Ette uskokaan, miten iloinen olen edelliseen postaukseen tulleista
kommenteista. Ne lämmittivät todella paljon♥ Kiitos.
Oikeastaan tiesin jo tämän vuoden alussa, puoli vuotta preIB:llä
taivaltaneena, että en taida kuuluakaan tänne. Silti yllätän aina
itseni valehtelemasta peilikuvalleni. "Kyllä sä pärjäät, sun on pak-
ko." Tuota pakko-sanaa olen hokenut aina ja joka välissä. Kun
ahdistaa, on pakko piristyä. Kun ei jaksaisi tehdä jotain, on silti
pakko. Annan teille haasteen, ystävät: yrittäkääpäs olla päivä tai
kaksi kokonaan ilman pakkoa! Se pirulainen osaa olla huomaa-
maton ja tunkeutuu lauseeseen kuin lauseeseen tällä kiireen ja
velvollisuuksien vuosisadalla, joten olkaa tarkkana.
Syksy tulee. Pitkästä aikaa voin haistaa sen ilman kosteudesta
ja raikkaudesta, tuntea sen aamukasteesta ja nähdä sen puiden
kirjavatäpläisistä lehdistä. Olen aina pitänyt syksyä vuodena-
joista kauniimpana. Mitä väliä jollain sateella ja ukkosmyrs-
kyillä on, jos luonto on muuten niin kaunis? Mun tekisi kamalan
paljon mieli lähteä tuonne metsään haahuilemaan ja tuijottamaan
puita, käpyjä ja varpuja. Ehkä teenkin sen vielä viikonloppuna.
Olen ollut nyt uudessa koulussa kaksi päivää, ja olo on vielä
ainakin toistaiseksi melko toiveikas. Vanhat koulukaverit (tai
se osa niistä, jotka ovat ottaneet minut ilolla vastaan) tuntuvat
yhä mukavilta ja olenhan tutustunut jo muutamaan uuteenkin,
kivaa! Yhden harmillisen puolen suomen kielellä opiskelussa
kuitenkin huomasin: tuntuu niin kovin orvolta olla puhumatta
englantia koko päivänä. Kirjoitan edelleen kalenterimerkin-
nät ja lukujärjestyksen oppiaineet itselleni englanniksi, koska
se tulee automaattisesti. No, on ainakin yksi hyvä syy palata
Turkuun visiitille aina joskus ja juhannuksena - saa puhua
englantia! :) Ulkomaillekin halajaisin, mutta se on jo whole
another story. Rahatilanne ei vielä anna periksi siihen.
Loppuun vielä yksi asia, josta haluan avautua. Kouluruoka.
Olen katsonut netistä ruokalistat lukuvuoden loppuun (!) asti
ja todennut siellä olevan vain muutamia hassuja päiviä, jolloin
haluan mennä syömään. Ja vinkvinkkinä niille, jotka eivät vielä
tiedä: ehkä olen hieman nirso (tai sitten en), mutta en aio ruok-
kia kroppaani teollisilla mömmöillä niin kauan kun voin ihan yh-
tä hyvin niitä vältelläkin. En suoranaisesti karta viljoja saati pe-
runaa, syön nimittäin niitäkin joskus, mutta syyni kouluruoasta
keuhkoamiseen löytyy paremminkin
tämänkaltaisista tiedoista.
Kouluruoan laatu on ehdottomasti asia, jonka pohdiskelun
parissa en ole ainoa. Oi valtio, miksi kuluja leikataan lähes
aina sieltä ei-oikeasta (eli väärästä) päästä? Miksi eduskun-
nan jäsen saa ilmaiset taksikyytinsä ja ravintolakeikkansa mei-
dän rahoillamme?
Ei sillä, pärjäisin kyllä aika hyvin syömättäkin lyhyet koulupäivät
ja omilla eväillä (pähkinät, tumma suklaa, kahvilan 1.40€ kahvi)
pidemmät. Jurppii silti, sillä kyllähän me silti paskasta maksetaan,
tai vanhemmat maksaa. Niillä verorahoilla meinaan.
