Mä tahdon tässä elämässä enemmän kuin elää

 

Oon viime aikoina miettinyt aika paljonkin asioita liittyen muut-

toon, uuteen kouluun ja asuntoon, jaksamiseen ja ihan yleisesti 

minuun itteeni. Miten arki lähtee käyntiin kun oon yksin? Miten o-

saan käyttää rahaa/maksaa laskuja, osaanko olla hukkaamatta a-

vaimia, löydänkö töitä, ymmärränkö enkkulaisesta opiskelusta 

yhtään mitään ja ennen kaikkea jaksanko? o____o

Easier said than done, helpommin sanottu kuin tehty. Veikkaan,

ettei alku tuukkaan olemaan helppoa. Ikäväitkut on onneks suu-

rimmilta osin jo itketty, mut niitä tulee varmasti todellisuuden

toteutuessa vielä muutama. Onneks on messengerit, puhelin ja 

Facebook. Nykyteknologia♥ Kysyin tosta opiskelusta isosiskolta,

joka siis on käyny saman koulun läpi, niin se totes että alussa

se englanniks opiskelu tosiaan oliki hankalaa. Pikkuhiljaa helpot-

taa, alkaa sisäistää asioita ja pystyy jopa esittämään kysymyk-

siä aiheeseen liittyen. Eli hillitsen itseni enkä turhaudu vaikken

heti ymmärtäiskään kaikkea, en varmasti oo ainut ekaluokka-

lainen, kuka on ihan kysymysmerkkinä siellä ^^

 

Ja apuahan tosiaan saa aina, jos vaan uskaltaa kysyä. Äiti

lupas jo tuossa autella pankkihommien kanssa, hankitaan mul-

le pankkitunnukset ja pistetään vuokranmaksu tapahtumaan

automaattisesti. Väliaikainen muuttoilmoituskin tehtiin yhessä,

samaten opintotuen hakupapereihin sain apua. Tietenkin van-

hemmilla on velvollisuus auttaa (ilmiselvyyksiä, muttakun mä 

niin tykkään olla ilmiselvä) muttei sitä kaiken keskellä välttä-

mättä hoksaa avata suutaan ja vaatia apua. Hei, emmä osaa!

Ei kaikkea voikaan osata heeei, siks meillä on äiti ja isi♥ Mun

tapauksessa tosin vaan äiti, mut kuitenkin. Auttavat kätöset

on vähintäänki puhelimen päässä siellä Turussakin oleillessa,

joten mulla ei oo mitään syytä huoleen. Onneksi.

 

Kriisejä pitää olla, että elämässä pääsee joskus eteenpäin.

Miun kriisini on hellittämässä pahinta otettaan kaiken häsmäkän 

ja härdellin jälkeen. Asioilla on tapana järjestyä ja se muutto on 

todellakin sitä mitä mä haluan ja tarvitten. Muuten tässä jämäh-

täis paikoilleen eikä koskaan saavuttais mitään. Ja sitä mä ni-

menomaan en halua, en todellakaan.

 

 

Mä oon sellanen ihminen, joka haluaa elämältään enem-

män kuin elää. Tiiättekö, vähän samaan tyyliin ku Siivet var-

paiden välissä-kirjan Ella (se oli poika, Ella oli pelkkä lempinimi)

Tosin Ella kyllä oli pahasti koukussa päihteisiin sunmuuhun ja teki 

lopussa itsemurhan, mut kuitenkin. Sellasta hetkessä elämisen tai-

toa, heittäytymistä ja oman itsensä kuuntelua haluan mun tulevai-

suudeltani. Jotain enemmän ku nine-to-five-työtä, mökkiä maaseu-

dulla ja kahta pellavapäistä lasta, jotka on hyvällä tuurilla nimet-

ty jonkun isoisoäidin serkunkaimankoiranlesken mukaan.

 

Menipä taas syvälliseks, muttei voi mitään ku näinä hiljasina 

hetkinä töissä juoksee ajatus Powelliakin kiihkeemmin :d Huo-

menillalla tosiaan Turkuun viettämään ensimmäisiä öitä omassa

kodissa, sunnuntaina kotiin ja maanantaina pysyvästi sinne.

 Tiistaista alkaa mun virallinen IB-taival. Hiukan kutittelee ma-

sunpohjassa vielä, mut kaikki menee varmana hyvin.