2010-09-27

Exam week

Hellou ystäväiset kalliit! Koeviikkoa pukkaa
rankasti (tai no, vetelee kahta viimeistä koettaan huomenna
ja ylihuomenna, no kuitenkin) ja miun aika onkin ku-
lunut pitkälti koekirjoja selaillessa, koululla ja
muita elämän välttämättömiä tekemisiä puu-
haillessa. Isosisko kotiutui Amsterdamista
pariksi viikoksi mun kämpille asumaan eikä
me luonnollisesti olla vältytty riidoilta kun
se on samanlainen koneen käyttäjä kuin alle-
kirjoittanut itse ^^' Muuten on kyllä ihanaa,
kun näkee siskoa pitkästä aikaa. Se on rakas.   

   
Viime perjantaina mulla oli ihan älyttömän
hauskaa IB:läisten järkkäämässä CAS-partyssa,
tuli taas tutustuttua enemmän rinnakkaisluokka-
laisiin ja vähän vanhempiinkin :) (ja tässä vaiheessa
harmittaa, että mulla on kamerasta paristot finito enkä muuten-
kaan saa aikaiseksi ottaa sitä mukaani mihinkään pailuihin...) No,
eiköhän ens perjantaina harkittais niiden paristojen
hankkimista kun juhlistetaan koeviikon päättymistä.
Ehkä voisin jopa panostaa niihin nyt, sillä äiti toi tä-
nään ruokaa jääkaappiin mikä tarkoittaa sitä, että
mun ei tarvitse ravata kaupassa ruokaa ostamassa!♥
Mulla on kaikki hyvin, kun on ruokaa. Lol.


Varsin asiattoman postauksen kuvittajana
toimi tällä kertaa miun uusin kauneusihanteeni
Christina Hendricks. Tolla naisella on upeat kas-
vot o__o (eikä paha vartalokaan, kelpais mullekin 8) Enjoy!
Pidän vähän breikkiä tästä kirjoittelusta, kattoo 
koska löytyypi aihetta rustailla toistamiseen. Ehkä
piankin, God only knows eli Jumalan ainoa nenä♥

2010-09-21

Tunnustuksia

Lueskelin kaikessa rauhassa nuita
blogilistani asukkeja ja sitten törmä-
sin täällä juttuun, joka sai mut re-
hellisesti sanottuna pyörimään tässä
tuolilla imarreltuna... ^^' Siellä oli
tämänmoinen ylläri ja pieni tehtävä
sen ohessa:
Break Me
Ihanan raikas ja söpö blogi, jonka
kirjoittajana on pirteä punapää. :)

Aww, kiitos!♥ Ette arvaakaan, miten tää
piristää mun muuten-niin-ankeaa tiistaitani,
johon on tosiaan mahtunut vittuuntumista
ja lohtushoppailua ihan riittämiin... Joten
kiitos todellakin, kiitos hirmu paljon n.n

Sitten itse tehtävään: mun täytyy
kertoa tänne seitsemän salaisuutta (joi-
ta siis ette vielä tietäisi, tää saattaa käydä
vaikeeksi...) ja sitten välittää tää eteen-
päin seitsemälle muulle bloggaajalle. No,
kokeillaan saanko itestäni mitään yllät-
tävän uutta irti pällisteltäväksi:

1. Edellispäivänä sai alkunsa uusi masu-
asukki :) En oo raskaana, mutta tuo napa-
koru on melkeinpä verrattavissa lapsoseen♥

2. Olin oikeastaan koko lapsuuteni aina yläasteen
ysiluokkaan asti ylipainoinen. Pari vuotta sitten
painoin rehellisesti jotain 78 kilon luokkaa, vuosi
sitten enää 67 kiloa (pituuttahan mulla on se 170
senttiä noin suurinpiirtein). Sitten tein elämäni
suurimman - ja melkein voisin väittää, että AINOAN
- virheen ja lakkasin syömästä. Onneksi mulla oli
ympärillä ihania ihmisiä, jotka auttoivat mua selvi-
ämään. Nykyään painan jotain välillä 52-54, en käy
enää vaa'alla. Syön kunnolla ja olo on hyvä, joten
kaikki on taas hyvin enkä enää ikinä hukkaa aikaani
laihduttamiseen. Sen oon velkaa itselleni.


3. Mulla on huomattavasti parempi itse-
tunto nykyään verrattuna esimerkiksi siihen
viime vuoteen. Mun on kuitenkin silti vaikea
vastaanottaa kehuja kaikesta, mitä tulee mun
ulkonäkööni. Eiköhän sekin ohi mene though ^^

4. En omista kunnollista purkinavaajaa :( Se
ei suostu avaamaan mun tonnikalapurkkeja
kun se on niin rimpula. Tarviin jotain jäme-
rämpää sarjaa olevan avaajan.


5. Jos mun pitäisi elää vain yhdellä ruoka-ai-
neella koko loppuelämäni, se olis joko kunnon
kermajäätelö tai pähkinät. Ei oo vielä kumman-
kaan voittanutta mun topherkuissani ja tuskin
tulee olemaankaan. Pähkinät ja kermajäde = ♥
 
 6. En olis mitään ilman ystäviä, äitiä ja kumpaa-
kin siskoa. Ilman näitä mä en todellakaan olisi
a) enää täällä, b) tällainen luonteeltani ja muilta
tavoiltani ja c) oppinut elämästä paljoa lainkaan.
Rakastan teitä.
 
7. Oi, viimenen! Hirmu helppoa tää oli
sittenkin :D Sanottakoon vielä semmonen
juttu, että tää reilu kuukausi Turussa ja
IB:llä on ollut mun elämäni parasta aikaa
noin kokonaisuudessaan. Ihmiset, kuviot,
oma koti ja kaikki. Täällä mä sain alottaa
kaiken alusta ja pystyn olemaan oma it-
teni, mikä tuntuu ihan älyttömän hyvältä.

Nyt mie saan vuorostani ylistää ihmisiä,
eli palkinto kiertää luonnollisesti takasin
Fridalle, onhan sillä ihanan energinen ja
elämäniloinen blogi :) Lisäksi haluan antaa
tunnustuksen muille ihanuuksille: 
 
Urheaakin urheammalle Marikalle blogistaan Fun light?,
Prefectalle, jonka ihana blogi löytyy tästä osoitteesta,
älysöpölle Iralle blogistaan ira ihmemaassa,
nätille ja ihanalle Idalle, jonka blogi on täällä.
 
Sitten kaksi viimeistä tunnustusta kahdelle
asiallisen ja mielenkiintoisen blogin kirjoitta-
jalle, eli Little Miss ja Octavia :) Olkaa hyvät!
Mulla on liikaa hyviä blogeja luettavana, joten
annan tän kaikille muillekin, joiden lukijalistalla
kärkkyy tällanen pieni punapää :p Tähän on hyvä
lopettaa ja ryhtyä asennoitumaan siihen, että
isosisko saapuu Amsterdamista ihan kohtapian
tänne mun luokse♥ Can't wait.


2010-09-18

Otsikkoturhake ja dagen sex


Eilen nukuin siis pommiin enkä ottanut ku-
vaa vaatetuksesta, koulun jälkeen vaihdoin
vaatteet ja tietenkin sitte unohdin mitä olin
pukenut aamulla päälleni :D Yritin kuiteskin
muistella, että jotain tämmöstä se oli. Tä-
män päivän koomailu- ja kaupassakäyntiasu
on muuten samanlainen housujen vaihtues-
sa haaremihousuihin ja kaulahuivin sijaan
puin kaulurin : > Ihanan helppoa, kun ei
koko ajan tarvitse miettiä niin paljon, mitä
sitä pukiskaan päällensä tänään.


Oon tässä vähän aikaa miettinyt (itseasiassa
useita kuukausia jo), että josko sitä lävistyt-
täisi napansa uudelleen. Okei, mun masuni ei
ole siinä timmeimmässä mahdollisessa kuosis-
sa, mutta mitä sitten? Ei se minuu häiritse c:
Luonnollistahan tuo vain on. Navan lisäksi täs-
sä on harkittu kielilävistystä jo heti sen jälkeen
kun kävin otattamassa tän madonnan. Lävistyk-
set on miusta hienoja, mutta en mä siltikään aio
kokonaan itseäni niillä peittää. Vain muutama
persoonaa korostamaan.

Lävistykset vaikuttaa oikeestaan samoin kuin väri
tukassa tai tapa pukeutua - jokainen niistä on yksi 
tapa tuoda persoonaansa esille niin halutessaan -
tiedän niitäkin, jotka eivät jostain ryhmän sisä-
puolelta tulevan paineen myötä uskalla esitellä
itseään nuin ja se on vähän harmillista :( Pukeu-
tuminen, hiustyyli ja muut ulkonäköseikat saisivat
miun puolesta olla jokaisen oma asia, ei muiden.


Tässä eiliseltä lupaamani lahjakuva: ihan
ÄLYTTÖMÄN söpö tiskipyyhe (pääsi jo käyttöönkin,
tsih) ja Fazerin 70% Cocoa Nibs-suklaata, joka
muuten on oikeesti ihan älyttömän hyvää. Levykin
on tällaselle herkkuperseelle passelin kokoinen eli
80 grammaa, ei ainakaan kauheeta damagea satu
vaikka kaiken söisikin kerralla. Kiitokset vielä kerran!


Ostin tänään mm. pähkinöitä, chiasiemeniä,
LAKRITSIteetä♥, sitä juustoa jonka joku kettu
oli syöny mun jääkaapista... jaja broiskua sekä
salaattia. Nyt yritän köyhäillä taas vähän aikaa.
Ja koska pärstäkuvailu on jäänyt vähemmälle
tänä fyysisesti ja henkisesti rrrraastavalla
viikolla, niin vähän pitää tasapainottaa set-
sueissöniä ja pistää naamaa ruutuun. Heipsut!

2010-09-17

Olen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen

Ei asukuvaa tänään. Ei pailuja, vaan vietän
perjantaini kotona vastaanottaen humalai-
sen säälittäviä tekstiviestejä, tuijottaen
Pokémonia netistä ja toivoen, että lauantai
olisi saapuessaan jotain odottamisen ar-
voista. Eikä, hittoakos mie tässä ankstin!
Tuskin lauantai on hyvä, ellen MINÄ tee
siitä hyvää. Ja minähän teen, vaikka vä-
kisin. Pakko saada eräs asia selvitettyä
huomenna ihan face-to-face mielellään,
tietenkään jos ei onnistu niin sitten ilman
naamakontaktia. Kyse on kuitenkin mulle
tärkeästä asiasta ja ihmisestä, uudesta
tuttavuudesta tosin - mutta silti.

Viisi päivää lakossa. Tänään oli suurimmat
mieliteot pääosin vitutuksen vuoksi, mutten
ratkennut kumpaankaan. Vedän tän nyt kunnialla
loppuun, hitto vie >:o Sain muuten ihanan arpa-
jaisvoiton täältä päin, isot kiitokset!♥ Tykkäsin ja
paljon. Kuvan siitä voisin laitella huomenna.

2010-09-16

Flower power!


Legginggzit ja koru (en sittenkään laittanut
sitä kouluun, kuvassa silti) uutukaisia ja
ihanuuksia♥ Noi pökät on oikeesti täynnä
pientä kukkakuosia ja punasävyiset, en
tiiä miksi nuo näyttää leopardeille...

Huomenna pailapaila : >! Tänään oon
panostanut ranskan läksyihin, palauttanut
pulloja ja himmannut jääkaapin täyteen mm.
kermaa, tummaa suklaata ja mantelirouhetta
(jauhelihaakin ostin opiskelijavainullani 1,59€
400 grammaa pakastimeen). Kaupassa on
kiva käydä, mut aina siellä kuluu rahaa...
Ehkä tällä kertaa pidättäydyn krapulakebusta
ja syön Pirkan tarjousjuustomakkaroita ja brie-
juustoa, juomana ylijäämätsidukka. Vi ska se!

2010-09-15

Kolmannen päivän koomailut


Ihmeellinen tyhmäläskirumapäivä tääkin.
Vietetty aikaa kipeillessä kotona ja lop-
pupäivästä kävin ostamassa viidenkympin
eestä pirusti koruja, alusvaatteita, sukka-
housuja ja pari vaatettakin (kiusaus on
suuri koekäytölle mutta mä EN sorru, en
sorru... Yeah right!) sieltä Myllystä. Nyt 
miulla on kylmä, oon tyhmärumalihava ja
väsyttää. Kuinka loistavaa.

Sain sponssia äitiltä pyöräpumpun ja -lampun,
oliiviöljyn ja muun kivan merkeissä :] AINIIN,
sain kengätkin! Ne on söpötsöpöt♥ Ihana äiti.

