2012-11-07

Kevyttä viikkoa, tällä kertaa ihan oikeesti

Dodiin, nyt on saatu keventelyt hyvään alkuun. Maanantaina vielä kova jalkajumppa, mutta tiistaina pidin tavoistani poiketen lepopäivän ja nukuin sen kunniaksi päiväunet (ei muuten kannattanut, koko loppupäivä meni vähän sumussa ja nukkumaan tuli mentyä uudelleen niin myöhään, että sammutin kellon ja meinasin myöhästyä fysioterapiasta). Tänään tein kevyen rinta-käsijumpan, ministi crossaria päälle ja illalla lentopalloiltiin puolitoista tuntia. Nyt maistuis uni ja sauna!

Saunassa kuuluu maata, ei istua!
Viime viikonloppuna oltiin tosiaan siellä omaan asuntoon muuttaneen kaverin luona. Sillä oli suklaakonvehteja tyrkyllä ja syötiin Annan ja Kirsin kanssa ne kaikki. Hähää! Loppuillasta lähdettiin yllärikemuihin toiselle puolelle kaupunkia. Oli ihan jees, vaikka yleensä selvinpäin humalaisten kanssa oleminen on täyttä tuskaa :D 

Tämän viikon lauantaina meillä onkin mutsin 50-vuotisjuhlat, ihan viralliset sellaset, heti musan projektikurssin treenien jälkeen. Äiti on ihana ja musiikki on kivaa, mutta välillä haluis vaan totaalikoomata viikonlopun ympäri, kun tuntuu että alkaa kaamosväsymys ottamaan tiukempaa grippiä taas kerran. Isosisko ja sen poikaystäväkin tulee perjantaina meille. Joudun luovuttamaan huoneeni niille ja nukun itte Annan kanssa. Lupauduin kattomaan Sex and the City -maratonin sen kanssa :) Kattokaa tekin, se tulee pe klo 21!

Ei kai tässä taas muuta. Tai ehkä voisin näin oleellisena detaljina mainita, että oon rakastunut kaurapuuroon :D Se on parasta. Tässä on pidetty pientä breikkiä puuron kanssa syystä tai toisesta, mut nyt ollaan valmiita jatkamaan ja Facebook-status on taas turvallisesti parisuhteessa sinkun sijaan. I love my puuro ♥

 Nojöö, se siitä. Tekis mieli kirjoittaa useammin, mutkun en tiedä onko mulla mitään asiaa ja vähän pelottaa antaa itsestäni tänne kaikkea, kun tiedän monen perheenjäsenen ja koulukaverin lukevan tätä. Toisaalta se on ihan sama mut toisaalta taas ei. Hmm. Vaikeita asioita.

6 kommenttia:

  1. Kyllä toi keventelykin on taitolaji. Itelläni kevyempi viikko tiedossa joulukuun alussa, ja jo nyt tiedän että se vaatii miulta henkisesti ihan tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan on, meinaa pää lahota vaikka miten tietääkin, että keventelyn jälkeen rauta nousee taas törkeesti paremmin kuin ennen keventelyä. Sunkin kannattaa totuttautua ajatukseen ja pakottaa itsesi lepäämään, kyllä se vaan tarpeeseen tulee kun vedät kovia treenejä :)

      Poista
  2. Kaurapuuro on aivan parasta! <3 :)

    VastaaPoista