2013-12-04

Kisajännitys, hyi...




Kisapäivä lähestyy ja mua jännittää-äää-äää!!1 Kaiken pitäis olla suht koht valmiina, treenikassi pakattu ja sheikkereissä jauhot ja pähkinä-marjamixit sivutaskussa proteiinipatukoiden kera. Enää jännätään itse kisaa niitä paria yötä, jotka joudutaan viettämään Treella hotellissa. Plus tietty ajomatka sinne ja takaisin, minä kaksi kertaa Turkuun ajaneena en välttämättä ole niin taidokas ja pitkäjänteinen että tahtoisin ajaa kumpaankaan suuntaan...

Treenit tuli päätökseensä eilen kevyen kyykyn ja penkin merkeissä. Kuluneet viikot on ollut täyttä pakkopullaa salilla, ei oo kiinnostanut sitten yhtään reenata vaikka kuinka yritti motivoida itteään kisoilla ja ties millä. Ei vaan inspaa. Veikkaan, etten kisojen jälkeen pue polvisiteitä ylleni ainakaan viikkoon... En tiedä mistä tää motivaation puute nyt kumpuaa, kun oikeesti tykkään nostaa ja näin. Kai se on kaikki kisajännitystä vaan.

Jatkan muuten hesellä ensi vuoden alun. Ainakin. Ei täältä taida tällä hetkellä löytyä työpaikkaa, joka mua kiinnostaisi enemmän kuin tämä nykyinen - ja vaikka löytyiskin, niin veikkaan ettei samanlaista työporukkaa  löytyis ainakaan. Välillä on jopa sellanen olo että kuuluu johonkin, kun töissä on. Ja se on hyvä :)

Totesin eilen miesotukselle, että mun tarttis ottaa itteäni niskasta kiinni ja tehdä enemmän juttuja. Siis ei mitään tämmöstä perus enjaksasiivotavaiksoispakko settiä vaan ihan noiden kivojenkin juttujen suhteen vois skarpata. Voisin esim. hengailla enemmän kavereiden kanssa, käydä elokuvissa, ikkunashoppailemassa, kahvilla ulkona, porukoiden tykönä dataamassa pikkusiskon kanssa ja semmosta. Tällä hetkellä mä vaan lojun kotona, nukun ja käyn välillä töissä ja treenaamassa. Ei kauheen jännittävää.

2013-12-01

Updeittii!

Oon mä täällä! Ihan hereillä, omana itsenäni, täysissä ruumiin ja sielun voimissa jiiänee jiiänee... Katsokaas kun asia on tämä: mulla ei vaan riitä inspiraatioeikä aika blogin säännölliseen päivittämiseen. En ikinä uskoisi sanovani näin, mutta nyt näyttää siltä että semmonen juttu kuin elämä haittaa sisuskaluihini syvään uurretun datismaineen ylläpitoa. Wtf?!

Kuluneiden kuukausien aikana on tapahtunut paljon. En muista mitä kaikkea olen kertonut ja mitä jättänyt kertomatta, mutta aletaan vaikka näin:

- Vaihdoin landesta toiseen ja muutin Lokalahdelle saman katon alle miehen kanssa. Jep, miehen. Miracles do happen, don't they? Meillä on kivaa ja musta on kivaa, että vihdoin saa taas olla tavallaan "oman itsensä herra" kotona eikä tartte miettiä esim. sitä, että voiko vanhentuneen juuston heittää pois vai suuttuuko äiti (nimimerkillä kyl sitä voi vielä syödä).

- Hyvinkään SM:t meni hyvin. Penkkasin 52.5kg ja vedin 110kg, molemmat omia enkkoja. Ykkösmitali ja hyvät kekkerit. Lokakuussa oli pakko vielä osallistua Big boys Barbell Clubin (Turussa) voimanostokisoihin, jossa tein tulokset kyykky 90kg, penkki 50kg ja veto 115kg. BBBC:n kisat oli pakko käydä sen takia, että pääsen osallistumaan ensi viikolla eli 5-8.12. pidettäviin GPA-liiton voimanoston MM-kisoihin.

- Viides päivä ens viikolla on myös meikäläisen YO-lakitus, joten lakki päässä suoraan Tampereelle suuntaa hän ;) Kirjoitin "viis ämmää" lukematta sanaakaan kokeisiin. Aika hyvin. Ja ettei kukaan nyt tuu moralisoimaan, niin pakko sanoa että syy lukemattomuuteen oli puhtaan laiskuuden lisäksi duuni&treeni-kombo ja parisuhteen ensimmäisten kuukausien kuhertelumeininki - ei ollut oikeen paukkuja saati tahtoa lukea... Mut meni se näinkin. Go me!

Paljon positiivista ja negatiivista on mahtunut tähän postaamattomuuden aikaan, en millään edes muista kaikkea. Ai juu niin! Sen verran voisin vielä sanoa, että MM-kisat jännittää aivan hel_vetisti sen vuoksi, että onnistuin tossa alkuviikosta reväyttämään kylkivälilihakseni YSKÄISEMÄLLÄ. Nyt se on kipeä ja nostovyötä laittaessa tekis melkeen mieli itkeä. Rukoilen tulehduskipulääkkeiden tehon ilmaantumista asap. Voipi olla, että nostot jää puolitehoisiksi jos ei noi pillerit auta. Tai no niin, luultavasti en osallistu ollenkaan jos tiedän etten pysty kunnon tehoilla nostamaan. Mut seriously hei, lihasrevähtymä yskimällä?! Mitä hel...

Joulun/uuden vuoden tienoilla tiedossa pitkä kisatauko, seuraavat kompetitsoonit ehkä huhti- tai kesäkuussa. Siihen mennessä vois jopa tiputtaa painoa. Joo, ei oo oikein onnistunut mitkään tiputtamiset kun on niin kivaa käydä ulkona syömässä, syödä herkkuja kotona jnejne... Perus tekosyitä. Vaikka ulkonäkö ei täällä 70kg:n paremmalla puolellakaan oo mikään ylipainoisen näkönen jäätävä tankki pullamössö wannabe powerlifter, niin kyllähän mä paremmin sinne 67.5kg sarjaan menisin vielä näiden mun voimatasojen kanssa. Peilikuvakin ois vielä seksikkäämpi ;)

Oispa jo joulu. Mä haluun lunta!

2013-07-18

Kisasuunnitelmia ja kuulumisia

En oo vieläkään käynyt uimassa. Tärkeä tieto.

Viime päivät (vai viikot, kauankohan siitä on aikaa kun kirjotin?) on menneet samalla kaavalla kuin kaikki muutkin: töitä, treeniä 3x vko ja vapaa-aikana yleistä hengailua tuon yhden aika tärkeän kanssa.Ollaan saunottu, käyty Kustavissa syömässä ja hinattu paluumatkalla kaverin auto kotiin, juotu rommikolaa ja töissä mietitty, että meidän drive-in tarttis oikeesti sellasen "teithän tilauksesi tilaustolpalla?"-lapun kun jotkut ei vaan TAJUU!!1 että safkan saaminen kestää vielä kauemmin jos tyyppi ajaa suoraan luukulle.

Syömisiäkin oon saanut siistittyä, hei vau! Tunnen jo nyt oloni varsin sutjakkaaksi :D Vielä ei oo treenitehoissa näkynyt, mutta jos alkaa näkyä liiaksi niin pitää vähän kattella ettei tuu syötyä kuitenkaan liian vähän.

Syyskuussa ois taas meiningit kohillaan, silloin meinaan kisataan! SM-penkki- ja vetokisat Hyvinkäällä, here I come :) Omia ennätyksiä lähden ainakin rikkomaan, muusta en tiedä. Lokakuussa on sitten taas seuraavat kisat, tällä kertaa mukana myös kyykky. Jännää...

Kesä menee liian nopeesti. Ens viikonloppuna on jo Karjurock ja sen jälkeen on pian elokuu :( Buu!

2013-07-03

BOOM

Työt sotkee mun vapaa-aikaaargh! Tiiän että tykkäätte mun tiheästä postaustahdista, mut nöykändyy. Nytkin oon just tullut iltavuorosta, ja sitä ennen kävin salilla vetämässä ja aamulla tietty tein kaikkea muuta kuin bloggasin. Sorge puput.

Tässä lyhyt sniikpiikki alkukesän häppeninkeihin:



- Midsummer Powershock -kisoista (penkki ja maastaveto) tarttui mukaan kaksi pronssimitalia eli yksi kummastakin lajista. Omat tulokset oli aika n00b, mutta sitähän mä olenkin: 100kg veto ja 50kg penkki. 102.5kg vedin neljännellä kierroksella ja sekin tuli nätisti, mutta neljännen kierroksen nostoja ei lasketa mukaan yhteistulokseen. Seuraavista kisoista en tiedä tai no yhet ois syyskuussa..., mutta täytyy sanoa että kaikki ne itkua lähentelevät jännityksen purkautumishetket kisoja edeltävinä päivinä (ja vielä kisapäivänä autossa) ja tosissaan vedetyt treenit surkea ilmastoinnin salilla olivat kärsimisen arvoisia. Voimanosto ♥

- Kävin ekaa kertaa terdellä! Join tosin pelkkää limua, mut silti. Vielä kesäkuun puolivälissä märehdin sitä, etten oo kertaakaan ehtinyt käymään terankilla paistattelemassa päivää, kun oon aina töissä. Biitsille en oo vielä ennättänyt, mutta jos sitäkin loppukesästä... Sen talviturkinkin vois heittää jos uskallan. Vesi on kylmää!

- Jussina oltiin tutun mökillä ja käytiin seilaamassa paatilla keskelle merta, jossa oli yksinäinen saari, jonne sytytettiin puolenyön aikaan juhannuskokko. Oli nättii 8)

- Työsopimus Hesellä loppuu heinäkuun loppuun, ja aion jatkaa hommia syksyllä. Yritän samalla pohtia, miten kehittäisin itselleni rautaisen itsekurin, jolla pystyisin kieltäytymään paikan houkutuksista: nimimerkillä ranskalaiset, grillimauste ja paprikamajoneesi, solakan olemukseni salaisuus.

