2011-03-14

Mental breakdown, part infinity

Varoituksen sana lukijoille: seuraava teksti
tulee olemaan äärimmäisen masentavaa ja
itsesäälissä rypevää tekstiä, joten jos ei
kiinnosta niin ei tarvitse lukea. Pakko pääs-
tä kuitenkin kirjottamaan jonnekin, ja kun
blogi on minun niin tekstikin on minua.

Jotain on vialla. Jossain ja jotenkin, en vaan
tiedä missä ja miten. Lähden koulusta pois
kesken kaiken, koska tunnen oloni jotenkin
äärettömän tyhmäksi ollessani siellä muiden
keskellä ja pelkään, että ne muut vilkuilee mua
koko ajan ja ajattelee pahoja asioita tyyliin läs-
ki, tylsä, turha ja aina pois koulusta. Jälkimmäi-
nen on totta, mä olen ollut paljon poissa, mutta
mä en tiedä sen syytä. En tiedä, miksi mä ajat-
telen näin. Koulu ei oo vaativaa, se ei oo siitä
kiinni, ja toisaalta tykkään meijän koulustakin.
Mut joku siinä ilmapiirissä ja hengessä saa mut
aina karkaamaan ja ahdistumaan, ihan kuin en
kuuluisi muiden joukkoon tai ansaitsisi olla siellä.
Älytöntä, tiedän. Jotain on oikeesti vialla.

Ahdistaa suunnattomasti tällä hetkellä. 
Haluaisin vaan nukkua ja unohtaa kaikki
ympärillä olevat asiat ja ihmiset, käydä
sitä koulua ja menestyä yhtä hyvin kuin
aikaisemminkin. Missä vika? Onko tää sitä
kuuluisaa kevätmasennusta? Mikään ei
tunnu huojentavammalta kuin löytää syy
ja ratkaista se, vaan olisikin se noin help-
poa. En osaa kuunnella itteäni senkään
vertaa, että tietäisin. Tyhmä.

En tiedä mitä tehdä enkä jaksa edes
yrittää. Ei yhtään mun tapaistani. Syy voi
olla missä tahansa: ihmissuhteissa, liian vä-
hässä unessa (epäilen, sillä oon nukkunut nyt
enemmän kuin aiemmin), jossain ulkopuolisen
paineen tuntumassa tai sisältä kumpuavan itse-
kriittisyyden ja perfektionismi-Annin kiemuroissa.
Ihmissuhteistakaan en usko, sillä luulisin olevani 
jo päässyt irti edellisestä breakdownin aiheut-
taneesta henkilöstä. Vai olenko sittenkään? Miks 
kaikki on nyt näin ihmevaikeutta, rly...?! En kestä 
itteäni. En kestä tällasta pohdiskelua ja turhan et-
simistäkun siitä ei oo mitään hyötyä kun mitään 
ei löydä ikinä. Menis vaan huspois. En jaa-aak-saa.

Kiitos.

7 kommenttia:

  1. Voi Anni-rakas <3
    Aina ei tartte jaksaa, annahan itsellesi armoa.
    Freudilais-pervertikko täällä huuteloo =)

    VastaaPoista
  2. Mää niin muistan ton ajan ihelläni syksyllä 2009. Ihan samanlaista kirjoitin silloin.

    *tsemppihali*

    VastaaPoista
  3. Voi sinua<3

    Kuulostaa ihan sanasta sanaan samalta kuin minulla viime keväänä!
    Olin silloin eri koulussa, ja joka päivä oli uskomaton taistelu jaksaa kouluun ja vielä elää vapaa-aikaakin ystävien kanssa. Tykkäsin koulukavereista ja opettajista tosi paljon, mutta ala tuntui sittenkin olevan väärä. Lopuksi tilanne kärjistyi, nukuin max 3h per yö ja eräänä aamuna ilmoitin opettajalle että lähden viikoksi Pohjanmaalle kotiin, en voi hyvin.
    Sen viikon aikana voimistuin sen verran, että pakotin itseni lääkäriin ja tekemään päätöksiä.
    Diagnoosi oli ahdistuneisuushäiriö (jännitin myös IHAN kaikkea), päätökseni oli lopettaa koulu kesken, ja lopputulos:
    Löysin oikean alan, olen nyt onnellisempi kuin koskaan.

    Älä pakota itseäs mihinkään mikä ei tunnu hyvältä! Sydän kyllä kertoo milloin oot oikealla polulla. :)<3

    (Mun blogista varmaan löytyy aiheesta kirjoituksia viime keväältä jos tahdot lukea)

    VastaaPoista
  4. Hyvää tekstiä.

    Ja mulla on ollu kanssa pari vuotta tommonen olo, ja olin varma että se jatkuis tänävuonna mutta kaikki asettukin paikalleen jotenkin jännästi. Toivottavasti pääset tosta jutusta eroon. (MUISTA RAPORTOIDA RAKKAILLE JA USKOLLISILLE LUKIJOILLESI!)

    VastaaPoista
  5. don't ya give up

    ♥: brotha from anotha motha

    VastaaPoista
  6. kiitos tuhannesti jokaiselle kommentoijalle♥ teijän sanat merkitsee tosi paljon. vaikka näitä mental breakdowneja tuntuu (tässä iässä) tulevan useasti, niin tää oli kyllä jotenkin karmeen pysähdyttävä. pitää miettiä asioita ja itteäni ihan kunnolla. mut aion selvitä :) kiitos vielä kerran, ootte arvokkaita♥

    VastaaPoista