Urakalla itserakastelua, oman kehityksen pohdintaa ja kuvia

Heikkohermoiset voi lopettaa lukemisen jo heti alkuunsa, sillä tää postaus sisältää paljasta pintaa ;) Nyt ajattelette että omg se rupee nakuileen hyi... En ihan mutta melkein! Siis kehityskuvia tiedossa.

Otin tossa yksi päivä hieman kuvia kunnosta ja vaikken nyt mikään salihirmu tod olekaan saati että olisin missään vaiheessa täysin keskittynyt puhtaaseen kehon muokkaukseen treeneilläni, niin kehitystä on silti tullut ihan mukavasti, omasta mielestäni jopa paljon ottaen huomioon seuraavat seikat:

1. Ruokavalioni ei ole koskaan ollut täysin optimaalinen (joko liikaa tai liian vähän energiaa, vuoroin herkkuja ja vuoroin nälkäpäiviä, lähes poikkeuksetta palkkarin skippaaminen treenin jälkeen, melko usein jopa liian myöhäinen ajankohta treenin jälkeiselle aterialle jne.)

2. Treeneissä en aina ole edes yrittänyt rikkoa ennätyksiäni tai treenannut kovaa, jos ei ole sattunut huvittamaan. Tietty näitä päiviä on aika harvassa nykyään, mutta kuitenkin. Lisäksi ne alkuvaiheen 2009-2010 salitreenit oli semmosta naisille tyypillistä kahden kilon punteilla vääntämistä ja vasta vuoden 2012 alusta olen oikeasti alkanut päästä jyvälle koko touhuun, aloittaen perustreenistä ja lopulta siirtyen saman vuoden kesä-syksy-akselilla voimapainoitteiseen treeniin aina vuoden loppuun saakka. Tämän alkuvuoden taas treenasin peruskuntoa bodailutyyliin (6-)8-15 toistoilla ja helmikuun lopusta aloin taas voimatreenit. Eli aikamoista sekamelskaa on tullut jumppailtua, joten senkään vuoksi en olisi uskonut kehityksen olevan näinkään merkittävää.

No mutta, asiaan...

Eilen patsastelin saunan jälkeen peilin edessä ja ihmettelin, että mulla on tossa perslihaksen sivussa kuoppa. Ei semmosia oo ennen ollut, joten olin vähän että wtf? Noh, hetken googlailtuani (oujees I HAD TO, en voinut elää epätietoisuudessa ja Google tietää kaiken joten) totesin niiden olevan semmosia kuoppia, jotka mulla on näköjään tulleet esille kun rasvaa on lähtenyt alakropasta ja perslihakset piirtyy paremmin esille :D Aika jännittävää. Ja en siis tosiaan tiiraile lihaksistoani joka päivä peilistä, joten tää tuli todellakin yllätyksenä.

Tässä kuvaa tältä päivältä. Kamera peittää loistokkaasti kuoppalöydökseni, mut kyllä se siellä vilahti, uskokaa pois! Tähän väliin sopii todeta, että vähän arastelen näiden kuvien lisäämistä tänne mutta toisaalta: omapa on blogini, saan postata mitä haluan ;) Treeniblogihan tämä pääasiassa kuitenkin on ollut jo pitkän aikaa ja musta treenaamiseen kuuluu olennaisena se kehityksen raportointi, oli se sitten kuvia, toisto- tai kilomääriä tai mitä ikinä. Ja oonhan mä aikaisemminkin postannut tänne kuvan mun hanurista, joten menkööt nyt tälläkin kertaa. Hei vaan kaikille ukilaisille stalkkereille, puspus!

Like I said, en ole varsinaisesti koskaan treenannut pelkän ulkomuotoni vuoksi. Alkuaikoina, syömishäiriön toipumisvaiheessa salitreeni toimi lähinnä kaloreiden kuluttajana. En silloinkaan tosissani uskonut siihen, että treenillä voisi muka oikeesti muokata kroppaa sen näyttävämmin kuin syömättä jättämisellä. Vaan hyvin äkkiä totesin, että aika hakoteillä olin omien ajatusteni kanssa :) Kroppa muuttui, mutta niin muuttui myös mieli. Vaikka vaakalukemiin tuli pari kiloa (ja myöhemmin enemmänkin) lisää, niin pääkopassa naksahti joku ja enää en määritellytkään itseäni vaa'an mukaan. Itsetunto nousi ja hymyilinkin enemmän, koska tunsin oloni paremmaksi kropassani. Kun treenipainoja sai nostaa salilla, tuntui se voima kumpuavan myös arkielämään ja jaksoin paremmin tehdä asioita. Treenaaminen palautti mulle myös sen luonnollisen näläntunteen, jonka olin kadottanut pakkoajatuksien alle. Ymmärsin, että mun kuuluu syödä ja että mä saan syödä.

Kesä 2010 - vuoden alussa/vuoden 2009 lopussa
olin alkanut käymään salilla, vielä se ei tosin näkynyt
ulkoisesti...

Painoa oli kesällä n. 52-53kg ja pituutta se 170cm.
Lihasta ei nimeksikään, mutta rasvaa painosta huoli-
matta melko paljon.

Mulla ei juuri ole kuvia niistä pahimmista ajoista, jolloin paino oli samaa luokkaa kuin näissä kuvissa mutta naamasta näki, että ihan kaikki ei ollut kunnossa... Näissä kesäkuvissa näytän jo ihan terveeltä, mutta silti pään sisällä ne sairaat ajatukset sai välillä liiankin paljon valtaa.

Seuraava kuva tämän vuoden helmikuun lopulta, jostain syystä onnistuin muuttamaan sen mustavalkoiseksi... Selkä on myös saanut jonkinlaista muotoa, vaikka sen treenaaminen onkin mulle hankalaa. Leukoja en muuten edelleenkään taida saada vedettyä yhtään, tai korkeintaan yhden :D Mutta kova on yritys, nyt ne on ihan treeniohjelmassa joten pakkohan niiden on alkaa sujumaan!

helmikuu 2013

Tässä nyt joku arkistojen aarre -vertailukuva vuodelta 2011.
Ihan vertailukelpoisia ei nää asennot oo, mutta uskokaa pois
kun sanon, että tässäkin kuvassa mä _jännitän_ mun selkälihaksia...

Näissä kuvissa taitaa muuten paino olla sama, en oo ihan varma... Mutta ihan sama. Jotain kehitystä on siis näiden kuluneiden vuosien aikana saatu aikaan, vaikkei asenne ole milloinkaan vastannut haartkore potipilteriä. Että niille tiedoksi, jotka luulevat kehon muokkaamisen olevan kovin vaikeaa: ei se ole. Jos mä oon pystynyt siihen näillä lähtökohdilla, ruokavaliolla ja tosissaan treenaamattomuuskausillani, niin tasan kaikki muutkin pystyy!

Semmonen jännä juttu pitää muuten vielä mainita, että alkuvuodesta 2009 muistan 58-kiloisena mitanneeni vyötärönympärykseni. Sitten treenasin, tein juttuja, annoin ajan kulua... Tultiin tähän päivään ja mittasin sen taas. Paino kutakuinkin sama, mutta vyötärönympärys semmoset kuusi senttiä kapeampi.

Että ei lainkaan huonoa kehitystä minusta.