Eh, jouduin sittenkin eilen tettiin mennessäni pesemään ne ak-
vaariot ._. Niis oli ihan tajuton työ, yli pari tuntii meni siihen
että ne kaikki kakstoista oli ees jollainlailla puhtaaks jynssätty-
jä ja puoliin niistä olin jo ehtiny laskea vedetkin loppusilaukseks.
Muuta en siellä kyllä sen lisäksi tehnytkää, joten oli se kai ihan
oikeutettu homma kahden poissaolon jälkeen. En silti pitänyt
siitä. Siellä -oli yhellä toisellakin vika työpäivä joten tää oli le
iponu kakun, jota mun tietenki piti ottaa kun kauniisti käsket-
tiin ==) Söin puolet ja toisen puolen heitin pois koska ei ollut
nälkä sittenkään. Kai. Arvostelulappuun - tai siis siihen työto-
distukseen vatevör - sain tosihyvät arvostelut mistä oon ihan
ylpee, koska en odottanut että olin niinkin pätevä siellä.
Tänään taas tällanen normi konepäivä, käytiin Maijan kanssa
tuolla pakkasessa polkees kylän ympäri kun myytiin niitä luokka-
retkikarkkeja. Saatiin loppujelopuks melkeen kaikki myytyä, kaks
jäi ja äiti osti ne. On ainakin oma osa sitte hoidettuu tästäki a-
siast ettei kukaan voi valittaa et ei noikaan myyny ni ei meekää
myydä, me myytiin aivan loistavasti ottaen huomioon paikan
jossa me asutaan D: Täällä kun ei ihmisiä kuitenkaan hirmusti ole.
Oikeestaan odotankin jo pääsyä kouluun. Sitä rutiinin tuntua ja
tunti kerrallaan elelyä on ihan siedettävä seurata tällasen viikon
päätteeksi. (Kuitenkin seuraavan kerran postaan jotain päinvas-
tasta kun se koulu sitte ihan tosissaan alkaa) En pistä pahakseni
ees niitä aamuherätyksiä, ei ne oo koskaan ollu ongelma mulle.
Eikä kouluruokakaan oo niin pahaa ollu milloinkaan, että sen takia
vituttais olla ja käydä siellä - miinus tietenkin hernekeittopäivät,
mutta onneks siinä on sitä lihaa niin ei tarvitte minun kituutella.
Hassuu kun jotkut sanoo että ala-asteella ruoka oli pahaa, mut
yläasteella sitte taas hyvää. Öö, mä en oo koskaan ees huo-
mannu eroa näiden välillä D: Ihan syötävää kummassakin, ei
valituksen sanaakaan. Ihme herkkänieluisiasieluisia.
Aloin tänään miettii kans jotain joululahjojakin. Tsekkailin ite-
tehtyjen lahjojen vinkkejä netistä mut en oikeen vielä osannu
päättää mitä sitte oikeesti osaisin ja viittisin lähimmille ihmi-
sille tehä. Annalle voisin oikeesti kyllä ostaa jotain, se tuskin
ilahtuu jos leivon sille ku teen sitä muutenkin. Kun vaan keksis
että mistä se vois tykätä, se on aina pirun hankalaa. Yritin tä-
nään ilmasta itseäni ja piirtää jotain jouluaiheista mistä sitten
ois saanu kivan lahjan jollekkii muttei siitä mitään tullu VAIKKA
MÄ KUUNTELIN ANTTI TUISKUN SYDÄMEENI JOULUN TEEN >:
Jumansviidu olen kadottanut kykyni. Ehkä se johtuu noista pork-
kanoista, ovat muuten hyviä.
Päivän paras juttu oli se että mun tarvii laihtua enää 0.3 kg et-
tä voin ilmottaa painoni rehellisesti julkisuuteen. No okei ei
ollu paras mut ihan häpi olin silti >: Pienistä asioista pitää i-
loita ei muuten tuu mistään mitään. Taino tulee mutta ei mitään
hyvää tule, rupeen perehtymään noihin joulusivustoihin nyt
paremmin ja pistän joulumusaa soimaan, heipsan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti