Hupsan kun onkin vierähtäny aikaa viimekertasesta, ei sillä
että olisin jotenkin kiireellinen ollut vaan päinvastoin - mitään
sen erikoisempaa ei oo ehtinyt edes tapahtua, koko koulu-
viikkoki hujahti ilman yhtään poissaoloa (siis yleensähän ei
toki ole tapana olla poissa tiistaisin kun on liikkaa o.o) ihmeen
nopeesti, ulkona on ollut älyttömän kylmä ja keskiviikkona
tapahtui iloinen juttu minkä tajutessani melkeen pomppasin
housut nilkoissa kattoon ja mitä juhlistettiin tänään kah-
vittelulla koulun jälkeen ^^ Ja mä nimenomaan siis EN
ole raskaana, se kun tuntuu olevan ensimmäinen mikä ih-
misille on tullut mieleen kun sanon että "mulle tapahtu yks
juttu mistä oon tosi onnellinen" :-----D Ihania ystäviä.
Piirsin oikeen mainion kisulin kun yritin todistaa ittelleni ettei
Paintin käyttäminen kannettavan hiirellä nyt NIIIN vaikeaa voi olla D:
Lauantaina tulee kaveri tänne ja värjätään sen hiukset,
muutoin on lähinnä tämmöstä normivetelehtimistä tiedossa
mikä sopii mulle aivan mainiosti. Vaikka meninkin koko viime
viikon parhaimmillaan 19:30 nukkumaan, niin silti ei oo sella-
nen "voisin valvoa koko yön"-pirteys päällä. Päinvastoin, mus-
ta tuntuu että on ruvennu väsyttämään ihan ihmisten aikoihin
ja unirytmi alkanu tasaantua hyvin. Palelenkin vähemmän, mikä
saattaa tosin johtua siitä että oon tartuttanut sen eteenpäin
kaverille ja äiskälle D: Noo sivuseikka, kunhan mun ei enää
joka välissä tarvi pukea kolmea paitaa ja kaksia villasukkia
päällekkäin enää, ei tunnu kovin mukavalle se.
Ens ja seuraava viikko on aika täyteen buukattuja koulun kan-
nalta, kokeita piisaa ja lukeminen on pakollista kun ollaan
näinki lähellä peruskoulun loppua. Oon lisäksi suunnitellut
tai joutunut ottamaan vastaan muita menoja näille viikoille,
tiedossa on ainakin hampilääkäri, parturi♥ ja 4.2. ajattelin
mennä Turkuun kattelemaan kaverin bändiä yhteen kilpailujut-
tuun. Samana päivänä äidillä on vanhempainilta, joten täytyy
tosissaan miettiä miten ajattelin sinne päästä ja ennenkaikkea
miten kotiutua sieltä niin että menisin perjantaina normaalisti
kouluun ja tekisin yhteiskuntaopin kokeen. Eiköhän asia järjes-
ty - ja jos ei, niin ainahan voi iihan vähän olla pois sieltä koulus-
ta, jos lupaan sitä ennen käydä koulussa liikkapäivinäkin o.o
Joo, en lupaa mitään vielä mutta olen toivoa täynnä.
Äiti ilmoitti tänään kanssa et helmikuussa voitais mennä
laivallekin. Kieltämättä en kauheen innoissani oo laivapar-
tyistä tai muutenkaan laivoista, ihan jees on shoppailla ja
syödä sitä buffetruokaa mut muuten aika karuu hommaa
mielestäni. Ja karkitkin on paljon kalliimpia nykyään,
ankst >: Ainut syy jonka takia ennen halusin niin ki-
peesti laivalle oli se, että siellä oli halpaa namia ja nyt
ei oo sitäkään perhana, en ala.
Kauhee maratoonipostaus ihan näin pikasilmäyksellä
kattellen, kirjottaessaki ehti tuleen nälkä. Syömään♥
sori, random. mut tykkään sun plogista tosi paljon ja luen tätä aina ja oot tosi nätti ja tosi järkevä ja tosi ihana <3 ootko joku taiteilija? meinaan vaa ku toi kissa on ihan täydellinen :>
VastaaPoistaei katkarapuja ja vaahtokarkkeja, katkaravut ei maistu tarpeeks vahvasti. sun tapaukses sit vaiks tonnikalaa tomaattikastikkees ja vaahtokarkkeja.
VastaaPoistaei sille voi mitee et meijän nassut on vaa ehkä taiteellisimmat ikinä. :--------)
aww ihana anonyymi :------D
VastaaPoista