2013-04-04

Torstaihuomenta!

Huomenta! Koeviikko jatkuu, eikä mulla ole viime viikon tiistain (vai keskiviikon? torstain?) jälkeen ollut yhtään koetta. Perjantaina vasta meen lätisemään omiani bilsan vitoskurssin kokeeseen. Vapaapäivät ovat kuluneet tehokkaasti sokerittomuutta ylläpidellessä, treenatessa ja toki katsoessa laatuviihdettä eilen "Rakas, sinusta on tullut pullukka"-ohjelman merkeissä ;D Se nyrkkeilijäpoju oli aikas kuuma pakkaus.

Tuitui tota poikaa! Kuva täältä.

Treenailut tällä viikolla näyttää ihan hyvältä, mitä nyt viime viikon ylipitkien lomien vuoksi jouduin siirtämään ykkösviikon vetotreenin kakkosviikon maanantaille 1.4. ja täten kierto vähän pitkittyy, kun on edelleen paikat sen verran arkana, ettei eilen eikä tänään onnistu(nut) kyykkäilyt sitten millään.

Maanantaina siis salilla maastavetoa vika sarja 7x67,5kg. Vedän muuten aina kapealla, sillä koen sumovedon teknisesti paljon haastavammaksi enkä uskalla lähteä kokeilemaan sitä omin päin. Tiistaina vuorossa oli kakkosviikon ensimmäinen treeni eli penkki ♥ , jonka viimeisessä sarjassa puskin 9x40kg - ilman lataria btw! Viime aikoina on tullut käytettyä tuota latausjuomaa liiankin kanssa, joten päätin kokeilla millaista on treenata ilman. Ei näköjään hassumpaa :) Eilen oli HIIT-päivä, 15+15min lämmittelyjen kera 10min sykkeennostoa ja palauttelua vuorotellen crosstrainerilla 30s-60s jaolla, yhteensä siis 40min. Siihen päälle paria erilaista vatsaliikettä pari sarjaa ja hiukan koipia laitteissa. 



Tänään olis tarvinnut kyykätä, mutta taidan jättää suosiolla perjantailla/viikonlopulle ja tehdä military pressin sen sijaan. Military press (pystypunnerrus) on nyt tullut vinopenkkipäivän sijaan neljänneksi treenikerraksi, se on Wendlerin ohjelmassa mukana ja aiemmin halusin jättää sen pois, koska enjaksaentykkääyhyy - no jaksanpas ja tykkäänpäs! Pystypunnerrus seisten on sitäpaitsi paljon hauskempaa kuin pystypunnerrus istuen, kokeilkaa vaikka!

Treenikierto tulee siis luultavasti jäämään viikkoa pidemmäksi näiden parin viikon ajaksi ellei palautumiseni jostain ihme syystä nopeudu. No, ei se mitään, sillä tämän voimajakson ja pienen deloadin jälkeen aion tehdä pari viikkoa kolmosia ja kakkosia ja herkistelen sen verta sopivasti, että saan ykkösmaksimit mun syntymäpäiväni kunniaksi kaivettua esille ;) En malta odottaa! Noi lyhyet sarjat, 2-5 toistoa, on just niin mua. Pidemmät sarjat pitkästyttää, mieluiten en tekisi niitä ollenkaan (pl. harvat apuliikkeet). Aah.

Sokeriton on pitänyt jo neljä päivää, vähänks mä oon hyvä hei! Makeutusaineet olen jättänyt pois kieltolistalta, sillä en voi kuvitella rahkaani ilman niitä. Käyttäisin mielelläni steviaa, mutta se on aika kallista... Hedelmiä on tullut syötyä jonkun verran, mutta pääasiassa olen keskittynyt syömään lihaa ja vihanneksia noin karkeesti sanottuna. Änd aim fiilin kuud. Treenitehoissa en vielä huomaa eroa, päänsärkyä oli tokana päivänä mut nyt ei, mitähän vielä... No ainakin se, että herkkuja ei tee edes mieli! Ihmeellistä. Kanan tissitkin maistuu yllättävän hyvälle, kun niitä syö nälkäänsä eikä proteiinivajeeseen sokerihumalassa.

Vaikkei mieli teekään, niin aina saa
kuvilla mässäillä... Kuva täältä.
Mun piti mennä aamubussilla salille, mut torkutin vähän turhan kauan enkä sit enää jaksanut. Lähden siis autolla päivemmällä. Nyt vois vielä mennä hetkeksi petiin, hyvää ja aurinkoista torstaita kaikille!

