2012-07-09

Mä huudan kun mä tarvitsen sua

Pyydän isosti anteeksi hiljaisuutta! On vaan vähän kiire. Tai ei oikeesti kiire, muttei vaan kiinnosta kirjoitella mitään kun tuntuu, ettei tiedä mitään - ja jos joskus uskookin tietävänsä, niin seuraavana päivänä se tunne on juuri päinvastoin. Mä ja mun pää ollaan vähän crossroadseilla keskenämme.

First things first, eli mitä mulle kuuluu. Paljon on tapahtunut, nyt on jo eka viikko heinäkuuta ohi. Enää viikko ja sen jälkeen rippileiri. Tänä viikonloppuna pippaloitiin ulkona Luodolla tuulee -häppeningin tekosyyllä ja viime viikonloppuna oltiin möksällä bailaamassa. Paljon tupakkaa, alkoholia, miljoona hyttystä, grilli, sauna ja "pieni" äksidentti, joka melkein vei hengen. Jälkimmäisestä en halua puhua, koska häpeän. Olen saarnani saanut (mielestäni vähän liikaakin ja vääriltä ihmisiltä, joten jos eräällä foorumilla ihmettelette hiljaisuuttani niin tässäpä syy) ja opikseni ottanut, joten annetaan pliis olla.  

Töissä olen käynyt ihan normaalisti, mutta liikunta on jäänyt. Ei vain tuu revittyä itsestään sitä tarpeellista tahdonvoimaa, jolla mennä salille tai lenkille ja saada se hyvä olo jälkeenpäin. Liikkumattomuus tuntuu olossa ja mielialassa, joten jotain tarttis tehdä. Ajatuksetkin on, kuten ylempänä mainitsin, nykyään ihan hirveetä sekamelskaa ja olen löytänyt itseni miettimästä kaikkea ihan älytöntä. Oma naama ja kroppa ei miellytä ja haluaisin välillä vaan nukkua koko kesän ja loppuvuoden ohitse. Tiedän lääkkeen (liikunta), mutten oo saanut sitäkään vähää itsestäni irti. Tyhmä pää.

Lisäksi mä oon vähän sekaisin ihmissuhdeasioiden takia. En jaksais välittää, vaan välitän silti.

Minä ja sisko. Kasvettiin yhteen ♥

Jotain hyvää tässäkin päivässä: sain aikaiseksi vaihtaa lakanat ja viedä roskat sekä kotiuduin justiinsa kyliltä, missä hengailtiin tovi taas vaihteeksi vähän isommalla ja hyvällä porukalla. Mut joku tässä silti mättää, kun ne arkisimmatkin asiat tuntuu välillä niin ylitsepääsemättömän vaikeilta tehdä ja "suorittaa". Hmph. 

Huomenna salille. Pää hajoo!



2 kommenttia:

  1. Palaile ihmeessä sinne foorumille, ketjuasi lukee niin moni ja varmasti kaipailee sinua takaisin päiväkirjailemaan! Minäkin käyn sitä säännöllisesti vilkuilemassa. Elämässä tulee aina vastaan monenlaisia mielipiteitä ja kritiikkiäkin on toisinaan kestettävä. Se kirpaisee varsinkin kun on herkkä mutta pidemmän päälle ei silti auta muuta kuin kulkea eteenpäin! Tekoja voi arvostella myös ymmärtävästi, mutta ymmärrystä on netin kautta vaikeaa tuoda esille ja siksi se tuntuu monesti erityisen pahalta.

    On ihan tervettä myös hävetä, mutta muista, etteivät tyhmätkään teot eivät heikennä arvoamme ihmisinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Stash :) Kirjoitin eilen sinne etten tiedä, haluanko enää tulla takaisin - ja jos tulen, niin haluanko enää kertoa kaikkea. Tätä herkkyyttä on koeteltu viime aikoina vähän liikaakin, ja se yksi kommentti tuolla foorumilla tuntui olevan se viimeinen niitti. En juuri ymmärrystä siitä löytänyt *rolleyes*

      Muttah, kattellaan. Ehkä palaan, ehkä en!

      Poista