- Myös valmennussuhde jatkuu edelleen. Tällä hetkellä on menossa kuuden viikon off-season treeniohjelman, jonka lopussa mun on määrä mm. vetää maasta kutonen 80 kilolla. Iik! Ihanaa!

- Ei kesää ilman konflikteja... Pari pientä hässäkkää kaveripiirissä on ollut ja ne on tuntuneet aika raskailta. Hyvänä asiana voi kuitenkin pitää sitä, että just nyt kun aattelen niin niistäkin on kaikista ollut jotain hyötyä. Ainakin nyt voin olla luottavaisin mielin siitä, että tässä maailmassa on oikeesti joku, ketä välittää musta juuri tällaisena kuin olen ja ketä on valmis ehkä jopa vakavampaan suhteeseen mun kanssa... :)

Siinäpä tärkeimmät. Mun tarttis muuten aloittaa joku dieetti, kun on noi ranskalaiset (ja fanipalat ja munkit ja suklaa ja pehmis ja ja...) maistuneet vähän liiankin hyvin. Byysat kiristää, eikä se johdu perslihasten äkillisestä kasvusta!

PS. Musta ja koutsista ja koutsin pojasta oli haastattelu torstain Uudenkaupungin sanomissa. Lukekaa, jos saatte käsiinne ;)

-

2013-05-28

Jonkun pallopään pyynnöstä tein haasteen...

Kaks viikkoo ja risat kisoihin, apua. Eilen saapui penkkitrikoo postissa ja loppuviikosta on tulossa loput tarvittavat, eli rannesiteet ja nostovyö. Jälkimmäisissä turvauduin suosituksiin ja hankin Titania, luulis ainakin kestävän useammatkin kisat ja treenit vetää noilla. Hankin muuten polvisiteetkin, jos vaikka tämän vuoden puolella vielä ottais osaa kisoihin, jossa myös kyykätään... :) 


Joku kärsimätön ja utelias pikkupaviaani (♥) tahtoo, että teen sen mulle antaman haasteen nopeesti. Tää on taas näitä 11 faktaa ja kymysystä -juttuja, there you go!

11 faktaa:

1. Kisapäätöksen jälkeen olen syönyt kuin hullu, sillä olin vähän turhankin alipainoinen sarjaani (62kg, sarja 67.5kg). Nostojen perusteella massa on tuonut pikkusen lisää voimaa, vaikkei läskiä voikaan jännittää ;) Ylimääräiset kilothan saa aina pois, jos ahdistaa ja kesän aikana mulla tuppaa muutenkin putoamaan paino kun ei kerke syödä/ei tee mieli mitään raskasta. Jonkinnäköstä herkkujen vähentämistä ja selkeempää dieettiä aion kuitenkin harjoittaa kisojen jälkeen, ja jos oikeen innostun niin siitä tulee raporttia tännekin.

2. As mentioned, nostoihin on tullut lisää nopeutta ja voimaa ja nopeusvoimaa. Mutta ei hyvää jos ei jotain pahaakin: vasemman olkapään kiertäjäkalvosin on nimittäin ruvennut kiukuttelemaan ja siellä on kai pientä tulehdusta ilmassa. Nyt otetaan apuliikkeiden kanssa iisisti ja jumppaillaan olkapäätä kuminauhalla raskaiden punnerruksien sijaan (jee...).

3. Irtokarkit on taas ollu tarjouksessa. Tulin, ostin, söin. 

4. Hesen browniepyörre on maailman parasta. 

5. En malta oottaa ens viikkoa, sillon tehään maastavedossa maksimikakkonen! Mitä lyhyemmäksi sarjat käy, sitä enemmän mä tykkään. Yli kutosen sarjat käy jo pumpun päälle :D

6. Mun on hirveesti tehnyt mieli juoksemaan, mut en oo saanut aikaseksi. Ois niin nätti ilma juosta.

7. Riisi ja ketsuppi yhdessä on hyvää. Samoin kalkkunaleike ja sinappi. Yst.terv. pervot ruokayhdistelmät ftw (älkää viittikö, kai tekin tykkäätte jostain yhtä ufosta?! dippaatte kuitenkin nakkeja jogurttiin, mä tiiän!)

8. Luin toissapäivänä yhden mahtipostauksen, joka löytyy täältä. Lukekaa tekin. Sisältää paljon asiaa siitä, miksi se rasvaton "unelma"kroppa ei välttämättä ookaan maailman paras ja ihQuin juttu to get. 

9. Edelliseen viitateen, mä en ihan oikeasti jaksa enää tavoitella moista. Joidenkin mielestä tää on kai itsekurittomuutta ja silkkaa laiskuutta, mutta so not? Mä voin katsoa peiliin ja olla tyytyväinen itseeni ilman sitä sikspäkkiä tai habasuoniakin. Elämä on suurempi (ja suklaa esim. parasta).

10. Mä en ikinä totu yövuoroihin. Viime viikonloppuna kun pääsin kotiin, meni varmaan 1-2h ennen kuin sain unen päästä kiinni. Sydän hakkas, päässä pyöri minikanakerroshamppikebabjamega ja kävin ihan kierroksilla!

11. Polvisiteiden kiristäminen ja niillä kyykkääminen on jäätävää hommaa. Se oikeesti vähän sattuu...

11 kysymystä:

1. Paras muistosi blogin pitämiseen liittyen?
- Hmm. Varmaan kaikki arpajais-varpajaisvoitot, joita on kertynyt yllätyksekseni aika monta. Blogin kirjoittajana tulee herkemmin luettua muidenkin blogeja ja sitä kautta osallistuttua arvontoihin.
 
2. Oletko ystävystynyt kenenkään blogisi kautta tietoosi tulleen tyypin kanssa?
- No tavallaan joo, jos nettiystävyys lasketaan. Vielä en oo ketään bloggaajaa livenä tavannut, mutta ehkä sekin aika vielä koittaa...?
 
3. Kehu itseäsi viidellä adjektiivilla.
- No jeesus :D Öö... Olen luotettava, asiallinen, muut huomioon ottava, yleensä kiltti ja lähes aina ihan mukiinmenevä neito. Ja mulla on kivan värinen tukka!
 
4. Löytyykö kaksihaaraisia hiuksia?
- Mistä arvasit? Tarttis mennä tukkalääkäriin tässä joku päivä...
 
5. Haluaisitko olla pehmolelu?
- Joo, jos mun ei tarttis olla sellanen pehmolelu joka joutuu pikkulapsien turjutettavaksi ja kuolaamaksi. Joku koristenalle lastenhuoneen hyllyllä ois jees, vaikka vähän tylsäks sekin kävis kun joutuis vaan olemaan paikallaan.
 
6. Mikä näistä omaan himaasi, jos vuokranantaja tai ukkos ei valittais hankinnan kalleutta/rumuutta: muovimatto, puulattia, laminaatti, parketti, laattalattia vai pallomeri koko lattialle?
- Parketti! Oi sitä jalkapohjia hivelevää sileyttä ♥
 
7. Onko kukaan koskaan yllättänyt sua, kun oot posettanut hehkeimpiä malliasentoja ja hymyjä peilin edessä ja luullut olevasi aivan yksin?
- Ei. Onneksi.
 
8. Onko vessan peilissä hammastahnaa?
- Taitaa siinä vähän olla...
 
9. Missä sijaitsee eniten treeniä kaipaana kehonosasi?
- Takapuolella. One can not simply have too big glutes, never.
 
10. Miten usein tyhjennät hiusharjan hiuksista?
- Ehkä kerran vuodessa :D 
 
11. Ootko testannut karvanpoistoon tarkoitettuja vahoja? Sattuiko se karmeesti?
- Joskus esiteininä tuli kokeiltua isosiskolta salaa sen liuskoja tjsp, ja SATTUI. Oon kokeillut epilaattoriakin, sekin sattuu. Hyi.

 

2013-05-23

Minä täällä hei

Vieläkö muistatte?

Laiskottaa tää loki edelleen. Päivät menee aika pitkälti kaavalla kouluu-reenii-duunii ja unta päälle sen verran, kuin kerkii (= lähes aina alle riittävän määrän). Tää viikko on ollut yks pahimmista, kaks työvuoroa heti alkuunsa ja äikän portfolion viimeistely tiistaiyöllä, maanantaina kova kyykkytreeni ja tänään torstaina vähintään yhtä kova penkkitreeni. Huomisna ois tarjolla yövuoroa ja la-su illat, lauantaina päivällä pyhitetään vetopäivä toivon mukaan viime viikkoa kovemmilla raudoilla...

Alle kuukausi kisoihin. Jännittää! Penkki on lähtenyt uuteen nousuun, räjähtävyyttä alkaa löytyä rinnalta lähdöstä jo ihan kivasti. Sama kyykyssä ja vedossa. On aivan mahtavaa saada treenata valmentajan kanssa. Se sanoo suoraan, sujuuko hyvin vai huonosti ja kertoo, missä on parantamisen varaa - puhumattakaan siitä näyttämisen halusta, mikä tulee aina kun treenataan yhdessä. Haluan näyttää, että olen tosissani.

Oma sosiaalinen elämä on kokenut viime aikoina isoja muutoksia. Nyt kun ei tule juuri vietettyä aikaa kotona/landella, niin ei olla ehditty viettää kavereiden ja pikkusiskon kanssa juuri yhtään aikaa. Oon kuitenkin saanut uusia kavereita ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin samalla kun olen laajentanut reviiriäni kotipaikkakunnan ulkopuolelle. Fiilin kuud :) Oikeestaan ihan kaivattua vaihtelua nämä uudet kuviot, vaikken tietenkään halua vanhoja ystävyyssuhteitani unohtaa.

Siinäpä taas vähän ajatusten virtaa. Takki aika tyhjä just nyt, ehkä koulun loputtua ja kesäloman alkaessa (viikko enää!) on aikaa kirjoitella enempi.

2013-05-06

Kuulumiset haasteen muodossa

Inspiraatio edelleen jäissä, mutta mulle on siunaantunut pari haastetta Erikalta ja maryalta ja ne on roikkuneet jo niin pitkään että pakko vastata ainakin toiseen. Näitä on kiva tehdä kun ei tartte sen suuremmin miettiä mitä kirjoittaa, kunhan vaan vastaa kysymyksiin :P

Ensimmäinen haaste siis täältä (kiitos!). 11 faktaa ja vastaukset kysymyksiin, olkaa hyvä:

1. Värjäsin tällä viikolla hiukset (ja käsivarret, korvat, ohimot, you name it) ja näytän taas vaihteeksi itseltäni.

Taas toi kaunisjaylpee-ilme ja aurinko häikii, iiks!

2. Lähden 15.6. elämäni ensimmäisiin kisoihin Turkuun. Sanoin sen tällä viikolla ääneen tulevalle nykyiselle valmentajalleni ja nyt mennään, eikä meinata! Jännittää hitosti, mutta tiedän että pystyn siihen.

3. Kuluneen viikon maanantaina pääsin ensimmäistä kertaa treenin makuun flunssan jälkeen. Maanantaina kevyesti koko kroppa läpi, keskiviikkona stoppipenkkiä 4x3x40kg, torstaina kevyt kyykky 3x8x40kg, perjantaina veto 5x5x65kg ja penkki 5x5x40kg sekä lauantaina treeni valmentajan (ihanaa saada sanoa tolleen!) kanssa sisältäen mm. kyykkyvitosia 50, 55 ja 60 kilolla kertaa kuusi polvisiteiden kanssa sekä penkkiä kevyesti, käytiin tekniikkaa läpi. Perse on pipi!

4. Ensi viikon agenda: kolme työvuoroa ma-pe-la, joista viimeinen on yövuoro, iigs... Lisäksi valmentajan kanssa pyritään ehtimään treenata kolmesti yhdessä. Näiden lisäksi ajattelin myös käydä vähän koulua ;)

5. Haksahdin Itäpoijun irtokarkkitarjouksiin viime viikolla. Kolmesti. Hups.

6. Irtokarkeista puheenollen, mun pussista löytyy aina näitä: maapähkinäneliöt, jogurttirusinat, täytelakut, vanilja- ja duo-fudget, maissipalloja jos niitä on, pätkikset, susu-palat, kirpeet nallekarkit, mitähän vielä... No näitä nyt ainakin!

7. Hesen hampurilaispihvit on parhaita.

8. Mulla on tasan kaksi viikkoa aikaa tehdä äidinkielen portfolio (sis. mm. aikajanan länsimaisen kirjallisuuden historiasta ja kirjallisuusessen plus pari tehtävää 200-300 sanaa) enkä ole vielä tehnyt yhtään mitään sen eteen. Tyhmästä päästä kärsii jne...

9. Taidan olla vähän ihastunut. Tai en ihan vähän, vaan paljon :)

10. Kasikohdan takia olen viime aikoina oikeesti elänyt enkä vaan toivonut eläväni. Sosiaalista kanssakäymistä on harjoitettu enemmän kuin pitkään aikaan ja tulipa flunssaviikolla yksi extempore-reissu Turun Kinopalatsiinkin heitettyä. Oon ihan "hihihi"-fiiliksellä kokoajan, junou vat ai miin!

11. Taisin vahingossa venyttää korvareikäni 7-milliseksi entisen 6-millisen sijaan. Ei haittaa!

Sit ne kysymykset:

 1. Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se?
- Kesä. Silloin on lämmintä ♥

2. Mitkä olisivat viimeiset sanasi?
- En varmaan sanois mitään, mutta naamalla ois ainakin tällanen ilme: O_____________O

3. Puhtaasti omantunnon kysymys; valitsisitko mieluummin hyväpalkkaisen työn, joka ei välttämättä ole paras mahdollinen työ juuri sinulle VAI huonopalkkaisen työn, mutta joka olisi juuri sinun unelma duunisi?
- Huonopalkkainen unelmaduuni. Elämässä tulee tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi, ja mulla vaakakupissa painaa rahan sijaan enemmän se, että saan kokopäiväisesti tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi. Toki rahakin tekee onnelliseksi jossain määrin, muttei samalla tavalla.

4. Mustikat vai mansikat?
- Mansikat!

5. Jos saisit muuttaa elämässäsi ihan mitä vain, niin mitä muuttaisit?
- Tällä hetkellä en mitään :)

6. Koska lumet sulaa?
- Onneks ovat jo sulaneet, huh...

7. Mitä terveys sinulle merkitsee ja miten pidät siitä huolta?
- Terveys on sitä, että kroppa toimii ja mieli on hyvä = onnellinen, kykeneväinen positiiviseen ajatteluun ja ennen kaikkea läsnä. Ideaalinen kropan toimivuus lienee tässä maailmassa (ilmansaasteet, stressi yms.) pelkkä haave, mutta mulle itselleni riittää se, että syön pääasiassa terveellistä safkaa, liikun ja nukun mahdollisimman paljon. Sekä tietenkin nautin elämästäni :)

8. Asuisitko mielummin maalla katuvalojen ulottumattomissa vai kaupungin vilinässä? Perustele :)
- Kaupungissa asuminen olis mukavaa vaihtelua lähes koko ikänsä maalla asuneelle likalle. Kaikki ois niin lähellä, ettei tarttis välttämättä autoakaan ja siinä säästäis aika paljon rahaa (ja luontoa). Lisäksi ois musta tosi kivaa, kun voisin vaan extempore lähteä espressolle kaverin kanssa läheiseen Coffee Houseen tjsp ;D

9. Mikä on mottosi/elämän filosofiasi?
- "Stay hungry, stay foolish" - Steve Jobs

10. Ymmärrätkö brittihuumoria vai uppoaako pastori Luttisen munan saannokset paremmin?
- Brittihuumori iskee sata kertaa paremmin kuin Putousläpät, sori! Ei vaan voi ymmärtää niitä :D

11. Kerran kuulin hyvin mielenkiintoisen kysymyksen, joka jäi mietityttämään itseänikin paljon. Ja nyt haluaisin kuulla muidenkin ajatuksia tästä. Eli; onko enkeleillä napa?? :)
- Hmm... Mä luulen, että niillä on. Vaikka jos järkipohjalta ajattelee, niin kukaan ei tiedä mistä enkelit tulee tai onko niillä jokaisella äiti, joka on synnyttänyt enkelin maailmaan. Silti mä haluun uskoa, että enkeleillä on napa!

Tulihan pitkästä aikaa päivitettyä kuulumisiakin näin haasteen muodossa, toivottavasti kelpaa ja jaksatte lukea. Kisasuunnitelmista, valmisteluista jne. voin kirjoittaa (lue: yritän kirjoittaa) joskus enemmän jos vaan kiinnostaa! Nyt nukkumaan, huomenna duunii ja reenii. Hyvää yötä ♥

2013-04-22

Little things

Mielenkiinto kirjoittamiseen vakavasti pakkasen puolella. Päätin kuitenkin kirjoittaa jotain, sillä lukijamäärä on taas kasvanut ja oishan se junttia olla lukijana blogissa, jonka kirjoittaja on epäaktiivisempi kuin 112/130 Islannin tulivuorista.

Lyhyesti siis, kuulumisia: 

- Töissä on kivaa, mutta raskasta. Nautin työkavereistani, työaika menee suht nopeasti ja on ihanaa, kun tuntee olevansa enemmän vastuussa omasta toimeentulostaan. Oon sopeutunut Heselle tosi hyvin, kohta muistan jo kaikkien purilaisten ainesosaluettelot ja -määrät ulkoa!

- Penkkasin viime viikolla vihdoin ja viimein sen 50kg!

- Herkkulakko, sokerilakko mikälie meni totaalisesti penkin alle. Suklaata ja pullaa kului enemmän kuin ennen mitään rajoituksia ;D Tästä voidaan päätellä, että totaalikieltäytyminen ei oo mun juttu. Oon aikani elänyt jatkuvien rajoitusten maailmassa, nyt pää ei enää kestä niitä. 

- ... Tästä herkuttelusta johtuen oon varmaan saanut muutaman esteettisen lisäkilon (en tiiä kun en käy vaa'alla), MUTTA mä tunnen oloni vahvemmaksi ja paremmaksi kuin koskaan joten en jaksa välittää. Vaatteet mahtuu vielä päälle eikä kaksoisleuka vilku, joten hyvä tää on.

- Rahajutut kusi enkä päässyt viime viikonloppuna sinne vn-kurssille... Harmitti ihan vietävästi, mut sitten tapahtui jotain käsittämätöntä ja löysin itteni lauantaina Pohitullin salilta treenaamasta erään (mahdollisesti mun tulevan valmentaja)voimanostajapioneerin ja hänen poikansa kanssa. Wattööfak? Kaikki harmitus katosi sen siliän tien ja sain tosta päivästä ekstra-annoksen luottoa itseeni ja siihen, että tää tosissaan on mun laji. Iso sydän ♥

- Tänään olen ollut kuumeen ja kurkkukivun ansiosta visusti treenaamatta ja poissa koulusta. En oo ollut pitkään aikaan kipeänä, joten vähän kyrsii.

Mitähänvielä...? Ens viikolla on vaBBu, silloin tiedossa töitä ja ehkä jotain pientä hauskanpitoa kohtuuden rajoissa tietenkin!

2013-04-08

Menetetty yövuoroneitsyys

Viikonloppu meni ohi että heilahti. Perjantaina taisin käydä vielä treenaamassa? Joo, niin tein. Ja torstaina kans. Lauantaina vaan venailin otsikon toteutumista ja sunnuntaina koomasin otsikon toteutumisen jälkeen.

