Kaneliomena

Mihin nää viikot oikein kuluu? Taas ollaan jo lauantaissa ja

enää on yksi kokonainen viikko koulua ennen kokeita!
 

Little Miss kirjoitti blogissaan omenoista ja siitä, miten
syksyisin tulee aina jonkinasteinen mieliteko lämmittäviä
mausteita kohtaan. Huomasin, että mulla on ihan sama
juttu! Lisään kanelia jogurttiin, kardemummaa kahviin,
chiliä ja inkivääriä ruokiin. Tällä hetkellä ykkössuosikki
on kuitenkin tuo kaneli yhdistettynä omenoihin, mielellään
vielä mikrolämpimänä. Ehkä ideaa voisi jalostaa vielä
pidemmälle ja paistaa omenat pannulla, liruttaa kermaa
niiden kaveriksi ja tarjota maapähkinävoin (eli toisen
ultimate favouriteni) kanssa. Hmm... :)

Tänään lauantaina suunnitelmat ovat auki. Piti lähteä Turkuun,
mutta todennäköisesti en lähdekään. Syy: mother alert. Ehkä
viimeistelen brunssini (maitorahkaa, omenaa, kanelia ja soke-
ritonta maapähkinävoita, kardemummakahvia) ja ryhdyn jat-
kamaan projektia, joka ensin näytti tältä...

... ja nykyään tältä:

Mitäpä sitä ei jaksaisi pitkäjänteisesti vääntää, kun on kyse
kaverin palelevista jaloista? ;D

Vapaapäivä

(Miksi Bloggerin laatu on näin överi?)

Tästä päivästä muodostui sit vapaapäivä ihan oman

tyhmyyden vuoksi, kun bussi ajoi naaman edestä ohi.

Harmittaa, mutta ei voi mitään.

Sovelsin siihen viime viikolla leipomaani sienipiirakkaan

(kts. ed. postaus) ohjeen omasta päästä, ja se meni joten-

sakin näin:

Pohja:
3 munaa
100g voisulaa
ruisjauhoja ja -rouhetta
1 tl leivinjauhetta (aika turha)

Päälle paistetut sienet, purjoa, juustoa ja mausteita.
Uuniin 200 asteeseen sopivaksi aikaa. Oon vähän

huithapeli kokki, en ikinä mittaa juuri mitään desimi-

talla enkä ikinä vahtaa munakellon kanssa aikaa. Tu-

lokset ovat kuitenkin lähes aina olleet onnistuneita.

Tässä piirakka Bloggerin ja pokkariraiskauksen jälkeen:

Juustoraaste olisi taannut söpömmän lookin, mutta

kuutioilla mentiin. Nöykändyy :)

Sen verran tänä "vapaapäivänä" täytyy saada aikaiseksi

kuin siivota ja laittaa ruokaa. Ensin taidan kuitenkin nukkua

vielä hetken. Heis!

Viikonloppu kuvina

Lyhyesti: yksi lapanen ja puolikas villasukka, alusta alkaen itse
värkätyt suolakurkut ja kurkkusalaatti ja monta jaksoa Pokémonin
kolmostuottaria. Mahtuuhan tonne myös illanviettoja kavereiden
kanssa ja huushållin imurointi, ruokaakin tein lauantaina ihan itte -
ei sen huonompi viikonloppu siis!


Ensi viikonloppuna saattaa olla niin, että visiteeraan Turkua ja
samalla näkyilen vanhoja kavereita. Odotan innolla!

Kiire

Onneksi aamukahvi on kuitenkin kiireetön♥

Tosiaan, edellisen postauksen hienosta teiniangstista järkevämpään

asiantynkään. Tämä viikko pitää sisällään paljon asioita, jotka pitäis

ehtiä tekemään ja paikkoja, joihin pitäis kyetä itsensä raahaamaan.

On palaveria, fysioterapiaa ja niiden lisäksi oma elämä, johon lukeu-

tuu ainakin punttisali, kaveritreffit (pirun bussit, kun ikinä en ehdi 

sopivina päivinä käymään siellä, mä HALUAN) ja viikonlopun

mahdolliset tsembalot sun muut illanvietot. Ja tottahan ne läksyt-

kin pitää muistaa tehdä. Nukkuakin pitää, muuten ei tuu mitään.

Ajatukset vetää taas vähän liikaa tonne pakkoajattelun puolelle.

Haluan korjata tilanteen menemällä tänään nukkumaan tasan 

silloin ja siihen aikaan, kun väsyttää. Enkä hermoile huomista

sängyssä, ei niin kuulu tehdä!

Asiasta kolmanteen, kävin kirpputorilla eilen ja mukaan eksyi

metsänvihreä neulepusero ja keltaruskea arkimekko. Yhteensä

kaksi euroa! Syksyn väreissä on jotain taikaa, rakastan hirvit-

tävän paljon kaikkea lämpimän tuntuista, näköistä, väristä...

Mekkoa pitää varmaan hiukan lyhentää, sillä muuten

se lyhentää mua. Eikä se ole tarkoitus. 

Hyvä sienipiirakan ohje on hakusessa, yritän saada tänään

jotain käyttöä noille eilen tunnin metsäretkeltä mukaan tart-

tuneille suppilovahveroille...

Warwick Avenue

Kävin torstaina kampaajalla. Vaaleat vauvahaituvat on gone!

Noin muuten fiilis on tällä hetkellä vähän turhautunut (mikäli

ylipäätänsä tiedän mitä se sana merkitsee) syystä, jolle en

itse oikeastaan enää voi mitään. Tein minkä pystyin, joten

pitäisi kai antaa vain olla. Miksi se tuntuu niin vaikealta?

Nää on näitä elämän ja olemisen komplekseja, joilta

ei voi välttyä. Ne pitää vaan elää ja ohittaa.