2012-03-19

Tunnustuksia

Pari mussukkaa muisti mua tunnustuksilla, kun olin kirjoittamatta. Kiitos ja niiaus <3



Tunnustuksen sääntöihin kuuluu kertoa seitsemän faktaa itsestään ja lähettää tunnustus sen jälkeen eteenpäin muille ihanille bloggaajille. Mä tiedän jo kenelle tän annan; Kirsille! Ja vain siksi, koska sitä saa aina hävetä <3

Sitten niihin faktoihin. Mitähän mä vielä keksin, kun musta tuntuu että oon kertonut jo kaiken?

1. Olen entinen yöihminen ja nykyinen aamuihminen. Ennen oli helt okej valvoa aamuviiteen, nukkua tunti ja lähteä kahvipannun tuhoamisen jälkeen kouluun; nykyään taas pidän huolen, että saan vähintään 8h unta yössä. Lisäksi en tiedä mitään parempaa kuin herätä aikaisin viikonloppuna ja mennä ulos tupakalle höyryävän kahvikupin kanssa, syödä kiireetön aamupala ja odottaa sitä hetkeä, jolloin muut heräävät.

2. En ole koskaan osannut niistää nenääni. Seriously! En vaan osaa.

3. Laulaisin varmaan aina ja joka paikassa, jos a) kehtaisin, b) en ajattelis muiden kuuloelinten terveyttä ja c) muistaisin ulkoa tarpeeksi lyriikoita.


http://gourmet-pizza.com/catalog/images/ny%20cheesecake.jpg

4. Juustokakku on maailman paras kakku. Period.

5. Musta Frontside Ollie on ihan jees. Siis se kappale. Tosin mulla ei ikinä ollut mitään Justin Bieberiäkään vastaan, koska olen sitä mieltä että musiikki on jokaisen oma asia.

http://1.bp.blogspot.com/_bXl8UEe0uLQ/S_w0lBXigLI/AA
AAAAAABkA/REAh1vgo--o/s1600/maksaa.jpg



6. Mulla on atm törkeä himo maksaruokiin. Lisäksi mä tykkään lihasta tosi paljon ja voisin hyvin olla joku "Atkinson-dieetin" irvikuva, sillä söisin varmaan pelkästään lihaa jos saisin. Lihaa ja omenoita, nam! Mut sit mä en enää ois Atkinssoni jos söisin omppuja, höh. Syön silti.

7. Haluaisin joskus kiivetä jollekin isolle vuorelle. Vaikka Mount Everestille (no okei, joku vähän pienempikin vuori käy). Joskus tekee mieli karata vuorille, en tiiä miksi. Se ois vaan niin kivaa.

Siinä ne. Aika hyvin keksin kaikki, go me!


4 kommenttia: