Vaikka sua rakastaisin enemmän

Loppuviikon treenit menikin sitten enempi tai vähempi puolitehoilla. Osin flunssan, osin töissä/koulussa ravaamisen vuoksi. Oishan sitä voinut jättää menemättäkin, mutkumutku. Halusin mennä!

Äiti luki jonkun artikkelin Turun Sanomista treenaamiseen liittyen. Siinä sanottiin jotain liikaa treenaamisesta ja tietenkin heti ajatteli, että mä treenaan liikaa. Mikä edes on liikaa, jos puhutaan määristä? Se, mikä toiselle on liikaa, on toiselle taas sopiva, kolmannelle liian vähän jos haluaa kehittyä jne. Ei ole mitään universaalia määrettä sille, mikä määrä treeniä on liikaa. Keho kertoo kyllä. Nyt mun keho käski ottaa rauhallisemmin, joten otin suosiolla painoa pois liikkeistä ja jätin aerobiset tekemättä. Tuntui passaavan. 

Mulla on selkälihakset kipeänä perjantaista. Oon kai oppinut vihdoin tekemään maastavetoa kunnolla, kun tällä kertaa se kipu ei ole väärää kipua ja tunnu pistoksina alaselässä.

Lauantaina olinkin sitten rimpsalla. Venetsialaiset ja ilotulitus, paljon teinejä kaupungilla ryyppäämässä ja aiheuttamassa hässäkkää, oh joy! No oli mulla ekaks hauskaa, sen jälkeen iski laskuhumala ja tuli vilu. Lähdettiin paikan päältä joskus vähän vajaa kaks yöllä. Jostain syystä asiat ei menneet kuten olisin niiden halunnut menevän (nää on näitä poikajuttuja taas), mutta eipä sillä niin väliä. Ens kerralla sit - ehkä.

Koulu tuntuu hyvältä, sosialisointi tunneilla pitää mun mielialan korkeammalla kuin viime vuonna tähän aikaan ja lintsannut en ole kertaakaan. Saanks olla ylpee? Saan! Tähän väliin voisin todeta, mikäli joku ei tiedä, että viime vuonnahan mä lintsasin koulusta jopa sen takia, että pääsen treenaamaan. Hohhoi. Pätevä syy? Kyllä! Oikeesti en vaan jaksanut olla siellä ja pakenin ahdistusta salille. Nyt siihen ei ole tarvetta.

Meillon koulukuvaus tiistaina. Kuka värjäis mun tukan?

One step closer

Sain lauantaina riesakseni flunssan. Ääni lähti, yskitti ja naama hehkui lämpöä. Tänään olen enää vain vähän räkäpäinen, äänestäkin saa jo selvää! Siispä päätin kokeilla treenaamista. Viime kerta oli perjantaina ja olis varmaan palanut käpy, ellen ois nyt jumpalle päässyt/mennyt. Äkkiä se tarve liikkumaan onkin iskostunut tonne nuppiin.

Enikeis, ajattelin nyt julkaista näitä painoja ylös että ois jonkinlainen julkinen paine - sisäisen halun lisäksi, tietty - saada ne kasvamaan. Lapsen kengissähän tässä vielä ollaan.

Kulmasoutu kp 10x10kg, 10x12.5kg, 3x4x17.5kg 

- Kokeilin parinkympin kässäriä kanssa, ja sillä meni kolme. Kohta menee kaikki sillä!

Kyykky 10x20kg, 8x35kg, 3x4x45kg

- Tässäkin vähän tuntuu, että ainakin 2.5kg menis lisää. 

SJMV 10x20kg, 10x35kg, 3x4x55kg

- Viimeksi taisin tehdä viidelläkympillä näitä.

Penkki 15x20kg, 8x32.5kg, 3x4x35kg

- Toistoja menis (meni) oikeesti viis, mutkun se 2.5kg lisäys taas tekee sen, ettei mee kuin kolme vikassa sarjassa. Ens viikolla taidan silti laittaa lätyt päätyihin ja antaa vaan mennä.

Pystypunnerrus 8, 7, 6 (10kg)

- Dippikumit jäi autoon enkä jaksanut lähteä hakemaan, siispä tein näitä. Pystärissä sais olla 12.5kg varmaan helpostikin, mutta niiden painojen nostaminen siihen käsille syö aika paljon voimia ja toisaalta jos tulee failure, niin ylhäältä pudottaminen voi sattua mua (tai viereisen penkin hauiskääntöjantteria). 

Voimapyörä 3x8

Loppuun hiukan poljin ja venyin. Aerobiset saa skipata jos on puolikuntoinen, eiks?

Note to self: hanki treenikaveri, joka varmistaa. Tässä tunnin setissä oli ainakin kaksi liikettä (pena ja pp), johon oisin tarvinnut jonkun jelppimään, mutta koska a) olen luuseri ja b) i haz no friends niin semmosta ei oo. Paitsi musiikki (tänään stratot, sliparit ja ainaskin rautaneitoa kanssa).

Noin muuten analysoidakseni oli tämä jumppa yksi vuoden parhaimmista. Voimatreeni on niin mun juttu: oikeastaan en koskaan oo digannut kymmentä pidemmistä toistomääristä per sarja. Tämän treenikierron myötä olen taas askeleen lähempänä sitä final goalia eli voimanostoseuraan liittymistä, kovaa treenaamista ja lopulta kilpailemista. Oi, oi, oi.

Olikohan mulla muuta? Ei kai. Viikonloppuna venetsialaiset, sillon tärähtää!

Tytöt tahtoo polttaa ganjaa

Koulu alkoi. Ekana päivänä (eilen) olin ihan pissit housuissa ja mietin, etten todellakaan tuu selviimään koko vuodesta ja tänään olin ihan zen. So hello, Ms. Moodswing at your service! Mun päässä on viis viiden kaistan motaria ja jokanen niistä risteää eri suuntaan eiku... No muttah. Koulun alkaminen toi ilokseni "ala suunnitelmallisemmaksi"-projektin, eli nyt pitäis osata sumplia koulun (+ läksyt) oheen treenit, pari musan kurssia ja vielä duunikin. 

Tähän asti ei vielä mitään hätää, oon treenannut jo kahdesti ja kun to + pe on duunia puol kymppiin, niin meen niiden jälkeen treenille - tai en ehkä huomenna mee, koulussa on jo liikkaa ja aamupäivällä yks hyppytunti, jolloin voin mennä tekemään aerobisen. Viikonloppuna haluaisin käydä juoksemassa. 

Tänään aloitin voimatreenit, eli 4x3/3x4-tyylillä mennään vähän aikaa ja sen jälkeen ois tarkoitus jatkaa 5x5 seteistä aina 6x6 saakka ja sen jälkeen jatkaa bodytyylillä eli pidemmillä sarjoilla eteenpäin. Neljä viikkoa per setti (he-he, perse...) ja viimeinen eli neljäs viikko on kevyt viikko. Tällä kertaa olisi tarkoitus kyetä treenaamaan tasaisesti, että vois ihan pitääpitää sen kevyen viikon ajallaan. Kattellaan, miten lähtee sujumaan! Motivaatio on kova, siitä ei ole epäilystäkään. 

Ainiin, mä melkein lupauduin pitämään psykologian kurssiblogia. Älkää siis ihmetelkö, jos tonne uskontoblogin viereen tulee toinen kummajainen. Mistä puheenollen, en oo vastannut tuon em. blogin kommentteihin ollenkaan... Sori! Kyllä mä olen ne lukenut, mutta koko blogi unohtui heti kun pääsin kurssista läpi. Hups ;) Noi on vaan noita projekteja, joita tulee tehtyä sen kurssin ajan ja jotka sitten jäävät pölyttymään. Tämän blogin kommentteihin tulee sentään vastattua mitä nyt vähän myöhässä aina.

Otsikosta kiitos Raappanalle.

Elä tänään, kuole huomenna

Ihan ensiksi pienoinen wtf: huomasin äsken kirjautuessani, että mun blogia on yhteensä luettu jo yli 60 000 kertaa, tarkemmin sanottuna 60 041 kertaa. Ihan uskomatonta! Muistan ajatelleeni blogin alkuaikoina, että hyvä kun saan edes 20 lukijaa tai 10 lukukertaa viikossa mutta nyt, rapiat kolme vuotta ensimmäisen tekstini jälkeen, lukijamääräni ja lukukerrat ylittävät reippaasti odotukseni. Ketä tästä voikaan kiittää? No teitä!

Siispä kiitos jokaiselle lukijalle ja satunnaiskävijälle, ootte ihan parhaita ♥ Enpä olisi ikinä uskonut, että mun elämäni voi ihan oikeasti kiinnostaa ihmisiä. Näköjään olin väärässä.

Takaisin otsikon aiheeseen, aloittaen eilisistä Aurafesteistä. Juju oli mahtavuutta ja vanhat tutut turkuystäväni parhautta - kiitos Emine ja muut ♥ Meijän on pakko nähdä asap uudelleen! Kuitenkin, fiilis oli siis korkealla koko eilisen päivän. Hengailtiin kavereiden kanssa festialueella, otettiin muutamat bisset ja nautittiin olostamme. Noh, sitten yks poika meidän kaveriporukasta kysyi, että hyppäänkö benjihypyn jos hän tarjoaa (hyppypaikka oli festarialueen ohessa ja yhden hypyn hinta 60€ ja korkeus 60m, ei siis mikään pienihintainen saati pienen kokoinen loikka kohti maan kamaraa). Ja minähän tietenkin innostuin ja sanoin että JOO! 

