(Mr. Freudin vastaanotolla Berliinissä)
Sitä se tällä hetkellä tuntuu olevan. Mikään ei
jaksa kiinnostaa, kipeilen ja ensi viikolla start-
taava koeviikkokin on jo mun mielestä valmiik-
si tuhoon tuomittu, kun en vaan osaa tai jaksa
oppia. Ulkonäkö- ja lihavuuskriisit sekä ne kuu-
luisat poikahuolet vielä tähän päälle, niin voitte
arvata miten ihanalta tuntuu olla minä♥
Oon tässä kuluneen vuoden ja vähän viime
vuodestakin yrittänyt pitää yllä positiivista
ajattelutapaa, mutta tällä hetkellä en saa sii-
täkään kiinni. Tuntuu vaan, että oon ruma ja
kamala ja aikaansaamaton paska. En pääse
ees salille purkamaan vitutusta, kun salikortti
meni umpeen samaan aikaan kuin bussikort-
tikin. Ja rahaa ei ole.
Äsh, mitä mä valitan?! Asiat vois olla huonom-
minkin, vaikkei tällä hetkellä sitä uskoisikaan.
En tiedä, miten saisin taas elämästäni jotenkin
järjellisen ja enemmän sisältöä siihen. Pitäiskö-
hän mun aloittaa Zumba? (huom, oon aina koko
touhun rantautumisesta Suomeen lähtien naura-
nut koko touhulle ja vannonut, etten ikinä kokeile,
joten tää on jo aika big deal) Tai pitäiskö ryhtyä
kahvipaastolle? Siitäkään ei kyllä seurais mitään
muuta hyvää kuin parin kilon nestekato, lisänä
ekstravitutus ja jääkaapin tyhjäkäynti. Lisäunet
saattais auttaakin, oon viime aikoina nukkunut
ihan liian vähän kun en yksinkertaisesti vaan enää
osaa. Ei tuu uni enkä halua pakottaa sitä, vaikka
ehkä pitäisi. Voisin hommata piikkimaton. Joo!
Se voisi ehkä auttaa. Pitää harkita.
Muuta pohdittavaa mulla ei sitten olekaan,
sillä en oo blogitauonkaan aikana tehnyt yh-
tään mitään normaalista poikkeavaa tai mainit-
semisen arvoista. Parit bailut, koulutehtäviä ja
kipeilyä. Salillakin kävin, mutta nyt se on tosiaan
jäänyt. No, ens perjantaina meen kampaajalle Uu-
teenkaupunkiin ja samalla kotiin yöksi, niin ehkä
sieltä saisin pientä supporttia ja rahotusta uudel-
leen aloittamiseen... Sitten vois kokeilla sitä Zum-
baakin. Ehkä tää elämä oikeesti vielä voittaa?
