2010-06-19

Yksinäisyys yksinäisen, joskus siihen hermostun


It's raining men!

Eipäs kun vettä. Auringosta en oo nähny vilaustakaan tänään ja
olis tarkoitus mennä ulos tänään illalla. No, ehkä se tosta sel-
keis hiukan ja jos ei, niin tuleehan teeveestä Ylpeys ja Ennak-
koluulo, jonka vois toki vilkaista ^^ Pitää vähän sivistää itteään
välillä, en oo ko. kirjaa ikinä lukenut loppuun saakka joten jos
mielenkiinto riittäis elokuvaan. Onhan se yks klassikko kuitenkin.

Keskiviikkona tapahtuneen asian varjolla päädyttiin torstaiyönä
Annan kanssa analysoimaan miehiä ja parisuhteita. Siinä yhessä
vaiheessa iski tajuntaan sellanenkin tosiasia, että miten paljon
mekin ollaan kasvettu henkisesti vähän ajan kuluessa. I mean siis,
Anna on 15 ja mie 16, mut silti ollaan koettu ihan pirusti kaikkea
ja pystytään kaiken lisäksi puhumaan niistä toisillemme avoi-
mesti. Okei, sinne väliin mahtu vitsailua ja pohdintaa mm. penik-
sen koosta ja sheivaamisesta, mut raiteilta poikettiin tosi vähän. 

Jännää on sekin, että me ollaan siskoksia ja usein voi
luulla, että me nyt kaikkein vähiten avaudutaan toisillemme
kokemuksista miesten kanssa D: Kaipa tässä on se painava
seikka, että meillä on vaan se vajaa vuosi ikäeroa ja tenavina
aina tehty kaikki yhessä no matter what niin meijän välille on
kasvanut joku henkinen nuora tai niirunaruhärpäke, mikä 
pitää meijät niin läheisinä ja mahdollistaa öiset avautumiset.
Sanotaan asiat toisillemme suoraan - Annakin tais tuomita miut
torstaina siitä, mitä olin mennyt tekeen (ei haittaa, sillä mulla oli
kivaa) - ja otetaan toisemme vakavasti, kuunnellaan toisen mieli-
pide ja kunnioitetaan sitä. Okei, nyt kuulostaa liian ihanteelliselta
sisarussuhteelta ettei oo tosikaan, joten totean loppuun ettei tää sisaruselämä aina vastaa sitä täydellistä ymmärrystä ja harmo-
niaa vaan ihan ääripäästä ääripäähän mennään. Kaikki on kiinni
siitä, miten paljon luottaa, uskaltaa kertoa ja kuunnella.



Muutama asia on jääny nakertamaan tässä kesäloman
aikana tuolta kaveririntamalta, mutten jaksa nyt välittää.
Luotan siihen että ne, ketkä tosissaan tahtoo olla miun ys-
täviä, niin on sitä eikä feikkaa olevansa tai joskus olleensa.
Mut kuten todettua, en jaksa välittää. Eilinenki ilta oli mitä
parhainta säästä ja erinäisistä konflikteista huolimatta, kylä-
kaupan leikkimökki ja neljä ysivitosta sai miun kanssani aikaan 
hetkiä, joista ei todellakaan naurua puuttunu :---D Aihepii-
rinä (surprise!) miehet, uskonasiat ja Hesburgerin hinnat. Jes.

Tää muuten kaipais jotain kesäromanssia tjsp. Onhan noita
vaihtoehtoja tossa noin mutta minkäs teet kun oot tämmö-
nen hard core kranttu, ettei mikään kelpaa :d No, sitä Turkua
ja kansainvälisiä IB-jätkiä♥  odotellessa...

Viime aikoina oon siis yhteenvetona saanut yliannostuksen
pleikkaria (pakko sitä on silti jatkaa, pirun kivaa hommaa) ja
Sims kakkosta, jutellut paljon ja asiaa, tahkonut toivonmukaan
rahaa kahvilatätinä ja kokenut sellasta, mitä en vielä viime
viikolla voinut uskoa tapahtuvaksi ikinä♥ Tää asia ei kyllä mi-
tenkään sais olla sydämen arvonen mutta miulle se oli, viis
siitä miten mut on tuomittu ja miten se loukkas niitä, jotka
ei tiedä tapahtuneesta (eikä koskaan saakkaan tietää). Mun
pitää vaan käyttää järkeäni ja todeta, että sama voi jatkua
mut sen enempää siitä ei voi kehkeytyä. Tarvin - eipäs, vaan
ANSAITSEN - jotain niin paljon parempaa. Pidän siis pään
kylmänä ja pidän hauskaa with no feelings, se siitä. Jännintä
tässä kuitenkin on se, että mä oon tähän asti ollu se Miss
Jääkuningatar. Siis nimenomaan tähän asti. Apua.

Ja ei, en kerro. Ette saa ikuna tietää :e

5 kommenttia:

  1. ootpas salaperänen! :---D

    VastaaPoista
  2. Got 2 be hei! ;) No ei vaineskaan. Tää juttu vaan on sellanen... jännä.

    VastaaPoista
  3. tuli heti mielee joku seksisuhde tms

    VastaaPoista
  4. Voi, minä ja seksi ei sovita samaan lauseeseen vielä pitkään aikaan. Think again - tai elä, tuskin arvaat vaikka aattelisitkin.

    VastaaPoista
  5. äää, no siittä voi olla montaa mieltä :s
    mut kiva jos tykkäät blogistani :)

    VastaaPoista