2009-07-28

and dance her to the moon as we did in those golden days

edelliseen merkintään viitaten: ei me jaksettu
kumpikaan kattoa murkkulaisia sittenkää joten
katottiinkin saffi ja suolinnan aarre c: soli
annan suosikki pienenä, mä en siitä niin paljoo
perustanu mutta olihan toi nyt aika söpö kun
tarkemmin katoin tälläkertaa. ainaki saatiin
nauraa paljon :---D

tänään tullu suvulta vähän 'neuvoja ja oman
mielipiteen julkistamista' meijän perheen
tilanteessa. pakko sanoa että nyt lievästi
ärsyttää, koska ensinnäkin; suku ei tasan
tarkkaan tiedä yhtään mitään meijän jokapäi-
väsestä elämisestä saman katon alla alzheimeria
sairastavan alkoholistimiehen kanssa, toiseksi;
me nimenomaan EI OLLA tätä asiaa sysätty heidän
mietittäväkseen ja kolmanneksi; me tullaan
hoitamaan tää asia kyllä ihan tavalla joka on
meijä perheelle parhaaks todettu, miellytti se
sitten sukua tai ei. jos ratkaisu miellyttää
äitiä, annaa ja mua niin se on oikea, viis
muista. me ei haluta elää ton ukon kanssa enää
yhtään kauempaa joten ollaan todellakin valmiita
kestämään seuraukset meijän ratkaisusta. ollaan
puhuttu tää asia niin moneen kertaan läpi, aina
päädytty samaan lopputulokseen, siihen että
pois on päästävä. ja mehän jumalauta mennään
pois, vitut muista.

tän suvun välillä vallitsevan tilanteen vuoksi
ei välttämättä tuu mentyä sitten sinne serkun
häihinkään kahen viikon päästä joten saatankin
päästä sundholmaan ;-----) se hyvä puoli siinäkin.
en kyllä olis välttämättä innoissani muutenkaan
mennyt sinne, juhliin valmistautuminen on ihan
okei mut siellä juhlissa sitten menee hiukset
aina huonosti ja mekko on vääränvärinen ja
kengillä ei pysty kävelemään ynnämuuta kakkaa
jotenjuu mieluiten jätän nyt menemättä ja
keskityn pilettämään, mmm sounds better ♥

nyt teen teille ketkä tätä lukee niin armottoman
kallupin; seuraavat kaks miestä on munmielestä
seksikkäimpiä in the vööörld ja nyt saatte kertoo
kumman noista itte ottaisitte, sillai panomieles
tai ihan elämänKUMPPARIKSI ;););)))9 mä en ainaka
osais päättää jote teen tän teille vaikeaks ähähää.

ROBERT PATTINSON vai ...











... HEATH LEDGER?

2009-07-25

monta kivaa kesäkaverii / tällaista on ehkä olla nuori

kertokaa mistä kirjotan ei oikeen inspiroi
enää oikeen mikään missään -.-

kesälomaa on enää aika vähän, pitää siis vielä
ehtiä tekemään mahdollisimman paljon kaikkea
jännittävää. luultavasti ehdinkin, jos vähän
käytän mun puhelahjojani äiskään ja annaan.
shouldn't be that hard, ainakin toivoisin ettei.
pakko päästä gh-jamittelemaan, on vaan sellanen
fiilinki päällä nyt.

katotaan annan kanssa
varmaan tänään mainiot
murkkulaiset
,
jos mie jaksan. kummasti
tää koneilu vaan ottanut
ison osan mun elämästä
taas ♥ kyllä mun pitää
jaksaa nyt, toi on
kuitenki hyvä leffa :---)


oon kohta lukenut sen breaking dawninkin
toiseen kertaan, kiitos tylsien kahvilapäivien.
eikä mitään käryä mitä lukisin seuraavaks, varmaan
viimesen potterin vois uusiks lukea, englanniks
tietenkin. se nyt on vaan niin paljon parempi
kieli lukea kirjoja, kaikki kuulostaa niin paljon
kauniimmalta ja merkityksellisemmältä.