Ostettiin lankaakin että pystyn jatkaan lapasia.
Eka on jo melkein valmis ja jostain kumman syystä
mielummin neulon kuin luen läksylukemiseksi an-
nettua Leijapoikaa... Enkä yhtään tiedä miksi o.o

Huomenna on jo torstai. Viikonloppu tulee
ihan hirmutositosi äkkiä, ihanaa! Jag ska
pailapaila eller partiparti, och också ha
överkiva med mina vänner i Turku. Oih.

Lakkokin on jo puolessavälissä, hui.
Mun pää on ihan tyhjä. Se kolisee.

2010-09-14

2nd day


Päivä kaksi. Kympin aamu ja ekalla
tunnilla en meinannut saada pidettyä
silmiäni auki... Voi muuten johtua sii-
täkin, etten juonut aamupalalla teetä
vaan vettä o.o No, huomenna sitten.
Mä muuten rakastan näitä kuvia kun
näette miten hienosti jaksan panos-
taa esim. sängyn petaamiseen♥


Alan tykätä tosta paidasta n.n Se on
ihanan mallinen. Tänään bongasin kätköistä
sellasen hiuskukan, joka luultavasti näkyy
huomenna vaatetuksen piristäjänä. Mennään
äipsyn ja siskon kanssa Myllyyn ostoksille :)
Mitenköhän mä pystyn olemaan käyttämättä
niitä vasta ostettuja vaatteita, apua... Kengät
ja sukkahousut sunmuut asusteet on onneks
sallittuja nämäkin viikot. Se riittäköön :D

2010-09-13

In denial, day one

First day without caffeine (and light limonades).
Tyhmänä valvoin koko yön syöden ja pelaillen,
vaikka tiesin alkavani tän lakon... Teellä ja ve-
dellä siis virkistykäämme.

Päätin samalla alkaa kahden (tai kolmenkin,
riippuu innostuksesta) viikon muotidieetin.
Aiheesta mainintaa mm. täällä ja täällä. Eli
kuusi vaatetta, jotka valitsin käytettäväkseni:


1. Tavalliset farkut
2. Mustat haaremihousut


3. High-waisted shortsit
4. GT:n ilmava kukkapaita


5. Pitkä harmaa paita/mekko
6. Sähkönsininen villatakki

Kuuden vaatteen lisäksi saan käyttää mustaa
perustoppia, asusteita, sukkiksia ja kenkiä. Idea
koko jutulla on se, että opitaan yhdistelemään
vaatteita uudella tavalla ja ehkä ymmärretään
sekin, ettei joka päivälle tarvita täysin uutta
vaatekertaa. Tämän päivän outfit näkyileekin jo
ylhäällä kuvissa: Musta toppi alla, GT:n kukka-
paita ja shortsit. Lisäksi käytin kauluria ja lapasia
matkalla kouluun, nothing else.

2010-09-12

Minne katosi päivät?


Tupareihin (pienimuotoisiin sellaisiin, ehkä
jossain vaiheessa juhlitaan isommin). Elo-
kuvia, hyvää seuraa ja paljon asioita kerrot-
tavana toisillemme. Great success :)


Baptism-partyihin! Viime perjantaina meistä
tuli virallisesti osa IB-kansaa. Nöyryytystä sa-
teli mm. erilaisten tehtävien ja kasteen myötä,
mutta mä valehtelisin sanoessani ettei siellä
ollut hauskaa :D Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan
sanomalla, että IB:llä järjestetään aina parhaim-
mat bileet. Seuraavat kolme vuotta eletäänkin
niistä nauttiessa - sopii enemmän kuin hyvin ;)


Loput päivät ovatkin kuluneet kuvan osoitta-
malla tavalla. Opiskelun lisäksi muiden arki-
päivän asioiden hoitamista kuten pyykkiä, ruo-
kaa, siivoiluja ja kavereiden kanssa puuhailua.
Eilisen ja osan tästä päivästä olin kotopuolessa
äiskän ikävää lievittämässä, tänään palasin
kananmunien ja rullaverhon kanssa :D Jälkim-
mäinen saatiin jopa asennettua paikalleen,
nyt mulla on pimeys aina niin halutessani!

