Vaikka sua rakastaisin enemmän

Loppuviikon treenit menikin sitten enempi tai vähempi puolitehoilla. Osin flunssan, osin töissä/koulussa ravaamisen vuoksi. Oishan sitä voinut jättää menemättäkin, mutkumutku. Halusin mennä!

Äiti luki jonkun artikkelin Turun Sanomista treenaamiseen liittyen. Siinä sanottiin jotain liikaa treenaamisesta ja tietenkin heti ajatteli, että mä treenaan liikaa. Mikä edes on liikaa, jos puhutaan määristä? Se, mikä toiselle on liikaa, on toiselle taas sopiva, kolmannelle liian vähän jos haluaa kehittyä jne. Ei ole mitään universaalia määrettä sille, mikä määrä treeniä on liikaa. Keho kertoo kyllä. Nyt mun keho käski ottaa rauhallisemmin, joten otin suosiolla painoa pois liikkeistä ja jätin aerobiset tekemättä. Tuntui passaavan. 

Mulla on selkälihakset kipeänä perjantaista. Oon kai oppinut vihdoin tekemään maastavetoa kunnolla, kun tällä kertaa se kipu ei ole väärää kipua ja tunnu pistoksina alaselässä.

Lauantaina olinkin sitten rimpsalla. Venetsialaiset ja ilotulitus, paljon teinejä kaupungilla ryyppäämässä ja aiheuttamassa hässäkkää, oh joy! No oli mulla ekaks hauskaa, sen jälkeen iski laskuhumala ja tuli vilu. Lähdettiin paikan päältä joskus vähän vajaa kaks yöllä. Jostain syystä asiat ei menneet kuten olisin niiden halunnut menevän (nää on näitä poikajuttuja taas), mutta eipä sillä niin väliä. Ens kerralla sit - ehkä.

Koulu tuntuu hyvältä, sosialisointi tunneilla pitää mun mielialan korkeammalla kuin viime vuonna tähän aikaan ja lintsannut en ole kertaakaan. Saanks olla ylpee? Saan! Tähän väliin voisin todeta, mikäli joku ei tiedä, että viime vuonnahan mä lintsasin koulusta jopa sen takia, että pääsen treenaamaan. Hohhoi. Pätevä syy? Kyllä! Oikeesti en vaan jaksanut olla siellä ja pakenin ahdistusta salille. Nyt siihen ei ole tarvetta.

Meillon koulukuvaus tiistaina. Kuka värjäis mun tukan?