ainiin, joku päivä pitää sinne helsinkiin päästä
soppailemaan. ELLA! ilmotan sitten kun tiiän et
mikäpäivä mulle ois ok ni kerrot sitte onko se
sulle ja sun komealle alfaurosisillesi sopiva :>

nolottaa muuten hirveesti ku en oo pitkään aikaan
pessyt hiuksia :''D mutku ne ei näytä/haise/vaikuta
likasilta ni miks pestä turhaan ku väri lähtee
päästä oli turha pesu tai ei jokatapauksessa tää
mun viisaus hiusten pesussa säästää mun pieniä
rahoja ettei tarvitte niitä värejä kokoajan käyttää
ja säästää kaikenlisäksi vielä aikaakin kun joka
kerta väri päässä joutuu puol tuntia odottelemaan
sitä lopputulosta. eli järkevä ja käytännöllinen
olen, pisteet mulle. jes.

lopetan.

2009-07-20

ratkaisu: syö kala

hirmu vaikeaa on ollut tulla kirjottamaan tänne.
viime päivinä on vaan
ollut sellaista, sanotaanko
vaikka että etsikkoaikaa minu
elämässäni. ei oikein tiiä
että mihin pitäs mennä ja mikä
ratkaisu on oikea, yrittääkö
kehittää asiaa pidemmälle vai
antaako sen vaan kulua pois.


tämän viikon neljä ensimmäistä päivää äiti lupasi
mulle ja annalle vapaaksi pitkän ja suht riitaisankin
keskustelun jälkeen, mutta kuinkas kävikään - täällä
mä istun tänään koko päivän kun äitillä on muita
töitä jotka sen on pakko tehdä just nyt ja huomenna
on sitten annan vuoro olla täällä kun äiti lähtee
viemään isiä jonnekkin lääkäriin. eli kolme vapaapäivää,
ihan jees oikeestaan. torstain jälkeen sitten ollaan
annan kanssa vuoropäivin töissä ainakin näillä näkymin,
eli mulla on töitä perjantaina ja sillä lauantaina
joten perjantaina vois olla pileiden paikka. tai emmä
tiedä, katotaan sitten. ärsyttää kun nää kavereiden
näkemiset on aina niin paljon musta ja mun töistä
kiinni, muille sopii mut mulle ei koska oon töissä.
ymmärrän meijän tilanteen ettei äiskäkään voi kaikkee
tehdä mut, silti. ei tätäkään jaksa kauaa.

huomenna kuiteskin saan nukkua pitkään ♥ pitkästä
aikaa, eilenkään saanu juuri mitään unta kun ehee lol
hieman valvosin koneella ja sitte pitiki herää sinne
ainon ylppäreihin, lähettiin sinne turkuun joskus kasin
jälkeen kattomaan sitä lakitusta minkä jälkeen oli sitten
ihan juhlat. kakut oli ainakin hyviä. ja kiitos meri kun
olit kahvilassa sijaisena, korvataan tämä jotenkin joskus :>
joo niin kuitenkin, juhlien jälkeen vielä jäätiin sinne
SIIVOMAAN se koko paikka .... loistavaa. ja kotiin päästiin
joskus puol ysiltä illalla. lähdin sitten kiireen vilkkaa
vielä kattomaan juuliaa suviteatteriin koska se oli niiden
viimeinen näytös. oli mulla kai jotain muitakin syitä,
musta koskaan tiiä o.o mut kuitenkin, senkin jälkeen tuli
valvottuu taas aivan liikaa vaikka tänään piti nousta jo
puol ysiltä tänne. en vaan voi sille mitään kun kone
koukuttaa :c en ole datis, koskaan ollutkaan o.o

ei oikeesti kannattais miettiä asioita ollenkaan,
ne kun tuppaavat menemään ainakin tällaisessa päässä tovin
ajattelun jälkeen ylivaikeiksi ja monimutkaisiksi. tää on
sellanen jännä juttu, ei oikeen tiiä mitään muutakon
että en tiiä o.o toisena päivänä kallistun ensimmäiseen ja sitten
huomenna taas pitäisikin ottaa se toinen. seuraavana päivänä
kolmas, eikä mikään oo enää sitten helppoa. yrittää nyt laittaa
niitä vaan paremmuusjärjestykseen? ei onnistu. kyllä tää menee
pian ohi, en ikuisesti tahdo elää tietämättömyydessä :--)

hooämmän kuvaston kannessa on punahiuksinen nainen, vau.
mun pitäis värjätä nämä uusiks taas, mutta päätänpä antaa vielä
olla. ei sillä kesällä oo niin väliä, koulussa korkeintaan sitten.


siivosin vähän galleriayhteisö-
jäni, heitin musayhteisöt pois
ja pari muutakin. TARVITSIN
MUUTOSTA siksi tein tämän o:
näyttää paljon kivemmaltakin.
ja siistimmältä.

peeässä kuvien copyt elllalla laitoin ne tähän
piristämään masentavaa sadepäivää ^-^ ok lul heippa.

2009-07-16

welcome to my freakshow

katariinalla oli jännittävää. katottiin potter
numero neljä, oltiin saunassa ja uimassa, syötiin
taas vaihteeksi aivan liikaa ja muuta mukavaa.
yöllä saatiin idea lähteä soutamaan järvelle ja
sen jälkeen tunnelmoimaan kynttilöiden valossa
vielä suht lämpimään saunaan, mikä me sitten
tietenkin toteutettiin. kaikenkaikkiaan kannattava
vierailu taas sinne suuntaan, vaikka pitikin
aamulla sitten 11:30 lähteä sieltä suoraan töihin.
eniveis, sain viettää laatuaikaa katariinan kanssa
taas kerran joten se oli sen arvoista <: onneksi
ens viikko on silti rauhallisempi näiden töitten
kannalta, saa vähän nukkuakin joskus.

kauheeta kun nyt tekis mieli vaan nukkumaan o.o
oikeesti, en oo ollu koneella koko päivänä mut
silti oikeen jaksa innostuu tästä, kamalaa. mussa
on joku vika nyt, äiti varmaan teetätti minulla
liikaa pipareita eilen niin että aivoihin meni
taikinaa, ölööllölölölölölllöl. nou vei.

kamalan sisällöttömiä nää minun merkintäni.
jos vaan on jotain mistä te haluutte lukia
tai mitä haluutte tietää yleensäkin ni saa
kertoa koska minul on nyt kamerakin ehjä ni
voin ottaa kuvaakin vaikka mistä :----)


mä oon munmielestä niin
kivannäkönen tossa että
melkeen tekee mieli värjää
noi ihan just takasin :<
kuva on siis joulukuulta,
oltiin cambridgessa noin
kolme-viis kiloa sitten.
kuitenkin, tämä harkintaan,
toteutan ehkä talvella.
EHKÄ siis huom :---)


nyt äiti haluu koneelle, lähden siis.
nauttikaa kuvastani, kerron lisää jos
jotain kerrottavaa tulee 8>

2009-07-13

.. but does it matter when the only thing we love will die?

hui olin päivän ilman konetta o.o ei
oikeesti tuntunu missään, vaikka olishan
sen nyt jossain pitänyt tuntua kun tällanen
ammattidataaja skippaa yhen päivän sen data-
rytmistä, mut ei. jännittävää, ehkä se
vieroitusoireettomuus johtu siitä että oli
niin paljon muuta tekemistä.

lauantai-illalla en myöskään muuten ollut
pitkään koneella, vaikka mun piti kattoa
elokuvia ja pelata palatrista ja vaikka mitä,
mut ensinnäkin; PALATRIS EI TOIMINUT ja
toiseksi; nettimme oli erittäin hidas koska
jouduin käyttämään mokkulaa normaalin netti-
yhteyden sijaan pikoos oli ukkostanut niin
yhteyksissä oli kai jotain häikkää. siispä
tekemisen puutteessa menin sänkyyn ja luin
pari sivua kirjaa jonka jälkeen tajusin että
nyt väsyttää ja nukahdin. kello oli ehkä
noin kaheksan illalla c: väsytti paljon
vissiin, mistä johtuneekaan?

sunnuntaina mentiin annan kanssa yhessä
kaupunkikahvilaan töihin ja siellä se aika
sitten meni aika joutuisasti, vaikka oltiinkin
siel aamuyhdestätoista iltakuuteen. pyörittiin
kaupungissa ja vuokrattiin leffoja (tappajahai,
koska mä vaadin!, sex and the city movie ja
anna palaa 3) leffailtaa varten, jonka vuoksi
en siis ollut koneella. no, kotiin kun päästiin
joskus seittemän maissa ni alotettiin heti
kattominen kunnon syöminkien kera ja kestihän
sitä kauan, kello oli reilu yks aamuyöllä kun
kömmin nukkumaan aikaista herätystä kiroen.

