Even when the road is hard, never give up

"Vähintään kolme liikuntakertaa viikossa, kotiläksyihin panostettava vähintään tunti joka päivä, ystävien kanssa vietettävä niin-ja-niin-paljon aikaa tai muuten olet huono ystävä, kokeisiin on luettava all-nighterina sen laiskan kirjojen selailun sijaan. Et sä oikeasti edes lue, ei ihme ettet pärjää! Menetät vielä ystäväsikin, kun huijaat itsellesi tekeväsi jotain hyödyllistä vaikka todellisuudessa vain haluat olla yksin. Ja se liikunta, nyt nainen! Susta tulee lihava ellet liiku. Vaan lihavat ei jaksa liikkua, olet siis lihava. Ulos voi ja pitää lähteä, vaikka siellä on kylmä. Ehkä samalla saisit innostusta tohon sun ruokaremonttiisikin, ettei sitä suklaata menis joka päivä sitä pientäkään määrää. Voitko sä oikeesti olla noin laiska tekemään mitään?!"

Toisinaan tunnistan itsestäni syvältä kumpuavan kaikki-mulle-heti-nyt-ihmisen, joka suunnittelee kovasti mutta ei ole juurikaan valmis tekemään mitään asian eteen. Siksi tavoitteet jäävätkin yleensä vain joko puolittain tai ei ollenkaan saavutetuiksi. Olen kova tekemään erilaisia To Do-listoja ja yhtä kova hukkaamaan ne samantien arkistojen uumeniin. Kuukausien päästä saatan löytää näitä listoja vaatekaappien alta, lipastojen laatikoista, kalenterin välistä... Ja hups, taas sopii todeta etten ole tehnyt listassa mainittavien asioiden eteen saavutuksia suuntaan tai toiseen. 

Voisi melkein luulla, että junnaan mielelläni paikoillani, mutta se ei ole niin. Turhautumisen tunne omaan saamattomuuteeni on tälläkin hetkellä voimakas: okei, koeviikon keskimääräiset arvosanat olivat kasia ja ysiä, mulla on hyviä ystäviä ja vietän heidän kanssaan aikaa päivittäin ihan riittämiin, perheen sisäiset asiat ovat jotakuinkin tasapainossa, mutta silti... Olo tuntuu jotenkin vajaalta. Onko vika mussa ja sisäänrakennetussa asioiden priorisoinnissa, vai vaadinko yleisesti ottaen liikaa sekä itseltäni että muilta? Miksi en saa lunastettua itselleni tekemiä lupauksia vaan unohdan ne heti, kun vaan mietinkin niiden toteuttamista? Vai onko se niin, että oikeasti huijaan itseni haluamaan asioita, joita en oikeasti halua? 

Persoonallisuustestin mukaan olen Luova individualisti. Vaikka olenkin äärimmäisen huono määrittelemään itseäni sen paremmin persoonaltani kuin ulkonäöltäni, voisin väittää löytäneeni jonkin verran Luovan individualistin piirteitä itsestäni:

 Kuva: weheartit.com

---

yksilöllinen * syvällinen * tunnerikas * intuitiivinen * ainutlaatuinen * ilmaisuvoimainen * vahva * herkkä * itseään ilmaiseva * aito * intensiivinen * oivaltava * pohdiskeleva * romantikko * intohimoinen * esteetikko * taiteellinen * omintakeinen * dramaattinen * vetäytyvä * tunteellinen * 

 

Parhaimmillaan: luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen

Huonoimmillaan: loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen

4-tyyppiä motivoi aitous ja yksilöllisyys

 

"Minusta tuntuu hyvältä se, että saan toteuttaa itseäni yksilöllisellä ja luovalla tavalla. Aistin herkästi erilaiset tunnelmat ja muiden ihmisten mielialat. Haluan erottua joukosta omana aitona itsenäni."

---

Tummensin ylimmästä adjektiivilistasta ne asiat, joita koen itse olevani. Parhaimmillaan ja huonoimmillaan -kohtakin tuntuu kuvaavan aika osuvasti käyttäytymistäni onnistumisien ja vastoinkäymisten edessä. Viimeinen sitaattikin osui ja upposi. 

