2012-11-16

Väsynyt, mutta onnellinen

Haa! Viikonloppu saapui sittenkin. 

Tänään on ollut niin laidasta-laitaan päivä kuin vain voi olla, mielialat heitelleet väsyneestä ja flegusta tosi iloiseen ja energiseen. Ees treenille ei ois huvittanut mennä koulun jälkeen, mutta menin silti. Teen tätä aika usein, sillä yleensä kyse ei ole väsymyksestä vaan siitä, ettei oikeesti vaan viitsisi mennä. Nautin treenaamisesta, vaikka välillä joudunkin pakottamaan itseni salille. Sen jälkeen on poikkeuksetta aina hyvä olo :) Oon muutenkin sitä mieltä, että "epämukavuusalueelle astuminen" kasvattaa parhaiten. Kroppaa kuunnellen tässä mennään kuitenkin, jos oikeasti väsyttää niin sitten lähden kotiin. 

No enikeis, tänään niitä kyykkykolmosia. Pienemmillä painoilla kuin olisin olettanut, mutta keskityin tekniikkaan huolellisemmin. Hyvin män. Lonkan koukistajia ja alaselkää voisin venytellä vieläkin ahkerammin, nyt ei pääse ihan pohjaan saakka ilman lantion kippaamista eteen.

Pientä treenisalin sniikpiikkiä.
 Harvoin otan kuvia salilla, mutta tänään pääsin treenaamaan yksin niin oli ihan pakko.

Vähän naurattaa, kun nuo mun Tiimarista ostettu vihkoni ja Pepsi Max -vesipulloni (jossa on näköjään pikkusiskon cokiskorkki, huomasin vasta nyt) on niin säälittäviä verrattuna muiden bloggaajien tai salityyppien Gasp/Better Bodies/Fitnesstukku/younameit -juomapulloihin ja kimaltaviin treenikirjoihin. Onneksi noillakin pärjää ihan hyvin :D Välillä tosin kaipailen treenien kirjailuun jotain isompaa kirjaa, jonne sais mahdutettua vaikka koko vuoden treenit. Näkis kehityksensä paremmin, kun painot on yhdessä paikkaa miljoonan minivihkon sijaan.

Tein syntiä ja otin kuvan kyykkyhäkissä. Kiva tollanen
vinopose, erehdytte luulemaan mua lihaksikkaaksi fitness-
tipuliksi. Which I definitely am not.
Koulujuttuihin en tänään enää koske. Terveystiedon tutkimuksen materiaalit on (lähes) analysoitu, essee on puolessavälissä ja siinä ne hommat onkin. Kokeisiin aion toki lukea viimeistään sunnuntaina, sillä maanantaina on matikka. Kirjoitan lyhyen matikan syksyllä ja oon nyt panostanut siihen tunneilla niin, että pakko vilauttaa osaamista kokeessakin. Yhteiskuntaoppi ja psykologia on ehkä vaikeimmat koeviikon kokeet, niihin lukeminen pitänee aloittaa myös viikonlopun aikana.

Lauantaisuunnitelmissa on uusin Twilight. En myönnä pitäväni ko. saagasta, en ikinä! ;D Pienenä faktatietona kerrottakoon, että mä luin Twilightin ekan osan jo vuonna 2006 (vai olisko ollut peräti 2005, no, ala-asteella kuitenkin tuolloin vielä pörräsin) eli ennen kuin minkään maailman hypetystä oli ilmassa. Hiukan mä oon edelläkävijä... Tykästyin Houkutukseen jo ekalla lukukerralla ja kaikki kirjat on tullut luettua sekä englanniksi että suomeksi. Enkkuversiot parempia, suosittelen!


Ihanaa viikonloppua kaikille ♥ Aah, huomenna saa nukkua pitkää-ään...

5 kommenttia:

  1. Noh, ex-poikaystävältä synttärilahjaksi saatu juomapullo ja kesätyöpaikasta "vahingossa" mukaan tarttunut vihko... :D En tiedä meneekö miullakaan siis paljon paremmin ;)

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D No mut, onneks sillä ei oo niin väliä. Kunhan vaan heitin tekstiksi asti, kun tuli mieleen ;) Kiitos ♥

      Poista
  2. Mitä
    toi = loppu// kaneetti:::-¨! oikein ´>mei>na<s?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se vissiin meinas sitä, että en saa enää laittaa teille pienempikuinkolmesydämia vaan se heittää koodiksi. Nyt kun vaihdoin sen ♥ sydämeen niin koodit meni pois. Hassuu...

      Poista
  3. Hyvä periaate toi kropan kuuntelu. Mä oon ottanut sellaisen tavan, että eka sarja pitää yrittää tehdä. Jos jää kesken niin jää, mutta ei voi tietää jos ei kokeile.

    VastaaPoista