nyt oon täällä, 8.40 oli herätys ja kahvila on
ollut noin kakstuntia auki. tiedossa aika toden-
näkösesti melkonen slowmotionpäivä, ainaki tuntuu
siltä suht vahvasti.

englanninkieliset kirjat on muuten paljon parempia
kuin suomenkieliset tai muutenkin suomennetut
kirjat. kokeilkaa oikeesti ellette oo vielä ees
yrittäny, noita on yllättävän helppo lukea vaikkei
ymmärtäisikään ihan joka sanaa - ne merkitykset
yleensä selkenee kun jättää sen sanan omaan arvoonsa
ja lukee eteenpäin. päättelykykykin on ihan jees.
mä luen tällähetkellä toista kertaa tota twilight-
sagan eclipseä, kun piti jotain keksiä kahvilaan
luettavaksi enkä viittinyt vielä alottaa breaking
dawnia toista kertaa ennenkuin lukisin tuon. mulla
on vaan noi kaksi englanninkielisinä, twilight ja
new moon löytyi kirjastosta eli en omista niitä,
ainakaan vielä. tähän mennessä oon eniten tykänny
neljännestä kirjasta, koska siinä katotaan sitä
asiaa sekä jacobin että bellan näkökulmasta, mikä
on tosi hyvä. sen jacobin osan tosin ois voinut
tehdä mielenkiintoisemmaksikin vaikka jollain
isommalla itsetutkiskelulla, meinas vähän loppua
kiinnostus niihin jacob-osiin joskus. mut bellan
osat oli taas sitä vastoin aina kiinnostavia,
ja se juttu vaan parani loppua kohden kun bella
sai viimein tahtonsa periksi : > en paljastele
juonta tämän enempää jos joku vaikka suuttuu.

keskiviikkona töiden jälkeen meen katariinalle
yöksi ja tulee taas kivaa ♥ nyt mun pitää kyllä
mennä syömään jotain ja lopettaa, en oo syöny
tänään yhtään mitään :c jotemoimoi.

2009-07-11

and though as long as this road seems / i know it's called the street of dreams

taas ihan pirun kivat jamit perjantaista
lauantaihin, tuli muunmuassa ajettuu skoduilla
ympäri pihaa, soitettuu paaaljon geehoota, mei-
kattuu samuel ja pelattuu jumppapallolla ulkona
'lentopalloa' : > ja lisäks lauantai-aamuna lie-
västi vituttavan herätyksen (puhelinsoitto, ei
kanneta kaunaa ...) jälkeen nautimme puoliraakoja
ranskalaisia ja nakkeja lievän päänsäryn ja power
ranger- sekä star wars-elokuvien kera. kaiken-
kaikkiaan tosiaankin oli kivaa, yllätyin kun
löysin eräistä ihmisistä mukavempiakin puolia.
on se jännä paikka tuo sundholma.

huomenna se on kuitenkin taas paluu arkeen ja
töihin, ei välttämättä hirmusti innostaisi mut
rahaa tulee, se on pääasia.

nyt tekis mieli katsoa elokuvia. ehkä laahaan tän
koneen yläkertaan mokkulan kanssa ja katon vaikka
öö emmä tiedä. jotakin kuiteskin kun tekee mieli.
tekee kyllä mieli vähän kaikkea muutakin, tarviin
ihmisiä ympärilleni, vaikka särkeekin pää niin
silti. mul on ikävä katariinaa o.o en ois uskonu
ihan heti kyllä, mut tekee nyt mieli sen seuraan.

joo, jos kuitenkin eka pelaan palatrista.
se riittäköön hetkeksi.

2009-07-09

would you hold me if i'm empty / would you care if i was lost ?

moikka meen huomenna marille enkä kirjota ainakaa
huomenna tänne yhtää mitään ♥ eikä tänäänkä oo
mitää kerrottavaa kyllä, meen pian nukuksimaan
kun väsyttää paljon kun heräsin jo puol seitsemän
töihin että ymmärrätte kai >: eka vähän kyllä
palatrista, ei muuten tuu mitään. ja pitää viel
laittaa kamat valmiiks huomiseks apua en mä kyl
tarvii marintykön juur mitään mutta kuitenkin
jotakin. olen hieman sekava huomaattekos.

menen sinne nukkumaan nyt :-------( skjkl ei
nyt oikeesti synny mitään järkevää, cya.

2009-07-08

everything about you is so easy to love

en mä kauheesti nyt jaksa kertoa mistään mitään,
töissä olen ja huomennakin kuuden aikaan pitää
herätä että pääsee kaupunkiin töihin, vaikka
se kahvila siellä aukee vasta kello 12. muuta
kyytiä en vaan saa niin pitää mennä sillon
kun ainut kyyti lähtee -.- hieman ärsyttää.

nyt on sitten ne pidennykset ainakin tulleet,
huomenna ehkä ostan väriä että saan niistä
samanlaiset kun mun hiuksista. (värjäsin
nää siis kirkkaanpunaiseksi, laitan kuvan ♥)
ihan söpöt ne oli, kunhan vaan pääsen käyttään.










oon koukussa aapelin palatrikseen :d tajuttoman
hyvä peli, kokeilkaa. tai älkää, jäätte kuiteski
koukkuun ja sitten on mun vika. unohtakaa siis
autuaasti tämäkin tiedonpurkaus jonka annoin.

sonisphere ois ihan jännä, mut 89 euroa on aika
paljon. harry potterkin olis ihan kiva nähdä
mut en tiiä miten mä sen teen o.o turkuun pitäisi
päästä, pitää kysyä jotain mukaan. moimoi.

2009-07-07

hide from the mirror, the cracks and the memories

en jaksa kauheesti selittää että mitä tuli tehtyä
eilen koska eilen en kauheesti mitään mainitsemisen
arvoista tietääkseni tehnyt. olin kaupunkikahvilassa
töissä, jouduin yhen oksettavan henkilön tekstari-
ahdistelun kohteeksi siellä (tää ei oo ensimmäinen
kerta -.-) ja sitten, ehkä se tärkein, vaalensin
minu hiukset ettei tulis sävyeroa liikaa mun omaan
päähän ja pidennyksiin (värjään omat ja pidennykset
punaseksi niin ei ois kauheen jännä jos ois kirkkaat
pidennykset mut ihan tummapunaset omat hiukset ._.)
siinä se sitten näin lyhyellä oppimäärällä, ainiin
joo ja illalla sitten vielä etin ittelleni skodua
netistä ja löysin ihan söpön tällasen mut
se on kyllä aika vanha että tiedä häntä sitten.
suht halvalla kuitenkin lähtis, ihan okei väri ja suht
laadukas merkki, enää vaan tarvitaan oikeeta rahaa
millä tollasen sitten lunastais.

tänään oon kotikahvilassa 10-17, mitä luultavimmin
siis koneella koko tää aika mmm ♥ ei ole kauheesti
tekemistä täällä ainakaan näin aikasin aamupäivästä.


katottiin eilen niksun kanssa
vähän pasilaa taas vaihteeksi
:-------D kuolen tähän
juutuuppivideoon aina
viimeistään kun toi
kohta tulee. kuvaa voi
klikata suuremmaksi
niin näkyy ilme
ehkäkenties tarkemmin ♥


tänään pitäis nähdä netistä MJ'n hautajaisetkin.
haluaisin kyllä ihan mielenkiinnosta kattoa sitä,
minne se haudataan ynnämuuta tarpeellista tietoa
jota on sitte kiva selittää omille lapsille (ja
mähän tietenkin oon kuunteluttanut niille vauvana
niin paljon hyvää musiikkia tyyliin just michael
jackson ja the beatles) että niin sinne se MJ
haudattiin ja minä olin silloin femton år ja
elämä eessä ja nyt oon homssunen tantta kellä on
lapsia ou mai kaad. jännittävää.



ku en keksi muuta tähän loppuun ni katsokaa
kaverit pasilaa ♥

2009-07-05

cause we are broken / what must we do to restore ?