9 kommenttia:

  1. Oot kyl melkonen supermimmi, alkaa miltei omat treenipainot hävettää tätä lukiessaa ;) Mut perästä tuun ja ainakin nyt on kova motivaatio, kun oon ton blogin kautta altistanu itteni julkiselle häpeälle :D

    Mut rahkan makeuttamiseen pakko kommentoida, et siinä on yks juttu tässä maailmassa jota en kässää. Siis johkin kermarahkasörsseleihin makeutusta joo, mutta pelkkä rahka maistuu vaan entistä pahemmalta jos siihen laittaa makeutusta, siis noin niinkun marjojen/hedelmien lisäks. Muuten oon kyllä sokerihiiri, mut tää on joku kummitus (:D), tai ei vaan toimi mulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaen huomioon ne kerrat, jolloin olen salille eksynyt niin painot sais olla suuremmatkin :D Voimatreenillä nousee kilomäärät tangossa helpommin kuin tekemällä pelkkää 8-12-15 toiston sarjaa. Sä tuut todellakin vielä perästä, niin kovaa että mun pitää varoa päästämästä sua ohitse :)

      Siis täh?! :D Tota logiikkaa mä taas en kässää, musta marjat ja hedelmät rahkassa ei oo yhtä hyvää kuin pelkkä rahka makeutusaineella. Marjat ja hedelmät syödään erikseen tai ei ollenkaan. IMO ;) Hyvä kun mainitsit kermarahkan, voiskin pitkästä aikaa käydä Lidlissä... Siihen ei makeutusta niinkään tarvitse, rasvattomat on vaan turhan happamia mun suuhuni ilman Hermesetasta.

      Poista
  2. Oikeesti toi "Rakas, sinusta on tullut pullukka" on pahinta mitä Suomen teevessä on nähty sitten miesmuistiin. En tiedä, miks ihmeessä sitten kattelen sitä.:D Ja toi nyrkkeilijä oli aika hot, mutta sen tytsyn jatkuva rutina oli aika not.
    Oon sitä mieltä, että sumomave on nössöille (=en osaa sitä) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä just siks sä katot sitä? ;D Myötähäpeän tunteen sietää kun voi nauraa sydämensä kyllyydestä pullukka-puolison nillitykselle. Hähää! Naurettavinta eilisessä jaksossa oli mun mielestä se vihannesten pilkkomisjuttu... "ja sä pilkot ne tomaatit neljäsosiin vaiks mä sanoin et puolikkaita?!" Öö, just. Poikaparka :(

      Mitä me ei osata niin sitä ei tarviikkaan ;) Sitä paitsi kapealta vedetty mave on vaan niin ÄIJÄ!

      Poista
  3. " Voimatreenillä nousee kilomäärät tangossa helpommin kuin tekemällä pelkkää 8-12-15 toiston sarjaa "

    WOw, rly???

    Hyvän kuuloista treeniä ja HIITit on back!
    Hassua, juuri itsekin vaihdoin viime viikolla pystypunnerruksen istualtaan seisten tehtäväksi, otti ihan eri tavalla lihaksiin. Vatsaa myöten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dunno, mut ainakin tuntuu siltä :D Loogistahan se ois, voimatreeni kun totuttaa hermostoakin paremmin isompiin kilomääriin ja mitä vähemmän toistoja sitä herkempiä ollaan. Pystypunnerrus ottaa tosissaan koko kroppaan, keskivartalooon varsinkin!

      Poista
  4. Tossa ohjelmassa esiityvien ruokailu on vhh:ta ilman lisättyä rasvaa (lopputulos: dieetin jälkeen tulee taatusti kilot takas) ja kuten tossa jaksossa tuli esille, puoliso yleensä on täysin ammattitaidoton (tai edes osaamistaidoton) antamaan mitään treeniohjeita. Fitness-täti näytti jotain perusliikkeitä ja jäbällä syttyi huikea idealamppu, et Wow, tätä mä en ite ois keksinytkään! Käsikirjoitetumpaa ohjelmaa saa hakea!

    Ja sit noi naiset on kaikki jostain Kyöpelinvuoren kesäkokouksesta poimittuja, demokratiaa ei oo pariskunnat nähneetkään ja mies pääsee eka kertaa niskanpäälle. HOhhoijaa :D Siks riitti eka jakso puoliks ja toka pikakelauksella, katon mieluummin omaa treenaamistani peilistä ;)

    VastaaPoista
  5. Hei, sä et oo kommentoinut mitenkään tätä mun edellistä kommenttia! Sä et saa jättää kommentoimatta mun kommettehin beJbe!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soriiiiii! Muutama (teko)syy miksen oo vastannut: en oo käynyt bloggerissa kuin harvoin ja silloin harvoin oon ollut liian väskä vastaamaan ja sit taas jos oon jaksanutkin niin en oo keksinyt mitään nasevaa vastattavaa. Nytkin on pää täynnä räkää =( Mut totally agree kaiken suhteen mitä kommentoit, nyt on jääny pari jaksoa ko. sarjaa kattomatta kun meni mielenkiinto ja nukkuminen on kivatsumpaa! Natsinaiset (ja se yks natsimies, Lauriinan poikaystävä) on valittu varmaan tahallaan ko. ohjelmaan et saadaan vähän jänskätysmomenttia, oishan toi aika tylsä sarja ilman niitä :D

      Poista