2012-04-08

Oma hyvinvointihaaste

Nyt kun kaikilla on se kuuluisa kesäkuntoprojekti jo paperilapulla roskiksessa aloitettu ja kilot saatu rullaamaan ylöspäin alaspäin grammantarkassa tahdissa, lienee tämänkin viimeisiä syönnintäyteisiä päiviään viettävän HC-bulkkaaja-bodymunkin pakko pamauttaa oma projekti hollille. 

"Ei viddu, näin sitä jyrsitään sit porkkanaa koko puoltoista kuukautta, katabolia uhkaa!" 

My Lord! Onneksi laitoin ton otsikon, meinasin jo ruveta oikeesti dieetille. Niin siis, asiahan on tämä: mulla on syntymäpäivät tasan 41 päivän päästä. Kesälomaan on sen jälkeen aikaa enää pieni tovi, mutta se ei nyt ole pääpointti vaan se on, että mä haluan mahtua yksiin housuihin, joihin en tällä hetkellä mahdu. (Damn you, squats!). Ne housut on nämä:


Eiks oo ihanat? New Lookin korkeavyötäröiset farkkushortsit ♥ Aah. Mutta siis, the thing is että mahdun noihin atm varsin hyvin sisälle, mutta hengittäminen noi päällä onkin jo melkoista henkimaailman touhua. Kirjaimellisesti. Kaikkea keskivartalooni kertynyttä tuskin voi kuvailla sanalla "lihasmassa" tai "lihasnesteet", joten jotain on tehtävä. Woman's gotta do what woman's gotta do. Ja minunhan on tehtävä jotain sen asian hyväksi, että voin vetää noi byysat jalkaani kun lähen baanalle-rimpsalle-kartsalle iloitsemaan täysipäisyydestäniikäisyydestäni.

Tää ei kuitenkaan ole dieetti, vaan haaste itelleni. Tästä munahuuruisen pääsiäissunnuntain (...) illasta starttaa siis hyvinvointihaaste, jonka ensimmäisen osan otan käyttöön heti maanantaina koska olen Maanantaisoturi. No, asiaan! Haasteen ensimmäinen osa käsittää seuraavat asiat:

1. Sokerilakko
Mä oon ruvennut syömään karkkia, ja ajattelin lopettaa sen heti alkuunsa. Tää ei vaadi selittelyjä. Maanantaista alkaen eliminoin kaiken sokerisen ruokavaliostani enkä syö mitään, missä lukee ainesosissa sokeri. Suuri suklaanrakastaja sisälläni itkee kivusta, mutta silitän sen päätä ja lupaan, että teen sille vaikka raakasuklaata. Siinä ei oo sokrua, se on hyvästä!

2. Vedenjuonti
Jos saisin päättää, mä en varmaan jois vettä ikinä. Vesi on pahaa, kahvi on parempaa. Kun juo pannullisen kahvia, saa juosta vessassa koko päivän. Kaikkihan me kuitenkin tiedetään, että tämmöisenkin potarin kropasta yli puolet on vettä ja jos sitä nesteytystä ei tule ulkokautta, niin kroppa kuivuu kasaan eikä olo oo hyvä. Period. Siispä pusken leukani rintaan ja lupaan hiljaa huokaisten, että maanantaista alkaen juon vähintään 1,5l vettä päivässä.

That's about it. Jatkoa hieman valaistakseni, niin hyvinvointihaasteen toinen osio käynnistyy toukokuun alussa ja silloin mulla ja parilla kaverilla alkaa paleohaaste eli jätetään maitotuotteet, viljat ja sokeri kokonaan huspois. Alkuvuodestahan mä kokeilin tätä stailia ja niin kauan kun sitä onnistui pitämään kerralla, niin se tuntui hyvältä. Miksei se siis tuntuisi hyvältä nytkin? Voisin melkein veikata, että tää karkkilakko ja veden juomisen opettelu on haastavampia kuin totaalinen paleoruokavalioon kääntyminen. Mutta mähän onnistun, koska päätän niin. (Mulle ei sit saa tarjota karkkia koulussa, saatan hämääntyä!)

Loppuun tällanen törkeenupeemahtava ja inspiroiva miespuolinen otus, joka sattuu tällä hetkellä majailemaan mun tietokoneen ruudulla taustakuvana:

It's Big A, dyyyd!

