2012-11-28

Muikeita jumppia!

Mä oon tehnyt tällä viikolla hävyttömän hyviä ja kivoja treenejä ♥

- Maanantaina tein kyykkyä fiiliksen mukaan ja kokeilin maksimeja. En odottanut suuria, kun mulla ja tolla on ollut vähän parisuhdeongelmia parin viime kuukauden aikana. Otin 60kg vyöllä, tuntui kevyeltä. Sen jälkeen heitin tankoon suoraan 65kg ja sekin meni vielä niin, että jäi hiukan varaa! Ykkösmaksimiin korotusta siis pitkästä aikaa. Soou häpi.

- Tiistaina otin varovasti penkkiä, kun siinäkin on ollut keventelyn puutteesta ja olkapäiden ylirasituksesta johtuvaa hiipumista ilmassa jo tovin. Ykkösiä, yet again. Entiseen maksimiin 47.5kg en mennyt, mutta 45kg ei noussut viime viikolla ja nyt se nousi. Pikkuhiljaa alkaa sekin kulkemaan taas :) 

- Tänään ajatuksena oli mennä vaan tekemään airoopista, mutta crossaria sotkiessa tuntui piisaavan energiaa liiaksikin ja mieleni teki tehdä jalkoja. Joten tein jalkoja: kyykkyä 40-45 kilolla 8-6-6-12 toistoa ja loppuun niin ällöttävän kamalat leveä prässi, reiden koukistus ja se pohjetreeni, jota en koskaan jaksa tehdä. Hikoilin harvinaisen paljon ja näytin (ja haisin) varmaan aika törkeeltä, mutta onneks oli hiljainen ilta. 

Jos koeviikon päättyminen ja uuden jakson alkaminen vituttikin aluksi, niin ei enää. On tuo treenaaminen vaan niin kivaa silloin, kun kulkee. Ja silloinkin kun ei kulje, niin jostain kumman syystä salilta lähtee aina hymyilevä Anni. Piis änd laav, hiukanko heittäydyin lempeeksi nyt. Ai kauheeta!



Mä vihaan noita motivaatiokuvia, mutta koska viikon paras juttu meni perseelle(en) niin menkööt.

8 kommenttia:

  1. Vähänkö ihana pylly tuossa kuvassa *haaveilee* mä en kertakaikkiaan opi kyykyn tekniikkaa, mul on länkisääret nii vaikeuttaa asiaa eikä rahaa palkata mtn personal trainerii jonka kanssa sitä tekniikkaa vois katsoa kuntoon. Mutta yritän pärjätä prässillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selluliititonkin vielä, oispa munkin... ;D

      Kyykky on tosiaan vähän hankala juttu oppia itse, jos on jotain tollasia vaivoja. Mä oon tärkeimpinä nyrkkisääntöinä pitänyt nyt perseen taakse viemistä KUNNOLLA (ei mee polvet yli varpaiden ja polvet ei rasitu niin paljoa) ja sitä, että katse on yläviistoon ja rinta eessä ja pystyssä. Kauheesti pitää kaikkea muistaa kyykätessä, mut on se vaan kuningasliike.

      Poista
  2. "40-45 kilolla 8-6-6-12 toistoa" Hoooo!! Siis sähän kyykkäät enemmän ku mitä on mun elopaino!! <3

    Mulla on sama juttu, että pohkeet jää aina treenaamatta! Jotenki ei vaan enää huvita kaiken muun päälle tehdä pieniä lihaksia, mut turha sit täällä päässä odottaa mitään säväyttäviä sääriä.. Oon astunu oikein huolella epämukavuusalueelle tän syksyn aikana. Eka vihasin ojentajaliikkeitä, koska ojentajat oli niin surken heikot! Sit aloin tehdä niitä raivolla ja kohta ne oliki jo oikein kivat treenata, koska vähän alkoi tulla voimaa sinne löllöön! Nyt pitää astella samoilla un-komfortaple-alueella myös jalkojen suhteen. Mä oon 30-vuotis vuoden loppuun mennessä ihan mielettömän hyvässä kunnossa, jos vaan Luojalta saan terveitä päiviä! Tai siis MYÖ ollaan! Maumau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painaksää rakas 40kg ?!

      ... Siima ;D Hähä! No ei vaan.

      Pohkeiden treenaaminen tuntuu niin TYH-MÄL-TÄ. Mut pitää vaan yrittää jaksaa tehdä niitäkin siihen jalkatreenin päälle.

      Sä oot ässä <3 Uncomfy zonehan se parhaiten kehittää. Ja kelaa, jos ollaan näin hyvässä tikissä jo nyt joulun alla, niin millasia me ollaankaan kesällä? Heeeeey beibe ;)

      Poista
  3. Nonii, katotaan vaan minkälaisia jumppia paukuttelet menemään loppuviikosta, kun jo tähän asti on mennyt noin mallikkaasti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vaan! Tänään tuli jo mavekolmonen kipeistä takareisistä huolimatta 77.5kg, viime viikolla se oli 75kg! Mau <3

      Poista
  4. Täälläkin pohkeita treenattu eilen oikein olan takaa. Ja kyllä tuntuu! :D

    Vitsit noita siun painoja, mie kyykkään tällä hetkellä 30 kg:lla 3x10-12. Jospa sitä joskus...

    ...Ja minä niin tykkään noista motivaatiokuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu muuten täälläkin ;D Noh, kohta se on jo jalkapäivä uudestaan. Muistetaan pohkeitamme silloinkin1

      Mulla on vielä pienet painot, kun vertaa niihin oikeisiin voimanostajiin. Mutta rauta nostajaansa tottelee, me molemmat kehitytään koko ajan vaan vahvemmiksi ja kyykätään kohta ihan törkeitä kiloja ;)

      Poista