2012-03-05

Junppailua

Teinpäs niinkin radikaalin tempun ja ilmoittauduin Pakkiksen sivuja selaillessani mielenkiintoiselta vaikuttaneeseen Muscle Challengeen. Kyseinen haaste sisältää viikkopäivitykset ohjelmaan valitsemaltasi valmentajalta (mulla Jari Mentula, toinen vaihtoehto Utti Hietala - kumpikin ammattilaisia parhaimmasta päästä) sekä ruokavaliot ja treeniohjelmat. Lähinnä mää noita treenejä himoitsin, kun en tahtoisi millekään massakaudelle kuitenkaan alkaa. Lihasta on voimatasojen nousun perusteella kertynyt kuitenkin jo ihan kivasti säännöllisen epäsäännöllisellä herkkupäiväilyllä ja muutoin sangen niuhottavalla arkiruokavaliolla :)





Muttah, asiaan! Tänään kokeilun alle suttaantui Bullin jumppailuista takareiskat ja vatsat. Ja voin kertoa, että jos ei huomenna tunnu niin vika on pään sisällä - ihan kamalan ihanaa settiä, varsinkin toi reiskapuoli. Vatsoja oon aikaisemminkin treenannut samalla tyylillä kuin tässä, joten polte ei ollut kummoinen, mutta ensi kerralla pitää tehdä joko vielä isommilla painoilla tai rutistaa muuten vaan kovemmin, jotta tuntuu. Omakohtaisten ihmiskokeilujeni perusteella tuhoisin kombo vatsalihaksille on kuitenkin sivutaivutukset-lantionnostot roikkuen-voimapyörä. Tämä siis triplasarjana ja 10-15 toistoilla.

Ideaalitilanteessa treenaan huomenna selän ja olkapäät, keskiviikkona lepään, torstaina vuorossa etureidet ja pohkeet ja perjantaina rinta ynnä kädet. Mulla on sellanen kutina, että tästä tulee mukava treeniviikko ;)

4 kommenttia:

  1. Ooooohhhh tuo kuulostaa jänskältä! :o Ja tehokkaalta, vitsit ku ois itelläkii aikaa noin paljon rehkiä punttiksella.

    Huima oot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oot huima, kun jaksat käydä puntilla SEKÄ lenkittää koiria, uida ja paiskia duunia koulun ohessa <3

      Poista
  2. Täytyy varmaan itekki kokeilla, kivalta hei kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, kyllä on nimensä mukainen ohjelma toi MC :)

      Poista