2011-10-05

Haaste: Makeutusaineeton viikko


Tallinnan kuvia odotellessani olen kärsinyt pahemman sortin
jet lagista eli matkaväsymyksestä. Koeviikko vetelee onneksi
viimeisiään, one more to go ja se on siinä. 

Odotellessani olen ehtinyt tehdä itselleni tavattoman määrän
aivotyötä ja tänään (itse asiassa noin puoli tuntia sitten vedet-
tyäni naamariin sokerittomia Sisuja ja zerokokiksen) mieleeni
välähti ajatus Teemaviikosta, johon ajattelin saada teistä seu-
raa. Teemaviikon nimen voinee ennakoida jo kuvasta ja ha-
vainnollistavasta sulkutekstistä: makeutusaineeton viikko.

Olen aina pitänyt itseäni suht puritaanisena ruokailijana ja
uskonut vältteleväni lisäaineita ja turhia ruokia joskus vähän
liiankin tarkasti. Tänään huomasin kuitenkin olevani - miten
sen nyt kaunopuheisimmin ilmaisisi - koukussa makeutus-
aineisiin! O.O Siis minä, joka aina paasaan niiden haitoista
ja blaablaa. Mun oli ihan pakko saada zerokolaa tänään.
Eikä se ollut mikään mieliteko tai alkukantainen vaisto - 
tunnistan kyllä tupakoitsijana (joo, tiedän, I am working
on it) addiktion oireet. Ja toi oli justiinsa sitä.



Siispä Teemaviikko! Listaa tähän tuskin tarvitsee edes
pistää, sillä aion pidättäytyä mm. limuista, energiajuomista,
pastilleista/karkeista, makeutusjauheesta... Kaikki laske-
taan, missä sitä helkutin makeuttajaa on, olkoonkin missä
muodossa tahansa. Jos on pakko saada makeaa, niin se
on sitten aitoa sokeria (tumma suklaa), hunajaa tai hedel-
miä. Janojuomana se vesi riittää vallan hyvin, ei sitä kolaa
loppujen lopuksi mihinkään tarvitse, ainakaan joka päivä.

Joten! Who is with me? Ensi maanantaina aloitan itse,
mutta mitä enemmän seuraa ja fiilisten jakajia niin sitä
parempi. Aion raportoida tänne tunnelmia ja mahdolli-
sia sudenkuoppia, joita todennäköisesti eteeni saan. Ois
ihan jättikivaa, jos saisi tsemppikaverin, tää ei oo paha!

7 kommenttia:

  1. Hei arvaappas mitä mä miettisin just ennen ku tulin koneelle? :D

    Että vois olla viikon jossain herkkulakossa yms. :D Että periaatteessa voisinkin olla mukana!

    VastaaPoista
  2. Mä olin joskus muutama vuos sit aika pahassa makeutusainekierteessä, funlight-pullo meni melkeinpä viikkossa ja rasvattomia makeutusainejogurtteja joka päivä. Ja noi cokikset.. :S

    Nyt oon kuivilla..,finally.
    Makeutusaineena toimii ajoittain kuitenkin Stevia, sehän ei oo paha, eihän ;) Kuitenkin luonnon tuote :)
    Suosittelen vaihtaan siihen :)

    VastaaPoista
  3. Jee, Kirsi! Tuu mukaan :)

    Tikru, stevia ois kyllä tosi jees. Oon monesti meinannut tilata, mut iHerbissä on halvimmat ja sieltä en pysty tilaa ja muualla Suomessa tuntuu hinnat olevan tosi huikeetkin välillä... Ois kyllä hintansa arvosta, todellakin. Pitää kai tilata. Just meinaan luin pakkikselta jonkun pelottavan tarinan aspartaamimyrkytyksestä, joku nainen oli saanut kehonsa ihan sekaisin niillä. Brrh...

    VastaaPoista
  4. Jes! Lisää supporttia mulle, even better.

    VastaaPoista
  5. Maanantaina alkaa, mukana :)

    VastaaPoista