Talvi tulee. Ensimmäinen pakkaslenkki tuli tehtyä eilen, 4,6 kilometriä ja 31.45min ynnä muut speksit 8,7km/h ja 6.54min/km. Tosta kilometrivauhdista olisi tarkoitus nipistää kesään mennessä rapiat 54 sekuntia, jotta onnistuisin kirmaamaan kymppikilsan alle tuntiin. Treeniä lissöö! Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että startannut viikko on kevyempi kuin pari aikaisempaa, sillä pohkeet ovat (köh, ahkerasta venyttelystä huolimatta) melkoisen juntturassa... No, ehkä sitä sitten jaksaa paremmin jos malttaa levätäkin välillä.
Olen harkinnut suklaalakkoakin tässä parin viime päivän aikana. Kaamosajan pakkasineen tunkiessa luihin ja ytimiin suklaankulutukseni on nimittäin noussut aiemmasta "muutaman kerran viikossa pala tai kaksi"-tavasta "joka päivä ja vähintään yksi patukka/puoli levyä"-kaaokseen. Laadustakin olen ruvennut pihtaamaan, suklaa kuin suklaa menee alas. Mokoma pimeys, sun vika! En ala.Tänään olin jo hilkulla ryhtyä totaalilakkoon vähäksi aikaa, vaan kappas - tulen kaupasta ulos kolmentoista eri makuisen suklaapatukan kanssa. Nyt on kaapit täynnä Kismettiä, Bountya, Kinder Buenoa ja ties mitä. Hyvin menee.
No, josko se ei nyt maata kaataisi (korkeintaan pelastaa syysmasennukselta), kun en sentään tolkuttomasti ämppää muuta makeaa sen lisäksi. Ja jos hyviä puolia yritetään etsiä, niin ainakaan en pääse laihtumaan enempää.
Loisen blogissa oli kirjoitus joululahjatoiveista, ja sen luettuani rupesin miettimään omiani. Olen aika vakuuttunut teoriasta, joka väittää lahjojen tarpeen pienenevän iän karttuessa. Siis mähän en halua (tai tarvitse) juuri mitään, kun nyt tarkemmin mietin. Ennen sitä selasi kaikki lelukuvastot ja kirjakauppojen mainokset sun muut ja viimeistelty lahjalista oli pitkä kuin Kekkosen edustuskausi Suomen tasavallan päämiehenä. Tällä hetkellä toivon vain seuraavia asioita...
- Lämmin ja hengittävä juoksukerrasto
- Kahvimukitermos (oikeinkirjoitus ftw)
- Alusvaatteita, koska en ikinä jaksa ostaa niitä itse...
-Suk... Köh, sukkia! Eli suklaata.
- Mahdollisesti salikortti tai jokin muu mahdollisuus liikunnan harrastamiseen
- Elokuvalippuja, niitä en oo koskaan saanut!
Olikohan muuta? Ei ainakaan mitään elintärkeää, luulen. Mulla on tällä hetkellä suurinpiirtein kaikki mitä tarvitsen, ja ainakin nuo kolme viimeistä kohtaa ovat sellaisia kivoja pikku detaljeja, jotka eivät ole välttämättömiä mutta mahdottoman kivoja noin muuten vain.
... Ai täh, mulla alkaa koeviikko ylihuomenna? Englannin kokeellako? Okei, mä häivyn...
Heh, sähän olit kerkiäväinen mainostaja :)
VastaaPoistaMulla on tossa suklaa-asiassa ihan sama juttu! Ostin ennen aina 86% tummaa suklaata ja söin palan viikossa, sitten päivässä, ja sitten aloin ostamaan jo 70% suklaata ja sitä voi mennä jo puoli levyä kerrallaan :D
Laitan kyllä totaalisesti kaamoksen piikkiin...
Kuolasin jo Sokoksen lehdestä Green&Black's suklaita, ihania lahjapakkauksia: http://www.greenandblacksdirect.com/
Ihanan pirteä kahvimukitermos! Sellainen olisi myös täällä hankintalistalla, koska koulussa on ihan älyttömän kallista kahvia. O_o
VastaaPoistaloinen, nopeat syövät hitaat... Vai miten se meni? ;) Suklaa on kyllä pirullinen aines, ja toi linkki on viimeinen niitti mulle! siis G&B:n suklaat on jotain ihan ältsihyvää. Ei saa yllyttää hei ;D
VastaaPoistaPiparkakkutyttö, tuo termos on tosiaan ihana♥ Meillä täällä koulussa maksaa kahvi 50 senttiä per muki, mutta sekin tekee arkipäiviltä yhteensä 2,50€ eli viikossa kympin, joka kyllä tuntuu opiskelijabudjetissa... Lisäksi termos olisi siinäkin mielessä hyödyllinen, kun täällä on kahvipaussit vain kahdella välkällä - tosta vois juopaista vaikka aamukahvit bussissa tai ruoan jälkkäriksi.
Kiitos kommenteista, te molemmat! Tuitui!
Oho! Hinnoissa taitaa olla paljon eroja tuon kahvin suhteen. Meillä maksaa koulussa onnettoman pieni kahvi 1,10€, ja siitä tulee vaan kiukku.. Kermaakaan ei enää saa, koska Amica päätti poistaa sen kahvilasta säästösyistä. :(
VastaaPoistaMeillä on niin pieni koulu, että kahvin alhainen hinta on siksi mahdollinen. Toista se varmaan tosiaan on noissa isommissa kouluissa - 1,10€ on jo käytännössä kahvilatason hinta, huh! O.o Joten mä oon sitä mieltä, että sulle täytyy hankkia tuollainen termos kans. Clas Ohlsonilta ainakin löytyy, eikä hintakaan ollut paha, joten metsästämään vaan!
VastaaPoista