2012-12-20

Kevyelle viikolle lomafiiliksin

(Ps. Kirsillä on arvonta, klik!)

Niin se vain meni tämäkin viikko. Huomenna vikat joulujuhlatreenit, 2h koulua ja lauantaina ennen puoltapäivää ollaan lomafiiliksissä VIHDOIN! Menin lupautumaan pianistiksi enkelikuorolle sekä yläkoulun että lukion juhlaan ja lisäksi ollaan musiikin ryhmän kanssa laulamassa jälkimmäisessä. Ei noissa suuri vaiva ole, mutta jotenkin oma energiataso on ollut niin maissa koko viikon että mielelläni olisin suonut maailmanlopun tulevan. 

... Ja tavallaan se tulikin, sillä aamulla herätessä oli kaktus kurkussa. Tunnollisimmat ne sairastaa lomalla, vai miten se menikään *huoh*. Onneksi sain treenattua alkuviikosta tärkeimmät eli maven, penkin ja kyykyn pois alta. Tänään kävin vielä tekemässä vähän apuliikkeitä uimahallin salilla, kun salikortista loppui aika. Saapi rauhassa parannella oloaan tämän joulunalusajan ja vielä sen jälkeenkin, jos tarve vaatii.

Lahjat on nyt hankittu ja osa jo paketissa. Joulu saa tulla.


Lomalla tänne tuskin tulee montaa sanaa tarinoitua, kun ei ole treenejäkään ja mielummin luovun kaikesta kirjoittelusta hetkeksi ja teen asioita, joista mulle ei tule minkäänlaisia paineita. (Believe me, saan blogistakin paineita kun ajattelen että kaikki haluavat tietää, mitä mulle kuuluu. Lol.) Tokihan sitä terveystietoa tulee varmaan kerrattua ylppäreitä silmälläpitäen, mutta noin muuten aion lomalla tehdä vain sellaisia asioita, joista saan energiaa uuteen lukuvuoteen. 

Lomalla aion mm.

1. Nukkua paljon.
2. Syödä suklaakonvehteja ja joulukinkkua aamupalaksi, päivälliseksi, yöpalaksi...
3. Saunoa. Paljon ja pitkään.



4. Viettää aikaa niiden ystävieni kanssa, joita en ole joko nähnyt pitkään aikaan tai joiden kanssa ei ole tullut koulun puolesta oltua yhteydessä niin paljon kuin olisin halunnut.
5. Olla ainakin kerran hillitysti humalassa ja sivistyneesti perseet.
6. Ratkoa ristikoita ja sudokuja.



7. Neuloa.
8. Katsoa elokuvia pitkästä aikaa. Se Hobittilehva vois olla aika loistavuutta, ja Twilighteista viimeinenkin on näkemättä. Ehkä joku tarjoaa mulle leffaillan joulun kunniaksi? Anyone?
9. Kuunnella, soittaa ja laulaa joululauluja.

10. Käydä pulkkamäessä ja/tai ulkona reippailemassa ihan muuten vain.
11. Valvoa ja jutella syvällisiä siskojen kanssa.
12. Venytellä pitkään ja hartaasti. Yritän ainakin!

Riittäähän noita. Tärkein kuitenkin unohtui:

13. Lomalla aion vain OLLA. Siinä se.

8 kommenttia:

  1. Hyviä sudokuja! Vähä voisit kyllä jakaa meille sellasia terveystieto-tietoiskuja loman aikana. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :D Kai se sen vaatii, jos te niin kovasti haluatte... Ajattelin alottaa seksuaaliterveydestä, siitähän mulla on paljon sanottavaa ;D

      Poista
  2. Sulla on kyllä loistava joululomasuunnitelma! Hyvä, kun sulla on nyt listattuna nuo kaikki tänne, niin voit välillä tarkistaa, ootko tehny kaiken tuon minkä oot itelles luvannut. :D

    Ihanaa joululomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mietin samaa ton tarkistuksen suhteen. Muuten ei tulisi tehtyä mitään, ellen kirjaisi edes jotain ajatuksia ylös :D Ihanaa joulunalusaikaa ja joulua myös sulle muru! <3

      Poista
  3. ihania suunnitelmia <3 ihanaa joulua

    VastaaPoista
  4. Moikka! Katoin vaan kun olit mun blogiin laittanut, että lähetit sähköpostia, mutta sitä ei kyllä näy missään. Ethän laittanut tiinakki (at) hotmail.com -osoitteeseen? :D hotmail.fi on siis tuo loppu, ei oo yksi eikä kaksi kertaa kun on mennyt com-loppuiseen josta siis ei postit mulle tule :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDd tarviiko ees mainita, mihin sen postin lähetin... Tilanne korjattu!

      Poista