Tällä hetkellä suhtaudun oikuttelevasti itseeni ja tämänhetkiseen elämääni. Haluaisin oppia elämään kuten minulle sopii, mikä minusta tuntuu parhaalta. Mutta se on vaikeaa. Otan liikaa vastuuta muiden ihmisten asioista ja unohdan samalla itseni - olen aina ollut vahvasti tunteva ihminen ja mulle oikeasti tärkeiden ihmisten auttaminen oman jaksamiseni kustannuksella on ollut osa elämänfilosofiaani jo pitkään, vaikken sitä aina ole edes itse tiedostanut. Autan muita henkeni kaupalla, jos niin voi sanoa; saan nautintoa siitä, että muilla on hyvä olo - on eri asia, että onko mulla hyvä olo, että oonko mä tyytyväinen.

Lopulta se omaan itseensä kulutettavan energian (eli sen, minkä todellisuudessa tuhlaan kokonaan läheisiin ja epäolennaisiin asioihin, esimerkiksi ylimääräiseen murehtimiseen) tyrehtyminen johtaa sisäiseen murtumiseen ja alemmuudentunteeseen. "Olen maailman huonoin ja saamattomin ihminen, en jaksa edes arkiaskareita hoitaa saati kavereiden kanssa olla, jne..." Tämä tilanne on tullut eteeni jo niin monta kertaa, että tunnistan sen hyvin ja voin kertoa, että tällä hetkellä sellainen on ainakin tulossa - ellei jo päällä.

 Kuva: weheartit.com

Siksi päätinkin tehdä listan (yet another To Do -list, yeah right) jonka kautta pyrin miettimään, mikä täällä maan päällä mulle oikeasti merkitsee ja mikä ei merkitse niin paljon, että siitä ei kannata repiä stressiä turhaan. Sen jälkeen yritän ihan aikuisten oikeasti olla itselleni armollinen ja lopettaa stressaamisen niistä merkityksettömimmistä asioista, sillä turha murehtiminen ei tuota yhtään mitään saavuttamisen arvoista.

Asioita, joista nautin, ovat mm. seuraavat:

- Nauraminen ystävien seurassa

- Sormia lämmittävä kahvimuki

- Jooga

- Pitkään nukkuminen

- Velvollisuudentunnottomuus

- Lämmin kesäpäivä

- Ulkomaat

- Pianonsoitto ja laulaminen

- Hyvä kirja

- "Slow cooking" eli ruoanlaitto niin, että kukaan ei häiritse ja saan mennä omaan tahtiini

- Leipominen

- Saunominen yksin tai porukalla

- Elokuvateatterit

- Suklaa

- Siivoaminen (kyllä, jollain kierolla tavalla se on addiktoivaa)

- Kiireettömyys

(Jotenkin tästä listasta sai mun mielestä sellaisen kuvan, että odotan asioiden hoituvan itsestään - kaikki koulujutut ynnä muut velvollisuudet. Ehkä odotankin?)

Asiat, joissa haluaisin tehdä paremmin:

- Arkirutiinien säilyttäminen (koulunkäynti, unen priorisointi, turhien menojen karsiminen)

- Unen laatu/määrä 

- Rentoutumisharjoitukset

- Stressinhallinta (joka saattaa hyvin toteutua kolmen ensimmäisen kohdan onnistumisen kautta)

Haluaisin tehdä paremmin -listan viimeinen kohta on se suurin lankeemus, johon kompastun lähes poikkeuksetta jokaisen parannusyrityksen jälkeen. Aiemmin olen vain painanut menemään, ollut välittämättä omista tarpeistani ja ajatellut hoitavani ne ns. "paremmalla ajalla", valvonut öitä asioiden parissa ja kärsinyt levottomista jaloista ja jonkinasteisista paniikkikohtauksista, jos jotain odottamatonta on päässyt tapahtumaan.

Listasin nämä asiat ylös koska ajattelin, että konkreettinen ja julkinen listaus saattaisi helpottaa asioiden etenemistä ja estää mahdollisen viimeisen kohdan eli stressinhallinnan epäonnistumisen. Mä kun en ole heikko, mä vaan otan aina itselleni enemmän kuin mitä jaksan kantaa. Siinä on vissi ero.