Sokerilakko sujui hienosti aina sunnuntaihin saakka, jolloin söin munkin ja pidensin rappiota suklaapatukalla :D Hei ihan oikeesti nyt! Onnistuin kuusi päivää pysymään radalla ja fiilis oli hyvä, mut ehkä tämmönen kohtuullisempi linja ois sittenkin paikallaan? No katotaan nyt vielä tää kuu loppuun, että millaset on fiilikset. En kuitenkaan aio loppuelämääni olla ilman suklaata ja muuta hyvää, sillä liiat rajoitukset ei omalla kohdallani johda kuin rappioon. 



Niin ja otsikkoon palatakseni, lauantaina mulla oli eka yövuoro Hesellä! Se meni oikein hyvin, vaikka vähän jännitti kun jouduin heti kassalle, vaikken ollut harjoitellut sitä ennen. Jouduin heti tulikokeeseen, sillä lauantain pääesiintyjä Aquariuksessa oli Cheek ja senhän jo tietää, minne humalaiset valomerkin jälkeen sieltä suuntaavat... No Heselle tietty. Perjantainahan mulla oli vasta eka työpäivä ja silloin keskityin lähinnä purilaisten värkkäämiseen, nyt sain koota aterioita, roudailla niitä pöytiin ja tietty rahastaa. Kollegoilta tuli positiivista palautetta, että en kai mä ihan turha tyyppi ole ;) Tälle viikolla työvuoroja on muistaakseni kolme tai neljä, mikä on ihan mukavaa vaihtelua ainaiseen himassa istumiseen.

Ei ens vaan seuraavana viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä Tampereelle. Ai miksi? No siksi, kun siellä on TVN:n järjestämä voimanostoleiri! ♥ Yksi tamperelainen ystäväni vinkkasi tästä mulle ja pisti heti s-postia sinne, että varmasti ehdin mukaan otettavien 25 henkilön joukkoon. Leiri maksaa 30€ ja kestää la 10-17 ja su 10-17. Tiedossa raudan nostelua, luentoja, ajatusten vaihtoa samanhenkisten ihmisten kanssa, kaikkea!

Tänään tarttis kyykätä. Saapi nähdä, jotta kuinka irtoo o_O Hyvää viikonalkua på er alla!

2013-04-04

Torstaihuomenta!

Huomenta! Koeviikko jatkuu, eikä mulla ole viime viikon tiistain (vai keskiviikon? torstain?) jälkeen ollut yhtään koetta. Perjantaina vasta meen lätisemään omiani bilsan vitoskurssin kokeeseen. Vapaapäivät ovat kuluneet tehokkaasti sokerittomuutta ylläpidellessä, treenatessa ja toki katsoessa laatuviihdettä eilen "Rakas, sinusta on tullut pullukka"-ohjelman merkeissä ;D Se nyrkkeilijäpoju oli aikas kuuma pakkaus.

Tuitui tota poikaa! Kuva täältä.

Treenailut tällä viikolla näyttää ihan hyvältä, mitä nyt viime viikon ylipitkien lomien vuoksi jouduin siirtämään ykkösviikon vetotreenin kakkosviikon maanantaille 1.4. ja täten kierto vähän pitkittyy, kun on edelleen paikat sen verran arkana, ettei eilen eikä tänään onnistu(nut) kyykkäilyt sitten millään.

Maanantaina siis salilla maastavetoa vika sarja 7x67,5kg. Vedän muuten aina kapealla, sillä koen sumovedon teknisesti paljon haastavammaksi enkä uskalla lähteä kokeilemaan sitä omin päin. Tiistaina vuorossa oli kakkosviikon ensimmäinen treeni eli penkki ♥ , jonka viimeisessä sarjassa puskin 9x40kg - ilman lataria btw! Viime aikoina on tullut käytettyä tuota latausjuomaa liiankin kanssa, joten päätin kokeilla millaista on treenata ilman. Ei näköjään hassumpaa :) Eilen oli HIIT-päivä, 15+15min lämmittelyjen kera 10min sykkeennostoa ja palauttelua vuorotellen crosstrainerilla 30s-60s jaolla, yhteensä siis 40min. Siihen päälle paria erilaista vatsaliikettä pari sarjaa ja hiukan koipia laitteissa. 



Tänään olis tarvinnut kyykätä, mutta taidan jättää suosiolla perjantailla/viikonlopulle ja tehdä military pressin sen sijaan. Military press (pystypunnerrus) on nyt tullut vinopenkkipäivän sijaan neljänneksi treenikerraksi, se on Wendlerin ohjelmassa mukana ja aiemmin halusin jättää sen pois, koska enjaksaentykkääyhyy - no jaksanpas ja tykkäänpäs! Pystypunnerrus seisten on sitäpaitsi paljon hauskempaa kuin pystypunnerrus istuen, kokeilkaa vaikka!

Treenikierto tulee siis luultavasti jäämään viikkoa pidemmäksi näiden parin viikon ajaksi ellei palautumiseni jostain ihme syystä nopeudu. No, ei se mitään, sillä tämän voimajakson ja pienen deloadin jälkeen aion tehdä pari viikkoa kolmosia ja kakkosia ja herkistelen sen verta sopivasti, että saan ykkösmaksimit mun syntymäpäiväni kunniaksi kaivettua esille ;) En malta odottaa! Noi lyhyet sarjat, 2-5 toistoa, on just niin mua. Pidemmät sarjat pitkästyttää, mieluiten en tekisi niitä ollenkaan (pl. harvat apuliikkeet). Aah.

Sokeriton on pitänyt jo neljä päivää, vähänks mä oon hyvä hei! Makeutusaineet olen jättänyt pois kieltolistalta, sillä en voi kuvitella rahkaani ilman niitä. Käyttäisin mielelläni steviaa, mutta se on aika kallista... Hedelmiä on tullut syötyä jonkun verran, mutta pääasiassa olen keskittynyt syömään lihaa ja vihanneksia noin karkeesti sanottuna. Änd aim fiilin kuud. Treenitehoissa en vielä huomaa eroa, päänsärkyä oli tokana päivänä mut nyt ei, mitähän vielä... No ainakin se, että herkkuja ei tee edes mieli! Ihmeellistä. Kanan tissitkin maistuu yllättävän hyvälle, kun niitä syö nälkäänsä eikä proteiinivajeeseen sokerihumalassa.

Vaikkei mieli teekään, niin aina saa
kuvilla mässäillä... Kuva täältä.
Mun piti mennä aamubussilla salille, mut torkutin vähän turhan kauan enkä sit enää jaksanut. Lähden siis autolla päivemmällä. Nyt vois vielä mennä hetkeksi petiin, hyvää ja aurinkoista torstaita kaikille!

2013-04-02

Sugarfree challenge ja Kevätherkun paluu arkeen

Päästäiset juhlittu ja aika palata taas arkeen. Tulihan taas herkuteltua vähän liiankin kanssa, vaikka ne kirjoituksetkin meni jo. Hups ;o

Torstaina tyttöjen illassa tuhottiin (6 tyttöä) kahden dippi+kermaviilimössön kera kolmasosa juustopaketista, nakkipaketti, pussillinen lihapullia, porkkanoita, kukkakaalia ja kaksi pussia sipsiä. Lisäherkkuina vielä kulhollinen suolapähkinöitä (joista mä söin varmaan eniten) ja kuusi Kinder-munaa. Sain myös kunnian syödä kaverin raakasuklaat, kun kukaan muu ei kuulemma tykännyt niistä. Höh, hyvin meni alas!

Perjantaina tehtiin äitin ja siskon kanssa tämmösiä:


Noita tuli sit syötyä "muutama". Sunnuntaina taidettiin vielä herkutella jollain ja maanantaina käytiin äidin ja isän kanssa Kustavissa syömässä ja nauttimassa sitrustuorejuustokakkua, puolukka-valkosuklaakakkua ja Daim-kakkua, jokainen jaettiin siis kolmeen osaan. Paluumatkalla oli pakko pysähtyä hakemaan vielä jätskit ;D Sunnuntaina siskolla oli krapula eikä se ollut mukana syömässä, joten pitihän illaksi tehdä vielä pizzaa...

Voin kertoo, että NYT on aika pyöreä olo!

Sen kunniaksi eilen käynnistyi 30 päivän sokeriton haaste yhden enkkulaisen FB-ryhmän kanssa ja ihan omaksi projektikseni ajattelin tämän 8 viikkoa nyt olla säntillisempi kuin aikoihin. Mä syön välillä liikaa (herkkuja) ja välillä taas ihan liian vähän (kunnon ruokaa), joten huhtikuun alusta meikäläinen opettelee sen kunnon ruoan kunnolla syömisen ihan tosissaan. Ja no excuses! Painolla ei oo väliä, eikä sillä kesäkunnollakaan juuri, kunhan oma peilikuva miellyttää ja voimatasot säilyy. Kituilemaan en todellakaan enää lähde.

Disclaimer: vaikka mä suuresti vastustan kesäkuntoon pyrkimistä ja armottomien dieettien noudattamista sen juhannuskunnon vuoksi, niin koen että tää proggis on puhtaasti vain osa mun kunnossa kaiken ikää -projektia. En aio turhauttaa itseäni edes ravaamalla vaa'alla päivittäin, koska sillä painolla ei ole merkitystä enää. Oikeesti.

Kaheksan viikkoa kesään. Ei oo pitkä aika. Haastetaan itsemme ja tehdään jotain jännää! Mä yritän selvitä pullanhimoistani täällä ja ilmoittaudun virallisesti Kevätherkuksi pikkujouluksi bikinikuntoon -haasteeseen, joka Kukka Laakson blogissa on esitelty.



Nyt fyssarille ja siitä salille penkkaamaan, hiphei!

2013-03-27

Sokrates oli hieno mies

Härregyyd, 138 lukijaa! Miten tää on mahdollista, kun en edes päivitä joka päivä saati että mun päivitykset koskaan olisi mitään erikoisjänniä tai syvällisiä? Ei kai sillä niin väliä, kiitos kaikille ♥ Ja tervetuloo uusille!

