2012-10-26

Wtf, lunta?!

Eilisiltana ajelin salilta himaan raemyrskyssä ja tänään herättyäni katoin ulos ja olin tälleen:


Vaikka lumi onkin "ihan jees", niin se on nimenomaan "ihan jees" eikä JEES! Jos tajuutte mitä meinaan. Jouluna ton vielä kestäis, mutta nyt kun ei omalla autolla pääse mihinkään (tuore kuski on välitön kolari meidän äidin mielestä, se ei päästä mua ajamaan tossa säässä) ja vaatevalikoima on lähempänä kesämallistoa kuin toppakuteita, niin nakertaa aika isosti. Damn!

Treenille saatan tosin silti päästä tänään. Mutsi näet menee kaupunkiin hoitamaan pari asiaa. Kevyesti otan kuten olen lupaillutkin, vaikka itse asiassa nyt alkaa jo tuntua siltä että alkuviikon veto poissa -olo on jäänyt unholaan. Se ei silti tarkoita sitä, että kroppa olisi täysin palautunut, joten himmaillaan vielä. Ihan pakko oli kuitenkin eilen testata saanko penkissä nelosia 40 kilolla (sain). Voittajafiilis ;) 

Tässä ollaan pikku hiljaa siskon kanssa ruvettu miettimään jo joululahjoja. Tultiin siihen tulokseen, että jos hankitaan lahjat vasta joulun alla niin kiire ja huono rahatilanne pakottavat huonompilaatuisiin ja ideattomiin lahjoihin, joten ollaan aloitettu hankinnat tällä kertaa ajoissa. Oma lahjalista tälle vuodelle käsittää lähinnä rahaa (bensa on kallista, hyi) ja suklaata, mutta lisäksi tarvelistalla olis muutama ihan oikeekin juttu.





2. Kunnon talvitakki - esim. tämä 83.95€ hintainen apinatakki (Cheap Monday)





Sit mä tarttisin vielä jotkut kengät, lenkkarit tai semmoset saapikkaat, joilla ois helppo kävellä ja joilla en lentäis perseelleni heti ensimmäisten oikeesti liukkaiden kelien tultua. Karvavuorilliset nilkkurit minikorolla ois aika söpöt. Äitii!


2 kommenttia:

  1. Miekin oon jo miettinyt joululahjalistaa: vetoremmit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, etten oo ainoa joka on miettinyt näitä juttuja "jo" nyt :D Vetoremmejä mä oon joskus itekin harkinnut, mutta sit tulin siihen tulokseen että grippiä on kehitettävä mielummin. Ja siihen otevoimaan tepsii nimenomaan ankara treenaaminen ;)

      Poista