Täytyy sanoa, että kokemus oli yksi elämäni parhaimmista. Kun astuin hyttiin, joka nostettiin ylös nosturilla, huomasin hiukan täriseväni ja mietinkin, että mitä hemmettiä olen menossa tekemään. Kun oltiin yläilmoissa, niin hytissä ollut varmistaja (tai mikälie) antoi viimeiset ohjeet ja käski kaatua avoimesta portin paikasta naamalleen kun hän laskee kolme-kaksi-yksi. Ykkösen kohdalla oli pakko sulkea silmät, kun pelotti niin vietävästi, mutta voi mikä tunneryöppy siinä pudotessa oikeen tuli! Siis ihan mielettömänmahtavaaupeaa, kauhea adrenaliiniryöppy ja kaikki pelko häviksissä! Kun pääsin turvallisesti maahan, olin varmaan puoli tuntia sitä mieltä, että mä pystyn mihin vaan. Aion todellakin hypätä benjihypyn uudestaan vielä joskus.

Benjihypyn hyppääminen ei ollut mikään suunniteltu juttu, kuten ei moni muukaan asia tuolla reissulla. Juju totesi välispiikissään aika hyvän jutun elämästä yleensä: me ihmiset eletään aina seuraavaa tuntia, huomista, ensi syksyä tai ensi vuotta. Harva meistä osaa elää nykyhetkessä ja ottaa ilon irti siitä, mitä tällä hetkellä kokee ja tuntee. Tässä on myös oma kompastuskiveni; liian usein huomaan vain suunnittelevani tulevaa ilman aitoa läsnäoloa tässä hetkessä ja tällä sekunnilla. Benjihyppy oli rutiinista irroittautumista, hetkessä elämistä - ja siitä tuli hyvä olo. Jos ihmiset eläisivät tässä ja nyt, väittäisin heidän olevan paljon vapaampia ja onnellisempia kuin mitä he ovat eläessään tulevaisuuden (tai menneisyyden) vankeina.

Ensi viikolla alkaa koulu, mutten jaksa ottaa siitäkään stressiä, koska se ei ala tänään. Kaikki aikanaan ;) Tänään aion ottaa rauhallisesti, lähteä kaverille viettämään iltaa vähän isommalla porukalla ja nauttia siitä, että vielä saa nukkua.

Kesän viimeisiä viedään...

Viime postauksen jutun jälkeen on ollut vähän hölmö olo, kun salillakin sai kuulla tutulta kommenttia että "hei, susta oli artikkeli turkkarissa, cool!". Olen vähän epävarma itsestäni enkä oikein osaa ottaa vastaan mitään kommenttia, positiivista tai negatiivista, joten on hirmu kummallista olla tälleen tapetilla. No, ehkä se siitä. Jos musta tulee vielä jotain suurta, niin kommentointiin on totuttava ;) 

Viime viikolla treenasin kahdesti, tällä viikolla pyrin kolmeen. Eilen treenasin jalat ja tein tunnin aerobisen. Normaalisti aerobinen on mulle ihan EVVK (pl. juoksu, joka on välillä ihan kivaa) mutta nyt tuli poljettua ihan vain syystä että pyörän selässä lukemani lehti oli harvinaisen hyvä enkä voinut lopettaa ;D Jalkatreenistä taas pari sanaa sanoakseni: hyvää huomenta on kuningasliike alaselälle/pakaroille. Tehkää siis sitä.

Oon nyt tallennellut koneelle paljon näitä hyviä quoteja.
Jotenkin näistä saa aina voimaa painaa eteenpäin.

Kesä vaan kuluu, kuluu, kuluu... Koulu alkaa jo ensi viikolla. Have to say, etten ole uhrannut ajatustakaan kirjatilauksille, vaikka ehkä pitäisi. Viimeinen vuosi lukiota on edessä kirjoituksineen ja pitäisi keskittyä tosissaan, mutkumutku. Nii. Ei haluis!

Ensi viikonloppuna Aurafest ja huikeet bileet! Can't wait. Nää viimeiset kesäpäivät on elettävä täysillä, kun koulun alkaessa ei enää aikaa jää niin paljon hurvitella.

15 minuuttiani julkisuudessa

Musta puhutaan.

En tiiä, miten hyvin näkyy, mutta siinä se on. Pari pointtia selventäisin vielä ennen kuin luette, eli

- nimeni loppuosa on ihan Maria, eikä "Mari",

- kehonrakennuksesta mun hommani on kaukana ja

- en oikeasti treenaa tollasen näkösenä (outfitti ja meikit naamassa) ;D

Alfauroskommenttia en edes muistanut, mutta se pääsi näköjään ihan quoteksi asti. Meitsi on äijä!