Motivaatiopula

(Mr. Freudin vastaanotolla Berliinissä)

Sitä se tällä hetkellä tuntuu olevan. Mikään ei
jaksa kiinnostaa, kipeilen ja ensi viikolla start-
taava koeviikkokin on jo mun mielestä valmiik-
si tuhoon tuomittu, kun en vaan osaa tai jaksa
oppia. Ulkonäkö- ja lihavuuskriisit sekä ne kuu-
luisat poikahuolet vielä tähän päälle, niin voitte 
arvata miten ihanalta tuntuu olla minä♥

Oon tässä kuluneen vuoden ja vähän viime

vuodestakin yrittänyt pitää yllä positiivista

ajattelutapaa, mutta tällä hetkellä en saa sii-

täkään kiinni. Tuntuu vaan, että oon ruma ja

kamala ja aikaansaamaton paska. En pääse

ees salille purkamaan vitutusta, kun salikortti

meni umpeen samaan aikaan kuin bussikort-

tikin. Ja rahaa ei ole. 

Äsh, mitä mä valitan?! Asiat vois olla huonom-

minkin, vaikkei tällä hetkellä sitä uskoisikaan. 

En tiedä, miten saisin taas elämästäni jotenkin 

järjellisen ja enemmän sisältöä siihen. Pitäiskö-

hän mun aloittaa Zumba? (huom, oon aina koko

touhun rantautumisesta Suomeen lähtien naura-

nut koko touhulle ja vannonut, etten ikinä kokeile, 

joten tää on jo aika big deal) Tai pitäiskö ryhtyä 

kahvipaastolle? Siitäkään ei kyllä seurais mitään 

muuta hyvää kuin parin kilon nestekato, lisänä

ekstravitutus ja jääkaapin tyhjäkäynti. Lisäunet

saattais auttaakin, oon viime aikoina nukkunut

ihan liian vähän kun en yksinkertaisesti vaan enää

osaa. Ei tuu uni enkä halua pakottaa sitä, vaikka

ehkä pitäisi. Voisin hommata piikkimaton. Joo!

Se voisi ehkä auttaa. Pitää harkita.

Muuta pohdittavaa mulla ei sitten olekaan,

sillä en oo blogitauonkaan aikana tehnyt yh-

tään mitään normaalista poikkeavaa tai mainit-

semisen arvoista. Parit bailut, koulutehtäviä ja

kipeilyä. Salillakin kävin, mutta nyt se on tosiaan

jäänyt. No, ens perjantaina meen kampaajalle Uu-

teenkaupunkiin ja samalla kotiin yöksi, niin ehkä

sieltä saisin pientä supporttia ja rahotusta uudel-

leen aloittamiseen... Sitten vois kokeilla sitä Zum-

baakin. Ehkä tää elämä oikeesti vielä voittaa?