oli ihan pirun kiva lauantaisunnuntai, en ookkaan
pitkään aikaan ollu katariinan luona c: nautin.
menin viiden jälkeen suoraan töistä niiden mökille
ja melkeen suoraan lähdettiin kaivamaan matoja
sateeseen että päästäisiin onkimaan. saatiin
ihmeen paljon kaloja ja syötettiin ne kaikki niiden
yhelle kisulle mikä tulee aina kyttäämään sinne
järvelle että onkiiko kukaan, söpö kissa. se
sade ei muuten oikeestaan edes haitannut, meillä
oli hirmu kivaa kun vaan juteltiin siinä kalas-
taessa kaikkea. ajoinpa mä yhdessä vaiheessa
sellaisella kauko-ohjattavalla pikaveneelläkin,
en nyt vaan yhtään muista että missä vaiheessa
kun olin vähän kikseissä siitä veneestä sillon
ni ei voi muistaa : DDd ja

kun päätettiin mennä noin seittemän aikaan uimaan
ni sade oli jo lakannut. saunan kautta suoraan
järveen pitkästä aikaa, se oli kyllä kans tosi
elän hetkessä -experience. sen jälkeen oli tosi
raukee olo taas vaihteeksi, kuin ei koskaan ois
uimassa sitä ennen käynytkään. uinnin jälkeen
mentiin viettämään iltaa mökkiin, jossa kulutet-
tiin aikaa mm. pelaamalla aasia annan ja kirsin
kanssa, jotka kans oli jäänyt mökille yöksi,
kattomalla telkkaria ja syömällä. noin keskiyön
paikkeilla sitten tempaistiin ja mentiin uudestaan
uimaan - tällä kertaa ilman rihman kiertämää
eli siis suomeksi alasti ♥ kiivettiin jopa
niiden hyppypaikalle keskellä järveä ja hypättiin
sieltä alas. yllättävän hauska asia tuo nakuilu,
kun sille päälle sattuu.

sen jälkeen kun noustiin lämpimästä vedestä
alkoi tulla senverran kylmä että piti sytyttää
takkaankin tuli eikä vieläkään meinannut lämmetä.
alettiin siis katsoa truu romantic leffa eli
twilight : d syöminkien kanssa leffan katsominen
tuntui kestävän kovin vähän aikaa ainakin minun
mielestäni, tai jos elokuva vaan oli lyhyempi
kuin muistin, ken tietää. kuitenkin, poistettuja
kohtauksia katsellessani tajusin että katariina
nukkuu sohvalla, niin päätin ittekin painua
sitten pehkuihin koska en olisi pysynyt hereillä
ilman seuraa. kellosta en siinä vaiheessa
tajunnut aikaa katsoa, ei sillä kai sen väliä.

aamulla herätys oli aikasin eli kello kymmenen,
sillä äiti tuli hakemaan meitä sinne töihin.
tämänpäivänen muumit-jakso oli muuten surkea,
toivottavasti kukaan ei kattonu >: vihaan sitä
poliisin veljenpoikaa se on ällö, mut katsoinpahan
sen jakson kuitenkin. kahdeltatoista aukes kahvila
ja vaikka pääsin kotiin ennen sitä ni jotkut
nyylät kävi täällä ostamassa pullaa jo ennen
kahtatoista -.- vammaset.

saunassa meillä oli muuten katariinan kanssa
ihanat angstihetket ♥

"huoh anni kun sulla ei oo selkäläskejä :---("
"........ ai sä oikeen katoit vai?"
"no vähän .. D:"

"kato nyt sun varpaita ne on tollaset sopivan
mittaset ja kauniit, mulla on isovarvas liian
iso jajaja..." [c] katariina :---------)

oli vaikee takoa sen päähän että en oo sen
laihempi kuin se ittekkään. ja hei, sillä on
silti isommat tissit kuin mulla !

noniinnoniin, mitäs mulla onkaan ens viikolla
menoa: maanantaista perjantaihin öö, töitä
o.o nice, no kai mä selviin. perjantaina sitte
töistä suoraan viihteelle, mmmmmm ♥ äiti kun
alottaa keskiviikkona leirin ni sillon ainakin
tulee olemaan ke to pe täyttä työtä, en tosiaan
muuten tiiä että onko maanantaina ja tiistaina
mitään. voisin mennä jollekin kylään, hmm ...

puol tuntia enää että saan tän paikan kiinni ja
pääsen sisälle datailemaan.



jumitusbiisi, olkaa hyvä.

