What's your shape for the summer?

Nyt kun olen itse kerännyt elopainoa reilusti viime kesän jälkeen, olen jo NÄIN lähellä alkaa taas laihduttamaan urakalla kohti sitä ns. bikinikuntoa/rantakuntoa/mitälienee. Sitä kuntoa, jossa olin viime kesänä ja johon olin tyytyväinen. Suunnittelin jo kaiken valmiiksi, mitä syön, miten liikun ja miten voin välttää houkutukset ja sitten eksyin jotenkin lukemaan tämän postauksen ja aloin taas miettimään asioita.

Rantakunto - mikä se on? Naistenlehdet pursuavat kesäkuntoon-laihisohjeita (ja myös niitä sulata joulukinkkusi/grillimakkarasta kalkkunanakiksi-kuureja, joiden tulokset kestävät korkeintaan yhtä kauan kuin dieettiä jaksaa noudattaa) ja uskokaa pois, niillä on hiton kova menekki. Tämän perusteella uskaltaisin siis väittää, että lähes kaikki naiset (miksei miehetkin) jopa olettavat, että kesäksi kuuluu kiristellä, kesällä kuuluu olla bikinikunnossa. OT: Jos rantakunnolla on nimi, niin sitten tottavie pitäisi olla talvikunnollakin (mikäli tähän oravanpyörään kuuluvaksi itsensä mieltää): sulamaton silava, konvehtipäkki, toppahaba? Mutta ihmiset rakkaat, kertokaa minulle: MIKÄ bikinikunto? Miten se poikkeaa siitä kunnosta, jolla pärjäämme valtavan hyvin kesän ulkopuolisen ajan? Miksi siihen pitää pyrkiä?

Ihminen (nainen!) on turhamainen eläin. Se on fakta. Haluamme aina kaikkea, mitä emme voi saada ja/tai mikä on mahdollista vain kärsimyksen kautta. Utilitarianisti sanoo, että ihmisen pitää etsiä suurinta onnellisuuden määrää ja tehdä sen mukaan, mikä heille tuottaa eniten iloa - onko dieettaaminen sitä? Enkä nyt kiellä sitä, etteikö laihduttaa saisi, päinvastoin. Itsekin myönnän kaipaavani nafteiksi jääneitä housuja takaisin vakiokäyttöön, mutta uskon sen onnistuvan ilman kärsimystäkin. Laihduttaminen on joillekikn merkittävästi ylipainoisille se suurin teko vähentää sairastumisriskiä ja helpottaa elämää noin muutenkin, mutta normaalipainoisella se lienee lähinnä juuri tätä "turhamaisuutta" ja sen - ah, kirosana - kiinteyden hakemista laihduttamalla ja mahdollisesti niin minikaloreilla, että kiinteydestä ei kuurin ja lihasmassan katoamisen jälkeen ole tietoakaan.

Usein kuitenkin tuntuu siltä, että me normaalipainoiset olemme kaikkein ankarimmin pyrkimässä juuri tuohon otsikon rantsukuntoon. Miksi? Bikineissähän ne muutkin laihduttamattomat ja stressaamattomat siellä on eikä ne tiedä, oletko dieetannut uskaltaaksesi mennä biitsille. Sananen lihasta, ystäväiseni: ei niitä kiinnosta. Kukaan ei katso sinua halveksuen, olit sitten normaalipainoinen, alipainoinen, ylipainoinen tai mitä tahansa (ja mikäli katsoo, niin sillä on päässä vikaa); KUKAAN meistä ei ole täydellinen tai omista "täydellistä biitsikroppaa" ja vielä; kaikki me olemme erilaisia. Pituudeltamme, painoltamme, muodoiltamme, piirteiltämme... You name it. Miksi siis pitäisi väkisin pyrkiä olemaan jotakin muuta sen kahden ja puolen kuukauden ajan, kun voit olla oma ihana itsesi ja nauttia kesästä paljon vähemmällä vaivalla ja vielä mahdollisesti säilyttää "ikuisen bikinikuntosi" läpi koko vuoden eikä ainoastaan lomapäivien ajan?

Minä olen aina bikinikunnossa. Piste. Mulla ei ehkä ole timmiä vatsaa ja reiteni saattavat ottaa toisiinsa kiinni kävellessäni hiekkaista rantsua pitkin kuumana kesäpäivänä - mutta hitto vie, minä olen minä! Olen erilainen siinä missä kaikki muutkin ovat. Kroppani ei ole verrattavissa kenenkään muun kroppaan. Mikäli stress-free bodini ei kelpaa uimarannoille, niin antaa olla. Soronoo! Paipai! Vi ses!

Biksukunto sukkaa.