Ei mulla nytkään ole juuri mitään asiaa, kunhan tulin päivittelemään mun fiiniä straight-legged-walkia, jota oon tänään harjoittanut filosofian kokeeseen mentäessä ja sieltä poistuessa (koeviikon eka ja samalla toiseksi vika koe, ah). Syynä tähän on tietysti eilinen kyykkytreeni, jonka apuliikkeisiin otin hiukan vaihtelua kyllästymisen vuoksi. Lämmittelyt crosstrainerilla, foam rolleria vähän jaloille, pari lämmittelysarjaa pelkällä tangolla ja pikkulevyillä ja sitten hommiin:

1. Kyykky 5x42,5kg 5x47,5kg 5x52,5kg
2. Kyykky 60sek palautuksilla 5x10x30kg
3. Kyykkyhypyt 3x10 (räjähtävä ponnistus, polttaa-aa...)

Ja loppuun vielä:

4A. Selän ojennus 2x
4B. Voimapyörä 2x10
4C. Vatsarutistus alakaltevalla penkillä 2x15
5. Lantionnosto 15kg lisäpainolla, pito yläasennossa 1xfailure

 

60 sekunnin palautuksissa ei oo muuten mitään hauskaa. Ei_mitään. Pitäis varmaan alkaa tota aeeroopista kuntoa harjoittamaan, kun hiki virtasi ja huohotutti niin kovin että vähän jopa säälin itteäni. Tohon päälle kun teki kyykkyhypyt, niin tukanrajasta sai poimia hikipisaroita kauhakaupalla. Hyvä treeni!

Tulihan tuota maanantaina penkattuakin, muistaakseni pari vitosta 30kg, 35kg ja vika sarja toistomaksimi 10x37,5kg. Not bad at all tämäkään jumppa, vielä tänäänkin tietää tehneensä :) Loman aikana tekis niin mieli poiketa ohjelmasta ja kokeilla nostaa se viisikymppiä ihan varmistajan kera ja kunnolla palautuneena, sillä niin kauan oon sitä jo hakenut että mun on PAKKO saada se nyt eikä ensi vuonna.

Maastaveto ja kyykky jo suoritettuina, penkistä
uupuu se kymppikilo vielä tänkin jälkeen... Ei kauaa!

 
Huomenna ei oo koetta, mut treenipäivä kyllä. Tänään lepuutellaan päätä ja valmistaudutaan treenin lisäksi myös juorukerhon kokoontumiseen, joka sekin on huomenna. Mennään tyttöjen kanssa viettämään iltaa juoruillen, rentoutuen ja luonnollisesti myös hyvin syöden ;) 

Josta tulikin mieleeni... en oo muuten vieläkään päässyt pois siltä herkuttelumoodilta, joka kirjoitusviikolla alkoi... Alkaa jo vähän turvottamaan :D Hyviä vinkkejä otetaan vastaan, en haluis olla kesälomalla aivan bulkkikunnossa! Vähän jo mietin sellasta bootcamp-tyylistä haastetta 60 päivän ajaksi, jokaisella osallistujalla ois joku tavoite (treenaan joka viikko väh. 2x, en syö karkkia kahteen kuukauteen jne) ja sit vois kesäkuun alussa olla kaikki tyytyväisiä itteensä, kun on skarpattu kesää varten ;) Hahaa. Ei mitään dieettejä mulle enää, kiitos, mutta joku roti tähän ois nyt saatava.

2013-03-22

Heippa kirjoitukset, nähdään taas syksyllä!

Kirjoitukset ohi tältä keväältä, JES! ♥ Ette voi uskoa, miten helpottunut olo mulla on. Väsymys on valtava, vaikka oon nukkunut samoja määriä kuin aiemmin ja syöty on törkeesti, mut onpahan näkyny reeneissäkin - 45kg penkissä on jo niin kevyt, että se on enää varmistaja ja 50kg on mun. Tai sit ei oo, tällä egoilulla kuitenkaan nouse ;) Lisäksi kevyestä viikosta huolimatta on tullut vähän reviteltyä ja otettua - suht kevyitä, mutta silti - ykkösiä ja kolmosia penkin lisäksi myös kyykyssä, jossa "kovin ykkönen" 60kg oli ainakin omien tuntemusten perusteella nätti ja helppo. Seiskakymppiä kesään mennessä, oisko mitään? (Huonot) hiilarit on ehkä antaneet energiaa treenata, mutta pirusti ne kismittää kun ne tarttuu tohon keskikroppaan ponttooniksi ja kun niitä ylipäätänsä äityy syömään syystä että on ikuinen tunnesyöppö. Jännä juttu toi ressi, jos joskus oppisi ottamaan edes vähän rennommin...

Sitten muihin aiheisiin, Eveltä tuli haaste ja se tehdään nyt!

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Oon tehnyt tän saman jo jonkin aikaa sitten ja silloin taisin keksiä kysymykset ja vissiin haastoinkin ihmisiä (ei voi muistaa enää eikä jaksa tarkistaakaan, lolz), joten tällä kertaa jätän haastamiset väliin ja kymysyksiä keksin minkä viitsin. Sori, ette voi odottaa muuta tällaselta tyhjäpäältä joka on just vuodattanut kaikki tietonsa lihasvoiman hankinnasta ja karppauksesta terveystiedon ylioppilaskirjoituksissa ;D

11 (turhanpäiväistä) faktaa minusta:


1. Metsästän parhaillaan epätoivoisesti Uudenkaupungin jokaisesta kaupasta Ben & Jerry'sin uutuusmakua, sitä misson maapähkinävoita! TAHTOO!
2. Jätin tänään kirjoituksissa vastaamatta yhteen kysymykseen, olin pahis. Enintään kuuteen sai vastata ja mä vastasin viiteen. Powerit loppu ihan totaalisesti kahentoista aikaan, ei ois millään pystynyt tuottamaan enää mitään järkevää tekstiä niistä aiheista, joita siellä oli.
3. Edelliseen viitaten, en lukenut yhteenkään kokeeseen (ruotsi-lyhyt matikka-terveystieto) tällä viikolla. Silti uskon (ei, vaan tiedän) pääseväni läpi niistä kaikista ja se oli myös alusta alkaen mun tavoitteeni.
4. Käytän aina samaa kahvimukia (Iittalan sininen Taika♥) niin kauan, että sen sisäpuoli alkaa muistuttaa vuosia pesemättä jäänyttä akvaariota - sillä erotuksella toki, ettei siellä kasva levää. Mut ruskea se on.
5. Lift big eat big on paras sivusto ikinä!
6. Luen kaikki blogit läpi päivittäin, mutta oon tosi laiska kommentoija. Sori...!
7. Mun vakioiltapala on 500g rahkaa mehukeitolla. Yhdestä purkista ei tuu muuta kuin iso kiukku.
8. Mitähän vielä, hmm... Mä oon tosi hyvä välttelemään velvollisuuksia! Mun motto vois hyvin olla "Tee huomenna se, minkä voisit tehdä jo tänään". Lol.
9. Ihailen aina pikkunaperoita, kun ne kyykkää. Se käy niiltä niin luontevasti että käy melkeen kateeksi ja kiukuttaa, kun oma liikkuvuus on mikä on ja joudun tekemään tolkuttomasti duunia, jos vielä joskus haluan päästä täydelliseen syväkyykkyasentoon ilman korotusta kantapäiden alla.
10. Maailman kaunein liike on maastaveto. Se traditionaali, ei sumo.
11. Mun kiinnostus Optimal Performancen Muscle Madnessia kohtaan heräsi tänään illalla sillä samaisella sekunnilla, kun eksyin Octavian blogiin ja näin sen kehityskuvat. Tsiisös!

Eve kysyy, minä vastaan:

1. Viimeisin asia mitä olet syönyt ja juonut?
- Zerolimpskaa ja omenan tossa äsken huitaisin.
2. Parhaat näkemäsi elokuvat?
- Brokeback Mountain!, The Sound of Music, Potterit, The Dark Knight, ööym... Tykkään niin monesta elokuvasta, ettei sitä parasta oikeastaan ole. Kaikissa edellämainituissa on ollut jotain, joka puhuttelee mua vielä elokuvan jälkeenkin.
3. Mitkä ovat TOP3 tavoitettasi elämässä juuri tällä hetkellä?
- Voimatasot kasvuun, oikean ja terveellisen syömisen oppiminen & omaksuminen ja parempi stressinhallinta.
4. Millainen pukeutumistyyli olisi sinulle kaikista epämieluisin?- Pissis-ihqdaa-pinkkionpop ja törkeesti pakkelia naamaan + joka aamu 1h veskissä meikkaamassa ja suoristamassa tukkaa... Jooei. Mielummin oon tämmönen likainen hippi, säästyy aikaa tärkeämpiin asioihin kuten syömiseen ja treenaamiseen.
5. Kun tulet päivän päätteeksi kotiin, mitkä asiat teet ensimmäiseksi?
- Syön! Otan laukusta ylimääräset kamat pois ja laitan huomisen kamat valmiiksi, juon kahvia, kone auki.
6. Miten hemmottelet itseäsi?
- Suklaalla... Tänään tosin hemmottelin itseäni treenillä ja sitä tarttis ruveta harrastamaan vielä useammin kuin tota ensimmäistä.
7. Suurin paheesi?
- Saako tähänkin sanoa "suklaa"?
8. Jos saisit esittää matkatoiveen joka sinulle maksettaisi, minne matkustaisit ja miksi?
- Tällä hetkellä haluisin lähteä Kanadaan. Oon ollut yhteydessä yhteen treenaavaan, mukavaan naishenkilöön siellä ja just puhuttiin matkustamisesta ja hänen halustaan lähteä reppureissaamaan Suomeen. Kanada on jännällä tavalla samanlainen kuin Suomi, mut silti niin erilainen. Se wildlife ja metsä ylipäätänsä ois varmana mielenkiintoista koettavaa! En silti kiellä, ettenkö matkustaisi heti vaikka Teneriffalle tai muuhun yhtä pahaan turistirysään ihan vaan siksi, että I am SO in need of a vacation...
9. Mottosi?
-
Stay hungry, stay foolish. Steve Jobs on maailman hienoin mies.
10. Mieluisimmat musiikkityylit tai artistit?- Poppiskama menee välillä koneella lööbaillessa, mut salilla soi aina hevi, metalli, raskaampi rokki ja muu vastaava. Suomalaisista parhaimpia Kotiteollisuus, Stratovarius, Sonata Arctica ja Mokoma, ulkomaan tähdistöstä GnR, Lamb of God, Metallica, Iron Maiden, Slipknot...
11. Viimeisin ostoksesi?
- Ostin pari omenaa torstain bilsaretkelle evääksi. Omenat on ihan parhaita, oon niin koukussa niihin!

