  10. Marsiiiiiiiiiiii <33<3<3<3<3<3<3319. lokakuuta 2009 klo 17.38

    MITEN NIIN TOI EKA OLI HELPPO!? OLIN TOSI EPÄMINÄMÄINEN, no okei en mut ihan sama, joo riehuttaa ihan kauheesti o.o o.o jajajaja en tiiä uskallanko lähtee sun kans mihinkää ku raiskaat ja murhaat mut kuitenki >:

    VastaaPoista