2009-07-04

cmnt me gays :----------------------------(

.... ja eiliseen postaukseen vielä lisään
että saa kommentoida mulle jos lukee mua =(

rakastan teit kyl siltiki mut ♥

2009-07-03

i totally miss the fucked up things you do

moi ostin hiusvärin enkä löydä siitä kuvaa mut
ei haittaa se on punane C: meinasin ostaa vaalentavaa
mut en sitte uskaltanu ihan vielä. joskusehkävielä
ostan kun tahtoisin mut pitäydytään tässä värissä
vielä vaik tuleeki hirmu kalliiks tykkään silti !
.... ja munmielestä sopii mulle ok itserakasta : Dd

ja tilasin pidennyksetkin hieman pelottaa että
pidänkö niistä ja että ovatko ne hienot. tai no
on ne hienot mutta sopiiko mun naamalle emt ♥
sitte näytän kyllä kovin ernulta >:

nyt taas kauheet lävistyshimot iski kun tuo yksi
selittää niistä. haluunhaluunhaluun paljon kaikkia,
ehkä snaket ja bridgeäkin miettinyt olen kyllä jaja
medusakin ois tosisöpö mut sit tulee varmaan aika
hassu yhdistelmä jos on snaket ja medusa taino en
tiiä, madonnankin medusan sijaan ottaisin mieluusti.

mut sitte öö enjaksaselittääenempää noista :--)
huomenna meen aamulla heti katariinalle ja piletetään
niitten mökissä ja sunnuntaina sitte aamulla jo töihi -.-
onneks kyllä vasta kaheksitoista mut silti, aiotaan
ainaki mökillä kalastaa ja käydä uimassa ja saunassa
ja öö kattoo twilight DDD: ihan läpällä tosin, oon
kattonu sen kaks kertaa eikä mikään hirveen hieno elokuva
oo kyseessä mut ei sitä voi paskaksikaan haukkua. eli
kuitenkin katotaan se plus sitte jotain muita :> harry
pottereita vois nyt tehä mieli kattoa kun se uusinkin
tulee ihanpian, tai sitte piratesit maratonina uuuu.

nyt heippa laitan tähän loppuun vielä hienon kuvan ♥

2009-07-02

ei tullut paratiisi vaikka meille siitä puhuttiin

lul teen tänne nyt näitä kun galleriaan en
viitti ja paljo jännempää tänne (----: ei
sitte oo mun vika jos ette jaksa lukea ♥

Kumpi miellyttää kumppanissa?

ULKONÄKÖ
> silmälasit vai piilarit? - SILMÄLASIT, todellakin
> blondi vai brunette? - brunette, blondi on kauheen
naisellinen hiusväri
> anorektikko vai läski? - tältä väliltä kiitos
> farkut vai lökärit? - farkut
> siniset silmät vai ruskeat silmät? - ruskeeeat ♥
> meikattu vai meikitön? - no mielummin varmaan ilman
meikkiä ettei huulipunajälkiä jää minnekkään :--( tai
no hyväksyn miehil kyl esim kajaalit jote kattoo sit
> hammasraudat vai valmiiksi suora hammasrivi? - raudat
on kyllä hirmusöpöt ja siit tulee suorat hampaat ni
käytännössä ihan sama :--)
> lyhyet vai pitkät hiukset? - pitkät, ei missään nimes
ainakaa kalju ! tai ees ihan lyhyt siili hyi helvv, emo-
letit on aika seksikkäitä tai sitte heviletti mmm
> kiharat vai piikkisuorat hiukset? - kiharat on
tosi suloset c:
> pisamia vai ei? - pisamat on älysöpöjä
> kalpea iho vai ruskettunut iho? - kalpee
> ihonmyötäiset vaatteet vai ylilöysät vaatteet? - no
hmm ei periaattees kumpikaa mut onha se aika jännä jos
on kauheen isot vaatteet ni niitä on kiva lainaa ♥
> karvainen vai karvaton? - kyllä hieman ihokarvoja
saa olla, masussa sellanen pornovana mmmmmmm ;>
> värjätyt vai luonnolliset hiukset? - luonnolliset,
riippuu kyl aikapaljon et minkä väriset
> siloposkinen vai finniposkinen? - siloposkinen
> pitkä vai lyhyt? - pitkä !
> muhkeat huulet vai kapeat huulet? - suht kapeet
> hauikset vai ei? - joo et jaksaa kantaa mua C: tai
no vois siltiki olla aika vaikeet ku oon aikapainava
> merkkivaatteet vai perusvaatteet? - se ja sama -.-
> nuoremman vai vanhemman näköinen? - VÄHÄN vanhemman