Mä mitään kysymyksiä jaksa tehdä. Se on uniaika just eikä melkeen, öitä puput!

Ps. Tehtiin pikkusiskon kanssa mokkapaloja tänään. Taivaallisia!

2013-03-18

Takki tyhjänä jo nyt

Ruotsin YO-kirjoitukset ohi. Läpi se nyt ainakin tulee menemään, vaikka kuuntelut menikin huonosti niin toi meni mun mielestä jopa hyvin. Ja pakkokin oli mennä, sillä istuin salissa melkein 5h enkä sen takia päässyt edes treenaamaan! Jos olisin päässyt, niin mitään kevyen viikon treeniä en takuulla ois tehnyt. Oli takki niin tyhjänä kun pois pääsin, että salilla ois ollut pakko kyykätä tai mavettaa itsensä tärviölle.

One down and to more to go. Sen jälkeen saakin ens viikolla ryhtyä lukemaan koeviikon kahteen kokeeseen (bioteknologia ja filosofia). On tää aika pyllystä, jos saan sanoa. Onneks äiti toi kaupasta kasan suklaata ja jogurtticasheweita omalle pikku stressisienelleen.



Tää viikko meneekin varmaan aika laaduttomin eväin ja vähin treenein. Ehkä ens viikolla sitä ehtii ajatella muutakin kuin sitä, miten tarttis osata esim. kaikki ja selvitä kokeista huolettomana ja loistoarvosanoin...

2013-03-17

Arpajais-varpajaismainos!

Rakas blogitoverini Lady Puntti järkkäs aivan mahtavan arvonnan, jossa voi voittaa mm. fudgesuklaata, minkä sanotaan painuvan suoraan lihakseen ATP-energiaksi! Tsek it aut! Tsekatkaa toki myös leidin blogia muutenkin, tällä naisella on sana hallussa ja rautaakin nousee enemmän kuin tavistyypillä. Ihana otus ♥

2013-03-16

Kuulumisia kera kesäfiilistelyn

Juhannus 2012. Mää ja Kirsi ♥
Kolme viikkoa painettu neljä treeniä viikossa + katabolia-aerobista siihen päälle ja nyt on edessä se viikko kun tulisi keskittyä kropan palautumiseen. Tiedossa siis venyttelyä, putkirullailua, unta, saunaa ja yo-kirjoitukset... wait, what?! Joo, en oo vieläkään lukenut enkä tiedä aionko edes. Eijaksainspiroitua.

Kevyt viikko on aina henkisesti haastavaa aikaa tällaselle välillä turhankin pakkomielteiselle ihmiselle, joka varmaan treenaisi läpi kyynelten ja väsymyksen jos joku käskisi... Jokaisen kevennyksen jälkeen sitä kuitenkin joutuu toteamaan itselleen, että kyllä tää oikeesti toimii. Kroppa tarvii myös lepoa ja vaikka mielelle on vaikeaa pysytellä tyttölasten raudoissa (kun niihin vähän isompiin, pikkupoikien rautoihin on vihdoin päässyt käsiksi, hehöha) ja jättää toistoja reilusti varastoon, niin viikon jälkeen olo on kuin uudella ihmisellä. Pari ensimmäistä treeniä kevyen viikon jälkeen on tosin lähes poikkeuksetta hieman hakemista, mutta sen jälkeen saa huoletta lisätä rautaa tankoon. Muistakaa siis levätä, se kannattaa ♥

Minä ja karvanaamapallero v. 2009. Tucca oli
aika muikeen värinen ja äitin teepaita vielä muikeempi!


Kuluneen viikon aikana olen treenien lisäksi fiilistellyt aurinkoa ja haaveillut kesästä. Pistää oikeen vihaksi toi lumi, lähtis jo hukkaan! Torstain treenissä tein vinopenkkiä tangolla kaikki sarjat (8,7,6) 30kg kun viime treenissä tein vaan yhden sarjan ko. painolla. Parannusta siis! Tissit mulla on heikot, siks varmaan oonkin huono penkkaaja. Paitsi että tein yhden oivalluksen keskiviikkona liittyen juurikin tohon penkkiin ja luulen, että tiedossa on isompia rautoja tisseistä huolimatta so stay tuned! 50kg aion saada rikki ennen toukokuuta. Mut joo, perjantaina vetotreeni ja 3x70kg maksimisarja vyön kanssa, varoja jäi sen verran että varmaan ainakin vitonen ois tullut. Ei vaan viikonlopun autopilotilla oikeen viitsinyt lähteä repimään. Tekosyy!

Lauantaisin ollaan nyt pari kertaa siskon kanssa katottu leffaa, saunottu ja syöty hyvin. Tänään käytiin päivällä bodaamassa mammalle uusi jääkaappi kerrostaloon ja sen jälkeen mentiin kebabille. Mm, kebab salaatilla... Illaksi tehdään luultavasti tortilloja ja sen lisäksi mulla on Parrotsin jogurtticasheweita pieni pussillinen jemmassa. Kun arkena viipottaa paikasta toiseen ja miltei unohtaa syödä, niin nää viikonloput tasapainottaa kyllä ihan hyvin tuota ravitsemuksellista puolta ;D Karkkia ei tänään tee mieli, mutta välillä menee sitäkin. Ja pullaa kans. En halua nipottaa liiaksi, kun en oo menossa mihinkään kisoihin. Man måste njuta också hei!

Hyvää viikonloppua kaikki karvaiset ja karvattomat, kuullaan taas ensi viikolla (lupaan!) ♥

2013-03-12

Alkuviikon treenejä

Ennen penkkitreeniä. Näin virkeältä näytän maanantaiaamuisin!

Hola taas! Uusi viikko pyörähti käyntiin eilen penkkitreenin merkeissä. Kolmatta viikkoa voimajaksolla viedään, ja takki alkaa olla jo melko tyhjä - vähän meinaan väsytti lähteä jumppailemaan eikä fiiliskään enää ollut niin go-go kuin mitä kahdella ekalla viikolla. Mulle kaikkein toimivin sykli kovien viikkojen ja lepoviikkojen suhteen on 3:1, neljää viikkoa en millään jaksaisi painaa samoilla tehoilla.

Jonkinnäkösen treenin sain kuitenkin aikaiseksi. Wendlerin 5/3/1-systeemissä kolmannella viikolla tehdään pääliikettä 1x5, 1x3 ja kolmannessa niin monta kuin menee. Ekalla viikolla mentiin 2x5 + kolmas sarja 1x5+ eli enemmän kuin viisi ja toinen viikko 2x3 ja 1x3+ eli enemmän kuin kolme. Ja näihin on siis painot laskettu valmiiksi tietyllä nettilaskurilla omien maksiminostojen perusteella. Penkissä vika sarja tällä viikolla 7x40kg, ja ohjelman mukaan piti saada enemmän kuin ykkönen. Eli ihan hyvin! (Vaikka ysin nyt oisin ainakin halunnut saada nostetuksi, mut lapojen pito jotenkin petti ja kun varmistajaa ei ollut, niin en uskaltanut enää lähteä kokeilemaan, hmph!).

Dipeissä sen sijaan tein enkkoja, 8-7-7 toistoa kehon painolla ja ysikympin kulmaan saakka! Olin yhtä hymyä kaikki sarjatauot, kun oli niin muikee fiilis :D Viime viikolla dippejä tuli maksimissaan kuusi ja sitä ennen oon rimpuilemalla tehnyt 3-5 toiston sarjoja, jotka nekin on tehnyt tosi tiukkaa. Kehitystä siis tapahtuu!

Lopputreeni sujuikin sitten iloisessa flow'ksikin kutsutussa tilassa ja himassa tein vielä illalla putkirullailua ja venyttelyä parinkymmenen minsan ajan, jotta kylläpä olikin erittäin kiva päivä ollakseen maanantai ;)

Post-workout: kananpojan minuuttipihvi, bataattia ja johanneksia
pakasteesta. Salaattina pitkästä aikaa pinaattia - mä oon ni-in hippi!
Ehdin mä kaffeellakin käydä ja lehteäkin lukea! Nyt oon taas
hetkeksi sivistetty uusimmilla juoruilla ja uutisilla.

Tänään olikin sitten kyykkypäivä. Maksimisarja vyön kanssa 55 kilolla, enkä nyt kuollaksenikaan muista sainko kolme vaiko neljä toistoa kunnes sukat luisti liikaa levypainojen päällä (sitten kun oon rikas, niin hankin ne painonnostokengät kantakorotuksella...) ja paineet karkas jonnekin. Ei siis mikään toivottu tulos, enemmän ois saanut ja pitänyt tulla :/ Mut nöykändyy. Suorin jaloin veto oli seuraavana, jouduin soveltamaan ja tekemään käsipainoilla kun paikat oli varattuina ja teinkin vaihtelun vuoksi pidempää sarjaa, 20kg kässäreillä 2x12 ja yhdistin siihen vielä hip thrusteja pikkutangolla, jossa on tuhottomasti värikkäitä levypainoja ja jonka kokonaispainoa en tiedä. Niitäkin 2x12 kera pitojen yläasennossa. Vatsoja loppuun russian twistien (10kg) ja taljarutistusten verran kolme settiä, kymmenen minsaa crossarilla ja mä olin ihan done.

Aaminaimen tänään. Puuroa, lesitiiniä, raikkua ja mehukeittoa.
Mikrotuotokseksi onnistunut, ei ehtinyt kiehumaan yli!