Kannustakaa mua ja Arskaa! Arska FTW ja Annie kesäkuntoon sokerilakkoon ja takasin kivoihin shortseihin! DyyD! (Ei, mullehan EI ole jääneet Gymlogit soimaan päähän, eieiei...).

19 kommenttia:

  1. Hah, kuulostaa niin kovin tutulta tuo mantra "maanantaista lähtien jätän herkut ja lisään veden juontia" :) Kummassakaan ei ole mitään pahaa, joten tsemppiä vaan haasteeseen! Mutta älä nyt hyvä nainen sitä painoasi pudottele enää! Se on kuules niin, että jos sulla housut puristaa, niin ne on liian pienet housut alun alkaenkin! Uso minnuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanantaisoturius tuttua sielläkin? ;D Ja kröhöm, jos ollaan ihan rehellisiä niin mä olen tässä vuoden alusta vaan kerryttänyt kiloja, joten ihan muidenkin vaatteiden istuvuuden kannalta ois tosi jees saada samalla muutama pois. Mutta jos kilot ei lähde ja mahdun noihin shortseihin syntskäreillä, niin so be it. Emmä kato dieettaa, mä vaan voin hyvin ;)

      Poista
  2. Olisin tullut sanomaan samaa kuin edellinen kommentoija. Vesikannu on todella hyvä muistuttaja ja samalla näkee paljonko vettä on tullut juotua, kun vesiraja hupenee kannussa :) Ja ehdottomasti kannattaa kokeilla sen veden maustamista! Kannuun voi laittaa viipaloitua sitruunaa, appelsiinia, tuoreita yrttejä (basilika on tässäkin lempparini) ym. Sen voi tehdä vaikka illalla valmiiksi tekeytymään ja jättää huoneenlämpöön, ja sitrusviipaleet sekä yrtit pysyvät hyvänä useamman vuorokauden kun lisää sitä vettä sitä mukaa kun kuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti vinkeistä, sitruuna kuulostaa ainakin tosi hyvältä :) Leviääkö yrteistäkin veteen makua? Oon jotenkin aina ajatellut, ettei ne nyt tolleen... Mutta apparently yes :D Mä ostan seuraavalla kauppareissulla kokeiluun ainakin sitruunaa ja sit ehkä limeä, sekin vois olla aika hyvää.

      Poista
    2. Kyllä yrteistäkin leviää :) Jos haluaa tehostaa sitä niin niitä voi eka käsissä vähän pehmitellä tai repiä, mutta kyllä ihan kokonaisistakin lehdistä irtoaa. Lime toimii kans varmasti hyvin, ite oon nyt jämähtäny tuohon appelsiini-sitruuna-basilika -komboon :D

      Poista
    3. Appelsiini-sitruuna-basilika! Oijoi. Ei ihme, että jämähdit, kuulostaa nimittäin aika buenolta setiltä yhdessä, noi kolme siis ;)

      Poista
  3. Ihanat shortsit! Mäkin oon aivan rakastunu shortseihin kaupunkivaatteena, mut korkeevyötäröisiä oon viel vähän vierastanu. Mut nyt kun alkaa olla masu vähän lituskammassa kunnossa, niin ehkä sellasia vois itekin soviella Lontoossa. Ostan samanlaiset! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä, noi on kivatsut! :) Korkeavyötäröiset shortsit on siitäkin hyvät, että ne peittää mun alaselkäjenkat aika tehokkaasti (believe me, i haz them)toisin kuin tavalliset shortsit. Noi on New Lookilta joskus reipas vuosi sitten tilatut, toivottavasti niitä on siellä edelleen!

      Poista
  4. Kiitos <3 Jep, toi onkin varmaan helpoin kikka saada vettä juotua. Mä tein tänään niin, että otin 1,5 litran pullon tähän koneen viereen kera lasin ja pillin, nyt on pullo tyhjä ;) Toimii! Mä en muuten tykkää yhtään kylmästä vedestä tai suoraan hanasta tulleesta vedestä, huoneenlämpöinen on parasta.