LUONNE
> muusikko vai urheilija? - muusikko todellakin ♥
> ujo vai rohkea? - rohkee
> puhelias mesessä vai puhelias kasvokkain? - puhelias kasvokkain
> hyvä suutelija vai hyvä halaaja? - hyvä suutelija <;
> iloinen vai surullinen? - ikuinen optimisti
> rehellinen vai luotettava? - NO LOL KUMPAAKIN
> sinua vanhempi vai nuorempi? - VÄHÄN vanhempi
> hikipinko vai hylättyjen saaja? - ihansama
> siisti vai epäsiisti? - suht siisti
> salaileva vai asiat suoraan sanova? - suoraan
> painostava vai liikaa pillisi mukaan tanssija? - painostava,
tykkään ku on haastava mies :-------D
> kovaääninen vai hiljainen? - no suht äänekäs
> tyttöjä kavereina vai poikia kavereina? - poikia,
olisin kuitenki nii helvetin mustasukkane jos sillä
ois tyttöjä kavereina kauheesti :c
> aktiivinen harrastaja vai no life? - noulaif niinkomä ♥
> kuvia galleriassa vai ei kuvia? - lol ei välii
> kaukosuhde vai lähisuhde? - lähisuhde :>
> pahamaineinen vai hyvämaineinen? - pahikset on aina
kiehtonu mua oikeestaan.

i know my uses, i have my pride / but my heart is still untamed

ei tuu sitten sitä ruissia kun en uskaltanut
ostaa lippua tarpeeksi ajoissa kolmelle päi-
välle koska rakas äitini kertoi vasta eilen
että pääsen sinne mutta sitten olikin jo liput
myyty tai loppuunvaratut eli haistakaa vittu ♥

vituttaa aika helvetiksi, siel oli niin paljon
hyviä bändejä mitkä ois ollut pakko nähdä, sliparit
disturbed kotiteollisuus mokoma stone esim.. mut
mulla on koko elämä aikaa nähä ne vielä, jos
ruvetaan positiivisiksi ni ei tää haittaa. olis
vaan ollut niin kiva olla siellä jo pelkästään
senkin takia että mulla olis ollut maailman pa-
rasta seuraa kanssani. eipä voi mitään, sain
onneksi tänään olla turussa näitten kanssa kun
yritin vielä saada jostain lippua. shoppailtiin
sitten hieman ja käytiin HESELLÄ ;> ja kentsun
koirat oli hirmusöpöjä ja kentsun pikkuveli oli
tosi harmittoman näkönen vaikka ne väittää
kaikkea muuta.

haikein tunnelmin lähdin turusta bussilla johon
mun lisäks asettui muutamia randompyöräilijöitä
ja joku känninen mies joka puhu koko ajan en-
tiedä-kenelle :< se oli pelottava kun en saanu
ees mitään selvää sen puheesta ja sitte kuitenki
kokoajan selitys päällä et teki mieli siirtyy
eteen istumaan. hillitsin kuitenkin itseni ja
tekstailin koko matkan tovereilleni. huomenna
en ajatellut tehdä yhtään mitään. käyn ehkä
rannalla jos on lämmin. muuten en tee mitään,
lupaan sen.

löysin muuten toisenkin hyvän puolen tosta että
ruissiretkeni peruuntui: aina varmemmin pääsen
jamittelemaan sundholmaan sitten ens viikonloppuna
karjurokin aikaan :----) i can't wait.

tyydyn vaan tälläkertaa liveslipknotin sijaan
kuuntelemaan liveäänitteitä slipknotista, ei
saatana >: okokok EN ANGSTI TÄSTÄ. tämä on ihan
kivaa, kyllä minulla on aikaa nähdä nekin vielä.

mitäpä tässä muuta selittämään. elämäni on
kivaa ja slipareita on ihan kiva kuunnella
koneeltakin. nyt tarvitten ruokaa.


















ihana mies.