2012-06-16

Vastuullinen kuski ja kipeät lihakset

Tämä uusi treeniohjelma on kyllä äärettömän tehokas! En olisi ikinä uskonut tekeväni pitkiä sarjoja kyykkyä, penkkiä jne. ja ennen kaikkea tullut kipeäksi niistä, mutta kuinkas kävikään? Jokainen liike menee juuri oikealle lihakselle ja vaikka painot on pienet, tulee toistoja sen verran että tuntuu. Kaksi treeniä siis ohjelmasta tehty ja yksi jäljellä. Sen ajattelin tehdä sunnuntaina, mikäli pääsen kaupunkiin. Jos en pääse, niin joudun jättämään maanantaille.

Lomafiilis on katossaan, kun katson ulkona vallitsevaa harmautta... No ei kai! Kyllä nää sadepäivätkin kestää kun tietää, ettei niitä ole joka päivä. Tänään lähden kuskiksi Laitilan munamarkkinoille, toivottavasti ei tule mikään hirveä sade- ja ukkosmyrsky kohdalle silloin.

Tänään (eipäs kun eilen) kilahti tilille ensimmäinen oma palkka Lidlistä! Puolen kuukauden saldoksi varsin mukava summa, jolla onkin sitten tarkoitus pärjätä ensi kuun 15. päivään saakka. Olen tässä alkukesän aikana tuhlannut melkoisen summan rahaa turhakkeisiin, kuten tupakkaan, huoltsikka- ja kahvilakahveihin ja energiajuomaan, jota ostan aina duunista tauoille. Niiden suhteen jos onnistuisin säästämään, niin kesän jälkeen onnistuisi se oman auton hankinta ja/tai tatuoinnin hakkaaminen.


Eipä mulla muuta tänään. Ihania kesäfiilistelyjä ootte saanut edelliseen postaukseen, kiitos niistä! Lisää saa laittaa, voin ottaa teistä inspiraatiota ja tehdä kesästäni entistä mahtavamman. Nyt meikit naamaan ja asiallista vaatetta päälle ennen baanalle lähtöä, moips!

4 kommenttia:

  1. Munamarkkinat (joo teidän, että nimellä viitataan kananmuniin mut silti!) :D Kyllä Suomen kesä on pullollaan näitä mielenkiintoiselta kuulostavia tapahtumia; täällä päin esimerkiksi Veivinheitto-kilpailut ;)

    VastaaPoista
  2. mitä treeniohjelmaa noudatat? oletko käynyt pt:n kanssa suunnittelemassa henk. koht ohjelman vai tsekannut jostain? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atm mä en noudata mitään kun en edes ehdi salille... :( Mutta siis joo, tässä postauksessa on kyse ohjelmasta, jonka sain nettiystäväni (<3) kautta ja sen on suunnitellut hänen personal trainerinsa muinoin. Oma pt kiinnostaisi ehkä joskus, mutta nyt ei rahatilanne anna millään periksi.

      Poista