    VastaaPoista
  5. Moi, ekaa kertaa eksyin lukeen sun juttui, ja kirjoitat kyl hauskasti! Taisin pari kertaa nauraa ääneen, sil puoliso jo tuijotteli vähän pitkään mua :) Mä kans oon alkanut tarkkaileen noita lisättyjä sokereita ja onpas muuten välillä vaikea löytää mitään ilman tuota merkintää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voi kiitos <3 Aina mukavaa kuulla, että maalaisjuntin tyyli miellyttää :D Ja totta puhut, mutta vielä vaikeampaa olisi löytää tuote, jossa ei ole käytetty sokeria TAI makeutusainetta. Mulla on toistaiseksi siis helppoa, kun saan syödä purkkaa ja juoda laittikolaa (jälkimmäistä vain jos oikeesti tekee mieli siis, harvoin kyllä tekee) mutta ootahan vain, kun tulee toukokuu ja totaalipaleo... ;D

      Poista
  6. Ootpa sä nyt ihan iskussa! Tsemppiä maanantaisoturointiin, omaa motivaatiota vielä etsiessä... Ja makiat shortsit!

    VastaaPoista
  7. Vedenjuonti on todellaki kamalaa!! :D Mä niin tunnen sun fiiliksen! Mulla se on myös iso haaste! Oon nyt kokeillu esim tota sitruunan lisäämistä veteen ja on se ollu nyt sit helpompaa! ;)

    Heitin sulle kynsilakkahaasteen mun blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spänkjuu haastiksesta, mä kävinkin jo sun blogissa ennen kuin ehdin ees huomata että olit tänne kommentoinut myös :D Mäkin OSTIN sitruunaa (ja limeä) mut arvaa onksne vielä jääkaapissa ja mun vedet on aina mulla mukana eli ei ainakaan jääkaapissa... Ei toimi! ;)

      Poista
  8. Tämmönen innostus tarttuu heti meikäläiseenkin..,pitäskö sitä oikeasti ryhdistäytyä? :D
    Kesä tulee ja joo, ostettu kans kivat pikkusortsit ja niitähän ei laiteta, jos ulkokuori näyttää levinneeltä. Ikävä totuus.
    Meitsi on henges mukana ja kahvia edelleen juon (Huom! vesilasi vieressä :D)
    Toi paleo-juttu kiinnostaa ja itekin kokeillut aina muutamia kuukausia ja sit taas palannu normaaliin vaihtelun vuoks.
    Tsemppiä jumppiin, you got it!
    ja ps. oot saanu mult blogitunnustuksen, käyhä kurkkaa sivuilt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitti pupu! Katoin sun blogista niitä jalkaposeja ja omistat kyllä perin hyvin muotoutuneet jalkalihakset vaikka väitätkin rimpuloiksi ;)

      Vois sitä ihan oikeesti ryhdistäytyä, jos vaan tahtoo :) (Mun täytyy tähään väliin tunnustaa, että se suklaalakko ei todellakaan ole pitänyt. Olen elänyt suklaalla!) Kokeile vaikka toukokuun alussa hetken paleota meikäläisen kanssa dyyyd! Ois lokimaailmassakin sit joku jolle angstia kun tekee mieli Geishaa :D

      Poista
  9. Oh my god, miten mä selviin sit ilman rahkaa ja maitoa :O Mä laitan korvan taakse, vois ehkä taas tuoda jotain kivaa lisäinspiraatiota tähänki touhuun :P
    Nojoo, nojaa, kiitos :) se on vaan oikea kuvakulma :D
    Ja samoilla linjoilla, uus bloggeri kusee ja pahasti, miten tätä oikein enää osaa käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkan korvaat - öö - heraproteiinista tehdyllä "vaahdolla", johon tulee marjoja, heraprodea ja vettä/manteli- tai soijamaitoa ihan tilkkanen. Jostain luin tommosen ohjeen, sen nimi on protein fluff. Saattaa olla hyvää, en oo kokeillut ;) Maitohan on sikäli helppo korvata justiinsa noilla "maidoilla" mitä jo mainitsin, mutta ei kyllä samalta maistu. Mustan kahvin juoja siirtyy tyytyväisenä paleolle, kun ei tarvitse valkaisijaa kahviinsa :D

      Ja niinpä! Murisen tälle Bloggerille, kun ei meijän kemiat vaan natsaa. Ihan homo systeemi. Plah.

      Poista