Tää bloggeri heittelee kuvia minne sattuu, ärsyttävää... Koko ajan saa olla poistamassa väärästä paikkaa ja lisäämässä oikeaan paikkaan. Josko ne nyt ois kohdillaan.

Huomenna levätään salin osalta, mutta jonkun aerobisen ajattelin käydä tekemässä sen kunniaksi, että kortin latausaika loppuu keskiviikkona ja loput kaksi salia on tehtävä uimahallin punttiksella. Torstaina lähetään bilsanryhmän kanssa kolmatta kertaa Turkuun, tällä kertaa tutkimaan meidän risteytettyjen banaanikärpästen pikku jälkeläisiä ♥ Sen jälkeen onkin jo melkeen viikonloppu. Ensi viikolla kirjoitukset, voi apua... Ei stressiä!

No mutta, nyt on pakko lopettaa, heipsulivei!

2013-03-11

Urakalla itserakastelua, oman kehityksen pohdintaa ja kuvia

Heikkohermoiset voi lopettaa lukemisen jo heti alkuunsa, sillä tää postaus sisältää paljasta pintaa ;) Nyt ajattelette että omg se rupee nakuileen hyi... En ihan mutta melkein! Siis kehityskuvia tiedossa.

Otin tossa yksi päivä hieman kuvia kunnosta ja vaikken nyt mikään salihirmu tod olekaan saati että olisin missään vaiheessa täysin keskittynyt puhtaaseen kehon muokkaukseen treeneilläni, niin kehitystä on silti tullut ihan mukavasti, omasta mielestäni jopa paljon ottaen huomioon seuraavat seikat:

1. Ruokavalioni ei ole koskaan ollut täysin optimaalinen (joko liikaa tai liian vähän energiaa, vuoroin herkkuja ja vuoroin nälkäpäiviä, lähes poikkeuksetta palkkarin skippaaminen treenin jälkeen, melko usein jopa liian myöhäinen ajankohta treenin jälkeiselle aterialle jne.)

2. Treeneissä en aina ole edes yrittänyt rikkoa ennätyksiäni tai treenannut kovaa, jos ei ole sattunut huvittamaan. Tietty näitä päiviä on aika harvassa nykyään, mutta kuitenkin. Lisäksi ne alkuvaiheen 2009-2010 salitreenit oli semmosta naisille tyypillistä kahden kilon punteilla vääntämistä ja vasta vuoden 2012 alusta olen oikeasti alkanut päästä jyvälle koko touhuun, aloittaen perustreenistä ja lopulta siirtyen saman vuoden kesä-syksy-akselilla voimapainoitteiseen treeniin aina vuoden loppuun saakka. Tämän alkuvuoden taas treenasin peruskuntoa bodailutyyliin (6-)8-15 toistoilla ja helmikuun lopusta aloin taas voimatreenit. Eli aikamoista sekamelskaa on tullut jumppailtua, joten senkään vuoksi en olisi uskonut kehityksen olevan näinkään merkittävää.

No mutta, asiaan...

Eilen patsastelin saunan jälkeen peilin edessä ja ihmettelin, että mulla on tossa perslihaksen sivussa kuoppa. Ei semmosia oo ennen ollut, joten olin vähän että wtf? Noh, hetken googlailtuani (oujees I HAD TO, en voinut elää epätietoisuudessa ja Google tietää kaiken joten) totesin niiden olevan semmosia kuoppia, jotka mulla on näköjään tulleet esille kun rasvaa on lähtenyt alakropasta ja perslihakset piirtyy paremmin esille :D Aika jännittävää. Ja en siis tosiaan tiiraile lihaksistoani joka päivä peilistä, joten tää tuli todellakin yllätyksenä.

Tässä kuvaa tältä päivältä. Kamera peittää loistokkaasti kuoppalöydökseni, mut kyllä se siellä vilahti, uskokaa pois! Tähän väliin sopii todeta, että vähän arastelen näiden kuvien lisäämistä tänne mutta toisaalta: omapa on blogini, saan postata mitä haluan ;) Treeniblogihan tämä pääasiassa kuitenkin on ollut jo pitkän aikaa ja musta treenaamiseen kuuluu olennaisena se kehityksen raportointi, oli se sitten kuvia, toisto- tai kilomääriä tai mitä ikinä. Ja oonhan mä aikaisemminkin postannut tänne kuvan mun hanurista, joten menkööt nyt tälläkin kertaa. Hei vaan kaikille ukilaisille stalkkereille, puspus!



Like I said, en ole varsinaisesti koskaan treenannut pelkän ulkomuotoni vuoksi. Alkuaikoina, syömishäiriön toipumisvaiheessa salitreeni toimi lähinnä kaloreiden kuluttajana. En silloinkaan tosissani uskonut siihen, että treenillä voisi muka oikeesti muokata kroppaa sen näyttävämmin kuin syömättä jättämisellä. Vaan hyvin äkkiä totesin, että aika hakoteillä olin omien ajatusteni kanssa :) Kroppa muuttui, mutta niin muuttui myös mieli. Vaikka vaakalukemiin tuli pari kiloa (ja myöhemmin enemmänkin) lisää, niin pääkopassa naksahti joku ja enää en määritellytkään itseäni vaa'an mukaan. Itsetunto nousi ja hymyilinkin enemmän, koska tunsin oloni paremmaksi kropassani. Kun treenipainoja sai nostaa salilla, tuntui se voima kumpuavan myös arkielämään ja jaksoin paremmin tehdä asioita. Treenaaminen palautti mulle myös sen luonnollisen näläntunteen, jonka olin kadottanut pakkoajatuksien alle. Ymmärsin, että mun kuuluu syödä ja että mä saan syödä.


Kesä 2010 - vuoden alussa/vuoden 2009 lopussa
olin alkanut käymään salilla, vielä se ei tosin näkynyt
ulkoisesti...
Painoa oli kesällä n. 52-53kg ja pituutta se 170cm.
Lihasta ei nimeksikään, mutta rasvaa painosta huoli-
matta melko paljon.

Mulla ei juuri ole kuvia niistä pahimmista ajoista, jolloin paino oli samaa luokkaa kuin näissä kuvissa mutta naamasta näki, että ihan kaikki ei ollut kunnossa... Näissä kesäkuvissa näytän jo ihan terveeltä, mutta silti pään sisällä ne sairaat ajatukset sai välillä liiankin paljon valtaa.

Seuraava kuva tämän vuoden helmikuun lopulta, jostain syystä onnistuin muuttamaan sen mustavalkoiseksi... Selkä on myös saanut jonkinlaista muotoa, vaikka sen treenaaminen onkin mulle hankalaa. Leukoja en muuten edelleenkään taida saada vedettyä yhtään, tai korkeintaan yhden :D Mutta kova on yritys, nyt ne on ihan treeniohjelmassa joten pakkohan niiden on alkaa sujumaan!
helmikuu 2013
Tässä nyt joku arkistojen aarre -vertailukuva vuodelta 2011.
Ihan vertailukelpoisia ei nää asennot oo, mutta uskokaa pois
kun sanon, että tässäkin kuvassa mä _jännitän_ mun selkälihaksia...

Näissä kuvissa taitaa muuten paino olla sama, en oo ihan varma... Mutta ihan sama. Jotain kehitystä on siis näiden kuluneiden vuosien aikana saatu aikaan, vaikkei asenne ole milloinkaan vastannut haartkore potipilteriä. Että niille tiedoksi, jotka luulevat kehon muokkaamisen olevan kovin vaikeaa: ei se ole. Jos mä oon pystynyt siihen näillä lähtökohdilla, ruokavaliolla ja tosissaan treenaamattomuuskausillani, niin tasan kaikki muutkin pystyy!

Semmonen jännä juttu pitää muuten vielä mainita, että alkuvuodesta 2009 muistan 58-kiloisena mitanneeni vyötärönympärykseni. Sitten treenasin, tein juttuja, annoin ajan kulua... Tultiin tähän päivään ja mittasin sen taas. Paino kutakuinkin sama, mutta vyötärönympärys semmoset kuusi senttiä kapeampi.

Että ei lainkaan huonoa kehitystä minusta.


2013-03-03

Pitkästä aikaa (taas) päivitystä ja blogihaastekin vielä!

Hello there :DDDdd Postauksen kunniaksi naamakuva
ja pose by kerhoikäinen Anni. Selkeesti malliainesta.


Taas pitkä päivitystauko, sori! Jotenkin nyt tökkii ihan kauheesti tekstin tuottaminen, ei naposta yhtään eikä toisaalta ole hirveesti aikaa keskittyä tuottamaan yhtään mitään järjellistä. Hiihtoloma tuli ja meni, samoin hiihtoloman jälkeinen eka kouluviikko. Lyhyesti kaikkea, mitä on tapahtunut:

- Hierojakäynti, joka taisi ihan tosissaan poikia sen voimanostovalmennuksen, vaikkei ajankohdasta sovittukaan niin varsin myönteinen oli mies asian suhteen kun siitä kyselin :) Pahoja jumeja ei ollut, mutta alaselkä on hiukan ongelmallinen (vasen puoli vahvempi) ja jaloissa pieni pituusero jonkun virheasennon tjsp vuoksi. Mulla on kuulemma tosi hyvin kehittyneet pitkät selkälihakset ollakseni nainen, hihii!

- Yhdet alkoholin huuruiset bailut, joista kotiuduin jo puolilta öin ja joiden jälkeen totesin, että ei alkoholia Annille taas hetkeen. Jos sitä kesällä uudestaan?

- Autokoulun II-vaihe eli liukas rata-ajo, pimeä rata-ajo, arvioiva ajo ja yksi oppitunti. Poliisisedät vippaa uuden kortin postin kautta jossain vaiheessa. Nyt oon virallisesti suorittanut autokoulun kokonaan!

- Banaanikärpästen tutkimista ja risteyttämistä Turun yliopistossa koulun bioteknologian kurssin toimesta. Koko torstaipäivä hujahti bussissa ja labrassa ja samaa kaavaa noudatetaan seuraavat kolme torstaita. En vielä tiedä, diggaanko koko hommasta, mut ei noita voi väliinkään jättää jos haluaa kurssin suorittaa.

- Kevyt viikko hiihtolomalla ja uuden voimajakson eka sykli tällä viikolla, oi ihanuutta ♥ Treenipäiviä on neljä, pääliikkeille omansa + vinopenkkipäivä, joka sisältää myös kapean lattiapenkin. Tuntuu ihan mahtavalta päästä taas nostelemaan kunnon rautoja selkeällä progressiolla, kun viime syksystä lähtien meno on ollut vähän sellasta tavoitteetonta "fiiliksen mukaan"-menemistä. Toki silti on treenattu kunnolla, mutta pääliikkeiden kilomääräisistä nousuista on ollut turha haaveilla.

Näiden lisäksi stressiä YO-kirjoituksista, tulevasta työpaikasta (sain pikaruokalasta duunia!) jonne menen huhtikuun alussa, kouluhommien loppuun saattamisesta, matikan maanantaisesta tentistä ja öö, vähän kaikesta. Hektistä on ollut, ja ainoa asia minkä vuoksi en ole hermoromahdusta vielä saanut on treeni. Niin kauan kun voin treenata, on stressiä helpompi sietää. Silti on pakko myöntää, että aika lähellä henkisten voimavarojen rajoja tässä ollaan :/ Laitoin opolle viestiä ja pyysin, josko saisin ottaa tästä jaksosta yhden kurssin pois ja siirtää sen YO-kokeiden jälkeiselle jaksolle tai heivata kokonaan. Toivottavasti se onnistuu.

Välillä syön näin terveellisesti.

Välillä tuntuu, että mun elämä on rajoittunut liiaksi koulu-treeni-ruoka-lepo-akselille. Kavereita tulee nähtyä harvoin ja vielä harvemmin tulee lähdettyä mihinkään muualle kuin salille tai kouluun. Haluaisin hikoilla ryhmäliikunnassa kavereiden kanssa, käydä uimassa, istua kahviloissa, lähteä leffaan ja vaikka mitä. En vain saa aikaiseksi. Tietty nuo säätkin rajoittaa hiukan täältä landelta kaupunkiin siirtymistä (+rahatilanne, sillä bensa ja huvit maksaa rahaa) mutta pääsyynä olen minä itse. Miten löytää tasapaino hauskanpidon, liikunnan, oman hyvinvoinnin, työn ja opiskelujen välillä? Oi kunpa tietäisin...

Anu heitti mua haasteella, joka oli oikeastaan se syy miksi tänne tulin kirjoittamaan. Haasteessa kuuluu vastata haastajan laatimiin kysymyksiin (5kpl) ja sen jälkeen keksiä omat kysymykset ja haastaa seuraavat pahaa aavistamattomat vastaamaan niihin. Olen pahoillani, mutta nyt en jaksa haastaa ketään enkä jaksa keksiä kysymyksiäkään. Vastatkaa noihin Anun tekemiin, ne on hyviä ;)

No mutta, Anu kysyy, minä vastaan:

1. Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten? Muutama esimerkki bändi/artisti?
2. Mikä mielestäsi paras ulkonäöllinen ominasuutesi?
3. Entäs paras asia luonteessasi?
4. Jos saisit muuttaa maailmassa yhden asian, mikä se olisi?
5. Lapsellisin asia mitä teet? Miksi se on sinusta lapsellista?

1. Musalempparit on lähes kaikki raskaampaa heviä, metallia tai rokkia. Gunnarit on jees, samoin Sonata Arctica, Helloween, Stam1na, Lamb of God, Slipknot, Mokoma, Kotiteollisuus, In Flames ja semmosia. Harvemmin tulee enää kuunneltua musiikkia muualla kuin salilla, joten ehkä siksi lista on noinkin "raaka" :D

Alla ehkä maailman voimaannuttavin kappale. Tätä kuunnellessa tulee aina sellanen olo, että pystyy mihin vain.



2. Tukka ja naamaraudat. Ehkä yritän peitellä niillä jotain, ujoutta tai herkkää persoonaa? Niin tai näin, tykkään ulkonäöstäni kyllä muutenkin mutta nää on parhaimpia asioita mussa. Nykyään alkaa kroppakin näyttää silmää miellyttävältä, kun lihakset ovat yhtäkkiä alkaneet erottua paremmin!

3. Vaikka suurimman osan ajasta vihaankin sitä, että olen näin herkkä ja antisosiaalinen ongelmalapsi, niin toisaalta siinä kaikessa hulluudessa piilee myös jotain käsittämättömän hienoa, josta tykkään. Ei mua saisi ikinä mahtumaan normaali lukiolaistyttö-kategoriaan. Ehkä pitää todeta että paras asia luonteessani on persoonallinen psykopaattierakkomielialahäiriöinen uniikkiuteni?

4. Poistaisin normaaliuden käsitteen maailmasta, sillä se on ehkä maailman turhin käsite. Vaikka toki terveyden kannalta välillä hyödyllinenkin, mutta kaikessa abstraktiudessaan se aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä silloin, kun kaikki haluavat "olla normaaleja" ja lopuksi kukaan ei oikeasti tiedä, mikä se normaalin määritelmä tarkalleen edes on.

5. Joskus laitan vanupuikot korviin ja meen siskon luo ja sanon "kato, mä oon alien" :DDd Korvapuikot on mun antennit, joilla vastaanotan signaaleja Marsista kanssalaumalaisiltani. Pienenä tehtiin tota aina, korvapuikkoja kului urakalla... Lapsellista hommaahan tää on täysi-ikäiseltä, mut kun tarkemmin ajattelee niin mitä väliä? Kai sitä joskus saa vähän leikkiä, vaikka ikää olisikin vähän enemmän? ;) 

2013-02-15

Long time no ABC

Taas on tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Mun inspiraatiot näköjään tulee ja menee :D Viime aikoina on ollut sen sorttista härdelliä välillä, ettei aikaa kirjoittamiselle ole juuri ollut. Ruotsin yo-kuulot (jotka meni kaikilla aivan surkeasti, vaikea oli), treeniä, opon kanssa kehityskeskustelua, viidennen jakson käynnistelyä, penkkareiden valmistelua ja itse penkkarit. 

Abiristeily olisi ollut tänään, mutta se jäi välistä. Enpä toisaalta olisi jaksanut saati halunnut mennäkään, sillä olen nukkunut vähän huonosti ja tänään heräsin jo neljältä huonoon oloon. Ja koska en olisi kuitenkaan juonut siellä, niin parempi pysytellä kotona ja kiherrellä huomenna kavereiden krapulalle, kun itsellä on takana kunnon pitkät yöunet ;) Täällä päässä alkoi nimittäin viikon mittainen hiihtoloma, joten aion TODELLAKIN ottaa siitä kaiken irti nukkumalla paljon ja huoltamalla kehoani venyttelyllä, saunalla ja putkirullailulla. Tiistaiksi on myös varattu hieronta-aika yhden voimanostajasedän luota, joten toivo elää josko sieltä saisi lihasjumien selätyksen lisäksi myös vähän toteutustukea vn-seuraan liittymiselle ja kisahaaveille. Can't wait!



Viime aikoina ei ole tullut räpsittyä kuvia, joten tämäkin teksti menee tumblr:n avustamana läpi. Penkkareissa kaverilla oli kamera ja itsekin jouduin parrasvaloihin (olin ikuisena Pokémon-fanina pukeutunut Charmanderiksi, kaveri oli joskus tehnyt puvun cosplay-häppeninkiin ja sain lainata sitä ♥) pariin otteeseen. Rekassa tuli muuten kylmä! Hrr. Treeneissä ei ole kännykkää kummoisempaa mukana, ja sekään ei muuten yleensä eksy salin puolelle. Mä treenaan, en räpsi kuvia. Ja kun ei treenikavereitakaan ole, niin blogin kuvat tulevat todennäköisesti jatkossakin olemaan luokkaa "mä ja mun naama/perse/selkä/haba peilin kautta". Hehe ;)

Salin puolella ollaan vedetty täysillä kuusi viikkoa ja oikeastaan jo viime viikolla tuntui, että tarttis keventää. Silloin en vielä halunnut antaa periksi, koska hiihtoloma tulisi kuitenkin ja kevyen viikon pitäminen silloin tuntui luonnolliselta ratkaisulta. Viikon jälkeen olisi tarkoitus vihdoin lähteä takomaan sitä woimoo lissee 8) Peruskautta kymppitoistoilla ja pikkutarkkaa bodailua onkin tullut harrasteltua jo riittämiin. Joten täältä tullaan, rakas kyykkypenkkimave -kausi! ♥

Oho, mikä nainen! Tollaset reidet kun joskus sais niin... :)
Mutta asiaan! Eli mitä teille kuuluu? Onko viikonloppusuunnitelmia? Me lähdetään huomenna Raision Myllyyn shoppailemaan systerin kanssa, toivottavasti löytyis edes jotain pientä kivaa! Illalla pääseekin sit saunaan, ihanaa ♥ Hiihtolomaviikolla olis myös tarkoitus ainakin kerran nauttia sivistyneesti alkoholipitoisia juomia hyvässä seurassa (abiristeilyllä suurin osa porukasta ei olisi ollut sitä, siksi olisin pysynyt selvinpäin vaikka joku olisi tarjonnutkin). Rentoa oleilua ihanien ihmisten kanssa, kehonhuoltoa ja unta - niistä ensi viikko varmaan on tehty. Ihan parasta.
 
Hyvää viikonloppua ja lomaa, mikäli sellainen teillä on! 
 
 
Ainiin ps, tein tossa viime sunnuntaina yhtä mun neulomisprojektia kahden lankakerän verran ja samalla katsoin kuusi jaksoa Pasilan uusimpia sekä Tappajahain kolmososan :D Kauluri tuli melkein valmiiksi, pitää hakea vielä yksi kerä tota samaa väriä!