2011-10-18

Maailman paras juustokakku ja kattikomediaa

Sinne hujahti makeutusaineeton. Lauantai/sunnuntain synnit olivat kaksi lasillista light-Colaa, mihinkään muuhun makeutusainelitkuun tai suuhunpantavaan en kajonnut. Sen sijaan söin tätä Maailman parasta juustokakkua... Pisteet traanikselle reseptistä! Oma juustokakkuprojektini kuvina on jotakuinkin tämännäköinen:


Näistä aloitettiin.

 Tuorejuuston sijaan käytin siis Lidlin rasvaista rahkaa ynnä ehtaa kuohukermaa, Bailey's Irish Cream-kermalikööriä, liivatetta ja raakaruokosokeria täytteen tekemiseen. Yllä linkitin suunnan tarkemmille ainesosamäärille, mutta oman kokemukseni pohjalta täytettä olisi voinut tehdä tuplamäärän korkeamman lopputuloksen saamiseksi.

Pohja ei ollut mikään tavallinen juustokakun keksipohja (vaan parempi kuin yksikään Digestive-transsimössö). Se koostui siis tummasta suklaasta, kananmunista ja voista.




Pohjan ja täytteen valmistusta. Keltainen siitepölyltä näyttävä rae on siis sitä sokrua. Näytti jännältä ja maistui vielä jännemmältä!


Viimeinen silaus ja uuniin! Lopputulos...


... näytti hyvältä sekä maistui TAIVAALLISELTA muidenkin kuin allekirjoittaneen mielestä. Kaik män ja sit harmitti, kun ei ollu lisää. Tätä pitää varmaan soveltaa tuleviin pippaloihin piparkakun makuisena, kookoskermalla, hedelmäkiilteellä, kinuskilla ja mitä vielä ;)

Sitten se kattikomedia. Lauantaina ennen bailuihin lähtöä kävin ulkona ja kuulin, että meidän kissa vikisi jossain. Hetken päästä tajusin, että sehän on hei tuolla ylhäällä!


Hetken se itki yksinäisyyttään tuolla yleisön tuijotuksen piinaamana, raukka :( Onneksi tajusi tulla alas. Hellyyttävää, kun yks tulee liito-oravana ja pelokkaan näköisenä tolpasta kiinni pitäen ja sitä kiertäen aina vain alaspäin, kunnes matka oli sopivan lyhyt ja alas tultiin hyppäämällä.

Ei tarvinnut soittaa lehdistöä ja palokuntaa paikalle. Mörkö on kingi♥


8 kommenttia:

  1. seuraavan kerran kun teet tota juustokakkua, lähetät mulle postissa palan. :D Näyttää ihan jumalattoman hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia ja hyvää tekstiä! Tätä blogia seuraan jatkossa. Kiitos vielä kommenteista eilisessä Uudenkaupungin ruokatapahtumassa! Lähiruoka ja luonnolliset maut kunniaan. t, Mervi LounaFoodista

    VastaaPoista
  3. Heippa Mervi! Ja kiitos :) Yritän saada aikaiseksi kirjoittaa tännekin niitä ruoka-ajatuksia laajemmalta skaalalta kuin jo olen tehnyt. Pidä silmät auki!

    VastaaPoista
  4. Hyvä että kakku teki kauppansa. Ois se ollutkin noloa jos ei ois tehnyt :D

    VastaaPoista
  5. Siis tolla ei ollut ees mahdollisuutta olla tekemättä kauppansa... Seriously!

    VastaaPoista
  6. MMMMM NAMNAMNAM! Hei tapat mut oikeesti, mulla kuola valuu muutenki ku haluisin niiiin paljon suklaata, ja sit toi kakku!!

    VastaaPoista
  7. Hehee, aim sou sori beibe ;) Kakku oli hyvää! Mulla ois suklaata, tuu hakemaan niin saat päivän liikunnat samalla - ei meinaan oo mikään lyhyt matka ;D

    VastaaPoista