2010-05-04

Tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä


Viime lauantai ja entisen koulun päkjaardi, päätettiin tyttöjen
kans ryhtyy väsäämään nuotiota makkaranpaistoo varten :---D
Kyllähän se lopuks sitte sytty ja saatiin parit grillailtua, syötiin
muita eväitä ja kuunneltiin kaiuttimista hyvää musaa. Grillikausi
on siis virallisesti avattu. Kunpa vaan tulis viel vähän lämpimäm-
piä ilmoja ni vois ottaa uusintaa mun mielestä piankin ^^

Lyhyitä kuulumisia ajattelin tulla höpisemään, kun nyt on jopa
pari ihan kertomisen arvosta juttua! Musaopistolla oli vihoviimönen
tentti eilen ja mä läpäisin sen kunniakkaasti, mikä tarkottaa
päättötodistuksen olevan nyt ihan varppina kourassa sillon 31.5.
Klassisen pianon kolmosen suoritin viime torstaina yllättävän
hyvällä menestyksellä (= soitin paremmin kuin ikinä, vaikka mua
jännitti ihan tajuttomasti o.o Nojoo, hyvä jos joskus näinki päin)
ja se musiikin perusteet nelonen hoidettiin etätyönä tietsikalta,
kolmosen viimeinen osa oli taas toi eilinen. Nyt vois jo melkeen
vähän pailapaila ja sitä rataa, ei tota tahkottu ku viiden vuoden 
ja noin 1700 euron edestä. I'm glad it's over ^^

Isä on vaihtelun vuoks taas osastolla ja me voijaan olla 
hetki rauhassa. Vasta nyt mä huomaan, miten paljon rauhal-
lisempaa ja jotenkin mielekkäämpää täs talossa on kulkea ja
asustella kun se ei oo tuolla keittiössä istumassa yötä päivää
lukemassa jotai vanhoja sanomalehtiä ja kyselemässä mitenkä
mones päivä tänään olikaan - viidettä kertaa kymmenen minuutin
sisään. Äipsykin on silmin nähden rennompi. Onhan tää viikko
ihan älyttömän lyhyt aika - tarvittaisiin todellaki vähintään kaks
samanlaista, että kunnolla ehtis hermojaan lepuuttaa - mutta
kun ei nii ei sitten. Joo, kyllähän niitä on muitakin, ketkä niitä
osastopaikkoja tarvittee. Mut mun mielestäni meijän tilanteessa
- iskä ja sen käytös, tekemiset sunmuut vaikuttaa sekä äitiin
ETTÄ meihin lapsiin - asia pitäis ottaa tarkempaan tutkailuun.
Enpä kuitenkaan asialle tän enempää voi, joten tyydytään tähän.

 (Minu sisko on ihana♥)

Sain tänään muuten iskuyrityksiä yllättävältä taholta, nimittäin
luokkalaiselta jätkältä o_______o Vähän yllätyin ja pelästyin
ja stressaannuin ja vaivaannuinjaärsyynnyin jajaja. Kaikkea. 
Viimeseks mä toivoin, että se minuu rupee yrittämään ja 
samalla kelasin, et se sais kyllä jonkun paremmanki näkösen
ja -luontoisen kun minä: valitti sitte hankalimman ja melkeen
ehkä kaikkein kovimmin vapaudestaan ja riippumattomuudes-
taan kiinni pitävän naisen koko 9A:lta (mistä tulikin mieleeni
Jussi tänään: sanoin sille olevani hieno nainen, tää vastaa "No
emmä nyt tiiä, tollanen puutarhajyrsin..." Tänks♥)

Lopulta päädyin siihen, että sepustin pojalle ummet ja lammet
siitä miten tykkään olla vapaa kuin kaikkein kauimpana laumas-
taan juokseva villihevonen (rakastakaa minun vertauksia, mäkin 
teitä jos rakastatte pusipusi) ja et saat oikeesti kyllä ihan nätin-
kin tytön kunha vaan jaksat ettiä ym juttua. Sitten se luultavasti
alko uskomaan minuu mut tarjos kuitenkin vielä teetä veepeekoossa
eli hienossa välipalakioskissa koska nätisti hymyilin ^^ Tämäpä
hieno episodi tiistaipäivästäni ja todiste siitä, miten kahden fysiikan
tunnin ja kännykän avulla voi saada aikaan odottamattomia juttuja.
Mun herra Oikeani aika ei kuiteskaan taida olla ihan tässä heti.


Loppunaamat ja ryhdyn tuijottelemaan teeveetä, 
tykkään aina vaan enemmän tosta uudesta ystävästäni
on my face :----) Ja hei, perjantaina tokan lukiovaihtoehdon eli
Puolalanmäen haastattelu Turussa, jänskättää nääin isosti!

2 kommenttia:

  1. Oot niin nätti ja persoonallinen (positiiviessa mielessä siis ) ♥ (-:

    VastaaPoista
  2. Anteeksi jos kysyn , mutta mikä isälläsi on, mieleen tuli skitsofrenia (tai joku muu mielenterveysongelma/sairaus) ja dementia. Tietysti, ei ole pakko kertoa, mutta kun isästäsi mainitsit, niin haluaisin tietää.

    VastaaPoista