Mietin, että tämän viikon voisin pyhittää
jollekin lakolle. Kahvilakko, mustan värin käyt-
täminen vaatteissa-lakko, siivouslakko... Mulla
ei edes ole mitään muuta syytä lakkoilla kuin
se, että yksinkertaisesti haluan tietää PYSTYNKÖ
pitämään kiinni lupauksista, joita teen itse itselleni.
Ehkä aloitan oikeestikin kahvilakon, sillä se on lu-
pauksista ehkä helpoin: juon vaan aamuisin pysyäk-
seni hereillä koulussa. Korvikkeena toimikoon vihreä
tee. Toivon pääseväni kahvista kokonaan eroon, sillä
ei oo kivaa elää kofeiinikoukussa lopun ikäänsä.
Emmä koukussa vielä ole, mutta kuka tulevaisuu-
desta tietää? Pienennän riskiä heti alkuunsa.

Ensi viikon torstaina käynnistyy koeviikko
ja tää alkava kuluu pitkälti TOKin esitelmän
ja kotiläksyjen parissa (TOK = Theory of 
Knowledge, tiedon teoria) joten en tiedä
saanko kamalasti mitään aikaan blogin puo-
lella. Keskiviikkona tosin pyörähdetään äipsyn
kanssa Myllytyksessä, toivon mukaan löytyy
jotain kivuuksia sieltä n.n Nyt jos alkais
tuijottaa merirosvoja teeveestä, heipat!

2010-09-07

With my own hands


Löysin sisäisen syksyihmiseni ja neuloin
lämpöisyyksiä♥ Seuraavaksi sukat?


Self-made suolapähkinäjäätelöä, ohje täältä
hiukan varioiduilla aineksilla (makeutusjauhe,
piparit > pähkinät ja jätskiseokseen kanelia)

Yksin asuvana sitä joutuu - SURPRISE! -
kokkaamaan useimmiten ruokansa itse.
Tein pari päivää sitten ihan älyttömän
hyviä täytettyjä paprikoita :D Niihin tuli
jauhelihaa, créme fraîchea ja päälle vii-
palesiivusiipale cheddaria. Uuniin 175
asteeseen joku 10-15 minsaa ja jälki-
lämmölle maustumaan. Hiton hyvää.


Oon myös kunnostautunut viherviljelijänä.
Ehkä saan nuista vielä joku päivä kunnon
lehdet salaattiin... Or at least I hope so :D

2010-09-04

Tulin laulamaan kaihoisia lauluja, laulamaan ja iskemään silmää

Eilen oli hauskaa ^^ Vietettiin tyttöjen iltamia
siskon ja muutaman ihanan kanssa. Näki taas
niitäkin pitkästä aikaa. Tupareitakin pitäis miet-
tiä uusiksi, toi flunssaepidemia sotkee kuviot
tällä hetkellä niin rankasti ettei taida tulla
mitään ainakaan hetkeen... Seuraava viikon-
loppu on omistettu IB-partyille (baptism, we're
going to have SOOO much fun!) ja sitä seu-
raavana luultavasti täytynee raahautua koto-
puoleen. Well, pidetään sitte yhdistetyt pik-
kujoulut ja tuparit jollei muuten n.n


Oon taas tehny pieniä johtopäätöksiä ja joutunut
toteamaan, ettei se edellinen joku-josta-MUN-mie-
lestäni-ois-voinut-tulla-jotain ollutkaan mun tuskai-
lujen arvoinen. Ei ollenkaan. Alkaa tässä pikku hiljaa
iskeä nirsoilukausi päälle kun tuntuu, että huomiota
kyllä saa mut kukaan ei tunnu oikealta oikealla ta-
valla. Enkä mä edes halua sitoutua. Kai. Hemsvetti,
miten nää on aina näin vaikeita juttuja?! En ala :D

Huomenissa voisin koluta paikallista
kirpparia baptismvaatteiden toivossa. 
Meillä on teemana pukeutua transves-
tiiteiksi, joten pelkästään tänkin takia
odotan mielenkiinnolla ko. pailuja...
Lisäksi äärimmäisen tylsyyden iskiessä
vois kaventaa pyykkivuorta ja käydä
hakemassa lisää lankaa, oon nimittäin
alkanut neulomaan oikeen urakalla! 
Yhden kerän sain jo tuhottua, ehkä 
sillä toisella saan tuon kaulurin valmiik-
si ja lopusta teen vaikka pannulapun. 

Jospa tuota lähtis illalla vielä lenksuttelemaan
ulos, tuolla on niin kaunis ilma ja oon viettänyt
koko päivän sisällä. Aurinko ja kirpeä syysilma♥